Dokumentti Kennel-liitosta

majorica1961

siis tuli täällä ruotsissa eilen, "Insaider".
käsitteli aihetta rotukoirien pilalle kasvattamisesta. pääasiassa saksanpaimenkoira, Shar Pei, Englanninbuldoggi. jotain muitakin rotuja mainittiin esim. Chow Chow.
eläinlääkärit on alkanut protestoimaan kun joutuvat leikkaamaan esim. tuon Shar pein ruttuja pienemmäksi kun rutut valuvat silmien päälle ja silmäluomet roikkuvat ja aiheuttavat tulehduksia. usein näille koirille tulee ihottumaa ruttujen väliin ja ärsyttää siis koiraa koko elämän ajan.
samoin poliisi on miettinyt aloittavan "oman" kasvatuksen että saavat "normaaleja" saksanpaimenkoiria. poliisin
mukaan ei nykyiset saksanpaimenkoirat enään sovellu lonkkiensa vuoksi poliisikoiran työhön
myöskin Englannin Bulldogeilla on paljon hengitysvaikeuksia ja muita vikoja lyhytnokkaisuutensa vuoksi ja sen vuoksi kaikki vakuutusyhtiöt ei anna vakuutusta tälle rodulle. myöskin useat englanninbuldogit eivät kykene synnyttämään itse koska koiralla on kapeat lonkat mutta pentujen päät ovat liian isoja. tämäkin on suunnitellun jalostuksen tulos.
jotkut el. lääkärit myös kertoivat että jotkut kasvattajat tuovat väärän värisen pennun lopetettavaksi koska kasvattaja ei haluta pilata mainettaan. ohjelman pointti oli että miksi kennel-liito tukee sellaisten rotuominaisuuksien kehittämistä mistä aivan selvästi koituu koiralle turhaa kipua ja kärsimystä??? ja miksi esim.koiran väri on niin tärkeä että terve koira lopetetaan vaan väärän värin vuoksi ???

siis nämä ei ollut omia ajatuksiani vaan mitä ohjelmassa käsiteltiin. oli kyllä kiinnostavaa.

10

1453

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taas kertaalleen

      Puhutko Suomen Kennelliitosta vai Ruotsin kennelklubista?

      • majorica1961

        ohjelma oli. mutta eiköhän vastaavaa siis ole suomessakin. (mikä on lafka?)


      • majorica1961 kirjoitti:

        ohjelma oli. mutta eiköhän vastaavaa siis ole suomessakin. (mikä on lafka?)

        Suomessa puhutaan kennelklubista Ruotsin yhteydessä. Tiedä sitten miksi. Siksi kysyin.


      • majorica1961
        umalehtinen kirjoitti:

        Suomessa puhutaan kennelklubista Ruotsin yhteydessä. Tiedä sitten miksi. Siksi kysyin.

        svenska kennelklubben on siis mielestäni suomennettuna ruotsin kennel-liitto.


      • sitte Ruotsin
        majorica1961 kirjoitti:

        svenska kennelklubben on siis mielestäni suomennettuna ruotsin kennel-liitto.

        me asutaan Suomessa ja palsta on suomenkielinen. Älä aina sekota. Sun tekstis on yhtä pitkää ja paksua selvällä suomen kielellä. Yleensä sä sekotat kaiken.


      • sitte Ruotsin kirjoitti:

        me asutaan Suomessa ja palsta on suomenkielinen. Älä aina sekota. Sun tekstis on yhtä pitkää ja paksua selvällä suomen kielellä. Yleensä sä sekotat kaiken.

        aloitusviestin eka lauseessa luki että RUOTSISSA, joten eikös se silloin ole mainittu. :D Vai onko se niin, että se sana on teillä siellä Suomessa sensuroitu? Kyllä se täällä näkyy.

        Aika monella palstalla puhutaan muidenkin maiden asioista eikä vain Suomen. Eikä nyt Suomen Kennelliittokaan pyöri ihan vain oman rakkaan napansa ympärillä, eiköhän siellä seurata hyvin tarkkaan naapurimaan liiton asioita. Älä itse sekoita. Jos ei kestä kuulla kuulumisia edes Ruotsista, niin silloin ei World Wide Web ole oikea paikka sinulle ollenkaan. ;)


      • omaa syytäsi
        sitte Ruotsin kirjoitti:

        me asutaan Suomessa ja palsta on suomenkielinen. Älä aina sekota. Sun tekstis on yhtä pitkää ja paksua selvällä suomen kielellä. Yleensä sä sekotat kaiken.

        jos et osaa lukea lukihäiriöinen. Palstalla saa olla vaikka olisi vinku-intiasta saakka, se ei tähän kuulu ja varsinkaan sulle. Itsekäs tyhmeliini olet et muuta.


      • kennelliitto
        umalehtinen kirjoitti:

        Suomessa puhutaan kennelklubista Ruotsin yhteydessä. Tiedä sitten miksi. Siksi kysyin.

        Kennelklubi on suomeksi justiinsa kennelliitto.

        "Ruotsin kennelliitto" - 225 tulosta Googlella
        http://www.google.no/search?hl=no&q="Ruotsin kennelliitto"&meta=

        "Ruotsin kennelklubi" - 38 tulosta Googlella
        http://www.google.no/search?hl=no&q="Ruotsin kennelklubi"&meta=


      • Anonyymi
        sitte Ruotsin kirjoitti:

        me asutaan Suomessa ja palsta on suomenkielinen. Älä aina sekota. Sun tekstis on yhtä pitkää ja paksua selvällä suomen kielellä. Yleensä sä sekotat kaiken.

        Syö koiran paska


    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe