alaiseksi mielisairaalassa tai avohoidossa ? Kertokaa kokemuksistanne.
Itselläni on pahin kokemus terveydentilani väärennös sekä rangaistus siitä, että en ollut samaa mieltä hoitohenkilökunnan kanssa.
Esim. avohoidon usean vuoden sairaskeromukset ovat lähes kokonaan sairaanhoitajan sepitelmää. Syynä sepittelyyn näkisin sen, että hoitaja haluaa kokea järkyttävien asioiden edessä asiantuntijana olemisen elämyksen. Kun ei hän muuten saa elämystään niin hän keksii itse asiat sairaskertomuksiin. Kyse on mädännäisyydestä yhteiskunnassamme.
Itselläni on pahin kokemus terveydentilani väärennös sekä rangaistus siitä, että en ollut samaa mieltä hoitohenkilökunnan kanssa.
Esim. avohoidon usean vuoden sairaskeromukset ovat lähes kokonaan sairaanhoitajan sepitelmää. Syynä sepittelyyn näkisin sen, että hoitaja haluaa kokea järkyttävien asioiden edessä asiantuntijana olemisen elämyksen. Kun ei hän muuten saa elämystään niin hän keksii itse asiat sairaskertomuksiin. Kyse on mädännäisyydestä yhteiskunnassamme.
Vastaukset 4
Vanhimmat
no toihan nyt on ihan yleistä että institutionaaliset hierarkiat eivät koskaan toimi niin kuin niiden on ajateltu alunperin toimivan. Oikeuslaitoksen toimijoita ei kiinnosta oikeuden toteutuminen vaan oman uraputken edistäminen, lääkäreitä samoin - jos potilaan oireet eivät tue vakiintuneita käsityksiä, on sopivia oireita liioiteltava ja toisia vähätältävä jotta "asiakas" saataisiin runnottua johonkin sopivaan tautiluokituksen lokeroon ja jotta lääkärin ammatillinen pseudokompetenssi ei paljastuisi.
Voit lähteä ihan rauhassa siitä että tässä maailmassa kaikki ovat tekevinään työtä ja olevinaan asiantuntijoita.
Katso vaikka puhelinluettelosta, sellaisia kuin mielisairaala ei ole enää olemassa. On psykiatrisia sairaaloita, joissa hoidetaan skitsoja, kaksisuuntaisia, juoppoja, huumeitten käyttäjiä ja joskus jopa masentuneita, jos ovat itselleen vaarallisia.
Minulla vain pari kokemusta, kummityttöni äiti sai avun synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja naapuri 60 oli hoidossa 3 kuukautta. Koko kylä yritti huolehtia hänestä, sinne vietiin ruokaa, pyykit pestiin, lämmitettiin. Lopulta tilanne meni siihen, että ovea ei aukaistu ja mökin ikkunat olivat huurussa, ilmoitettiin sosiaalihuoltoon ja mies vietiin hoitoon. Tästä on nyt kolme vuotta ja kai sai hyvän hoidon, koska nyt on reipas vanhus, käy kalassa, savustaa, tarjoaa apua puitten pilkkomiseen ja tuo marjat monelle naapurille. Osti jopa digiboxin, meilläkään ei vielä ole.
Sen tiedän, että psykiatrisella poliklinikalla on yhdellä hoitajalla n. 30 potilasta viikossa ja kuukaudessa pitkälti yli 100, niin meinaatko, että hän jokaisen kohdalla haluaa asiantuntijan elämyksen. Kyllä keksijä kokisi uupumisen aika nopeasti.
Hehän ovat erehtymättömiä ja heitä ei saa epäillä mistään virheistä. Kyllä kohtaamani hoitaja todellakin haluaa elämyksiä, olkoon hänellä sitten vaikkapa 100 potilasta päivässä.Miten suuri potilasmäärä vaikuttaisi elämyshaluisen hoitajan toimintaan elämyksiä hakiessaan, ei mitenkään. Kirjoituksesi ei vaikuta oikein rehelliseltä, sillä po. vanhuksen paraneminen tuntuu ihmeteolta...tietysti ihmeitähän psyk. sairaaloissa tehdään...ainakin henkilökunnan omasta mielestä.
