pitäisikö minun mummuna katkaista suhteeni lapsenlapseeni vain siitä syystä, että lapsen äiti ei pidä minusta ?
Mikä olisi lapsen kannalta paras ratkaisu mielestänne ?
Rakastan lapsenlastani aivan mielettömästi ja haluaisin olla hänen kanssaan paljon enemmän kuin minulle suodaan.
Kun olen hänen kanssaan, leikin ja konttailen pitkin lattiaa ja luen ja höpöttelen kaikenlaista ja lapsi näyttää olevan aivan ihastunut mummuun. Aina kun menen katsomaan häntä, hän konttaa luokseni ja pyrkii syliin ja hymyilee niin valloittavasti, kiskoo hiuksista ja nauraa kurnuttaa riemuissaan.
Miten voisin lakata rakastamasta häntä ja lakata käymästä hänen luonaan.
Äitinsä taas ärsyyntyy suunnattomasti jokaisesta huomionosoituksesta jota lapselle annan ja jota lapsi antaa minulle.
Kesken leikin hän voi tulla ja hakea lapsen pois ja ilmoittaa, että mummun olisi syytä lähteä.
Käyn noin kerran viikossa, harvemminkin, koska niin tiukat ajat on määrätty ja viivyn tunnin tai pari kerrallaan.
Onko se todellakin liikaa ?
Ja onko tärkeintä siinä ihmissuhteessa se mitä äiti tahtoo eikä se mitä lapsi tahtoo ja mistä lapsi nauttii ?
Mikä olisi lapsen kannalta paras ratkaisu mielestänne ?
Rakastan lapsenlastani aivan mielettömästi ja haluaisin olla hänen kanssaan paljon enemmän kuin minulle suodaan.
Kun olen hänen kanssaan, leikin ja konttailen pitkin lattiaa ja luen ja höpöttelen kaikenlaista ja lapsi näyttää olevan aivan ihastunut mummuun. Aina kun menen katsomaan häntä, hän konttaa luokseni ja pyrkii syliin ja hymyilee niin valloittavasti, kiskoo hiuksista ja nauraa kurnuttaa riemuissaan.
Miten voisin lakata rakastamasta häntä ja lakata käymästä hänen luonaan.
Äitinsä taas ärsyyntyy suunnattomasti jokaisesta huomionosoituksesta jota lapselle annan ja jota lapsi antaa minulle.
Kesken leikin hän voi tulla ja hakea lapsen pois ja ilmoittaa, että mummun olisi syytä lähteä.
Käyn noin kerran viikossa, harvemminkin, koska niin tiukat ajat on määrätty ja viivyn tunnin tai pari kerrallaan.
Onko se todellakin liikaa ?
Ja onko tärkeintä siinä ihmissuhteessa se mitä äiti tahtoo eikä se mitä lapsi tahtoo ja mistä lapsi nauttii ?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei kuulostanut kivalle/reilulle, mutta mikäpä minä tai kukaan muukaan on näin netin välityksellä vastailemaan tuonkaltaisiin kysymyksiin..? Kun puuttuu se toisen osapuolen näkökulma asiaan..
niinhän se aina tekee näillä keskustelupalstoilla, yksipuolisia näkemyksiähän nämä kaikki ovat.
Kummasti vain niitä vastauksiakin aina satelee ja monenlaista neuvoa ja ohjetta monenelaisille kyselijöille.
No, halusin vain kuulla kommentteja, niillä ei sinänsä ole mitään vaikutusta siihen miten aion toimia.
Aion edelleenkin tavata lapsenlastani ja viettää hänen kanssaan aikaa.
Sanokoonpahan äitinsä sitten mitä tahansa, onhan lapsella isäkin ja hän tykkää kovasti siitä että mummu on lapsen elämässä läsnä.
Ensimmäinen tuntemus, mikä tulee mieleen, on, että miniäsi on enemmän huomion ja hoivan tarpeessa kuin lapsenlapsesi. Kun äiti hoitaa pientä lastaan ja samalla kotia, ei hänellä ole mahdollisuutta jättää huolia ja askareita kodin hoidosta syrjään ja vain olla ja nauttia omasta lapsestaan. Hyvin vahvana tuli tunne, että lapsen äiti haluaisi tehdä juuri sitä lapsensa kanssa, mitä sinä teet. Entäs jos lähestyisit asiaa aivan päinvastaisesta suunnasta ja ensi kerralla sanoisit, että nyt minä hoidan huushollia ja sinä saat vapaata, ja voit olla lapsesi kanssa. Eli kääntäisin asetelman aivan nurin päin.
Olen kokeillut sitä, tarjoutunut auttamaan, siivoamaan, tekemään ruuat, pesemään pyykit silittämään ja leipomaan, mutta jyrkemmin kuin lapsenhoito, se kielletään ehdottomasti.
Itse en kyllä näe että hänellä olisi edes mitään paineita siitä huushollista. Olen tarjoutunut siksi kun näen että tekemistä olisi.
jos kysyisit suoraan, että "miksi sinä Maija koet läsnäoloni niin vaikeaksi?"
Kun on ongelma, mikä tässäkin selvästi on, sille pitää tehdä jotain. Ei auta yksin tai netissä märehtiä, pitää tarttua härkää sarvista. Kerro miltä sinusta tuntuu ja mitä sinä ajattelet.
älä ota nokkiisi, minä sanon miltä asia näyttää.
Omasta mielestäsi oelt tarkoutunut auttamaan. Se mitä miniäsi todennäköisesti näkee ja kuulee on se että sinä arvostelet hänen taloudenpitoaan
"Itse en kyllä näe että hänellä olisi edes mitään paineita siitä huushollista. Olen tarjoutunut siksi kun näen että tekemistä olisi. "
Niinkuin tästä komentista näkee. Mielestäsi hommia on tekemättä, miniäsi varmasti näkee ne hommat ja tekisi jos jaksaisi. Minua ottaa silloin tällöin päähän kun aina kun äitini astuu ovesta sisään, hän tartttuu ensimmäisenä imuriin tai tiskiharjaan vaikka juuri olisin siivonnut. Tiedän että hän yrittää olla avuksi ja onkin, mutta sen tuntuu liian suuresti arvostelulta ja siitäe ttä hän vähättelee minun tekemisiäni. Jos kyseessä olisi mieheni äiti, ottaisin nokkiini vielä pahemmin!
Ehdotus; kiinnitä huomiota siihen miten ilmaiset asiasi. Voit tarkoittaa hyvää mutta se kuulostaa arvostelulta ja vähättelyltä hyvin helposti, miniä tuntee kyllä oaneita tehdä jo liikaakin, se että sinä osoitat näkeväsi mitä tehtävää on tekemättä... ei auta asiaa. En ihmettele että avuntarjouksesi on hylätty. Kokeile ensi kerralla pois kotoa-metodia. Joko kysyt voitko hoitaa lasta muualla hetken aikaa, että mamma saa "levätä tai tehdä mitä lystää edes joskus" osoita että tiedät miten paljon hän tekee ja pidät häntä arvossa. Tai ehdota hänelle että menee jonnekin pois kotoa, sinä jäät lapsen kanssa leikkimään.
Tärkeintä on että annat ymmärtää että tiedät miten hän raataa ja haluat auttaa, jos se kuulostaa arvostelulta, sitä et tarkoittanut.
***
Kuulosti aika epäystävälliseltä, sekä sinua että omaa äitiäni kohtaan, anteeksi :D
Haluan lisätä vielä sen että kun sisäistin että äitini yrittää vain auttaa, en loukkaantunut hänen tekemisistään enää, nykyään nielen ylpeyteni ja sanon kauniisti kiitos.
Toivone ttä saat asian selvitettyä miniäsi aknssa, lapsanlapsilla on hyvä olla osallistuva mummo ja olisi hienoa jos äitikin olisi tilanteeseen tyytyväinen.
***
Minullakin on hirveä kade(tiedän lapsellista) kun mummo leikkii lapseni kanssa ja lapsi reagoi häneen ihan eritavalla, kuin minuun. Kikattaa oikein kunnolla ja leikkii. Kikattaahan lapseni siis minullekkin ja leikimme paljon yhdesssä, mutta kajehdin kun kikattaa mummollekkin ja ilahtuu kun mummo tulee kylään.
En kuitenkaan tahdo kieltää mummon kyläilyä sillä lapseni nauttii hänestä ja hän on muutenkin symppis tyyppi. Ilmeisesti mummo oli huomannut, tuon kateellisuuteni ja aina välillä tuo lapsen muka tarkastamaan että äiti on täällä. Lapseni myös tuodaan heti minulle jos vaippa täytyy vaihtaa, tulee nälkä tai väsy. Kyse ei ole siitä, etteikö mummo voisi näitä tarpeita hoitaa, mummo vaan ilmeisesti tahtoo tehdä selväksi minulle, että lapsi tarvitsee MINUA!
yritä samaa siihen omaan miniääsi. Toinen kikka olisi sitten kehuminen: "oi kuinka puhdas ja hyvän tuoksuinen vauva oletkaan" "oi kun sinulla on nätit vaatteet päällä" "voi kun on kaunis ja hyvinhoidettu pulska vauva".. Älä myöskään sekaannu poikasi elämään enempää kuin pojan perhe itse pyytää.
Muista olla lapselle läsnä, mummot ovat lapselle tärkeitä!
Ota vaan huomioon se minijäkin siinä samalla, kysele kuulumisia, kerro omia juttujasi, ole ystävällinen. Nostakaa kissa miniän kanssa pöydälle jos muu ei auta..
Toivottavsti ajanmyötä teillä helpottaa=)
Vaikkakaan en voi ymmärtää miten voi olla kade jos lapsi viihtyy isovanhempien kanssa..? Itse olen ihan onnesta ymmyrkäinen kun lapsemme osoittaa kiintymystä myös muita läheisiään kohtaan. Kurjempaa olisi jos lapset juoksisi aina äidin syliin kun mummi tulee.. Itkun tullen toki haluavat mieluummin äidin lohtuun ja se riittää minulle, saammehan muuten olla keskenämme vaikka kuinka paljon!
Minusta vaan aluksi tuntui kamalan pahalta, kun lapseni piti mummostaan. Tuntui ettei minulla ole enää väliä ja ettei lapsi minua tarvitsekkaan. Olen muutenkin hyvin epävarma ihminen. Ongelma on nyt kuitenkin ratkaistu, kiitos mummon.
En ole enää kateellinen, teidän että olen lapselleni tärkeintä koko maailmassa, vaikka mummon kanssa onkin kiva leikkiä.
Mieleeni tuli heti, että ehkä äiti on kateellinen ja mustasukkainen sinulle, koska huomaa lapsensa viihtyvän seurassasi ja nauttivan siitä.
Ehkä kerta viikkoon voi olla rasite äidille vaikka vierailu olisikin "ystävällishenkinen", vai puututko siisteyteen, huomautatko asiasta vaivihkaa tai suoraa, puututko vauvan ruokintaan, nukkumiseen, yms.? Meneekö kodin rytmi sekaisin kun mummo pyyhältää paikalle?
Itse olisin ollut aivan innoissani jos omilla lapsillani olisi ollut tuollainen mummo joka olisi välittänyt lapsenlapsista!
Ehkä pitäisi ottaa asia vain suoraan puheeksi ja kysyä, että kokeeko lapsen äiti sen uhkaksi mikä pitäisi kokea rikkaudeksi ja lapsen kannalta vain ihanaksi asiaksi että löytyy mahdollisimman monta aikuista ihmistä ympäriltä jotka rakastaa lasta ja osoittaa välittämistä. Ehkä äiti luulee sen olevan jotenkin itseltään pois!
Sama täällä, että kun oliskin mummo jonka luo viedä lasta ja joka kävis lapsenlasta edes kattomassa!
Moni nuori äiti on mustis siitä, että lapsi rauhoittuu jonkun muun syliin ja nukahtaa jonkun muun syliin, ei kitise kun joku toinen käsittelee häntä, ilahtuu kun näkee muitakin kuin vanhempiaan, nauraa muille kuin vanhemmilleen jne... Niin ja syö paremmin kun joku muu syöttää ja ei itkekään niin paljon kun pääsee jonkun muun syliin. Jotkut eivät anna kenenkään muun edes hipaista lasta ennen kolmen kuukauden ikää, ettei lapsi vahingossakaan leimaudu keneenkään muuhun kuin omaan äitiinsä... Mikä nyt käytännössä on mahdotonta, koska lapsi tuntee äitinsä syntymää edeltävätä ajalta jo. Ainakaan omat lapseni eivät alkaneet kutsua kavereitani äidiksi vaikka ovat syntymästä asti melkein päivittäin olleet tekemisissä. :)
Idea on se, että aikuisen eli lapsen vanhemman pitäisi tajuta itse, että lapsi tykkää nähdä muitakin, on sosiaalinen ja hänen kehitykselleen tekee hyvää olla muidenkin kuin vain vanhempiensa kanssa tekemisissä. Ja ennen kaikkea pitäis ymmärtää se, että pikkulapsella on niin valtava läheisyyden ja hellyyden kaipuu, että häneltä kyllä rakkautta riittää mummullekin ilman että se loppuu äitiä kohtaan! :)
Kysyppä joskus ihan suoraan lapsenlapsesi äipältä, että mikä häntä painaa? Onko hän väsynyt, tarvitseeko hän jotakin, tuntuuko kuin olisi jumissa lapsen kanssa? Tarjoudu ottamaan lapsi vaikka hoitoon että pääsisivät miehensä kanssa ulos joskus. Itse ainakin nuorena äitinä kaipasin sitä, että sai lapsenhoitajan ja pääsi pariksi tunniksi pois kotoa. Sitä oli vain kovin vaikea pyytää kummankaan meidän vanhemmilta. Toiselta puolelta ei pidetty yhteyttä ollenkaan ja toinen puoli teki selväksi että kun olette itse lapsenne hankkineet, niin hoitakaa myös. :)
Eli en osaa muuta sanoa kuin että kokeile puhua ja kysellä suoraan mikä on ongelma. Voit kertoa että se loukkaa sinua, kun sinun käsketään lähteä ja et saa muutenkaan rakkaan lapsenlapsesi kanssa aikaa viettää. Ei tulisi ikinä mieleenkään ajaa ketään pois lapsen elämästä. Varsinkin jos mummi ei sekaantuisi muuten parisuhteeseen tai tulisi arvostelemaan asunnon siiteyttä tms. Itse kyllä siivousavunkin vastaan olisin ottanut ilomielin aikanaan. :)
Mutta tosiaan, älä luovu lapsenlapsestasi jos lapsen äiti ei tykkää sinusta. Kun lapsi on hieman vanhempi, se tulee näkymään miten ihana olisikin kun olis mummola minne viedä lapsi kylään toisinaan... Meillä sitä mahdollisuutta ainakin kaivataan. Kovin on ankeata kun ei ole ketään tukiverkostona muita nuoria pariskuntia lukuun ottamatta. Tsemppiä!!
Kiitokset kommenteista kaikille.
Paljon tuli sellaista asiaa jota itsekkin olen ajatellut. Tuo mustasukkaisuus ja omistushalu lienee ne syyt miksi kohtelu on sitä mitä on.
Mielestäni olen ollut myös äitiä kohtaan ystävällinen ja ymmärtäväinen vaikka olen aina kokenut tuon epämieluisana vieraana olemisen.
Tuosta huushollin siisteydestä en koskaan ole ääneen kommenntia antanut enkä edes nurkkia katsellut paheksuvasti. Siivonnut olen kyllä pyytämättä yhden kerran ja saanut siitä valtavat haukut. Sen jälkeen en ole kajonnut mihinään.
Olen myös ottanut puheeksi tämän pahan oloni hänen kanssaan ja kysynyt suoraan mikä on. Vastaukset on olleet vältteleviä ja ymmyrkäisiä joita en välttämättä ole tajunnut.
Ainut suora vastaus se, että minä ärsytän häntä. Ja minun lepertelyni lapselle ärsyttää. Minun lahjojen tuonti ärsyttää jne.
Pari kertaa olemme onnistuneet tapaamaan lapsen syntymän jälkeen niin, että sitä ärsyyntymistä ei ole niin vahvasti ollut näkyvissä ja on kyetty jopa nrmaalisti kommunikoimaan.
Itsekkin teen tuota, kuten joku tuolla kertoi, että menen välillä lapsen kanssa äitinsä luo ja juttelen ikäänkuin lapsen kautta hänelle.
Mutta niinhän se on, että vaikka kuinka parhaansa tekisi, jos on toiselle sellainen persoona jota ei voi sietää, niin ei kai siinä liene mitään tehtävissä.
Yritän vain olla näkymätön ja kuulumaton äidille mutta lapselle aivan muuta, sillä en voi kuvitella enää elämää ilman sitä pikkuista, kun se kerran maailmaan on tullut.
Minulle onkinsanottu, että odota muutama vuosi, niin sitten saat olla lapsen kanssa enemmän.
Tätä on sanonut hänen äitinsäkkin.
Mutta miksi kadottaa nämä ensimmäiset vuodet, kun ne kuitenkin ratkaisevat sen, tunteeko lapsi isovanhempiaan ja miten läheiseksi heidät tuntee.
Ja sitäpaitsi haluan seurata hänen kehitysvaiheitaan aivan alusta saakka.
Sekin täytyy sanoa, etä koskaan en uskalla mennä heidän luokseen ilmoittamatta. Sellainen sääntö on annettu ja sitä on noudatettava, muuten saisin varmaankin porttikiellon ;(
Mutta pari päivää ja näen hänet jälleen. Oikein kovasti jo kaipaankin sitä hetkeä.