Älkää hoitako liikaa

Moni pesee kasvot erilaisilla vahvoilla pesuaineille kaksi kertaa päivässä, sitten käytetään kasvovettä, ja sitten rasvataa. Ja taas sama homma uusiksi seuraavana päivänä. Ja ihoa kuoritaan kaksi kertaa viikossa. Ja laitetaan naamioita.

Liika puunaaminen stressaa ihoa. Normaalisti iho pyrkii säätelemään itse kosteus- ja rasvatasapainonsa. Kun ihminen pesee - rasvaa - pesee - rasvaa - jne niin ihon oma tasapaino menee koko ajan sekaisin. Lisäksi kemikaalit ärsyttävät ihoa.

Aamulla riittää pelkkä vesipesu tai kasvovedellä pyyhkiminen. Jos käytät meikkiä, laita kevyt kosteusvoide. Illalla sitten pesu puhdistusmaidolla tai vaahdolla tai geelillä (varo ettei ole liian puhdistava/kuoriva). Yöksi ei nuoren ihmisen tarvitse laittaa mitään yövoiteita tai rasvoja, koska yöllä iho hengittää ja pyrkii hoitamaan itse oman rasvatasapainonsa kuntoon.

Itse puunasin aiemmin ihoa hullun lailla, lopputuloksena oli kiristelevä iho joka rasvoittui hetkessä. Vähensin pesuja ja rasvan käyttöä ja iho normalisoitui huomattavasti.

Kuorintakin on useimmiten aivan turhaa, iho uudistuu automaattisesti n. kuukaudessa, eli ihoa ei tarvitse kuoria.
2751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Aamulla riittää pelkkä vesipesu tai kasvovedellä pyyhkiminen. Jos käytät meikkiä, laita kevyt kosteusvoide. Illalla sitten pesu puhdistusmaidolla tai vaahdolla tai geelillä (varo ettei ole liian puhdistava/kuoriva). Yöksi ei nuoren ihmisen tarvitse laittaa mitään yövoiteita tai rasvoja, koska yöllä iho hengittää ja pyrkii hoitamaan itse oman rasvatasapainonsa kuntoon. "

Tällä tavalla mäkin hoidan ihoani nykyään ja se on kyl paljon paremmassa kunnossa nyt, eikä rasvoitu yhtä paljon kuin ennen.

Äänestä

Normaalia ihoa ei varmasti kannata turhan paljoa puunailla, mutta entäpä akneiho... Joskus näyttää siltä, että ihan sama puunaileeko aamuin illoin vai peseekö koskaan, niin lopputulos on sama.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihon tasapaino kirjoitti:

Moni pesee kasvot erilaisilla vahvoilla pesuaineille kaksi kertaa päivässä, sitten käytetään kasvovettä, ja sitten rasvataa. Ja taas sama homma uusiksi seuraavana päivänä. Ja ihoa kuoritaan kaksi kertaa viikossa. Ja laitetaan naamioita.

Liika puunaaminen stressaa ihoa. Normaalisti iho pyrkii säätelemään itse kosteus- ja rasvatasapainonsa. Kun ihminen pesee - rasvaa - pesee - rasvaa - jne niin ihon oma tasapaino menee koko ajan sekaisin. Lisäksi kemikaalit ärsyttävät ihoa.

Aamulla riittää pelkkä vesipesu tai kasvovedellä pyyhkiminen. Jos käytät meikkiä, laita kevyt kosteusvoide. Illalla sitten pesu puhdistusmaidolla tai vaahdolla tai geelillä (varo ettei ole liian puhdistava/kuoriva). Yöksi ei nuoren ihmisen tarvitse laittaa mitään yövoiteita tai rasvoja, koska yöllä iho hengittää ja pyrkii hoitamaan itse oman rasvatasapainonsa kuntoon.

Itse puunasin aiemmin ihoa hullun lailla, lopputuloksena oli kiristelevä iho joka rasvoittui hetkessä. Vähensin pesuja ja rasvan käyttöä ja iho normalisoitui huomattavasti.

Kuorintakin on useimmiten aivan turhaa, iho uudistuu automaattisesti n. kuukaudessa, eli ihoa ei tarvitse kuoria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu