ex-lestoille

Teette turhaa työtä täällä kertoessanne omista negatiivisista kokemuksistanne lestadiolaisille suoraan tai tällä palstalla.

Taistelua tuulimyllyjä vastaan.

Kärsimyksenne vain kasvaa, koska lestadiolaisuuden edustaja ei tule koskaan myöntämään väärinkäytöksiä. He elävät totuudessa ja totuus ei erehdy siispä totuudessa eläminen ei *voi* tuottaa pahaa oloa, se on aina kokijan oma vika (yleensä sellainen, että on poikennut totuudesta).

Kun minä !vapauduin! uskonnoista koin ensin hirvittävää tuskaa, maailma oli tyhjä, mietin öisin, että onko se sittenkin totta jne. Lopulta sitten vapauduin siitäkin.

On paljon antoisampaa, kun voi olla oma itsensä, ei tarvitse yrittää olla joku täydellisen ihmisen valheellinen kuva, ei tarvitse venytellä epärationaalisia korulauseita, voit puhua asioista niiden omilla nimillä ja katsella maailmaa todella avoimin mielin. Synnyin todellakin uudestaan, kun luovuin uskosta, maailma näyttää mielenkiintoiselta ja värikkäältä ja voin elää järjen ja tunteen ääntä kuunnellen.

Tämä oli oma vuodatukseni. Minä tiedän, että lestadiolaisuus aiheuttaa henkistäpahoinvointia, en tarvitse siihen lestadiolaisten, SRK:n, tai muidenkaan mandaattia enkä missään tapauksessa odota, että he myöntäisivät asian (vaikka osa saattaa tietää asian mutta eivät vain myönnä).

Yrittäkääpä pärjäillä, minä lähden tästä nauttimaan maailmasta!
10692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olen käynyt maailman polut enkä löytänyt sieltä puolelta rauhaa. Elin yli kolme vuotta täysin uskottomana. Mua ei pelottanut kuolema ei mikään.
Olin täysin paatunut. Aattelin vain, että mahtavaa, kun pystyn elää nyt vapaana ilman sääntöjä jne.
Mutta jokin multa puuttui, kun olin maailmassa.
Tuntui, että kaikki meni päin mäntyä, en uskonut johdatukseen. Jos kävi jotain ikävää, saatoin järkeillä ja miettiä, miksi näin piti käydä.
Elämäni oli tyhjää.
En haluaisi enää niitä aikoja. Nyt mun on hyvä olla.

Äänestä
  • palstalle Epsylon! Olen meinannut laitella sinulle viestiä, että miten menee. Hengissä tunnut olevan?!

    Äänestä

  • Hienoa, että sinulla on hyvä olla.

    Haluan kuitenkin selventää muutamaa asiaa. Ateistina maailmani oli alussa tyhjä, koska uskonto oli ainut mitä tiesin. Kesti oman aikansa ennenkuin tajusin edes olevani vapaa. Se ei tarkoita säännötöntä kaaosta vaan oman järjen ja tunteen seuraamista, voi olla järkevä ja tosiasiat tulevat luonnosta itsestään- Tämän takia se todellisuuden kuva, jota elän on erittäin elävä, se on mielenkiintoinen ja todellinen eikä ole selvästi ristiriitainen joidenkin faktojen kanssa.

    Jos jotain ikävää tapahtuu niin ei tarvitse enää miettiä miksi Jumala teki sen.

    Tyhjyydessä en minäkään haluaisi elää ja tyhjää parempi lienee vaikka valheellinen kuva maailmasta mutta parempaa on aito kosketus todellisuuteen, sen voi oppia tuntemaan ja selähentelee uskonnollista kokemusta. Se ei anna valmiita vastauksia eikä lopullisia totuuksia mutta se antaa ainutlaatuisen vapauden tunteen.

