Joku voi olla seksistä riippuvainen ja se on tosi ilmenee helmin kolumnissa.
Kuuluisia seksiriippuvaisia henkilöitä ovat näyttelijät Kirk ja Michael Douglas sekä Halle Berryn ex-mies Eric Benet.Näille levottomille ei mikään riitä kun kysymys on seksistä. Mutta miksi he ovat riippuvaisia seksistä ja voiko riippuvuudesta päästä eroon?
Seksiriippuvaisten määrä on nykypäivänä kovasti nousussa, mikäli on uskomista kansainvälisiä seksologeja. Seksiriippuvaisia on arvioiden perusteella nykyisin noin 3–5 prosenttia. Heistä peräti 75 prosenttia on miehiä. Seksiriippuvuutta esiintyy eniten 20–30-vuotiailla.
Seksuaalinen addiktio
Patric Carnes käytti termiä ’seksuaalinen addiktio’ ensimmäisen kerran vuonna 1983 kirjassaan Out of the Shadows: Understanding Sexual Addiction. Sen jälkeen alan ammattilaiset ovat kiistelleet siitä, onko varsinaista seksuaalista riippuvuutta laisinkaan olemassa. Esimerkiksi Amerikan psykiatrisen yhdistyksen tautiluokitus DSM IV (mielenterveyshäiriöiden diagnostinen ja tilastollinen ohjeisto) ei tunne kyseistä termiä. On kuitenkin näyttöä siitä, että osa ihmisistä ei pysty hallitsemaan seksuaalista käytöstään siten, ettei siitä olisi harmia heille tai heidän läheisilleen. Toiset nimittävät tätä tilaa seksuaalisen kontrollin ongelmaksi. Toisten mielestä kyseessä on seksuaalinen pakkomielle. Jotkut ovat sitä mieltä, että kyseessä on vain voimakas seksuaalinen vietti.
Seksiriippuvuuteen katsotaan kuuluvan viisi eri pääelementtiä: 1) seksuaali-impulssien kontrollin puute, 2) käyttäytymisen haitalliset seuraukset, vaikka riippuvuudesta kärsivä henkilö tämän usein kieltää, 3) kyvyttömyys hallita muita elämänalueita, 4) käyttäytymisen asteittainen tihentyminen ja 5) lopettamisen jälkeen esiintyvät vieroitusoireet.
Earlen ja Crown mukaan seksi aiheuttaa seksiriippuvaiselle erittäin voimakkaan hyvänolontunteen, jota mistään muusta saatava mielihyvä ei voita. Heidän mukaansa seksuaalinen käyttäytyminen on riippuvuudesta kärsivälle henkilölle tapa paeta jokapäiväisen elämän paineita ja ongelmia. Riippuvuudesta kärsivä henkilö ei voi myöskään vastustaa seksin kiusausta. Hän yrittää lopettaa, haluaa lopettaa ja lupaa kerran toisensa jälkeen lopettaa toimintansa, mutta ei onnistu siinä. Seksiriippuvuuteen kuuluukin yleensä pakonomaisuus.
Seksiriippuvuuteen on laskettu kuuluvaksi seuraavat oireet:
Käyttäytymisoireet
– Jatkuvaa seksuaalista aktiviteettia
– Kyllästymisen jälkeen etsitään uusia seksuaalisia ärsykkeitä
– Pakonomainen itsetyydytys
– Toistuvat epäonnistumiset lopettaa tai vähentää ylenpalttista tai ongelmallista seksuaalikäyttäytymistä
– Seksuaalisen toiminnan harrastaminen ilman fysiologista kiihottumista
– Jatkuva pornografian käyttö
– Seksuaalikäyttäytymisestä johtuva laiton ja moraaliton käyttäytyminen (esim. seksuaalinen väkivalta, raiskaus)
Kognitiiviset ja emotionaaliset oireet
– Seksuaalisuuteen ja seksuaalisiin tapahtumiin liittyvät pakonomaiset ajatukset
– Ylenmääräisen tai problemaattisen seksuaalikäyttäytymisen aiheuttamat syyllisyyden tunteet
– Perustelut seksuaalikäyttäytymisen jatkamiselle
– Yksinäisyys, tylsistyminen ja/tai viha
– Depressio, heikko itsetunto
– Seksuaalikäyttäytymisestä aiheutuva häpeä ja salamyhkäisyys
– Välinpitämättömyys vakituista seksikumppania kohtaan
– Kontrollin puute useilla eri elämänalueilla
– Halu paeta tai tukahduttaa epämiellyttäviä tunteita
– Mieltymys anonyymiin seksiin

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kukakohan seksuaalivammainen on keksinyt ja lanseerannut tämän seksiaddiktin?
Jokainen terve ihminen tuntee seksuaalista halua ja kiinnostusta toista ihmistä (joko omaa tai toista tai molempia sukupuolia) kohtaan. Se on koko olemassaolomme perusvietti. Sellainen ihminen joka ei tunne minkäänlaista seksuaalista halua ja kiinnostusta, ei ole terve.
Toki seksuaalinen suuntautuneisuus voi olla tervettä toiseen aikuiseen ihmiseen kohdistuvaa, tai epätervettä kuten esim. lapsiin, eläimiin tai vainajiin suuntautuvaa. Sensijaan seksuaalisessa aktiivisuudessa ei voi määrittää "tervettä tai epätervettä". Toiset ihmiset nyt vaan ovat seksuaalisesti aktiivisempia kuin toiset. Ja toisaalta jokaisen ihmisen seksuaalinen aktiivisuus myös vaihtelee elämäntilanteen, iän ja muiden tekijöiden johdosta. Eri sukupuolten, miesten ja naisten välillä en ole havainnut mitään eroa seksuaalisen aktiivisuuden suhteen.
Toisaalta jos mietitään seksiaddiktin määritelmää, niin se sopii jokseenkin jokaiseen teini-ikäiseen tyttöön ja poikaan. Ja jokainenhan meistä on joskus ollut teini-ikäinen. Varmasti jokaisella meistä on teini-ikään liittyviä seksuaalisia muistoja jotka saavat meidät vieläkin punastumaan.
Ikää myöten ihminen tietenkin vanhenee ja muuttuu, ja hänen seksuaalisuutensa "kypsyy", mutta terveellä ihmisellä se ei katoa mihinkään. Fyysisesti ihminen voi olla hyvinkin seksuaalinen jopa hyvinkin vanhana (Tässä tietenkin on ihmisten kesken suuriakin eroja) ja vielä senkin jälkeen kun fysiikka ei enää halua/salli seksiä, voi mieli pysyä edelleenkin seksuaalisesti avoimena ja aktiivisena. Toisaalta taas monesti hyvinkin nuoret ihmiset pakotetaan yhteisön painostuksesta "mummo ja vaari" muottiin, jossa kaikenlainen seksuaalisuus on olevinaan "epätervettä ja epäsopivaa".
Mielenkiintoista on myös väite, jonka mukaan suurin osa seksiaddikteista olisi miehiä. On muistettava että miehen ja naisen seksuaalisuus ilmenee eri tavalla. Kulttuurimme myös vaatii ja sallii miehille ja naisille hyvinkin erilaiset seksuaaliset ilmaisumuodot. Naisille sallitaan hyvinkin muotoja korostava tai paljastava pukeutuminen, kun taas miehen "kalukukkaro" tulee olla mahdollisimman huomiota herättämätön. Nykypäivänä on hyvin "naisellista" lukea eroottista kirjallisuutta, mutta miesten mieltymys katsoa alaston- ja aktikuvia on jostain syystä "pervoa". Ja kuitenkin kyseessä on vain saman seksuaalisuuden erilainen ilmenemismuoto.
Jostain syystä tulee mieleen, että koko seksiaddiktismi on tietylle kohderyhmälle tehty "tilaustyö", jonka tarkoituksena on tehdä seksuaalisuudesta jotenkin hävettävää ja varsinkin miehen seksuaalisuudesta jollain tavalla "rumaa ja sairasta".
Kuitenkin, ilman seksuaalisia viettejämme ja nautintojamme me emme edes olisi täällä.
)
siitä mistä kertoi.
Seksiaddiktiota ei todellakaan määritellä seksin harrastamisen määrällä, tai sillä mikä on epätervettä, tervettä tai hävettävää.
Seksiaddiktio määritellään sillä millä tavalla seksi ja himot pakonomaisesti hallitsevat elämää ja kuinka paljon ne aiheuttavat addiktille haittaa.
Vaikka ajattelisi seksiä päivittäin joka ikinen sekunti ja masturboisi ja harrastaisi seksiä aivan koko ajan, ei se välttämättä kerro vielä yhtään mitään addiktiosta.
Addiktio on sama kuin riippuvuus ja riippuvuus on se mikä aiheuttaa ongelmia. Normaalisti ihminen pystyy hallitsemaan erilaiset asiat ja työntämään syrjään sellaiset asiat joita ei sillä hetkellä tarvitse tai jotka aiheuttavat haittaa. Addikti ei siihen pysty vaan himo hallitsee elämän kaikkia osia vaikka henkilö itse tietäisi että kyseinen himo aiheuttaa todellisia ongelmia.
Jos esimerkiksi himokas ihminen ei pääse vaikka työhaastatteluun tai hoitamaan jotain elämänsä tärkeintä asiaa vain sen vuoksi että on pakonomainen tarve harrastaa seksiä on hän silloin seksiaddikti, koska seksi hallitsee hänen elämäänsä.
Jos taas himokas ihminen, pistää masturboinnilleen ja seksiakteilleen stopin sen ajaksi että käy työhaastattelussa ja hoitamassa elämänsä tärkeimmän asian pois päiväjärjestyksestä, ei hän ole seksiaddikti.
Eli pelkkä seksin määrä ei kerro siitä onko joku seksiaddikti vai ei.
Suomessa on 15000-25000 työtöntä naista ja 45000-75000 työtöntä miestä pelkästään siksi, että he eivät seksihimonsa vuoksi pääse työhaastatteluun tai ylipäätään töihin?
Mistä tuollaisen kysymyksen tähän vedit?