Eriseura pelottaa

Viimeistäänkin nyt Mauri Kinnusen Kalevan-artikkelin jälkeen voidaan sanoa, että kristillisyyden tilanne on sekava. Kristillisyydessä on vähintäänkin kahdenlaista käsitystä asioista, tämä on surullinen tosiasia.

Meille nuorille tämä on henkisesti kuluttavaa ja voimia vievää aikaa. Olen keskustellut joidenkin palstaa seuraavien kavereiden kanssa, ja he ovat samaa mieltä. Eräällä ystävälläni oli nyt ylioppilaskirjoitukset, ja hän sanoi, ettei oikein pystynyt keskittymään lukemiseen, kun eriseuran puhkeaminen pyöri koko ajan mielessä! No, hän ottaa kyllä asiat liian raskaasti, mutta tämä kuitenkin kuvaa tilannetta.

Mauri Kinnunen arvelee, että juuri me nuoret haluamme uudistaa kristillisyyttä. Minulla on toisenlainen kokemus. Emme me halua mitään sekasortoa, vaan elää turvallista elämää! Haluamme käydä koulua, opiskella, hankkia työtä ja perustaa perheitä. Muuttumaton usko antaa elämälle hyvän selkänojan. Moni ehkä kauhistelee tällaista, mutta tätä mieltä olen!
534862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

turha pelätä mitään eriseuraa. Isän kädessä olemme. On Siiomissa ainakin ollut yksimielisyys opetuksessa. Tästä on hyvä ja turvallista jatkaa...

Ei liity asiaan, mutta sivumennen sanottuna:...Sensijaan minulla taas on kokemusta eriseuroista, joissa opetetaan monanlaistakin opetusta oman liikkeen sisällä...

Äänestä
  • ja muissakin uskovaisten yhteisissä tilaisuuksissa. Eikä ole hyvä jäädä yksin.
    Niissä eri RY:n tilaisuuksissa tuodaan esille ajankohtasia asioita ja puhutaan siitä, että miten uskovainen osaa oikein suhtautua ajan eri ilmiöihinkin ja osais välttää karikoita tarpeen tullen. Ja ennen kaikkea pysyy taivastiellä

    Äänestä

Sinun ei tarvitsekaan muuttaa mitään, jos et koe siihen tarvetta. Mielestäni mitään eriseuraa ei tarvita. Riittää, että sallitaan ihmisten ajatella miten he itse haluavat. Vaikka siten kuin sinä.

Äänestä
  • mukaan Jeesuksen omat ovat yksimielisiä uskossa, opissa ja elämässä. Joka haluaa muuta, niitä liikkeitä löytyy sitten ulkopuolelta...

    Äänestä

säikyt suotta. Omakohtaisessa uskossa säilymiseksi meitä kehotetaan valvomaan Jeesuksen opetuksen mukaan. Olisiko viittaamasi tekstinkirjoittajakin
tarkoittanut juuri samaa asiaa? Valvomista ja miettimistä, mikä oikeastaan on uskomme perusta. En minä ainakaan lukenut tekstistä, että hän viittaisi nuorten tai vanhempienkaan haluun uudistaa ja muuttaa kristillisyyden Raamatun mukaista peruskäsitettä. Elämme vl-liikkeessä tutussa ja turvallisessa tapakulttuurissamme. Kaikissa yhteisöllisissä liikkeissä on oma kulttuurinsa, eikä siinä mitään pahaa olekaan, kunhan muistamme, ettei normien ja tapojen noudattaminen nouse itsetarkoitukseksi.

Äänestä
  • Kaikki erimielisyydet joita nyt on liittyy siihen että suhteellisen nuorista elämäntapa säännöistä on tehty autuuden ehtoja joita ne eivät missään tapauksessa voi olla. Ne loitontavat vain meitä kristuksesta ja nostavat uhoa srk:oota kohtaan kun sanotaan että uskovainen ei halua jotain tehdä ja joku todellakin tahtoisi eikä näe siinä mitään väärää kun siinä ei ole mitään väärää.

    Äänestä

  • Mutta kun. kirjoitti:

    Kaikki erimielisyydet joita nyt on liittyy siihen että suhteellisen nuorista elämäntapa säännöistä on tehty autuuden ehtoja joita ne eivät missään tapauksessa voi olla. Ne loitontavat vain meitä kristuksesta ja nostavat uhoa srk:oota kohtaan kun sanotaan että uskovainen ei halua jotain tehdä ja joku todellakin tahtoisi eikä näe siinä mitään väärää kun siinä ei ole mitään väärää.

    kuunnella Jumalan seurakunnan äääntä, eikä luottaa omaa viisauteen. Kaikki ne on Raamatulla perusteltu...

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    ovat lähtöisin ihmis viisaudesta. Osa hyviäkin ja osa kyseenalaisia. Mutta koeta muistaa että eivät ne autuuden ehtoja ole. Kyllä se omatunto neuvoo parhaiten. Hukassa on ihminen joka ei saa käyttää omaatuntoaan. Niin tarpeellinen se on.
    On kyllä totta että meitä on kahdella lailla uskovia. Minua ei mikään saa uskomaan seurakunnan neuvojen virheettömyyteen jos niistä tehdään autuuden ehtoja. Sinä taas menet vaikka takaperin puuhun jos seurakunta(srk) neuvoo vaikka se ei mitään autakkaan.

    Äänestä

  • Neuvo. kirjoitti:

    neuvoo, niin varjellumme monelta pahalta. Omatunto paatuu kyllä maailman mukaan. Kyllä minä tiedän tämän taatusti ihan kokemuksesta väärähengellisistä. On uhkapeliä korteilla, tanssimista jne..ihan lähipiirissä.

    Uskovainen ei elä niinkuin maailma elää, eikä istu siellä missä pilkkaajat istuu...

    Kun ollaan lain alla, niin annetaan itselle ja omalletunnolle lupa syntielämään...

    Mutta uskovaista ei tuomitsekkaan laki, vaan se päättyy Jumalan valtakunnan rajalle. Laki on kasvattaja Kristukseen, mutta emme enempi ole sen alla. Kristus on lain loppu, jokaiselle joka uskoo.

    Sitten se Jumalan terveellinen armo onkin tarkempi kasvattaja: Jumalan terveellinen armo opettaa siviästi elämään ja Jumalattoman menon hylkäämään.

    Jonka Poika on tehnyt vapaaksi hän on (synnin orjuudesta) todella vapaa. Maailma puhuu säännöistä, mutta ei ole kysymys säännöistä vaan Jumalan lapsi ei halua elää niin että tunto turmeltuu ja sydän mieltyy siihen "mitä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus, ei se ole Isästä, vaan se on maailmasta. "

    Kuitenkin on niin että mikä lihasta syntynyt on, on vain liha joka ei koskaan uudestisynny ja siksi se koko ajan on vetämässä maailmaan ja syntiin. Tarvitaan jokapäiväistä evankeliumin uskomista ja syntein pois panemista ettei sydän saastuis ja Pyhä Henki pakenis.

    Seurakuntaäiti on siitä kumma käsite, etten ole vuosiin kuullut sitä käytettävän yhdessäkään vl-saarnassa. Ehkä täällä Etelä-Suomessa sitä ei käytetäkään. Täälläkin sitä käyttävät vain tätä "kuuliaisuuslinjaa" vetävät. Myöskään PM:n kirjoituksissa en sitä ole nähnyt kuin satunnaisesti (paitsi tietysti TM:n jutuissa). Osaako joku sanoa, miksi käsite on nykyään saarnoissa harvinainen, mutta keskusteluissa tiheään käytetty?

