En kelpaa kummiksi

En kelpaa kummiksi
Aviomieheni sisko pyysi miestäni kummiksi, mutta minua (=vaimoa) ei. Olin kyllä aika loukkaantunut (kun minä olen kuitenkin perheessä se, joka muistamiset yms. lahjat ja vierailut hoidan ja muistutan). No olkoon sitten ja hoitakoon mies sitten kummintehtävänsä ihan itse, kun en ole siihen itse kyllin hyvä. Eipä saanut mies edes kumminlahjaa ja onnittelukorttia ostettua, puhumattakaan mistään muistakaan lahjoista kummilapsen syntymäpäivänä! Tuskinpa muistaa edes syntymäpäivää..nimenkin joten kuten. Kummilapsen tapaamisetkin ovat aika harvassa , kun en ole aktiivisesti ollut järjestämässä vierailuita niin kuin teen muiden kummilasten (yhteisten!) kanssa.

Olenpa tosi katkera ja pitkumainen, eikö vain? Käly ei ole koskaan pitänytkään minusta (ja näköjään aiheesta, kun olen tällainen pikkusielu).

Kummius on mielestäni koko perheen asia ja kun minut on dissattu kummijutussa näin selkeesti sivuun niin saa sitten koko rahalla mitä on tilanneet.

Ai niin ja rutinaa ja valitusta muistamattomuudesta (lähinnä lahjojen puuttumisesta!??) on minulle asti kuitenkin soiteltu. Olen muistuttanut kälyäni siitä, että minähän en ole kummitäti joten puhukoon suoraan kummiongelmistaan varsinaisen kummin kanssa ..argh!
273131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Selvältähän tuo kuulostaa,
et ole vastuussa kummin hommista. Sen kun
nostat jalat pöydälle ja syljeskelet kattoon =).
Toivottavasti tuo tilanne ei lisää kitkaa
sukulaissuhteisiinne, mutta kuulostaa siltä
että vahinko on jo tapahtunut.

Äänestä
  • Ei muuta kuin jalat pöydälle ja syljeskele kattoon vaan :)
    Minä ajattelisin ihan samoin jos mulle olis noin käynyt.
    Ei sun velvollisuus ole olla leikki-kummi,hoitakoon miehesi sen mitä hoitaa. Ja näytä kälyn nähden miten hoidat OMAT kummilapsesi,tyyliin "harmittaako?" :D

    Äänestä

On se kyllä loukkaavaa,ymmärrän,koska aviopari useimmiten on yhdessä kummeina.Entä jos onkin niin,että joku muu on varta vasten haluttu toiseksi kummiksi eikä haluta kolmatta sen takia?Yksi keino voisi olla,että miehesi kieltäytyisi kummiudesta siinä tapauksessa,jos sinä et saa olla kummina,ei kuitenkaan ala haukkua/riidellä vaan ystävällisesti sanoisi.Ja voithan olla "epävirallinen"kummi,yhdessä miehesi kanssa.Eihän kummius ole niin virallista,ota asenne,että olet automaattisesti tavallaan kummi jos miehesi on.

Äänestä

"Eipä saanut mies edes kumminlahjaa ja onnittelukorttia ostettua, puhumattakaan mistään muistakaan lahjoista kummilapsen syntymäpäivänä!"

Hei, ihan oikeasti kirjoitit tämän. Hiukan epäilyttää onko tuollaista ihmistä edes olemassa. Jos olet totta, enpä ihmettele mikset tullut valituksi kummiksi. Hae apua!

Minä, minun ja miksi?

Äänestä
  • >Vaimoa ei pyydetty kummiksi. Mies ei osaa/älyä ostaa lahjoja ja kortteja kummilapsen merkkipäiviksi itse, kun vaimo ei paa tikkua ristiin asian eteen. Miehen sisko sitten kälättää tälle vaimolle asiasta, että miksei tipu lahjuksia!Tämä käskee valittaa KUMMILLE asiasta, ei kuulu hänelle.
    Lues uudelleen.

    Äänestä

  • kummitustätiä kirjoitti:

    >Vaimoa ei pyydetty kummiksi. Mies ei osaa/älyä ostaa lahjoja ja kortteja kummilapsen merkkipäiviksi itse, kun vaimo ei paa tikkua ristiin asian eteen. Miehen sisko sitten kälättää tälle vaimolle asiasta, että miksei tipu lahjuksia!Tämä käskee valittaa KUMMILLE asiasta, ei kuulu hänelle.
    Lues uudelleen.

    Niin? Kyllä vaan on kipeitä ihmisiä olemassakin. Mitä väliä tuolla on? Jos kerran mies on kummi ja nainen on jo tottunut kaikki muutkin asiat hoitamaan, niin miksei lahjoja. Eihän elämä voi todella olla yhdestä tittelistä kiinni.

    Joillakin on tainnut kummitouhut mennä jo yli hilseen...

    Äänestä

  • hankkikaa elämät kirjoitti:

    Niin? Kyllä vaan on kipeitä ihmisiä olemassakin. Mitä väliä tuolla on? Jos kerran mies on kummi ja nainen on jo tottunut kaikki muutkin asiat hoitamaan, niin miksei lahjoja. Eihän elämä voi todella olla yhdestä tittelistä kiinni.

    Joillakin on tainnut kummitouhut mennä jo yli hilseen...

    Tuskinpa itsekään olisit. Kyllä minä voin ihan hyvin ymmärtää kirjoittajaa.
    Jos ei kerran ole kummiksi kelvannut, olkoon syy mikä tahansa, niin ei pidä odottaa lahjojen hankkimistakaan.

    Hankkikoon mies ne lahjat. Kylläkai hän tiesi kummiksi ryhtyessään, että vaimo loukkaantui asiasta, eikä todennäköisesti tulisi hoitamaan miehen kumminvelvollisuuksia.

    Minua ärsyttävät tuollaiset tekopyhät ihmiset, jotka asettuvat tavallisten pulliaisten yläpuolelle.

    Äänestä

  • pyhimyksiä kirjoitti:

    Minua taas ärsyttävät naiset, jotka eivät ansaitse naiseuttaan miehiä passatessa. Hävetkää, älkää ruikuttako!!!!

    Äänestä

  • tasapuolisuus kirjoitti:

    Minua taas ärsyttävät naiset, jotka eivät ansaitse naiseuttaan miehiä passatessa. Hävetkää, älkää ruikuttako!!!!

    Nainenhan juuri kieltäytyi hoitamasta miehen kummintehtäviä. Mitähän tässä pitäisi hävetä?

    En minä ainakaan häpeä tippaakaan, enkä ymmärrä miksi en ansaitsisi naiseuttani, vaikka meillekin on muodostunut tavaksi, että minä olen aina hankkinut yhteisten kummilapsiemme lahjat.
    Samoin kaikkien muidenkin lahjojen hankkiminen on jäänyt minun kontolleni.
    En silti sanoisi passaavani miestäni. Kyllä hän toisaalta hoitaa paljon asioita minun puolestani. Avioliitonhan pitäisi olla yhteispeliä.

    Voin kuitenkin sanoa, että mikäli miehen sisko olisi pyytänyt vain miestäni, nyt jo aikuisen kummilapsemme kummiksi, olisin ottanut nokkiini niin, että mies olisi joutunut hoitamaan lahjat ja muut muistamiset itse.

    Ja sanottakoon sitä ruikuttamiseksi, tai miksi tahansa, niin yleisestihän näillä palstoilla nimenomaan valitetaan asioista. Keskustelu loppuisi muuten lyhyeen.

    Äänestä

  • tarkoittaa? kirjoitti:

    Jos kerran itse on antanut parisuhteensa mennä siihen, että mies olettaa vaimon hoitavan (siitähän nyt on kyse) lahjaostokset, voi katsoa ensin itseään peiliin.

    Minä en pyytänyt veljeni vaimoa kummiksi siksi, etten uskonut heidän avioliittoonsa -ja oikeassa muuten olinkin, ero tuli 5 vuoden päästä vihkimisestä. Tässä jutussa tilanne voi olla sama, jos käly ei usko tämän naisen nauttivan kummiudestaan pitkään, kun näkee jo mitä on tulevan.

