tuleeko muilla pään-nykimisestä paniikkikohtausta..mul tulee tosi huonoi olo,alkaa pyörryyttää..sit alkaa myös tulee pakko ajatuksia:esim jankkaan mielessäni mikä päivä on,tai jotan lausetta.. olenko ainoa??? lääkkeenä on seroquel 75 mg päivässä..oon syöny vast 3 viikkoo mut on aika turhautunut olo kun ei ole auttanut yhtään,kauhee väsymys vaan..
pakko ajatukset
jude
7665
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mulla on kans pakkoajatuksia, on pakko laskee sanojen tavuja kun katon esim.telkkaria.Se on tosi rasittavaa.Ei toi seroquel vielä kolmessa viikossa välttämättä vaikuta,jotkut lääkkeet kestää jopa pari kuukautta ennen kun ne auttaa.Ja jos ei auta, mee uudestaan lääkäriin.Kyllä lääkkeitä on monenlaisia olemassa.
Joskus mulla oli sellanen pakkomielle, et kaikki sanat oli käännettävä mielessään takaperin, ja se oli hyvin tylsämielistä, mutta pakko oli vaan aatella, miten tuo ja tuo kuuluis takaperin. Nyt kun olen jo päässyt tuosta vaivasta, olen ilokseni! ja ällistyksekseni, huomannut, että osaan tavattoman nopeasti kääntää mielessäni takaperin miltei minkä tahansa suomen sanan, ja mitä pitempi ja hankalampi sana, sitä riemullisempaa on hämmästyttää itseään ja muita tuolla taidolla. Lieneekoö monella ihmisellä tällaista taipumusta?
Mulla oli lapsena sellainen pakko-oire,että piti miettiä kaikki sanat takaperin.Nyt se on mennyt,mutta tilalle on tullut se,että pitää tavuttaa mielessä sanoja kun puhuu tai katsoo telkkaria.Mutta kuten sullakin,on mullakin tästä "iloa" kun osaa tavuttaa hyvin ja nopeasti.
Minä olen harjoittanut pakkoliikkeitä ja pakko-ajatuksia miltei niin kauan kuin muistan. Nyt olen siis 23-vuotias. En osaa aatellakkaan että koittasin tukahduttaa niitä lääkkeillä. Kenties ne seuraavat mua hautaan asti, en osaa kuvitella, millaista elämä ois ilman pakkoliikkeitä! No niin, pakkoajatuksia oli hyvin paljon sen jälkeen, kun olin vapautunut orjuuttavasta kaverisuhteesta. No, tokaluokalta viiennen puoliväliin saakka mulla oli "kaveri", joka suorastaan joka päivä halus olla mun kans, mun siis piti mennä hänen tyköns tai hän änkeytyi meille ja useimmiten hän päätti, mitä milloinkin puuhailtiin. Hän oli muuten uusi oppilas luokallamme , ja hänen vanhempansa olivat eronneet, ja sitten hän otti silmätikukseen ja henkisen hyväksikäytön välineekseen minut, joka olin varmaan luokan helpoin saalis, kun en uskaltanut sanoa vastaan tai ärsyttää muita. No, olihan hänen kanssaan hauskaakin, mutta aika rankkaa välillä. Hän oli toisinans aika kovakourainen, esim. kun laskimma pulukalla mäkee, minä olin edessä ja putosin vauhdista pulkan alle ja hän, paljon isokokoisempana, vyöryi pulkalla yli. Tuli niitä mustelmia joissain muissakin leikeissä. Noiden orjuuttavien kolmen ja puolen vuoden jälkeen olin muist. aika katkera hänelle, kun hän oli sillä tavalla varastanut aikaani, ja mietin usein, mitä kaikkee hauskaa oisinkaan voinu kokee, jossei tuo seuralainen ois seurannu mua kaikkialle. Yläasteelle mennessäin tuo tyyppi sitten tuli luokalleni, mitä aluksi kauhistuin, mutta aika pian hän jätti minut rauhaan löydettyään uuden uhrin. (Opo oli muuten jotenkin vihjaillut tuolle tyypille, että jos nyt jättäsit tuon( siis minut) rauhaan ja alkasit kaveerata jonkun muun kans) .No,he ymmärsivät toisiaan kuitenkin vallan mainiosti, sellaisia älykköjä kun olivat. Fysiikkaa, kemiaa, matikkaa he diggasivat.
Seiskalla muuan luokkalaisemme kiusas mua, enimmäkseen henkisesti. Pilkkas mun luonnetta ja käytöstä jne. No, opo sitten otti tuonkin tyypin puhutteluun ja kiusanteko loppui hiljalleen. Oli muuten miellyttäväkäytöksinen opo, kiitos hälle! No, yläasteella jotkut muutkin kiusas mua, sillaan aika etäisesti. Ysillä muuan bilsan tuntia odottaissamme tuli aina viereen istumaan ja alkoi vittuilla jotain, kaikkien nähen, ja motas muuannen kerran olkavarteen. Lukiossa sitten muuan tyyppi meinas taas takertua muhun, mutta löytyihän hällekin uusia kavereita. Emmä osaa enää olla katkera noille ahdistajilleni, joista kerroin. Ois kiva tavata heijät uuestaan jossain. Olen jo antanut kaiken anteeksi heille. No niin, mm.tollaisia lapsuuden traumoja mulle on kertynyt....Varmasti ne jotenkin vaikuttavat kaikkiin loppuelämän valintoihin ja kulkusuuntiin...
No niin, mykyään en siis pode juuri lainkaan pakkoajatuksia, mutta pakko-liikahduksia, aivan ihmeellisiäkin, on ylenpalttisen paljon. Lisäksi olen koukussa kiroiluun. Kun kirosanat liittyivät ennen, vielä muutama kk sitten, lähinnä Paholaiseen ja ihmiseen, nykyisin saavat Jeesus ja Neitsyt Maria kuulla kunniansa monta kertaa päivässä. Kiroilu on siinä mielessä huono juttu, että kun tottuu joihinkin kirosanoihin, on pakko keksiä uusia, entistä syntisempiä ja rienaavampia rumiluksia, jotta saisi kaiken sisälle kertyneen pahan olon nollattua kiroilun avulla. Yritän kiroilemalla myös järkyttää Jumalan mieltä, aattelen että -Kuules, sinä mulkero siellä, mä uskallan sanoo mitä vaan, oisitko arvannutkaan mitä uusia kauhistuksia mun suustain tänään pääsee, eikä mun kiroilu varmasti lopu siihen, että sä voit vaikka rankaista mua jotenkin näistä herjaamisista, ei, se vaan lisääntyy entisestään. Että sellainen ansa kiroilu on! Olen mä orjuuntunut, enemmän tai vähemmän vahvasti, moniin muihinkin asioihin, kuten tupakin, oluen ja siiderien maisteluun, roskaruuan ja suklaan napsintaan, runkkailuun, nivelten naksutteluun, metallimusiikkiin, matopeliin, tietosanakirjoihin, muutamiin radio ja tv-ohjelmiin, kuten Taivaan ja maan väliltä, Knalli ja sateenvarjo, Nipan ja Rokin keskusradio, Metalliliitto, pikkutarkkaan siivoiluun ja esineiden järjestelyyn, Kalevan juttutupaan, suomi24:seen, googlessa pööpöilyyn. En myöskään osaa oikeen ottaa minkäällaisia riskejä tai ELÄÄ elämää. Perskuta, ei näin voi jatkua. Elän koko ajan Jahka elämä, suurin osa ajastani menee pakenemiseen ja ajantappamiseen ja ihmissuhteiden välttelyyn....
Mulla on ollut erilaisia pakkoajatuksia jo monen vuoden ajan. Olen saanut terapiaa ja lääkityksiä mutta vasta 20 vuoden jälkeen tunnen olevani kunnon käsissä. Musta välitetään ja mua ymmärretään.
Söin Seroquellia kolme kuukautta, ei auttanut.
Nyt mulla on sopivat lääkkeet.
Jokaiselle löytyy sopiva lääkitys ja usko itseesi, että ei se ole kuin jokin aika, kun lääkkeet tehoavat suhun ja voit paljon paremmin.
Silloin et enään ole niin väsynyt ja elämä maistuu elämältä!
Parantumista