    Kiinnostaa myös käsitteen raamatullisuus. Galatalaiskirjeessä viitataan Hagariin ja Saaraan ja sanotaan, ettemme ole palkkavaimon, vaan vapaan vaimon synnyttämiä, siis Saara-äidin vapaita lapsia. Samassa kohdassa viitataan uuteen Jerusalemiin, joka on meidän äitimme. Mutta tämä seurakuntaäiti, joka neuvoo, nuhtelee, varoittaa, pesee, puhdistaa, jne., perustuuko se johonkin nimenomaiseen raamatunkohtaan, vai onko se yhdistelmä useammista kohdista?

    Äänestä

  • Mikä käsite se on? kirjoitti:

    Luther opettaa Isossa katekismuksessaan, sen kolmannessa uskonkappaleessa:

    "Pyhä Henki saattaa meidät ensiksi pyhien yhteyteen, seurakunnan helmaan, jonka välityksellä hän meille saarnaa ja vie meidät Kristuksen tykö. Me emme näe, et sinä, etkä minä, totisesti Kristuksesta tietää emmekä häneen uskoa ja häntä Herraksemme saada, ellei Pyhä Henki sitä evankeliumin saarnan kautta tarjoaisi ja helmaamme lahjana laskisi. Työ on tapahtunut ja täytetty: Onhan Kristus meille aarteen kärsimyksellään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan hankkinut ja ansainnut. Jos tämä teko jäisi salaan, kenenkään tietoon tulematta, se olisi turha ja hyödytön; mutta Jumala on, ettei aarre jäisi haudatuksi, vaan joutuisi käyttöön ja nautittavaksi, antanut sanan tulla esiin, julistettavaksi, antanut Pyhän Hengen siinä tuomaan ja omistamaan meille tuon lunastusaarteen. Pyhitys onkin siis yksinkertaisesti vain saarnaamista Herran Kristuksen tykö ja tätä hyvyyttä saamaan. Mutta tähän emme voi itsestämme päästä.

    Pyhällä Hengellä on näet ensiksi maailmassa erikoinen seurakunta. Tämä on se äiti, joka synnyttää ja kantaa jokaisen kristityn Jumalan sanalla. Tätä sanaa hän ilmoittaa ja harjoittaa ja hän valaisee ja sytyttää sydämet, niin että he sen käsittävät, omistavat, siinä riippuvat ja pysyvät.

    Ellei näet saarnata Kristuksesta, ei ole ensinkään Pyhää Henkeä perustamassa, kutsumassa ja kokoamassa kristillistä seurakuntaa, JONKA AVUTTA EI VOI TULLA KRISTUKSEN LUO.

    `Minä uskon, että maanpäällä on pelkkien pyhien pyhä, pieni joukko ja seurakunta yhden ainoan pään, Kristuksen alaisena, Pyhän Hengen kokoon kutsumana. Se on samassa uskossa, mielessä ja käsityksessä; sillä on monenlaisia lahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, vailla ryhmittymisiä ja jakaantumisia. Minäkin olen sen osa ja jäsen, sen omistamista rikkauksista osallinen. Siihen Pyhä Henki on minut saattanut ja siihen liittänyt siten, että olen kuullut ja yhä edelleen kuulen Jumalan sanaa. Juuri tämä on siihen tulemisen alku. Ennen siihen tulemistamme me olimme kokonaan perkeleen omia, Jumalasta ja Kristuksesta kerrassaan tietämättöminä. Näin Pyhä Henki viimmeiseen päivään asti pysyy pyhän seurakunnan eli kristikunnan tykönä. Sen välityksellä hän meitä saattelee, sitä hän käyttää sanan julistamiseen ja harjoittamiseen ja tämän välityksellä hän saa aikaan ja lisää pyhitystä. Näin se päivittäin yhä kasvaa ja vahvistuu uskossa ja sen hedelmissä, jotka hän saa aikaan``

    .

    "Pyhällä Hengellä on näet ensiksi maailmassa erikoinen seurakunta. Tämä on se äiti, joka synnyttää ja kantaa jokaisen kristityn Jumalan sanalla. Tätä sanaa hän ilmoittaa ja harjoittaa ja hän valaisee ja sytyttää sydämet, niin että he sen käsittävät, omistavat, siinä riippuvat ja pysyvät."

    Kiinnittäisin huomiota sanoihin "Jumalan sanalla". Luther tarkoitti varmaan Raamattua, Jumalan sanan ylläpitäminen on seurakunnan tehtävä. Mutta uusien sovellusten keksiminen sitten?

    Äänestä

  • tulkinta siis kirjoitti:

    ...Koska se (päästösana) lausutaan ihmisten kautta, niin luullaan sitä pelkäksi ihmissanaksi ja ajatellaan että Jumala on tuolla ylhäällä korkeuksissa, kaukana sanasta, joka on maanpäällä, ja niin töllistetään ylös taivasta kohti...juuri ne samat avaimet, jotka ovat Kristuksella eikä kellään muulla, juuri ne hän antaa Pietarille, ikäänkuin hän sanoisi: Mitä töllistelet taivaalle ja sieltä etsit avaimiani? etkö kuule, että olen antanut ne Pietarille? Ne ovat kyllä taivaan avaimet, se on totta, mutta ne eivät ole taivaassa. Minä olen jättänyt ne alas maanpäälle. Sinun ei pidä etsiä niitä taivaasta, eikä mistään muualta, vaan löydät ne Pietarin suusta, jonne ne olen pannut. Pietarin suu on minun suuni, ja hänen kielensä on minun avainkoteloni, hänen virkansa on minun virkani, hänen sitomisensa, on minun sitomiseni, hänen päästämisensä on minun päästämiseni...Minä katson vain sitä mitä Pietari sitoo ja päästää, sihen minä pitäydyn. Älä anna johtaa itseäsi harhaan tuon Farisealaisen lörpötyksen, jolla muutamat pettävät itseänsä, nimittäin kuinka muka ihminen voisi antaa syntejä anteeksi. Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tapaa anna syntejä anteeksi, kuin suullisen sanan kautta, jonka tavan hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantamusta tässä sanassa, niin turhaan töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai niinkuin he sanovat, sisäistä anteeksiantamusta. (Luther kirjasta "Avaimista" v.1530).

    Mutta tuossakaan sitaatissa ei vastata kysymykseen, onko seurakuntaäidin lisättävä Raamatun rinnalle neuvoja, joille on oltava kuuliainen. Siitähän alun perin oli kyse.

    Äänestä

sillä Herra sotii Sinunkin puolestasi.

Äänestä

Turvallinen elämäkö vie taivaaseen? Uskoko on selkänoja? Eikö sen pitäisi olla elämän tärkein asia, sitten vasta nuo koulut, opiskelut ja
perheet.

Käsitin ehkä osittain väärin, mutta kirjoituksestasi paistaa monen nuoren halu olla ajattelematta koko uskomisen asiaa muuta kuin jonkinlaisena taustaturvana. Hyvä halu se on, mutta sen heijastukset ovat ikäviä. Monet nuoret eivät esimerkiksi lue eivätkä tunne Raamattua lainkaan, ja ovat siksi turvattomassa asemassa väärien opetusten suhteen.

Sitä paitsi ennemmin tai myöhemmin joudut näitä asioita miettimään sinäkin, vaikka sitten kun kasvatat lapsiasi. Ihmistä ei nimittäin voi kasvattaa uskovaiseksi, usko on omakohtainen
asia. Ainut mitä voi tehdä, on pitää kotona armoalttaria esillä. Sitten lapset aikuistuessaan aina tietävät, mistä löytyy syntien anteeksiantamus. Se on oikeata turvallisuutta.

Äänestä

Vl-liikkeessä puhutaan eriseuraisuudesta heti kun joku/jotkut uskaltavat pientäkään kritiikinpoikasta johtoa tai Päivämiestä kohtaan esittää. Ihmisten luonnollinen tarve keskustella asioista käsitetään heti eriseuraisuudeksi. Miksi näin?

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kuuliaisuuden vaatimus työvaliokuntaa, johtokuntaaa ja Päivämiestä kohtaan on viety niin pitkälle, ettei edes keskustelua ole sallittu. Näitä vallankäyttöelimiä on totuttu pitämään erehtymättöminä Jumalina (epäjumalina).

Nykyaikana kun on jopa mahdollisuus keskustella julkisuudessa avoimesti kaikista asioista ja tämän myötä on uskallettu jopa vaatia demokraattisempaa johtamistapaa, on tilanne näille vallankäyttöelimille uusi, outo ja pelottava. Tuntuu siltä, että vallassaolijat olisivat huolissaan valtansa vähentymisestä ja olisivat ikäänkuin peloissaankin siitä, mitä kaikkea valvomattoman vallankäytön jäljiltä saattaakaan paljastua.

Äänestä
  • ...en minä voi kriittisesti suhtatua tähän joukkoon. Täällä on minun veljet ja sisaret ja äitini. Mihin sanaan minä uskoisin jos näitä ei olisi mulla ? Täällä on iankaikkisen elämän sanat ja Hyvän Paimenen ääni. On ihan turha ihmisen kuvitella että voi rakastaa näkemätöntä Jumalaa. Isä ja Poika ovat PH kautta niitten tykönä jotka pitävät Hänen sanansa ja käskyt ja he kaikki ovat yhtä. Ei ole Isää taivaassa ellei ole Poikaa maan päällä ja Poikaa ei ole ellei ole elävää seurakuntaa joka on "raamatun näköinen".

    46. Kuin hän vielä kansalle puhui, katso, hänen äitinsä ja veljensä seisoivat ulkona ja pyysivät häntä puhutella.
    47. Niin yksi sanoi hänelle: katso, äitis ja veljes seisovat ulkona, ja tahtovat sinua puhutella.
    48. Niin hän vastasi ja sanoi sille, joka hänelle sitä sanoi: kuka on minun äitini ja kutka ovat minun veljeni?
    49. Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: minun äitini ja minun veljeni.
    50. Sillä jokainen, joka tekee Isäni tahdon, joka on taivaissa, hän on minun veljeni, ja sisareni, ja äitini.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    ...en minä voi kriittisesti suhtatua tähän joukkoon. Täällä on minun veljet ja sisaret ja äitini. Mihin sanaan minä uskoisin jos näitä ei olisi mulla ? Täällä on iankaikkisen elämän sanat ja Hyvän Paimenen ääni. On ihan turha ihmisen kuvitella että voi rakastaa näkemätöntä Jumalaa. Isä ja Poika ovat PH kautta niitten tykönä jotka pitävät Hänen sanansa ja käskyt ja he kaikki ovat yhtä. Ei ole Isää taivaassa ellei ole Poikaa maan päällä ja Poikaa ei ole ellei ole elävää seurakuntaa joka on "raamatun näköinen".

    46. Kuin hän vielä kansalle puhui, katso, hänen äitinsä ja veljensä seisoivat ulkona ja pyysivät häntä puhutella.
    47. Niin yksi sanoi hänelle: katso, äitis ja veljes seisovat ulkona, ja tahtovat sinua puhutella.
    48. Niin hän vastasi ja sanoi sille, joka hänelle sitä sanoi: kuka on minun äitini ja kutka ovat minun veljeni?
    49. Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: minun äitini ja minun veljeni.
    50. Sillä jokainen, joka tekee Isäni tahdon, joka on taivaissa, hän on minun veljeni, ja sisareni, ja äitini.

    Vaikka kuinka rakastaa vanhempiaan ja sisaruksiaan, ei se sulje pois kriittistä suhtautumista. Eikä vähennä rakkautta. Todellinen rakkaus mahdollistaa myös kipeistä asioista puhumisen.

    Äänestä

  • totuudessa rakastamista kirjoitti:

    Vaikka kuinka rakastaa vanhempiaan ja sisaruksiaan, ei se sulje pois kriittistä suhtautumista. Eikä vähennä rakkautta. Todellinen rakkaus mahdollistaa myös kipeistä asioista puhumisen.

    En ymmärrä asioita niin hyvin kuin Jumalan seurakunta.

    Äänestä

Itse olen kokenut aikoinani samalla tavalla. Kaikki nämä tunteet kuuluvat nuoruuteen. Kristillisyyteen on myös aikasemmin kuulunut se että asioista keskustellaan. Tänä aikana ilmapiiri on vain paljon vapaampi kuin minun nuoruudessani. Mauri kirjoitti rakentavan artikkelin joka toimii keskustelua herättävänä ja kannustaa tutkimaan uskomme perustusta. Näinhän jokaisen kristityn tulisi tarkastella uskoaan päivittäin. Missä on turvani?

Kristillisyyden ulkoinen olemus muuttuu väistämättä aikain myötä. Oleellisempaa on sisällön säilyminen. Jos takerrumme vuosikymmenistä toiseen tapakulttuurisiin kysymyksiin, on todennäköisempää että muutokset tapahtuvat suurempien murrosten muodossa. Ajatelkaapa mitä Lestadius sanoisi tämän päivän pukeutumisesta. Ulkonainen muutos on ollut suuri vaikka uskomisen sisältö pysyisikin samana.

En usko että Mauri on lähtenyt hakemaan artikkelillaan sekasortoa. Olen vain huomannut että uskossa kasvamiseen kuuluuvat myös "kasvukivut". Joskus kuluu pitkiäkin aikoja uskon ja elämän kysymyksiä tutkistellessa. Tämä saattaa joskus tuntua ahdistavalta. Lopulta kuitenkin usko syntien sovitukseen Jeesuksen ristinkuoleman kautta tuo turvan ja rauhan. Voimme rukoilla: "lisää meille uskoa".

Äänestä

Heikki Räisäsen kirja Tuhat ja yksi tulkintaa. Huomaat, että Uusi Testamentti on hyvin ristiriitainen kirja, jota voi tulkita monella tapaa. Alkukirkon aikana jopa Jeesuksesta on oltu montaa mieltä, joten muuttumattoman uskon vaatimuksesi tuntuu vähintään oudolta.

Meidän kaikkien kristittyjen pitäisi olla selvillä kristinuskon syntyhistoriasta ja ymmärtää uskoamme sen kehityshistorian puitteissa, jonka kristinusko on läpikäynyt. Ei kristinusko syntynyt hetkessä, vaan se kehittyi ajan mittaan tulkintojen kautta. Esimerkiksi täällä usein siteerattu Johanneksen evankeliumi otettiin nipin napin mukaan UT:n kaanoniin sen gnostilaisväritteisen sanoman vuoksi.

Paavali ja Jerusalemin kristityt olivat melkoisen eri linjoilla pelastumisen perustasta jne. esimerkkejä erilaisista uskonkäsityksistä on vaikka kuinka paljon.

Äänestä

Herra sotii puolestamme!

Muista Lutherin taisteluvirttä:

Jumala onpi linnamme
ja vahva turva aivan,
on miekkamme ja kilpemme
ajalla vaaran, vaivan.
Se vanha vainooja,
kavala, kauhea,
on kiivas, kiukkuinen
ja julma, hirmuinen.
Vain Herra hänet voittaa.

On turha oma voimamme
vääryyden valtaa vastaan.
Me turman vallat voitamme
Herrassa ainoastaan.
Hän, Kristus, kuningas,
on voitonruhtinas,
lyö joukot helvetin,
ne tallaa jalkoihin
ja voiton meille saattaa.

Jos täyttyisikin maailma
nyt valheen enkeleistä,
niin pimeys ei voittoa
kuitenkaan saisi meistä.
Ne olkoot raivoissaan
ja syöskööt kiukkuaan.
Nyt valheen vallat on
jo saaneet tuomion.
Ne yksi sana kaataa.

Se sana seisoo vahvana,
ne ei voi sitä kestää.
Kun kanssamme on Jumala,
ken meiltä voiton estää?
Jos veis he henkemme,
osamme, onnemme,
ne heidän olkohon,
vaan meidän iät
on Jumalan valtakunta.

Äänestä

lohdun sanoja

Minä itse nuorena tyttönä kun tein parannuksen ja tunsin pelkoa, että miten säilyn uskomassa elämän loppuun asti. Se elämä tuntui niin pitkältä.

Minua vl-puhuja lohdutti, että Jumala on sen hyvän työn minkä hän on aloittanut, on luvannut sen myös lopettaa.

Ja seuroissa olen saanut kuulla, että Jeesus sanoo, minä olen A ja O, alku ja loppu. (Biblia)

Jumala on luvannut ollan kanssamme loppuun asti, hän nostaa kantaa ja vie meidä perille jos me uskomassa haluamme olla.

Äänestä

Käsittääkseni kysymyksessä oli yksittäinen kannanotto, jos edes sellainen.

Valitettavasti pääsin itse lukaisemaan tuon vähän kiireessä (eikä minulla ole sitä itselläni, jotta voisi lukea uudestaan ajatuksella). Mielestäni kokonaisuutena kysymyksessä oli hyvin asiallinen kirjoitus, johon oli ehkä päässyt muutamia vieraita painotuksia.

Olisin odottanut alan tutkijalta hieman pohdiskelevampaa näkökulmaa esimerkiksi tv-asiaan ja aikanaan tehdyn päätöksen kiistämättömään siunauksellisuuteen. Nyt vaikutelmaksi jäi, että kirjoittaja oli television kannalla.

Kirjoittajahan voisi halutessaan vaikkapa tällä palstalla kertoa, olivatko artikkelin painotukset loppuun asti harkittuja ja hänen omiaan (eivät esimerkiksi lehden toimituksen lyhentämisestä johtuvia). Niin voitaisiin keskittyä taas muihin tärkeisiin asioihin.

Äänestä
  • Eiköhän se painotus ollut siinä että meidän tulisi valmistautua keskustelemaan eri asioista niiden sisällöistä käsin. 10 vuoden päästä tuskin myydään enää kännykkää jossa ei televisiota olisi. Samoin kaikki digitv-lähetykset tulevat mitä suurimmalla todennäköisyydellä tarjolle myös internetin kautta. Jos emme myönnä sitä että tekniikka kehittyy ja varaudu siihen, olemme "housut kintussa" kun pitäisi kohdata todellisuus ja elää sen kanssa.

    Ei kannata lähteä keskustelemaan tutkijan painotuksista ja mielentilasta jos ei ole perehtynyt huolellisesti hänen kirjoituksiinsa. Jos taas julkaiseva lehti tekee tekstistä joitakin "nostoja", niistä on turha syyttää tutkijaa.

    Niin ja kysymyksessä ei ollut kannanotto, vaan artikkeli Lestadioilaisuuden haasteista 2000 -luvulla!

    Äänestä

  • Siis en ole MK.

    Kyseessä _ei_ ole yksittäinen kannanotto. Sen enempää en kerro taustoista. Alkulauseella pyrit toki hieman aliarvioimaan kannanottoa. Millainen voisi olla yksittäistä kannaottoa vähäisempi kannanotto? Hmmm...En löydä termiä, mutta ehkä sinulla on sellainen varastossasi.

    No, sitten siihen asiallisempaan ja pohdiskelevaan osaan viestissäsi.

    Vieras painotus? Mikähän kohta? Ehkä kyseessä oli tutkijan näkemys ilman vl-sensuurin tarkistusta. Tutkijalta varmaan odotetaan jonkinlaista itsenäistä asioiden analysointikykyä. Tällaiseen analyysin lopputulos saattaa olla hieman erilainen, kuin mihin on totuttu.

    Kannanoton koko oli rajattu. Siihen ei mahtunut enempää pohdiskelua. Se, että tulkitsit kirjoittajan olevan television kannalla on sinun tulkintasi. Tulkintasi perustui osittain Hulkon lainauksiin, mutta myös silloin tällöin vl-liikkeessäkin esiintyneisiin lainauksiin, jossa sisällön annetaan ratkaista viihteen hyväksyttävyys.

    MK ei luultavasti osallistu keskusteluun artikkelistaan täällä (varmaan kuitenkin lukee kommentteja ;)) Itse olen lukenut lopullisen version artikkelista ennen kuin se julkaistiin Kalevassa ja olen varma, että MK seisoo sanojensa takana.

    Äänestä

  • töppöset kirjoitti:

    Eiköhän se painotus ollut siinä että meidän tulisi valmistautua keskustelemaan eri asioista niiden sisällöistä käsin. 10 vuoden päästä tuskin myydään enää kännykkää jossa ei televisiota olisi. Samoin kaikki digitv-lähetykset tulevat mitä suurimmalla todennäköisyydellä tarjolle myös internetin kautta. Jos emme myönnä sitä että tekniikka kehittyy ja varaudu siihen, olemme "housut kintussa" kun pitäisi kohdata todellisuus ja elää sen kanssa.

    Ei kannata lähteä keskustelemaan tutkijan painotuksista ja mielentilasta jos ei ole perehtynyt huolellisesti hänen kirjoituksiinsa. Jos taas julkaiseva lehti tekee tekstistä joitakin "nostoja", niistä on turha syyttää tutkijaa.

    Niin ja kysymyksessä ei ollut kannanotto, vaan artikkeli Lestadioilaisuuden haasteista 2000 -luvulla!

    "Jos emme myönnä sitä että tekniikka kehittyy ja varaudu siihen, olemme "housut kintussa" kun pitäisi kohdata todellisuus ja elää sen kanssa."

    Muttä tämä usko seuraa kuitenkin Pyhän Hengen ohjaamana oikeaa linjaa. Ja ei varmaan hyväksy kaikkea mitä on tarjolla tulevaisuudessakaan.

    Äänestä

  • Vl -vakinikki kirjoitti:

    Siis en ole MK.

    Kyseessä _ei_ ole yksittäinen kannanotto. Sen enempää en kerro taustoista. Alkulauseella pyrit toki hieman aliarvioimaan kannanottoa. Millainen voisi olla yksittäistä kannaottoa vähäisempi kannanotto? Hmmm...En löydä termiä, mutta ehkä sinulla on sellainen varastossasi.

    No, sitten siihen asiallisempaan ja pohdiskelevaan osaan viestissäsi.

    Vieras painotus? Mikähän kohta? Ehkä kyseessä oli tutkijan näkemys ilman vl-sensuurin tarkistusta. Tutkijalta varmaan odotetaan jonkinlaista itsenäistä asioiden analysointikykyä. Tällaiseen analyysin lopputulos saattaa olla hieman erilainen, kuin mihin on totuttu.

    Kannanoton koko oli rajattu. Siihen ei mahtunut enempää pohdiskelua. Se, että tulkitsit kirjoittajan olevan television kannalla on sinun tulkintasi. Tulkintasi perustui osittain Hulkon lainauksiin, mutta myös silloin tällöin vl-liikkeessäkin esiintyneisiin lainauksiin, jossa sisällön annetaan ratkaista viihteen hyväksyttävyys.

    MK ei luultavasti osallistu keskusteluun artikkelistaan täällä (varmaan kuitenkin lukee kommentteja ;)) Itse olen lukenut lopullisen version artikkelista ennen kuin se julkaistiin Kalevassa ja olen varma, että MK seisoo sanojensa takana.

    Tuota juuri tarkoitin. Kysymyksessä ei siis ollut (edes yksittäinen) kannanotto. Yksittäistä kannanottoa vähäisempi on se, ettei kysymyksessä ole lainkaan kannanotto. (Vai tarkoitatko kenties, että kysymyksessä on todellisuudessa laajempien piirien kuin vain artikkelin kirjoittajan henkilökohtainen kannanotto?)

    Kuten mainitsin, minulla ei ole nyt kyseistä artikkelia käytössäni, joten kaikki siitä käymäni keskustelu on minun puoleltani hieman epävarmalla pohjalla. Mutta keskustellaan toki silti.

    Vieraalla painotuksella tarkoitin sitä, että kirjoituksen lukijalle jäi helposti mielikuva aikanaan tehdyn tv-päätöksen kritisoinnista. En tosiaan pysty nyt lukemaan kirjoitusta uudestaan, mutta vaikutelmani sitä lukiessa oli, että tuo hieman särähti korvaan, vaikka luinkin kirjoitusta avoimin mielin. Kirjoittajan muuta tuotantoa olen lukenut myös, ja arvostan. Kun tohtoritason tutkija kirjoittaa sanomalehteen, voi silloin mielestäni olettaa, että sananvalinnat ovat harkittuja.

    Mikä sitten oli kyseisten sananvalintojen tarkoitus? Ehkäpä saada ihmiset ajattelemaan näitä asioita totutusta poikkeavalla tavalla.

    Siitä olenkin kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että 2000-luvun haasteita tulee olemaan maailmallisen viihteellisyyden hyöyn patoaminen - tai sen kanssa eläminen - vl-kodeista tilanteessa, jossa ei oikein enää pystytä kollektiivisesti päättämään, että "laitteita ei kodeissa ole".

    Toinen syy, jonka takia mainitsin mahdolliset vieraat painotuksen oli kohta, jossa kyseenalaistettiin aikanaan tehtyjen päätöksien "voimassaolo" sellaisilla sanankäänteillä, että siitä mielestäni helposti saavat vettä myllyynsä ne, jotka mielellään poimisivat juuri haluamansa osat vanhoillislestadiolaisesta uskonkäsityksestä. Asian olisi muuttanut kokonaan toiseksi vaikkapa vain se, että olisi jollakin tavalla todettu se, etteivät kaikki vl-kristillisyyden ominaispiirteet kuitenkaan ole "ukkojen päätöksiä" tai tapakulttuuria. En kuvittele kirjoittajan näin ajattelevankaan - mutta entäpä artikkelin keskiverto ei-vl lukija?

    Toivottavasti sinä ja MK myös huomasitte, että pääsääntöisesti kuitenkin kehuin artikkelia. Nämä, joista nyt keskustelemme, olivat ne pari varaumaa, joita kuitenkin jätin.

    Äänestä

  • Vl -vakinikki kirjoitti:

    Siis en ole MK.

    Kyseessä _ei_ ole yksittäinen kannanotto. Sen enempää en kerro taustoista. Alkulauseella pyrit toki hieman aliarvioimaan kannanottoa. Millainen voisi olla yksittäistä kannaottoa vähäisempi kannanotto? Hmmm...En löydä termiä, mutta ehkä sinulla on sellainen varastossasi.

    No, sitten siihen asiallisempaan ja pohdiskelevaan osaan viestissäsi.

    Vieras painotus? Mikähän kohta? Ehkä kyseessä oli tutkijan näkemys ilman vl-sensuurin tarkistusta. Tutkijalta varmaan odotetaan jonkinlaista itsenäistä asioiden analysointikykyä. Tällaiseen analyysin lopputulos saattaa olla hieman erilainen, kuin mihin on totuttu.

    Kannanoton koko oli rajattu. Siihen ei mahtunut enempää pohdiskelua. Se, että tulkitsit kirjoittajan olevan television kannalla on sinun tulkintasi. Tulkintasi perustui osittain Hulkon lainauksiin, mutta myös silloin tällöin vl-liikkeessäkin esiintyneisiin lainauksiin, jossa sisällön annetaan ratkaista viihteen hyväksyttävyys.

    MK ei luultavasti osallistu keskusteluun artikkelistaan täällä (varmaan kuitenkin lukee kommentteja ;)) Itse olen lukenut lopullisen version artikkelista ennen kuin se julkaistiin Kalevassa ja olen varma, että MK seisoo sanojensa takana.

    Luin uudestaan viestisi ja siinähän toteatkin, että "pyrin aliarvioimaan kannanottoa". Viestisi kokonaisuudessaan tarkoittaa siis, että kysymyksessä todellakin oli kannanotto, eikä edes yksittäinen sellainen.

    Mielelläni kuulisin myös, joko sinulta tai MK:lta, mitä asiaa kannanotto koski.

    Se ei siis ollut tv-myönteinen kannanotto. (Näinhän toteat viestissäsi).

    Mitä siis vastustatte, tai kannatatte? Siis sellaista, joka täytyy tuoda esille ns. maallisessa mediassa ilman "vl-sensuurin" tarkastusta? (Käyttämääsi ilmausta lainatakseni).

    Anteeksi jos vaikutan hieman kärsimättömältä, mutta minut saa kyllä edelleenkin ärsyyntymään käyttämään mainitun kaltaisia ilmauksia ("vl-sensuuri").

    Toivottavasti itsekin seisot sanojesi takana, niinkuin toteat MK:n seisovan, ja kerrot nyt samantien mistä on kysymys.

    Sekään ei näin sivullisesta tunnu hirvittävän fiksulta, että annat ymmärtää MK:n ja itsesi, ja kenties laajojenkin piirien, olevan jonkinlaisen kannanoton takana, mutta kuitenkin itse piiloudut nimimerkin taakse.

    Äänestä

  • olen vl2003 kirjoitti:

    näin illan päätteeksi.

    En laita nikkiäni, koska en halua nikkiäni suoraan yhditettävän MK:een. Haluan pitää anonyymiteetin ja siihen on sinun tyytyminen tällä kertaa. Lisäksi totean, että en ole kirjoittanut yhtään lausetta ko artikkeliin eli en ole "ajamassa" mitään. Olen vain saanut sen lukeakseni ennen kuin se julkaistiin. Kaleva ei siis ole tehnyt lopulliseen versioon kai kuin muutamia kosmeettisia muutoksia (en viitsi analysoida pilkku pilkulta).

    Sorry se sanan aliarvointi käyttö. Jokin siinä lauseen osassa "jos edes sellainen" antoi ymmärtää jonkinasteita vähättelyä. Tulkitsin väärin. Jos tarkastellaan sanaa kannanotto, niin tulkitseisin MK:n kirjoituksen olevan kannanotto kipupisteiden avoimen keskustelun puolesta. Nyt itsekin tulkitsen tekstiä, joten samalla viivalla ollaan. Toki tiedä ja tunnen artikkelin kirjoittajan aiemman tuotannon ja ajatusmaailman.

    Mielenkiintoista, että pyrit löytämään kirjoituksesta kannan tv-asiaan. Itselläni em asiaan on myönteinen kanta, mutta MK:n kantaa en edes tiedä. Joudun tulkitsemaan taas niinkuin sinäkin.

    Mitä vl-sensuuriin tulee, niin tiedät varmaan itsekin, että MK:n artikkelin kaltaisia julkaisuja ei mielellään päästetä julkisuuteen SRK:n toimesta ilman ennakkosensuuria. Jos et taas tiedä, niin usein olet silmäsi ummistanut todellisuudelta. Sana vl-sensuuri on minun käyttämäni, joten älä sotke sitä MK:een. Minun ulosantini saattaa olla karvan verran jyrkempi.

    Mitä kannanoton laajuuteen tulee, niin ei kannata toisaalta asiasta tehdä liian suurta numeroa (esim eriseuran pelko). Arvioni on, että artikkeli on syntynyt laajan tutkimustyön ja kanssakeskusteluiden pohjalta. Eli ei MK ole ihan mutu-pohjalla.

    Seisoinko sanojeni takana?

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta vastauksestasi vähän ärsyyntyneenä esittämääni kysymykseen.

    En pyrkinyt löytämään kantaa tv-asiaan. Se ikään kuin hyppäsi silmilleni sieltä. Myönnän, että keskustelen nyt ensivaikutelmista ja ne saattaisivat muuttua jos lukisin artikkelin uudestaan ajatuksen ja ajan kanssa. Ja vaikka sanonkin, että hyppäsi, niin en tarkoita että myönteinen kanta olisi hypännyt, vaan että mahdollisuus myönteiseen tulkintaan tv-asiassa hyppäsi. (Meniköhän nyt vivahteita myöten juuri niin kuin tarkoitin;-).

    Hyvää yötä. Keskustelu jatkukoon. (Mutta vasta huomenna).

    Äänestä

  • kehittyy / Only_me VL kirjoitti:

    "Jos emme myönnä sitä että tekniikka kehittyy ja varaudu siihen, olemme "housut kintussa" kun pitäisi kohdata todellisuus ja elää sen kanssa."

    Muttä tämä usko seuraa kuitenkin Pyhän Hengen ohjaamana oikeaa linjaa. Ja ei varmaan hyväksy kaikkea mitä on tarjolla tulevaisuudessakaan.

    On siis tärkeää käydä tätä keskustelua nyt kun housut eivät vielä ole "kintuissa". Tähän saakka olemme pystyneet aika tarkasti rajaamaan "oikean linjan" laitevalintojen kautta. Uskon että MK halusi artikkelissaan herättää huomiota siihen seikkaan, että tulevaisuudessa näin yksioikoinen valintakriteeri ei tule olemaan mahdollinen kun rajanveto eri laitteiden välillä on vaikeaa. Tästä tarjonnasta - siis sisällöstä - olisi nyt jo tarpeen keskustella. Tähän saakka siihen ei ole ollut paljoakaan tarvetta (koskien TV-vastaanottimia), kun niitä vielä harvasta VL-kodista löytyy.

    Anteeksi jos olin edellisessä viestissäni (nimimerkillä "töppöset") töykeä. Kirjoitin kiireessä, enkä tarkoittanut olla hyökkäävä.

    Äänestä

  • olen vl2003 kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta vastauksestasi vähän ärsyyntyneenä esittämääni kysymykseen.

    En pyrkinyt löytämään kantaa tv-asiaan. Se ikään kuin hyppäsi silmilleni sieltä. Myönnän, että keskustelen nyt ensivaikutelmista ja ne saattaisivat muuttua jos lukisin artikkelin uudestaan ajatuksen ja ajan kanssa. Ja vaikka sanonkin, että hyppäsi, niin en tarkoita että myönteinen kanta olisi hypännyt, vaan että mahdollisuus myönteiseen tulkintaan tv-asiassa hyppäsi. (Meniköhän nyt vivahteita myöten juuri niin kuin tarkoitin;-).

    Hyvää yötä. Keskustelu jatkukoon. (Mutta vasta huomenna).

    Pahoitteluni ärsyttävistä sanavalinnoista. Katso viestieni kirjoitusaika ja yritä ymmärtää. Minun ei pitäisi kirjoitella myöhään illalla. Aamulla joutuu hieman katumaan :(. Typerillä sanavalinnoilla tahtoo olla keskustelua estävä vaikutus.

    Eli jatketaan, mutta toisissa ketjuissa.

    Äänestä

  • Vl -vakinikki kirjoitti:

    Siis en ole MK.

    Kyseessä _ei_ ole yksittäinen kannanotto. Sen enempää en kerro taustoista. Alkulauseella pyrit toki hieman aliarvioimaan kannanottoa. Millainen voisi olla yksittäistä kannaottoa vähäisempi kannanotto? Hmmm...En löydä termiä, mutta ehkä sinulla on sellainen varastossasi.

    No, sitten siihen asiallisempaan ja pohdiskelevaan osaan viestissäsi.

    Vieras painotus? Mikähän kohta? Ehkä kyseessä oli tutkijan näkemys ilman vl-sensuurin tarkistusta. Tutkijalta varmaan odotetaan jonkinlaista itsenäistä asioiden analysointikykyä. Tällaiseen analyysin lopputulos saattaa olla hieman erilainen, kuin mihin on totuttu.

    Kannanoton koko oli rajattu. Siihen ei mahtunut enempää pohdiskelua. Se, että tulkitsit kirjoittajan olevan television kannalla on sinun tulkintasi. Tulkintasi perustui osittain Hulkon lainauksiin, mutta myös silloin tällöin vl-liikkeessäkin esiintyneisiin lainauksiin, jossa sisällön annetaan ratkaista viihteen hyväksyttävyys.

    MK ei luultavasti osallistu keskusteluun artikkelistaan täällä (varmaan kuitenkin lukee kommentteja ;)) Itse olen lukenut lopullisen version artikkelista ennen kuin se julkaistiin Kalevassa ja olen varma, että MK seisoo sanojensa takana.

    "...olen varma, että MK seisoo sanojensa takana"

    En ihmettelisi, vaikka seuraavassa Päivämiehessä olisi MK:n nimissä oikaisu, jossa hän pahoittelee ja pyytää julkisesti anteeksi "vääriä" ajatuksiaan, jotka ovat aiheuttaneet paljon murhetta siionissa". Tai paremminkin niin, että lasketaan liikkeelle pelkkä huhu, joka salamannopeasti koko maahan leviten totena kertoo, että MK on pyytänyt seurakunnan edessä julkisesti anteeksi kirjoitustaan... "Ja nyt on taas kaikki kuten ennenkin."

    Painostuksella ja asioiden vääristelyllä on meikäläisyydessä ikävät ja pitkät perinteet. Viimeksi se nähtiin kun Päivämies raportoi Reisjärven muusikkojen virkistyspäivistä. Sitä kieroilun ja sanojen muuksi vääntelyn määrää!

