voiko sellaisen tunnistaa itse, ja huomaisiko lääkäri helposti? luin, että yleisimmässä, eli tulehduksesta johtuvassa vajaatoiminnassa kilpirauhanen usein kasvaa tai kutistuu.
minulla ei ole vasta-aineita eikä kilpirauhaseni ole ainakaan kasvanut, joten mietin että mitenhän harvinaista on, ettei mitään sellaisia merkkejä ole? aloin sitten miettiä, voisiko kilpirauhaseni olla kutistunut, mutta en tietenkään tiedä miltä kilpirauhasen pitäisi tuntua, enkä edes että missä se tarkalleen on. eli en mitenkään erityisesti tätä itselläni epäile, mutta olen utelias.
kilpirauhasen pienentyminen?
3
2167
Vastaukset 3
- ...???...
... on pitkällisen prosessin tulos. Multa ultrattiin toissa keväänä vielä "normaalikokoinen" kilpirauhanen, mutta vuodenvaihteessa lääkäri ei saanut palpoitua "yhtään normaalia kudosta" :(. Toiminta sipannut reilun vuoden aikana merkittävästi - vasta-aineita kuitenkin varmasti jo "ikuisuudet".
- Yksiepailija
Minä olen 64 vuotta oleva mies.
Minulla ei kilpirauhanen tunnu ollenkaan,kuten lähes kaikilla miehellä on.
Itse ihmettelen toimiiko minun kilpisrauhanen oikein.- Hashimoto
Tavallisen ihmisen ei ole sitä yleensä helppoa erottaa. Yleensä se suurenee jos koko ylipäänsä muuttuu.
Miksi epäilet juuri kilpirauhasta? Entä millaisia oireita on?
Itsellä ollut hyvin kauan autoimmuunipohjainen vajaatoiminta, mutta myös liikatoiminnasta on kokemusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491165- 16815
- 63725
- 68722
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69678Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9540Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8490- 4472
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434- 16421
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 33398
- 35389
- 31389