Kyllä oman uran tarvitsemat asioiden käsittelyt potilaisiin nähden hoidetaan potilaita pelinappuloina pitämällä. Potilaat tuntuvat olevan pseudotieteellisen psykiatrian murskauskoneistoa varten. Ei ole kysymys muusta kuin oman uran vaatimusten täyttämisestä...potilaat ovat kuin suuren julman leikin välineitä. Jokainen tietää, että kerran sairaalaan jouduttuaan ei ole mahdollista elää normaalia elämää. Tämän hoitajat ja lääkärit tietävät erittäin hyvin ja tähän perustuu tarve aika ajoin kiidättää entisiä potilaita "tarpeelliseen hoitoon". Todellisuudessa mitään tarvetta ei näihin hoitoihin ole mutta koneiston pyörittämisen kannalta tarvitaan potilaita.
Toinen elämys on se, että halutaan saada kovan vallankäytön elämyksiä. Halutaan nujertaa kansalainen täysin ja jos vastustaa ryhdytään raivostuttuaan kostohoitoihin.
Katso hoitajien sivuilta mitä tarkoittaa intiimihieronta, lattianlakaisu ja muut "auttamiset".
Sinä sanot, että mielisairaaloita ei enää ole. Olkoon sitten psykiarisia hoitolaitoksia, mutta sekin kuullostaa jo joltain hyvin pahalta...ihan samalta kuin mielisairaala. Nimiä muuttamalla ei pääse todellisuutta pakoon, sairalassa ollut voi hyvinkin päättää päivänsä koska on saanut leiman itseensä ja se on suurin psykoosipotilainen itsemurhien syy. Jos olet diagnoosin saanut psykoosista niin et pääse pakoon helvettiä maan päällä. Itse olin psykologin mukaan shokissa monta vuotta koska elämäni todellisuudessa päättyi diagnoosiin. Shokin jälkeen jatkui ahdistus vielä monta vuotta. Tunsin erään miehen, joka teki itsemurhan koska hänet saatiin sairaalaan ja psykoosidiagnoosi oli raadin tuomio. Hän ei kestänyt.
Totta on myös se, että kaikki hoitajat ja lääkärit eivät hae elämyksiä edellä kuvatulla tavalla, enkä minä niin väittänytkään. Ja suuri ero on sairaalalla ja avohoidolla. Sairaaloihin tuntuvat hakeutuvan härskeimmät "auttajat". Sitten kun vertaa terveyskeskukseen on kuin olisi päässyt keskitysleiristä vapauteen turvalliseen maahan.
Minun kohdallani on elämä eletty. Nuoruudessa oli paljon hyviä asioita. Nyt ei ole kuin katkeruus "auttajia" kohtaan. Mutta voi tapahtua yllätys ja se piti pahimpina vuosina elossa, mutta vaikka pääsisinkin onnelliseen ratkaisuun on "auttaminen" kuluttanut minua ja ikääntyminen estää mm. perheen perustamisen ja töitäkään en saa, joten kiitos vaan ammattiauttajat, olette onnistuneet saamaan taas yhden ihmisen elämän pilalle.
Jouduin masennuksen vuoksi sairaalahoitoon joskus 80- luvulla. Sain psykiatrisella osastolla mielestäni huonoa kohtelua. Omahoitaja ym. puhuivat tosi inhottavasti. " yritätkö mielistellä meitä" Jollekin potilaalle oli sanottu, ellet jaksa lähteä ulos kävelylle, saat lähteä kokonaan. Olin yrittänyt itsemurhaa lääkkeillä, niin ei tuntunut mukavalta, kun omahoitaja kysyi" oliko kiva, kun sua letkutettiin" Siinä tilanteessa olisi ollut empatia, ja hyvä kohtelu kohdallaan. Ihminen on niin rikki, että suoranainen pottuilu, tuntui tosi typerältä.
Olin siellä noin kaksi viikkoa, kun ilmoitin, että lähden pois. Menin yksityiseen sairaalaan, ja sain eriomaista hoitoa, juuri sellaista jota herkkä ihminen tuossa tilanteessa kaipaa.