    Mutta jos MK:n kirjoitusta ei mitätöidä, mikään ei ole ihan samalla tavoin enää kuin oli ennen MK:n kirjoituksen julkaisemista. Se oli radikaalisti uudenlaista ajattelua viestivä kirjoitus. Osalle meikäläisistä se edustaa väärää, mutta suurelle osalle meitä nuoria ja koulutettuja MK edustaa TOIVOA!

    Äänestä

  • Sibis (vl) kirjoitti:

    epätoivoa ...

    Äänestä

  • olen vl2003 kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta vastauksestasi vähän ärsyyntyneenä esittämääni kysymykseen.

    En pyrkinyt löytämään kantaa tv-asiaan. Se ikään kuin hyppäsi silmilleni sieltä. Myönnän, että keskustelen nyt ensivaikutelmista ja ne saattaisivat muuttua jos lukisin artikkelin uudestaan ajatuksen ja ajan kanssa. Ja vaikka sanonkin, että hyppäsi, niin en tarkoita että myönteinen kanta olisi hypännyt, vaan että mahdollisuus myönteiseen tulkintaan tv-asiassa hyppäsi. (Meniköhän nyt vivahteita myöten juuri niin kuin tarkoitin;-).

    Hyvää yötä. Keskustelu jatkukoon. (Mutta vasta huomenna).

    Annoit vl2003 ymmärtää lukeneesi Kinnusen aiempia tekstejä, mahdollisesti laajemminkin liikkeen historiaa. Oletko siis voinut välttyä tiedolta, ettei suhtautuminen televisiokoneisiin ole luonteeltaan normaalia kristittyjen kanssapuheissa muodostunutta ymmärrystä vaan useilla SRK:n vuosikokous- ja johtokuntapäätöksillä kerta kerralta yksityiskohtaisemmin ja tiukemmin lukkoonlyöty virallinen kanta?

    Tiedätkö, että paikallisyhdistykset on jopa ohjeistettu ilman eri keskustelua erottamaan jäsenet, joilla on kodeissan TV?

    Tämä tieto on varmasti luonnostaan käsittämätön meille 70-luvun jälkeen syntyneille, mutta niin se vaan dokumenttien valossa näyttää kiistatta olevan. Tämä asia on Kalevan ilmestymismaakunnassa ihan yleisessä tiedossa keski-ikäisen ja sitä vanhemman väestön (myös ei-vl-)keskuudessa, siksi arvelen TV-asian olleen niin ylimalkaisesti esillä kirjoituksessa. Kirjoittaja olettanee lukijoiden tietävän tämän taustan. Ilmeisesti erehtyy sinun kohdallasi?

    Äänestä

  • SRK:n kokouksissa? kirjoitti:

    Tiedän tv-päätöksen taustat. Olen myös perillä siitä, kuinka vaiheittain tv:n omistajat erotettiin ensin luottamustoimista ja sitten rauhanyhdistyksistä.

    Kysymyksessä on ristiriitainen asia sikäli, että noita tapahtumia voidaan pitää yhtäältä yhtenä fundamentalismin nousemisen merkkinä ja toisaalta Pyhän Hengen johdatuksena. Itse olen samassa käsityksessä kuin (virallinen) SRK, eli että Jumala varjeli siionia ihmeellisesti noiden kuohuntojenkin keskellä ja tv-päätös on osoittautunut siunaukselliseksi päätökseksi. Itselleni tämä on kirkastunut sitä paremmin, mitä vanhemmaksi olen tullut. Me saamme kodeissamme olla suojassa maailmalliselta ja maallistavalta vaikutukselta. Videot, internet ja eri laitteiden yhdistyminen tuovat tähän lisää haasteita.

    Tv-asia ei siis näyttäydy minulle aivan noin kuin kuvasit. En pitäisi sitä mitenkään ylempää nuijittuna päätöksenä. Paremminkin kysymys lienee prosessista, jossa maltillisemmat kannat jäivät välillä tappiolle. Näinhän kävi esimerkiksi koulu-tv-asiassa. Alunperin koti-tv:n torjumisen ilman sen kummempaa tv:n demonisointia tai asioiden kärjistämistä ajateltiin riittävän, mutta välillä, joillakin alueilla, käytännöt kiristyivät ohi yhteisesti sovittujen linjauksien.

    Nythän ollaankin pian tultu täysi kierros, kun elokuvaharrastajia alkaa olla vl:issäkin.

    Miksi 1970-luvun kuohunnasta nostetaan aina ääriesimerkit esille, vieläpä omaa kantaa tukemaan? Eikö ole yleistä ymmärrystä se, että silloin esiintyi reunasta reunaan kantoja.

    Siksi, että äärilinjausten perusteella uskovaisia sidottiin ja erotettiin yhteisöstä. Äärilinjaukset ovat yhä voimassa siitä päätellen, että niiden vallassa tehtyjä tekoja SRK:n nykyinen johto pitää "siunauksellisina".

    Äänestä

jonka poistaminen on välttämätöntä! Se, että jotkut pitävät julmuutta lähimmäisiä kohtaan normaalina vl-käytäntönä, on vakava asia. Mutta sinä nuori ihminen joudut tekemään valintoja monta kertaa elämässäsi. Saattaa olla, että joudut lähitulevaisuudessa valitsemaan julmuuden ihailijoiden ja totuutta rakastavien väliltä.

Valitse Jumalan rakkaus, sillä se kantaa elämässä paremmin!

Äänestä

Minäkin olen syvästi huolestunut uuden mahdollisen eriseuran tulosta.Voimia Sinulle!

Äänestä

Kun uskoo Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä, ei tarvitse potea eriseurapelkoa. Sellainen johtuu siitä, että uskotaan Jeesuksen sijasta esimerkiksi johonkin liikkeeseen.

Äänestä

Tätä palstaa seuraamalla ja uskomalla kaiken täällä esintyvän höpinän alkaa pian nähdä "piruja" vähän joka puolella...
Sionin sisällä vallitsee tänä päivänä rauha ja rakkaus.

Juud. 1:
"17. Mutta te, rakkaat veljet, muistakaat niitä sanoja, joita ennen meidän Herran Jesuksen Kristuksen apostoleilta sanottiin:
18. Että viimeisellä ajalla tulevat pilkkaajat, jotka jumalattomissa himoissansa vaeltavat.
19. Nämät ovat ne, jotka eriseurat tekevät, lihalliset, joilla ei henkeä ole.
20. Mutta te, minun rakkaani! rakentakaat itsiänne teidän kaikkein pyhimmän uskonne päälle, Pyhän Hengen kautta, ja rukoilkaat, pitäin teitänne keskenänne Jumalan rakkaudessa,
21. Ja odottakaat meidän Herran Jesuksen Kristuksen laupiutta ijankaikkiseen elämään.
22. Ja pitäkäät se eroitus, että te muutamia armahtaisitte,
23. Mutta muutamia pelvolla autuaaksi tekisitte, ja temmatkaat heitä ulos tulesta, ja vihatkaat sitä lihalta saastutettua hametta."

Äänestä
  • samaa mieltä. Lisään vielä, että sielunvihollinen pyrkii kaikin keinon lyömään hajalle lammaslaumaa.
    Eräs ilmentymä on se, että sielinvihollinen haluaa, ettei uskovaisilla olisi seurakuntaäitiä neuvomassa taivastiellä. Se haluaa, että joutuisimme yksin tähän pahaan maailmaan vailla muiden uskovaisten tukea.

    Äänestä

  • reaalielämään, jossa JUMALAN TOTUUDEN SEKÄ ARMOLLISUUDEN virrat kuohuvat jo pinnan alla!

    Tästä on osoituksena kiihtyvä kritiikin vyöry PM:n toimitukseen ajastaan jälkeenjääneistä erittäin lapsellisista ja lakhenkisistä jutuista, joissa on JEESUS unohdettu lumihankeen!

    Myös sieltä sun täältä nousee esiin näköjään kiihtyvällä tahdilla toisinajattelijoita, jotka käytännössä vastustavat jyrkästi nykyjohtomme valitemaa telaketjupolitiikkaa, : tunnetut teologit nuoret ja vanhemmat herrat, ja nyt uutena erittäin radikaalinen naamana Mauri Kinnunen, on näitä....

    JUMALAN TOTUUS nostaa päätään, ja siinä touhussa kuulkaa nämä nykyiset natsidiktaattorit ovat heikoilla.

    Äänestä

  • verrattuna kirjoitti:

    reaalielämään, jossa JUMALAN TOTUUDEN SEKÄ ARMOLLISUUDEN virrat kuohuvat jo pinnan alla!

    Tästä on osoituksena kiihtyvä kritiikin vyöry PM:n toimitukseen ajastaan jälkeenjääneistä erittäin lapsellisista ja lakhenkisistä jutuista, joissa on JEESUS unohdettu lumihankeen!

    Myös sieltä sun täältä nousee esiin näköjään kiihtyvällä tahdilla toisinajattelijoita, jotka käytännössä vastustavat jyrkästi nykyjohtomme valitemaa telaketjupolitiikkaa, : tunnetut teologit nuoret ja vanhemmat herrat, ja nyt uutena erittäin radikaalinen naamana Mauri Kinnunen, on näitä....

    JUMALAN TOTUUS nostaa päätään, ja siinä touhussa kuulkaa nämä nykyiset natsidiktaattorit ovat heikoilla.

    Vaikka pinnan alla kuohuisikin, tarviiko sitä sinun mouhottaa tuolla tavalla. Muutaman viikon paussi tapauksessasi saattaisi hieman laskea vaahtoa lasissasi.

    Äänestä

  • Kiihkoton kirjoitti:

    Vaikka pinnan alla kuohuisikin, tarviiko sitä sinun mouhottaa tuolla tavalla. Muutaman viikon paussi tapauksessasi saattaisi hieman laskea vaahtoa lasissasi.

    kun on näkyvissä merkkejä, että ihmisten keksimään tuomio-oppiin 60-luvulla eksynyt lauma on löytämässä takaisin puhtaana saarnatun armoevankeliumin äärelle. Tämä on niin iso asia, että tästä kannattaisi vouhottaa enemmänkin.

    Äänestä

  • vouhottaa kirjoitti:

    Tuollainen mouhottaminen tuottaa vain vahinkoa todelliselle asialle ja niille, jotka kiihkottomasti oikeaa asiaa edistävät. Sählääjät ja mouhottajat eivät saa mitään aikasiksi.

    Kaikkien vaahtoajien kannattaisi lukea pariin kertaan VT:n sananlaskut läpi - rukoillen ymmärrystä. Kysymys ei ole mistään opillisesta asiasta, vaan siitä elämänkokemuksesta joka raamatun teksteihin on tuhansien vuosien aikana kirjoitettu. Ottakaa mallia MK:n kiihkottomasta tavasta esittää ja perustella näkemyksiä.

    Äänestä

  • höpö! kirjoitti:

    Saa uskoa kaltaisenaan, ja myös olla ihan omanlaisensa.

    Äänestä

  • Leena Huovinen kirjoitti:

    Saa uskoa kaltaisenaan, ja myös olla ihan omanlaisensa.

    Anteeksi tyly viestini. Ärsytyskynnys ylittyi kun on joutunut seuraamaan enemmänkin näitä vaahtoajia tällä palstalla. Osa kirjoittajista toki feikkaa ihan tarkoituksella. Osa kirjoittajista on vielä keskenkasvuisia. No... lapset ovat vapaat, kuten sanoit.

    Äänestä

  • joka pitää suut kiinni ja asialliset välit kaikkien sisällä olevien välillä. Mutta rakkaus ja rauha puuttuvat. Pelko ei ole rakkautta!

    Äänestä

  • JanHus kirjoitti:

    samaa mieltä. Lisään vielä, että sielunvihollinen pyrkii kaikin keinon lyömään hajalle lammaslaumaa.
    Eräs ilmentymä on se, että sielinvihollinen haluaa, ettei uskovaisilla olisi seurakuntaäitiä neuvomassa taivastiellä. Se haluaa, että joutuisimme yksin tähän pahaan maailmaan vailla muiden uskovaisten tukea.

    Minä puolestani olen enemmän huolissani siitä, että sielunvihollinen pyrkii ilmiselvästi eksyttämään yksittäisen kristityn, yrittää houkutella luopumaan henkilökohtaisesta valvomisesta, kääntää katseet Kristuksesta ihmisjoukkoon ja sen muutamaan johtohahmoon.

    Silloin kun "seurakuntaäidin neuvot" vaientavat yksittäisten Kristittyjen äänen ja tukkivat suun "rakkauden säilyttämisen" jankutuksella, "seurakuntaäiti" ei ole enää se Kristuksen ruumis, joka kostuu kirkkauteen. Kristuksen ruumis -seurakunta koostuu meistä jokaisesta yksittäisestä jumalanlapsesta, siinä on meille jokaiselle paikka ja vapaus sanoa oma mielipiteemme.

    Yhteinen rakkaus syntyy ja pysyy yllä vain sillä että yksi rakastaa kaikkia ja kaikki rakastavat jokaikistä. Se ei synny suiden tukkimisella tai kysymysten kieltämisellä eikä pysy voimassa samaan muottiin pakottamalla tai totuuden peittämisellä.

    Äänestä

  • laumahysterian keinoin kirjoitti:

    Kiitos. Viestistäsi kuului Hyvän Paimenen ääni. Taivaan Isä vahvistakoon tätä ääntä siioninsa keskuudessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nuori vl kirjoitti:

Viimeistäänkin nyt Mauri Kinnusen Kalevan-artikkelin jälkeen voidaan sanoa, että kristillisyyden tilanne on sekava. Kristillisyydessä on vähintäänkin kahdenlaista käsitystä asioista, tämä on surullinen tosiasia.

Meille nuorille tämä on henkisesti kuluttavaa ja voimia vievää aikaa. Olen keskustellut joidenkin palstaa seuraavien kavereiden kanssa, ja he ovat samaa mieltä. Eräällä ystävälläni oli nyt ylioppilaskirjoitukset, ja hän sanoi, ettei oikein pystynyt keskittymään lukemiseen, kun eriseuran puhkeaminen pyöri koko ajan mielessä! No, hän ottaa kyllä asiat liian raskaasti, mutta tämä kuitenkin kuvaa tilannetta.

Mauri Kinnunen arvelee, että juuri me nuoret haluamme uudistaa kristillisyyttä. Minulla on toisenlainen kokemus. Emme me halua mitään sekasortoa, vaan elää turvallista elämää! Haluamme käydä koulua, opiskella, hankkia työtä ja perustaa perheitä. Muuttumaton usko antaa elämälle hyvän selkänojan. Moni ehkä kauhistelee tällaista, mutta tätä mieltä olen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu