tuossa viikonloppuna,yritin miehelleni jutustella sillee ohimennen,et vaavia ei vaan taaskaan kuulu jo reippaasti 3 vuotta yritetty,keskenmenoja kaksi.Ihan sille nätisti sanoin et josko hän stressaisi liikaa jotakin ja se voisi vaikuttaa simppoihin,sanoin et josko hän vaikka kävisi lääkärissä asiasta keskustelemassa.minut on gynellä tutkittu ja vikaa ei ole.olen ollut raskaana joten kyllä se homma meiltä onnistuu mutta tuo stressi huolettaa.
Yritin muutenkin asiasta keskustella et ovista tikuttelen ja nyt ekan kerran löysin tikuilla tumman viivan tikkuun eli ovis on,pari kuukautta vasta olen tikutellut...Mies hermostui ja ei halunnut kuunella...minä tietty itkeä tihrutin kun sanoin että miksi hän ei voi edes kuunella mitä sanottavaa mulla olisi...siitähän hän hermostui ihan totaalisesti ja läks la yönä litomaan,en tiedä minne meni...tuli su töiden jälkeen kotiin ja ei pahemmin puhunut mitään.Mut tänään oli ihan ok kun soitin kysyäkseni haluaako ruokaa.
itse olen ollut aika hormonipyörryksissä viimekuukaudet,olen ollut vähän kiukkuinen mutta olen aina anteeksi pyytänyt,en ole mitenkään ilkeä vaan tiuskaissut kenties jotain.Eniten minua satutti mieheni sanat jotka silloin sanoi,kerroin et mua stressaa tää vauvahomma liikaa et pitäs vaan unohtaa vähän asia,ja pyytelin anteeksi kun oli ollut aiemmin päivällä kiukkuinen,minulla oli halu puhua hänelle että hän vaan kuuntelisi murheeni.Mieheni sanoi aivan kylmästi "älä multa anteeksi pyytele,miksi olet tuollainen?"yritin selittää hormoni juttuja kun esim pillahdan itkuun tosi herkästi ja mieheni ei sitä kestä lainkaan.Toiseksi tuli häneltä"olen miettinyt ehkä ei kannata tehdä lapsia vielä kuitenkaan,koska sinä olet tuollainen" hän ei tajua lainkaan,meillä on ollut vaikeaa viimeisimmän kesken menon jälkeen ja emme ole puhuneet asiasta keskenämme juuri ollenkaan,eli suoraan sanoen meidän vauvatouhu räjähti käsiin aika lailla viikonlopun aikana.Itse yritin ihan rauhallisesti puhua miten nuo sanat satuttaa minua,sekä miten minua stressaa tuo kun lapsia ei kuulu.mutta mieheni ei osoittanut lainkaan mitään tunteita,oli täysin välinpitämätön minun sanomisiini.
Siis onko tämä joku vaihe mikä miehillä tulee kun vauvaa ei kuulu???ei mies ennen tuollainen ollut,aina kiinnostunut onko menkat alkaneet vai ei.Minun mielestäni mies on se joka meillä eniten on vauvasta haaveillut.Juuri nyt kun minä olen jo ihan tosissani vauvayrityksessä mukana toinen älkaa perääntyä.Joku tuossa aiemmin kirjoitti samankaltaisesta asiasta,ja ajattelin kirjoittaa omani myös,Tiedän että miehet ei puhu tunteistaan taikka muusta,mutta miten heidät saisi hieman kuuntelemaan,kavereillekaan en juuri näistä puhu koska minusta tämä asia kuuluu vain meille.kiitos teille,kun kuuntelette.Oikeasti haluan teiltä kuulla että tuo on vaan vaihe miehen elämässä ja ei hän oikeasti ole perääntymässä vauvahommista.Vai onko ero edessä?mitä tekisin???
ps.seksielämämme on ihan ok,en kerro yleensä otollisia päiviäkään,et luistaa aika hyvin kun on sillä päällä.
Yritin muutenkin asiasta keskustella et ovista tikuttelen ja nyt ekan kerran löysin tikuilla tumman viivan tikkuun eli ovis on,pari kuukautta vasta olen tikutellut...Mies hermostui ja ei halunnut kuunella...minä tietty itkeä tihrutin kun sanoin että miksi hän ei voi edes kuunella mitä sanottavaa mulla olisi...siitähän hän hermostui ihan totaalisesti ja läks la yönä litomaan,en tiedä minne meni...tuli su töiden jälkeen kotiin ja ei pahemmin puhunut mitään.Mut tänään oli ihan ok kun soitin kysyäkseni haluaako ruokaa.
itse olen ollut aika hormonipyörryksissä viimekuukaudet,olen ollut vähän kiukkuinen mutta olen aina anteeksi pyytänyt,en ole mitenkään ilkeä vaan tiuskaissut kenties jotain.Eniten minua satutti mieheni sanat jotka silloin sanoi,kerroin et mua stressaa tää vauvahomma liikaa et pitäs vaan unohtaa vähän asia,ja pyytelin anteeksi kun oli ollut aiemmin päivällä kiukkuinen,minulla oli halu puhua hänelle että hän vaan kuuntelisi murheeni.Mieheni sanoi aivan kylmästi "älä multa anteeksi pyytele,miksi olet tuollainen?"yritin selittää hormoni juttuja kun esim pillahdan itkuun tosi herkästi ja mieheni ei sitä kestä lainkaan.Toiseksi tuli häneltä"olen miettinyt ehkä ei kannata tehdä lapsia vielä kuitenkaan,koska sinä olet tuollainen" hän ei tajua lainkaan,meillä on ollut vaikeaa viimeisimmän kesken menon jälkeen ja emme ole puhuneet asiasta keskenämme juuri ollenkaan,eli suoraan sanoen meidän vauvatouhu räjähti käsiin aika lailla viikonlopun aikana.Itse yritin ihan rauhallisesti puhua miten nuo sanat satuttaa minua,sekä miten minua stressaa tuo kun lapsia ei kuulu.mutta mieheni ei osoittanut lainkaan mitään tunteita,oli täysin välinpitämätön minun sanomisiini.
Siis onko tämä joku vaihe mikä miehillä tulee kun vauvaa ei kuulu???ei mies ennen tuollainen ollut,aina kiinnostunut onko menkat alkaneet vai ei.Minun mielestäni mies on se joka meillä eniten on vauvasta haaveillut.Juuri nyt kun minä olen jo ihan tosissani vauvayrityksessä mukana toinen älkaa perääntyä.Joku tuossa aiemmin kirjoitti samankaltaisesta asiasta,ja ajattelin kirjoittaa omani myös,Tiedän että miehet ei puhu tunteistaan taikka muusta,mutta miten heidät saisi hieman kuuntelemaan,kavereillekaan en juuri näistä puhu koska minusta tämä asia kuuluu vain meille.kiitos teille,kun kuuntelette.Oikeasti haluan teiltä kuulla että tuo on vaan vaihe miehen elämässä ja ei hän oikeasti ole perääntymässä vauvahommista.Vai onko ero edessä?mitä tekisin???
ps.seksielämämme on ihan ok,en kerro yleensä otollisia päiviäkään,et luistaa aika hyvin kun on sillä päällä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
hänessä ja siksi suhtautuu noin mutta mä suuttuisin jos mun mies lähtis yöksi jonnekin. Seurailisin nyt ettei sillä vaan ole toista muijaa....
En halua pelotella.
Jos asuttette n.50km päässä sairaalasta voi simpat purkittaa kotona ja kiikuttaa labraan.
Yrittäkää selvitellä välinne ja muista vaikka oot käyny gynellä vika voi olla myös sinussa. Meillä ei puhuta siitä kenen vika on ettei saada lapsia vaan tämä ongelma on yhteinen ja yhdessä nämä asiat jutellaan/ hoidot käydään.
mies tekee pitkiä päiviä töissä ja on kotona kaikki vapaa-aikansa,ei pahemmin jaksa missään kulkea.ravintolassa hän ei käy.tapaa kyllä kavereitansa silloin tällöin kun työltä ehtii.
Eli hänellä tuskin on aikaa toiselle naiselle.Luulisin hänen viettäneen yönsä joko autossa taikka bensa-asemalla joka yön auki istuen kahvilla...olemme kyllä jo sopineet riitamme jotenkuten,emme kuitenkaan puhu vielä kovinkaan paljon mutta sain jo hänen kainaloonsa paikan eilen illalla nukkumaan mennessä ja tuossa tuo tv:tä kattoo maaten soffalla.Jos hän minusta erota tahtoisi olisi kyllä varmaan sen jo suoraan sanonut,hän on sen verran suorasukainen ihminen...
Päätin että en enää puhu vauva-asiastamme hänelle,en halua enää tällaista riitaa,sen verran otin opikseni.
minullakin tuli mieleen toinen nainen, inhoittavaa sanoa toiselle näin kun on jo muitakin huolia valmiiksi.
Varmaan itse huomaat jos hänellä on "muita merkkejä" uskottomuudesta, muuten en kyllä osaa sanoa syytä moiseen käytökseen, miehet on myös välillä aika outoja...
Meillä on lähes identtinen tilanne, kaksi keskenmenoa, 4 vuotta yritystä. Mies ei suostu testeihin. Rassaa parisuhdetta, todella.
Nuo keskenmenot jo todistavat, että miehellä on toimiviakin simppoja, joten en tajua, miksi miehet eivät välitä ottaa selvää hoitovaihtoehdoista sun muista. Vika saattaa olla kuitenkin minussa, ja nyt en saa tarvittavia tutkimuksia, kun mies ei suostu testiin. Enkä edes aio maksaa mistään tutkimuksista, kun helpoin tutkimus, mikä tulisi miehelle, ei onnistu.
En taatusti maksa enää euroakaan uusista kokeista. Jos miestä ei huvita hankkia lapsia minun kanssani silloinkin kun se on vähän vaikeaa, en tarvitse sellaista miestä lapsen isäksi. Entä jos syntyvällä lapsella olisi jokin sairaus tms. ? Olisin luultavasti taas yksin ongelman kanssa.
Olen vain ratkaissut sen niin, että en yritä lasta enää hänen kanssaan. Jäämme lapsettomiksi.
aina,hyödynnä pikkujoulut yms.
En ikimaailmassa pystyisi tuollaiseen tekoon.
Kyllä ne lapset syntyvät avioliittoon, ei avioliiton vuoksi. Ja niin itsekäs en toivottavasti ole, että
pettäisin miestäni saadakseni lapsia ja huijaisin miestä, että lapsi on hänen.
Kyse ei ole pelkästään petikaverin vaihdosta. Jos tekee mieli petikaverin vaihtoa, silloin on kyllä jo aika vaihtaa koko kaveri.
Onko tämä huono vitsi?
Miehesi pitäis kovasti muuttaa suhtautumistaan teidän vauvaprojektiin! Miksi ihmeessä hänet on niin vaikeaa saada tutkimuksiin? Mulle tuli ensimmäisenä mieleen, että hän pelkää, että vika onkin hänessä! Yhden kaverin liitto kariutui juuri siihen, että mies ei suostunut tutkittavaksi ja lapsiakaan ei monen vuoden yrityksen jälkeen kuulunut...
Miehelläsi ei ole mitään oikeutta syyttää/arvostella sinua, että "itkeä tihrustat tai pillahdat helposti itkuun". Ilmeisesti hän on aika kylmä ihminen, kun haluaa työntää koko asian (keskenmenot yms.) pois mielestä ja jättää sinut asian kanssa yksin. Julmaa!
tiedän että mieheni haluaa lapsia ihan hirveästi ja hän on se joka eniten suri keskenmenoja,kun minä taasen haluan katsoa tulevaisuuten enkä kaivella vanhoja asioita taikka miettiä niitä.
Mutta onkohan se vaan niin että kun on jo kauan yrittänyt ja ei edelleen lapsia tule on tuo stressi miehelläni käynyt aika liialliseksi ettei enää halua asiasta lainkaan keskustella/muistuttaa.mieheni on todella ihana ja kiltti mutta tuo "räjähtäminen" oli mitä oli ja kenties odotettavissa mutta en merkkejä tajunnut vaan yritin ja yritin keskustella vauva-asiasta väkisin,kenties pelkää todellakin olevansa syypää meidän lapsettomuuten.Mutta eihän sitä minulle tunnusta.On varmaankin aikas normaalia lapsettomien parien keskuudessa että tulee jo aika toivoton olo ja sitten jo tapellaan ja sanotaan puolin jos toisin sellaista mitä ei tarkoita.Miehenihän ei anteeksi pyydä mutta näkee että on pahoillaan,pelkkä katse ja rauhallinen puhe sen jo kertoo.En ikinä miehestäni eroaisi ja jos meidän on määrä olla ilman lapsia niin sitten ollaan,en ikinä löytäisi toista samanlaista puolisoa...et turha mulle sanoa et vaihda miestä,olemme olleet jo 10v yhdessä et ei ihan noin vaan miestä laiteta vaihtoon.
Sekä alkuperäinen että nimimerkki ...........
Minä pistäisin teidän sijassanne noin typerät miehet kiertoon. Lapsen yrittäminenkin on yhteinen projekti ja jos mies kuvittelee vaikeuksien vastaantullessa, ettei hänen tarvitse osallistua mitenkään niin kuinka sellaisesta miehestä olisi edes miestä ottamaan vastuu omasta lapsesta. Naisenko osa on nöyrtyä olemaan lapseton jos mies on niin raukka ettei hänestä ole edes tutkimuksiin menijäksi? Eihän tuossa ole mitään muuta kuin pelko siitä että miehen todistetaan virallisesti olevan tuhkamuna.
Jos asiasta ei voi edes puhua ilman että mies häipyy vuorokaudeksi teille tietymättömille, niin älä alkuperäinen tuhlaa elämääsi moisen paskan kanssa. Pois sieltä kerjäämästä kainaloon pääsyä, eihän tuo ole ihmisen elämää!? Älä anna latistaa itseäsi tuolla tavalla, olet paremmman miehen arvoinen!
...ja pahoja sellaisia >>>Tiedän että miehet ei puhu tunteistaan taikka muusta
Niin, olihan tuo aika surullista luettavaa. Onhan se molemmille kasvunpaikka, kun vauvaa ei sit kuulukkaan. Itellä on kans tilanne se, että vauvaa on toivottu kaks vuotta ja kaksi keskenmenoa on takana. Molemmat on ollu tosi kovia paikkoja molemmille, mut on silti pyritty tukemaan toisiamme. Varsinkin mies on ollu aivan ihan siinä suhteessa, mut toisaalta nyt kun aikaa on taas kulunut, eikä vauvaa silti kuulu, niin kyllä sen miehen puheista huomaa, että pelko silläkin on jo siitä, että vauvaa ei ehkä tulekkaan. Tuossa jo yksi päivä totesi, että "joskus on nuorena tullut pelättyä, että tulee isäksi ja nyt pelkää ettei koskaa tule" Siinä se oli kiteytettynä koko juttu. Sekin on menossa simppojansa tutkituttamaan ja varmasti pelkää, että niissä voi olla jotain viallla. Tiedän, että mussa ainakin on, kun PCO on todettu ja lisätutkimuksia hoitoja varten tehdään parhaillaann. Yhteinen juttuhan tämä ja pitäähän näistä asioista voida ja pystyä keskustella, molempien!! Että vaikka tuntuukin pahalta niin yritä silti puhua miehellesi ja kuulostella fiiliksia. Pakkohan sunkin on saada purkaa itseäs!!!
Mietin vain, että kuinka kauan sulla on edellisestä keskenmenosta??? Jos ei vuoteen oo raskaus alannut, niin periaatteessa jonkinlaiset hoidot voidaan aloittaa!?
Ja sit se, että tiedän kyl pareja jotka ei oo pystynyt saamaan lapsia yhdessä vaik kummassakaan ei ole vikaa. Kai se on jonkinlaista geneettistä yhteensopimattomuutta ja onhan se tieteellisesti todistettu, että nainen voi kehittää vasta-aineita miehen spermalle (tavallaan allerginen). Toivon todella, ettei täällä kenenkään kohtalona ole tällaiset vaivat!!
Tsemppiä teille ja plussaonnea!!!