    Äänestä

  • ..mutta et maailmasta. Kaikki on Jumalasta. Ymmärrä tai et noita sanoja oikein. En selitä, kyllä "etsivä löytää"..

    Äänestä

hyvä kertoa appiukkoni tarina, mutta en taida kun on sellainen tarina, että monet varmaan tunnistavat jos kerron yksityiskohtia. Mutta pääpiirteissään hänkin kielsi uskonsa n. 15 vuotta sitten. Eli maailmassa sen mukaista elämää. Välillä otti päästäkin kun saattoi tulla kertomaan miten nyt on niin onnellinen. Välillä ajattelin itsekkin, että jos kiellän uskon kun tuntui elämä niin ihanaa ja ruusuista olevan. Kunnes koitti eräs isäin päivä ja appeni tuli itkien meille. Hän kertoi, että on taas uskomassa. Ja kertoi miten hän on nyt onnellinen mies. Kertoi miten on ihanaa kun synnin kahleet on poikki. Tapaus ei jättänyt kyllä kylmäksi. Ja vaikka ei apellani koettelemuksia puutu, uskon hän haluaa pitää. Onneksi näinkin päin. Joskus tuumasinkin hänelle jotenkin, että kieltäisi uskon ja kurkistelisi mitä maailma tarjoaa... hän sanoi ettei sieltä saa mitään, siellä ei ole kuin koirat ja velhot. Tarina on ihmeellinen ja siitä voisi ottaa opiksi.

Äänestä
  • Et voi luopua uskostasi vain kieltämällä uskosi, uskosta ei pääse itsepetoksella. Pääsin itse pohdinnan kautta ja rikkomalla vanhoja rajoja. Keskustelin monenlaisten ihmisten kanssa ja hankin asiasta tietoa. Synnin tuska tulee vain, jos uskoo syntiin.

    Minullakin on toki synnintuskani, jota nykyään kutsun syyllisyyden tunteeksi. On edelleen vaikea vältellä turhaa syyllisyyden tunnetta mutta onnistun siinä yleensä tosi hyvin jo. Maailmani moraalinen puoli on muuttunut täysin. Se ei perustu enää dogmeihin vaan järkeen. Jopa pahimmaksi synniksi luokiteltu asia voi olla tietyin asetelmin hyve.

    Koiria ja velhoja en ole tavannut. En myöskään olelöytänyt ulkoista paratiisia mutta olen löytänyt itseni, olen löytänyt kosketuksen maailmaan, olen löytänyt mielenkiinnon tätä kohtaan.

    Äänestä

  • Ex-lestadiolainen1010 kirjoitti:

    Et voi luopua uskostasi vain kieltämällä uskosi, uskosta ei pääse itsepetoksella. Pääsin itse pohdinnan kautta ja rikkomalla vanhoja rajoja. Keskustelin monenlaisten ihmisten kanssa ja hankin asiasta tietoa. Synnin tuska tulee vain, jos uskoo syntiin.

    Minullakin on toki synnintuskani, jota nykyään kutsun syyllisyyden tunteeksi. On edelleen vaikea vältellä turhaa syyllisyyden tunnetta mutta onnistun siinä yleensä tosi hyvin jo. Maailmani moraalinen puoli on muuttunut täysin. Se ei perustu enää dogmeihin vaan järkeen. Jopa pahimmaksi synniksi luokiteltu asia voi olla tietyin asetelmin hyve.

    Koiria ja velhoja en ole tavannut. En myöskään olelöytänyt ulkoista paratiisia mutta olen löytänyt itseni, olen löytänyt kosketuksen maailmaan, olen löytänyt mielenkiinnon tätä kohtaan.

    kuulemma joku kohta missä on tää koirat ja velhot kohta. Itse en tunne niin hyvin raamattua, että tietäisin mistä tuo kohta on. Ja kun tiedän appeni elämän taivalta, matkalle on varmasti sattunut "koiria ja velhoja." Minusta sinulla on oikeus hyvään oloosi. Myös uskovaisilla on oikeus olla onnellisia uskossaan.

    Äänestä

Että sellaisia vihjeitä ja ohjeita sieltä päin! Osa tuntui tutulta, mutta tuo loppu oli uutta minulle. Mitä tarkoitat maailman nautinnoilla?

Eihän Jeesuskaan tavallisesta elämästä kieltäytynyt! Miksi meidän pitäisi?

Omanitsen kuuntelu, järjen ja tunteiden huomioinen ei ole uskomisen vastaista. Itsensä ja lähimmäistensä rakastaminen kuuluu uskoon. Mitä maailmallisia nautintoja tulee sitä kautta? Siis vääriä uskon kannalta? Vai haluatko nauttia pahan tekemisestä itsellesi tai rakkaillesi, fyysisesti, henkisesti tai materiaalisesti?

Äänestä
  • Minäkin uskoin, että usko ei ole järjen ja tunteen esteenä, koska raamatussa Jumala kehoittaa järjen käyttöön ja minulle oltiin opetettu näin.

    Päästyäni uskosta huomasin nuo pelkäksi sananhelinäksi. Olin uskonut siihen, koska raamatussa luki niin tietämättä edes mitä ne tarkoittivat! Kuvittelin, että tälläinen on vapautta!

    Nyt olen vapaa.

    Äänestä

  • Uskosta luopuminen ei tarkoita sitä, että tekee täysin päinvastaisesti mitä vaikkapa raamattu opettaa vaan se on luopumista dogmaattisestamoraalista. Olen vapaa ja hyvät tekoni kumpuaa hyvästä mielestä ei suoritteista.

    Hyvyys ei ole suoritus, se on hyvän mielen ilmentymä, ilman sitä se on työtä ja uuvuttaa eikä lopulta palvele mitään muuta kuin tekijänsä vääristynyttä omantunnon tuskaa.

    En ole aina hyvä mutta se ei tarkoita, että olisin heti tekemässä pahaa. Olen joskus ilkeä ja sen yritän korjata niiden kanssa joille olen ilkeä. En ole Jumalalle niistä velkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-lestadiolainen1010 kirjoitti:

Teette turhaa työtä täällä kertoessanne omista negatiivisista kokemuksistanne lestadiolaisille suoraan tai tällä palstalla.

Taistelua tuulimyllyjä vastaan.

Kärsimyksenne vain kasvaa, koska lestadiolaisuuden edustaja ei tule koskaan myöntämään väärinkäytöksiä. He elävät totuudessa ja totuus ei erehdy siispä totuudessa eläminen ei *voi* tuottaa pahaa oloa, se on aina kokijan oma vika (yleensä sellainen, että on poikennut totuudesta).

Kun minä !vapauduin! uskonnoista koin ensin hirvittävää tuskaa, maailma oli tyhjä, mietin öisin, että onko se sittenkin totta jne. Lopulta sitten vapauduin siitäkin.

On paljon antoisampaa, kun voi olla oma itsensä, ei tarvitse yrittää olla joku täydellisen ihmisen valheellinen kuva, ei tarvitse venytellä epärationaalisia korulauseita, voit puhua asioista niiden omilla nimillä ja katsella maailmaa todella avoimin mielin. Synnyin todellakin uudestaan, kun luovuin uskosta, maailma näyttää mielenkiintoiselta ja värikkäältä ja voin elää järjen ja tunteen ääntä kuunnellen.

Tämä oli oma vuodatukseni. Minä tiedän, että lestadiolaisuus aiheuttaa henkistäpahoinvointia, en tarvitse siihen lestadiolaisten, SRK:n, tai muidenkaan mandaattia enkä missään tapauksessa odota, että he myöntäisivät asian (vaikka osa saattaa tietää asian mutta eivät vain myönnä).

Yrittäkääpä pärjäillä, minä lähden tästä nauttimaan maailmasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu