Opiskelen siis ekaa vuotta englannin opettajaksi. Mulla alkoi lukiossa tuo kova jännittäminen (siis esiintymiskammo ja myöhemmin myös sosiaalisten tilanteiden pelko). Mulla on ollut välillä parempia aikoja - sellaisia, että tuntee olevansa ihan normaali ihminen ja voi jopa ajatella pitävänsä itsestään. Joskus taas (nyt on meneillään yksi sellainen vaihe) tuntuu, että ei pysty edes puhumaan kellekään punastumatta ja vaivautumatta ja tahtoisi vain maata yksin kotona peiton alla. Kukaan ei tiedä ongelmastani, tää on mulle suuri häpeä. Ongelman peittely on todella raskasta. Syön Propralia, mutta se ei auta mm. punasteluun yhtään (melkein pahentaa vain sitä).
Joku saattaa nyt ihmetellä, miten tällainen tyyppi voi opiskella opettajaksi. Se itseänikin mietityttää. Uskon vaan, että näiden viiden vuoden aikana (opiskelu kestää sen verran) rohkistun ja pääsen eroon jännittämisestäni. Ajatus siitä, että minusta ei koskaan voisi tulla opettajaa vaivani vuoksi, saa minut tosi surulliseksi. Opettajana toimiminen on vaan suuri haaveeni ja kai minullakin on oikeus opettajaksi opiskella. Tuntuu vaan, että kaikki opiskelutoverini ovat hirvän reippaita ja ylisosiaalisia.
Nää on näitä päiviä, kun ei tahtoisi poistua asunnostaan. Masentaa ja itkettää...
Ottakaa kantaa ja piristäkää mua :)
Joku saattaa nyt ihmetellä, miten tällainen tyyppi voi opiskella opettajaksi. Se itseänikin mietityttää. Uskon vaan, että näiden viiden vuoden aikana (opiskelu kestää sen verran) rohkistun ja pääsen eroon jännittämisestäni. Ajatus siitä, että minusta ei koskaan voisi tulla opettajaa vaivani vuoksi, saa minut tosi surulliseksi. Opettajana toimiminen on vaan suuri haaveeni ja kai minullakin on oikeus opettajaksi opiskella. Tuntuu vaan, että kaikki opiskelutoverini ovat hirvän reippaita ja ylisosiaalisia.
Nää on näitä päiviä, kun ei tahtoisi poistua asunnostaan. Masentaa ja itkettää...
Ottakaa kantaa ja piristäkää mua :)
Vastaukset 12
Vanhimmat
no voi höhlä :)
mä opiskelen kans opettajaksi, mutta mulla ei ole mitään jännittämis ongelmaa..tai no joskus alan änkyttää tai siis suupielet alkaa silleen jännästi täristä, eikä voi hallita sitä ollenkaan :) Tosin tota tapahtuu tosi harvoin.
en tiiä, me kaikki ollaan niin yksilöllisiä, mutta mä itse pääsen yleensä jännittämisestä eroon silleen, että ajattelen että must tykätään :) Oon myös kuullut, että jännittämiseen voi auttaa kun sanoo ääneen sen että nyt mua jännittää. Esimerkiksi jos puhut luentosalin edessä ja sua alkaa jännittää, niin hengität vaan syvään ja sanot vaikka että mua jännittää nyt ihan törkeesti, jos mä pyörryn tänne ni pelastakaa mut ;) eli käännät asian vähän vitsiksi. Itellä ainakin toimii :)
niin ja toi punastuminen ei oikeesti haittaa ketään! Mun mielestä se on ainakin tosi söpöä jos joku kundi vähän punastuu tai joku tyttökin.
Hei hyvä sivu: www.nyyti.fi
niin ja opiskelet vaan opettajaks ja sit kun saat homman kasaan niin käyt taistoon sun jännittämistä vastaan!! :)
tsemppiä sulle ja tykkää itestäs! :)
omasta yläasteen englannin opesta (nainen). Hän oli tosi ujo, punasteli ja jännitti aina kun oli ylimääräisiä aikuisia luokassa. Tuli kuitenkin hyvin juttuun oppilaiden kanssa ja hoiti työnsä huolella. Taisi olla pienen koulun pidetyin opettaja. Pidin itsekin hänestä paljon.
Älä luovuta, hyväksy oma jännittämisesi. Itse olet itsellesi suurin este. Tsemppiä.
Esiintymis taitoonhan on ihan ammattiopettajat,missä psyykataan ja opetetaan esim julkkikisille esiintymistaitoa,Varmaankin jollain tasolla myös Okl paneudutaan asiaan.Isäni on Työnsä puolesta joutunut esiintymään paljon,kysyin häneltä kerran "jännittääkö" esiintyminen hän sanoi että kyllä,siihen itse tottuu, eikä sitä kuuliat kuitenkaan huomaa.Asia korjaantuu varmasti kuin saat koulussa harjoitella pienen porukan keskellä, ja ikää tulee lisää samalla itsetunto kasvaa.2 opiskeluvuoden jälkeen homma jo paranee 10v päästä olet jo täysin esiintymiskammosta vapautunut opettaja.
Kiitos ensinnäkin mukavista vastauksistanne! Mulle tuli oikeesti parempi mieli :)
Toiseksi haluaisin teidän muiden rehellisen mielipiteen toisten jännittämisestä. Mitä te ajattelette siitä jos jotain opiskelukaveria jännittää huomattavan paljon esitelmät ja ihan muutkin sosiaaliset tilanteet? Itsestä tuntuu, että mua voitas pitää sen takia jonain kummajaisena, vaikka muuten ihan normaali ja iloinen ihminen oonkin. Sille ei vaan voi mitään, että jännittää. Kumpa voisikin olla jännittämättä..
Kun näkee ihmisen esiintymässä (tai muussa tilanteessa) ja näkee, että jännittää, mulla on myötätunto täysin tyypin puolella. Jokainen jännittää joskus, toiset sitten enemmän. Kaikista jännittämistä ei nää päällepäin.
Jos joskus on mahdollista, niin hyvää harjotusta onkin kuvata videolle tilanteita joissa jännittää, vaikka se tuntuis aluksi kamalalta. Katsomalla itseään ja analysoimalla tilannetta jälkeenpäin näkee sen mitä muutkin näkee. Ero siihen, miltä tuntuu ja kuvittelee, että jännittäminen näyttää muille, voi olla suuri. Kuten aiemmin todettiinkin, jännittäjä on aina itsensä pahin kritisoija.
Liian itsevarma tyyppi voi olla helposti muiden mielestä ärsyttävä. Sen sijaan jännittäjästä näkee, että sekin on "vaan ihminen". Sitäpaitsi, jos jotakuta jännittää esiintymistilanne, se on merkki muille, että jännittäjä pitää kuulijoita ja tilannetta tärkeänä, siis arvostaa muita. Otan kohteliaisuutena, jos joku punastuu mulle puhuessaan :)
Kun saa iän tuomaa elämänkokemusta ja itsevarmuuttakin, jännittäminen jää vähemmälle, näin ainakin mulle kävi.
...jopa suloista. Harmi, että Suomessa kaikenlainen tunteiden näyttäminen ja jopa herkkyys koetaan usein kielteiseksi.
Olin kerran koulutuksessa, jossa nuorehko nainen piti esitelmää. Hän jännitti paljon ja oli kasvoiltaan, kaulaltaan punakirjava. Jälkikäteen kuulin tosi ilkeitä kommentteja koulutukseen osallistuneilta naisen jännittämisestä. He eivät voineet ymmärtää miten joku voi ottaa niin paljon paineita pienelle porukalle esiintymisestä. No, itse en arvostanut kommentoijia enää tämän jälkeen.
Terve!
Sinun ei yhtään kannata hävetä jännittämistä. Meistä moni kärsii sairaanloisesta jännittämisestä, vaikka tuntuu, että minä olen ainut. Mene rohkeasti puhumaan lääkärille, kyllä te jonkun keinon keksitte. Tsemppiä!
aivan mahtava kuulla,että en ole ainut joka jännittää..itse aloitin ammattikorkeakoulussa juuri opiskelun,ja täällähäm noita ryhmätöitä on vaikka kuinka paljon.oon kyllä parista jo selvinny,mut en todellakaan ilman jännitystä..mua alkaa aina ennen esitystä tärisyttää,vähän niinkuin paleleen ja sit ku pääsen luokan eteen ja tulee minun vuoro puhua,niin alan todella nopeaa puhumaan ja ajattelen vaan että apua milloinhan punastun.pelkään myös tosi paljon muita sosiaalisia tilanteita,esim.saatan tutussa kaveriporukassa kans punastua iha syyttä suotta!ajattelen koko ajan että jospa tämä helpottuu ku ikää tulee lisää..mut näyttää mun kohalla ainakin vain pahenevan:(oon miettiny tosi monta vuotta lääkärille puhumista,mutta sinne meneminenki pelottaa/jännittää..nyt sain kuitenkin rohkaistua itseni ja kirjoitettua koulun psykologille.Olen nykyään ajatellut,että selvisinhän yläasteesta ja ammattikoulustaki niin miksen myös tästä..mutta tilanne on vaan menny pahempaan suuntaan!ootko kuullut sellaisesta kuin beeta salpaaja?mitä se auttaa ja auttaako mittään?
no sainpas nyt ainakin oman tarinani kerrottua,koska en ole koskaan puhunut tästä asiasta edes hyvälle ystävälleni.mutta toivotaan että me tästä joskus selvitään:)
täällä on kans 22-vuotias nuorinainen, joka jännittää niin maan pirusti! :) Mukava kuulla, että teitä on muitakin. :)
Mulla on kans noita sosiaalisten tilanteiden pelkoja aina välil, noh nykyään melkein koko ajan... :( Ei siinä mitään jos ne rajoittuis johonkin ruuhkabussiin tai kaupan kassakohtaamiseen, mut jännitän jo omien kavereidenkin seurassa ja punastelen ihan ihme tilanteissa... :/ Mä huomaan, että mä jännitän niin paljon ja aattelen, et nyt ei saa punastua... Sit se punastuminen alkaakin pelkästä ajattelemisesta. Se on tosi ahistavaa..
Ruokailu toisten ihmisten seurassa on melkeinpä mahdotonta. Huomaan, et oon alkanut vältellä nyt noita tilanteita, joissa mä tiedän meneväni paniikkiin... Ei oo hyvä juttu!
Ainoo miten tästä voi kait selvitä on vaan mennä ja työntää itseään noihin tilanteisiin, joissa jännittää! Se on kait ainut keino!!
Pitäis vaan oppia arvostamaan itseään!:)
Hyvää syksyn jatkoa kaikille!:)
Että tälläistä täältä...
Moi!
Jos sua kiinostaa niin voitais mailailla ja tsempata toisia tässä jännityksessä:)jos haluat niin laitatko s-posti osoittees tänne..ku mulla on vaan omalla nimellä,enkä kehtaa laittaa sitä!mut jos sullaki on niin voin tehän jonkin toisen ki osoitteen tätä varten...
on mullakin.Olen just alottanut opiskelut Yli-opistossa en sentään opettajaksi tiedän että siihen musta ei koskaan olis olen aina ollut niin kova jännittämään.Jonku verran on ollu jo esiintymisiä,pienryhmäjuttuja yms. jotka on tuntunu tosi raskailta,en vain pääse yli jännityksestä!Ei siinä mitään jos jännittäis pelkkiä esim.luokan edessä esiintymisiä mutta kun pelkää kaikkia sosiaalisia tilanteita ja sen vuoksi on vaikea tutustua uusiin ihmisiin,opiskelijatovereihin ym.Tilanne on vain pahentunut vuosien varrella enkä oiken tiedä mitä voisin tehdä tämä asia hankaloittaa todella paljon normaalia elämää.Luulin jo että olen joku poikkeustapaus mutta onhan teitä onneksi muitakin.Tuntuu vaan hullulta kun joutuu pelkäämään muita ihmisiä..
Ei kofeiinia, hae jotain rauhoittavaa lääkäriltä, ja propral (beetasalpaaja), voi auttaa. Pikkuapu, ainakin muun lääkkeen lisänä on 100 mg aspiriini, (entero,cardio), on vatsaystävällinen ja helppo ottaa ilman nestettä, niin herkistynyt sympaattinen hermosto saa muuta työtä. Huom! kofeiinipitoiset aineet, kuten kahvi lisää jännitystä, pelkoja, ahdistusta, masennusta ja paniikkihäiriötä.