Olin ennen iloinen, voisi jopa sanoa, että luotin itseeni ja omiin tekemisiini ja päätöksiini. Olin ylpeä itsestäni!
Tapasin ihanan, mahtavan miehen n.6 vuotta sitten, nyt olemme seurustelleet noin neljä vuotta. Saimme lapsen 2 vuotta sitten.
Synnytyksen jälkeen aloin nähdä joka ikinen yö unta, että miehelläni on toinen nainen jonka hän röyhkeästi tuo meidän kotiin eikä välitä minun sanomisista. Mieheni ei oikeasti tekisi mitään tuollaista. Aamulla aina vihasin miestäni, uni ja todellisuus sekoittuivat, usein meni koko päivä pilalle kun mietin, että entäs jos tämä onkin totta, että näin ns. enne unia. Aloin vahdata miehen kännykkää. En saanut selville mitään. Kerroin miehelle unista ja siitä kuinka pahalta ne tuntuivat, eikä hän osannut sanoa mitään muuta kuin että ne ovat vain pahoja unia (mitäpä muuta siihen voisikaan sanoa?) Jos mies ei työpäivän aikana vastannut samantien puhelimeen tai teksti viestiin, olin varma että hän on pahoilla teillä.
Tilanne alkoi todella käydä rasittavaksi, mietin jo kuinka jakaisimme huonekalut kun eroaisimme.
Sitten ystäväni kertoi suggestioterapiasta, kokeilin sitä. Viiden kerran jälkeen selvisi, että olen pahoin masentunut. Minulta loppui maito lapsen ollessa 2kk, joten en voinut imettää, silloin alkoholin kulutukseni kasvoi, join keskimäärin 4 olutta/ilta. tämä oli kuulema vain huonoa itselääkitsemistä, elimistöni ei tuota mielihyvä hormonia. Minusta tuli kamala kontrolli friikki ja hermostuin jos koti ei ollut tip top, tämä johtui siitä, etten halunnut antaa itselleni aikaa voida pahoin päivällä, joten koin masennuksen unissani. Sain lähetteen lääkäriin ja hän kirjoitti minulle cipralex reseptin, lääkkeistä ei ollut mitään hyötyä, ainoa vaikutus jonka huomasin, oli iltaisin lihasten nytkähtely. Ehdotin lääkärilleni lääkkeenvaihtoa, mutta hän ei suostunut. Kävin psykiatrilla yksin ja mieheni kanssa. Kävimme parisuhde terapeutilla, ei mitään apua.
Sen verran vielä, että lapseni hoidin hyvin, hoidan edelleen. Mutta parisuhteemme kärsi, en tahtonut löytää mistään aikaa miehelleni. Milloin piti lapsen kanssa leikkiä, milloin tehdä huominen ruoka valmiiksi, milloin silittää pyykit ym ym ym. Seksi elämämme loppui siihen. Mieheni tässä eräs ilta ilmoitti, että tämän vuoden aikana olemme harrastaneet seksiä 8 kertaa. Minä kaipaan seksiä, läheisyyttä hyväksytyksi tulemista. Mutta kuitenkaan en päästä miestä lähelleni! Olemme yhdessä etsineet vaihtoehtoja ja hoito muotoja, ei apua. Viime syksynä erehdyin sitten pettämään miestäni. Kävimme tämän jälkeen uudestaan parisuhde terapiassa, ja opimme keskustelemaan rakentavammin, mieheni on antanut tekoni anteeksi, mutta ei vielä luota, täysin ymmärrettävää.
Kevät ja kesä meni hienosti, ei pahoja unia, ei masennusta (kai), mutta ei kyllä seksiäkään pahemmin. Nyt tuntuu taas siltä, että voisin maata peiton alla ja itkeä, satuttaa itseäni, ettei se kipu olisi sisällä vaan ulkona. Mies ei enää tahdo ymmärtää minua, hän ajattelee mieluummin, että hän ei enää kelpaa minulle. Olen kertonut, että jos näin olisi, olisin jo lähtenyt suhteesta.
Alkaa todella voimat loppua. Olen miettinyt, että minulla taitaa olla päässä enemmänkin vikaa, ettei tämä enää ole mitään masennusta. En tiedä. Varasin lääkäriin ajan, saas nähdä mitä mieltä hän tällä kertaa on...

Vastaukset 2
Vanhimmat
lääkitys tehoaa vasta viikojen kuluttua ja hoidon on jatkuttava minimissään puoli vuotta, jotta nähdään onko tilanne parantunut/pahentunut.
Suurin osa mielialalääkkeistä vaikuttaa negatiivisesti seksielämään, hankaloittaa orgasmin saamista.
Suosittelen vaihtamaan psykiatria, mikäli kemiat eivät kohtaa. "huono" lääkäri on yhtä tehokas kuin rikkinäinen saapas.
Suosittelen kokeilemaan Sertralin Hexal nimistä lääkettä. Cipramil ei ole sieltä "parhaasta" päästä.
seksiä vieraan kanssa,miten sen päästit iholles ja ukkoas kiellät...ei nyt tajuu...et taidakkaan tykätä ukostas jos kerran pystyt vieraissa juokseen..et rakasta..