    Äänestä

  • äiti ja kummi kirjoitti:

    eikä naurettavaa.
    Vaikka vaimo kuinka olisi hoitanut lahjat aikaisemmin, ei se edellytä, että hänen on hoidettava ne vastaisuudessakin. Tottakai mies huomasi, että vaimo ei kummiasioita hänen puolestaan hoitanut, joten olisi hoitanut itse.
    Kyllähän aikuisen miehen sen verran uusille tavoille pitää oppia. Niinhän se vaimokin oppi jättämään passaamisen, mikä aikaisemmassa kirjoituksessa oli halveksittava asia.

    Tietysti voi olla pyytämättä kummiksi, mutta ei pidä sitten myöskään esittää vaatimuksia. Kaipa sinä sentään sen huomasit omalta kohdaltasi.

    Äänestä

  • peiliin katsomista, kirjoitti:

    Asiassa on aina kaksi puolta ja molemmat esittävat tapahtumat varmasti omaa kuvaa kiillottaen.

    Tuskin käly on sentään lahjoja vaatinut, ehkä yhteistä aikaa enemmänkin. Ja vaikka olisikin lahjojen perään, niin juuri tossukalle naisellehan asiasta kannattaa huomauttaa, jos ei ole suorittanut "pyhää tehtäväänsä" eli säilyttänyt miehen kasvoja.

    Kannattaa muistaa, että jos mies ei kykene joihinkin naiselle tyypillisiin tehtäviin, saa siitä syyttää yksinomaa naista.

    Tervetuloa 2000-luvule!

    Äänestä

  • äiti ja kummi kirjoitti:

    Jos kerran itse on antanut parisuhteensa mennä siihen, että mies olettaa vaimon hoitavan (siitähän nyt on kyse) lahjaostokset, voi katsoa ensin itseään peiliin.

    Minä en pyytänyt veljeni vaimoa kummiksi siksi, etten uskonut heidän avioliittoonsa -ja oikeassa muuten olinkin, ero tuli 5 vuoden päästä vihkimisestä. Tässä jutussa tilanne voi olla sama, jos käly ei usko tämän naisen nauttivan kummiudestaan pitkään, kun näkee jo mitä on tulevan.

    Meillä taas minua (vaimoa) ei pyydetty kummiksi kostoksi. Veljen sisko jäi nimittäin kiinni valheista, joita oli minusta kertonut. Siispä mies miettiköön hyvin tarkaan ryhtyykö kummiksi vai ei. Tarkoitushan lienee aiheuttaa epäsopua (taas) meidän väliimme.

    Äänestä

anna miehen olla muistamaton äläkä itsekään muistuta. kälyllesi ihan oikein (t: toinen pikkumainen ihminen),sillä tämä käly on vissiin laskenut niin, että saa näpäytetyä sinua sillä, ettei pyydä kummiksi, mutta että silti sinä muistat lahjat ym niinkuin muillekin kummilapsille.

ja kyllä se on tittelistä kiinni. tässäkin tapauksessa ei ollut kälyllä mitään syytä olla pyytämättä toista aviopuolisoa. muuta syytä kuin kenties joku pikkumainen näytöshalu. kyllä aloittaja saakin olla pikkumainen itsekin.

Äänestä
  • Sanoisin vainoharhainen.

    Mitä tarvetta tällä äidillä on näpäyttää????? Kaikki eivät ajattele asiasta noin. Esim. meidän suvussa on ollut aina tapana pyytää vain pelkästää sisaruksia, ei puolisoja kummeiksi.

    Meillä onkin saatu hyvät naurut tuosta veuhkaamisestanne. Hei, elämä ei ole niin vakavaa. Sitä paitsi ei ne lahjat ole niitä tärkeimpiä, kuten täällä on monet kerrat peräänkuulutettu.

    Äänestä

  • Olen ihan samaa mieltä! Näin meilläkin olisi toimittu. Mielestäni avioparia tulee yhdessä pyytää kummiksi tai sitten valita joku muu, varsinkin, kun kyseessä noin läheinen sukulainen.

    Luulenpa myös, että kyseessä on jonkintyyppinen näpäytys sinua kohtaan (vrt. et kelpaa kummiksi, kun ei tulla toimeen tms). Jokainen kummi hankkikoon tietenkin itse omat lahjansa, näin tulisi miehesikin tehdä.

    Jo on älytön sisko miehelläsi. Taitaa olla vielä aika lapsellinen!

    Tsemppiä vaan! Harmi, että käly on pilannut suhteen tuleviksi vuosiksi typerällä käytöksellään. Ymmärrän sinua hyvin, sillä meillä kävi samanlainen tilanne lähellä, tosin käly kuitenkin pyysi minuakin kummiksi.

    Kummisuhteiden valintaan vaikuttaa todellakin senhetkiset ihmissuhteet ja niiden "lämpimyys", muuta on turha väittää.

    Äänestä

  • Kälykummi kirjoitti:

    Olen ihan samaa mieltä! Näin meilläkin olisi toimittu. Mielestäni avioparia tulee yhdessä pyytää kummiksi tai sitten valita joku muu, varsinkin, kun kyseessä noin läheinen sukulainen.

    Luulenpa myös, että kyseessä on jonkintyyppinen näpäytys sinua kohtaan (vrt. et kelpaa kummiksi, kun ei tulla toimeen tms). Jokainen kummi hankkikoon tietenkin itse omat lahjansa, näin tulisi miehesikin tehdä.

    Jo on älytön sisko miehelläsi. Taitaa olla vielä aika lapsellinen!

    Tsemppiä vaan! Harmi, että käly on pilannut suhteen tuleviksi vuosiksi typerällä käytöksellään. Ymmärrän sinua hyvin, sillä meillä kävi samanlainen tilanne lähellä, tosin käly kuitenkin pyysi minuakin kummiksi.

    Kummisuhteiden valintaan vaikuttaa todellakin senhetkiset ihmissuhteet ja niiden "lämpimyys", muuta on turha väittää.

    Miten niin lapsellinen. Voi, että te jaksatte
    -pakko jo munkin puutua.

    Joissakin perheissä voi olla tapana pyytää vain sisaruksia tai kummiluku on ollut tämän siskon mielestä vain täysi. Syitä voi olla vaikka kuinka paljon ja jokainen saa tahollaan punnita syynsä kummivalintaan, ilman että muiden täytyy käryilyillään vielä entisestään vaikeuttaa tehtävää.

    Ja jos todella voi noinkin naurettavalla tavalla asiasta närkästyä, niin kysyy sitten asianomaiselta miksi valitsi näin? Typerää ruotimista asiasta, vain siksi että ymmärrys ei nää kuin omat tarpeet.

    Jos antaa asian OIKEIN PILATA ystävyyssuhteen vuosiksi....HEI! Kuka tuollaista herkkänahkaista ystävää haluaa edes pitää? Miksi tarvitsee alkaa maalailemaan ikäviä kuvia, ennenkuin tietää taustoja.

    Oletteko te meuhkaajat oikeasti jo aikuisia ihmisiä? Jutut vaikuttaa niin varhaispuberteetin tuotoksilta.
    Lähteekä vaikka ulos elämään välillä, niin ei tarvitse huutaa moisista pikkujutuista!

    Äänestä

  • kärpästä härkästä kirjoitti:

    vai ei ja kenet pyytää tai on pyytämättä.

    pointti tässä olikin se, että ei pyydetä kummiksi kun halutaan "osoitella kaapin paikkaa" mutta perään kehdataan kyllä soitella ja kiukutella lahjojen puutteesta!!! ihmiselle joka ei kelpaa kummiksi!! miksi ihmeessä hänelle mitenkään kuuluisi siis ne lahjatkaan, vaikka onkin lapsen kummin kanssa naimisissa???

    kyllä muakin ketuttais ja kovemman kera. ja voipi olla että en ihan niin kauniistikaan saisi sitä puhelua loppumaan jos kehdataan "ulkopuoliselle ihmiselle" ruveta ruikuttamaan ettei leikikään lahja-automaattia ja rahasampoa!!

    Äänestä

Eikä ole pikkumaista! Kummit on kummeja, ja muut ei. Ja vielä kehtaavat lahjojen perään itkeskellä...

Äänestä

minä. Jos soittaisi ja mutisisi lahjojen puutteesta sanoisin tosiaan, että minkäs minä sille voin, en minä ole kummi. Käskisin puhua suoraan kummin kanssa.

Äänestä

En sitten voi olla puuttumatta tähän keskusteluun minäkin - ymmärrän sinua!

Kun kälyni pyysi miestäni ja minua lapsensa kummiksi olin aivan haltioissani. Kuvittelin, että saisin antaa oman panokseni tämän pienen ihmistaimen elämään. Mutta kuinkas kävikään, sain kolmannelta kummilta kuulla, että minut oli pyydetty VAIN siksi että olen mieheni, eli vauvan enon kanssa naimisissa. On ollut työlästä koittaa unohtaa tätä ja iloita lapsesta.

Minäkin olen meillä se, joka "hoitelee muistamiset" sun muut, minä myös pidän lahjojen hankkimisesta, korttien tekemisestä ja näen mielelläni vaivaa sen eteen, että antaisimme jotain henkilökohtaista. Periaatteessa en pidä rahalahjojen antamisesta ellei kyseessä ole jokin suurempi säästökohde esim jokin kallis harrastusväline- sitten vanhempana. Nyt kun lapsi on vielä 2v. en pidä kälyn vihjailuista "voitte vaikka kartuttaa XX:n pankkitiliä". Ei me mitään rahasampoja olla!!

Ollaan katkeria ja pikkumaisia yhdessä, meillä on siihen oikeus - olemmehan vain kälyisiä kälyjä ;D

Äänestä
  • Minä olen kälyn vauvan kummi pelkästään siksi,että olen naimisissa lapsen enon kanssa, en siksi että minua oikeasti olisi haluttu kummiksi.

    Lapsi on pian vuoden ja olen pitänyt vauvaa sylissä tasan kerran, ristiäisissä. Silti velvollisuudet kuuluvat minulle;lahjojen ostamiset ja korttien lähettämiset.

    Saisimpa minäkin nostaa käteni ilmaan ja sanoa, että ei kuulu mulle, kun en ole kummi. Mulla on kolme kummilasta ja kahdelle muulle saan olla "oikea" kummi ja luoda jonkinlaista suhdetta lapseen. Sellainen ei ikinä kälyn lapsen kanssa onnistu, vaan lahjojen ostamisen tasolle kummius jää, surullista kyllä.

    Äänestä

Hei,
uskomatonta. Minulla on juuri sama tilanne. Miestä on pyydetty kummiksi, mutta minua ei. Olen myös ihan varma, ettei hän muistaisi huolehtia lahjusten ostosta ja minä en todellakaan aio osallistua ko. lahjojen ostoon.

Äänestä

tuossa jonnekin muualle kohtaan jo kirjoitinkin samasta aiheesta.

tuntemuksesi ovat ihan oikeutettuja, sinänsä harmillista että eniten kärsii syytön lapsi. mutta samanlaisen luonteen kuin sinulla omaavana olisin tehnyt samoin. jos se pikkusieluisuus on kerran aloitettu ja selväksi tehty jo toisesta osoitteesta, niin sitä saa mitä tilaa.

tosin, jos tilanne olisi meillä niin päin että joku pyytäisi minua eikä miestäni (siis molempien hyvä perhetuttu, ei pelkästään minun tuttuni) kummiksi, todennäköisesti kieltäytyisin. eikä minulle ainakaan tullut edes mieleen jättää sydänystäväni miestä pyytämättä poikamme yhdeksi kummiksi koska hänen kanssaan naimisissa on. huolimatta siitä että itse en ko. miehestä ole koskaan juurikaan edes pitänyt.

ja kyllä niitä kummeja sinne kirkonkirjoihin mahtuu. siksi meidänkin pojalla on 6 kummia. kolme sellaista jotka todella sydämestämme halusimme ja sitten ne heidän puolisonsa =)

Äänestä

pitääkin. Itse en laittaisi ainakaan tikkua ristiin, jos miestäni pyydettäisiin kummiksi muttei minua. Saisi todellakin mies hoitaa kaikki tähän kummilapseen liittyvät jutut, lahjat ym. ihan parhaaksi katsomallaan tavalla. Ja jos mulle kiukuteltaisiin kun lapselle ei mies muista ostaa lahjoja, antaisin kuulua siitä, että minä en ole kummi.

Äänestä

Meillä sama tilanne, aviomiehen sisko pyysi lapsensa kummiksi miestäni, mutta ei minua. Periaatteessa asia ei minua haittaa, vaikka oudolta tuntuukin. Olen ottanut sen asenteen, että kun en ole lapsen kummi, ei minun tarvitse olla hänen kanssaan tekemisissä ja lahjoja en osta, vaan mieheni hoitaa nämä asiat yksin ja on täysin miehen oman muistin varassa muistaako synttärit, nimipäivät ja joulut.

Meilläkin on miehen sisko valittanut lahjoista, kun on niin huonoja lahjoja. Hoh hoijaa... Meillä on miehen kanssa myös yksi yhteinen kummilapsi ja hän saa kuulemma paljon paremmat lahjat.

Miehen siskosta ei tule meidän lapsen kummia myöskään, mutta tämä ei johdu siitä, että minua ei kummiksi valittu.

Äänestä

Niin, meidänpä juniorin kummi on mieheni sukulainen. Hän on eronnut edellisestä puolisostaan, joka on(oli) myöskin lapsemme kummi.
No, toisesta kummista ei ole eron jälkeen näkynyt häivähdystäkään, vaikka meillä ei häntä vastaan mitään olisikaan.
Tämä mieheni sukulainen joka on lapsemme kummi, meni uusiin naimisiin ja heillä on nyt sinun, minun ja meidän lapset. Kysymyksessä on siis suurperhe. Okei, hyvä. En kelvannut kummiksi - so what? MUTTA: tämä kummi olettaa että me muistaisimme heidän jokaista lastaan lahjoin nimi- ja syntymäpäivinä sekä jouluna. Sillä Hankkivathan hekin paketin lapsellemme kahdesti vuodessa... Minä muistan lahjoin kummilapsiani merkkipäivinä ja jouluna ja olen muutenkin läsnä heidän elämässään. Mutta miksi ostaisin lahjoja koko lapsikatraalle? Olen ilmeisesti pihi tai tosi tyhmä kun en tajua heidän odotuksiaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

minäkö katkera? kirjoitti:

En kelpaa kummiksi
Aviomieheni sisko pyysi miestäni kummiksi, mutta minua (=vaimoa) ei. Olin kyllä aika loukkaantunut (kun minä olen kuitenkin perheessä se, joka muistamiset yms. lahjat ja vierailut hoidan ja muistutan). No olkoon sitten ja hoitakoon mies sitten kummintehtävänsä ihan itse, kun en ole siihen itse kyllin hyvä. Eipä saanut mies edes kumminlahjaa ja onnittelukorttia ostettua, puhumattakaan mistään muistakaan lahjoista kummilapsen syntymäpäivänä! Tuskinpa muistaa edes syntymäpäivää..nimenkin joten kuten. Kummilapsen tapaamisetkin ovat aika harvassa , kun en ole aktiivisesti ollut järjestämässä vierailuita niin kuin teen muiden kummilasten (yhteisten!) kanssa.

Olenpa tosi katkera ja pitkumainen, eikö vain? Käly ei ole koskaan pitänytkään minusta (ja näköjään aiheesta, kun olen tällainen pikkusielu).

Kummius on mielestäni koko perheen asia ja kun minut on dissattu kummijutussa näin selkeesti sivuun niin saa sitten koko rahalla mitä on tilanneet.

Ai niin ja rutinaa ja valitusta muistamattomuudesta (lähinnä lahjojen puuttumisesta!??) on minulle asti kuitenkin soiteltu. Olen muistuttanut kälyäni siitä, että minähän en ole kummitäti joten puhukoon suoraan kummiongelmistaan varsinaisen kummin kanssa ..argh!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu