On hienoa,

toivoa kuten itse niin joka päivä teen. Toivoa sitä, että ehkä oikeasti olisitkin halunnut minut. Pohdin, että entä jos kaikki olikin typerää väärinkäsitystä: mutta ei kai sellaisia ole kuin elokuvissa. En ymmärrä, kuinka jotain ihmistä voi kaivata näin paljon, vaikka siitä kun viimeksi nähtiin on kulunut jo pitkä aika ja toisaalta emme edes tunteneet kauaa. Ja vaikka järki sanoo, että se kaikki toivo on turhaa ja on vain typerän haaveilija-tytön fantasiaa.

Haluaisin jo sammuttaa tuon toivon liekin. Välillä jopa onnistun, mutta sitten se taas leimahtaa: näen samanlaiset kasvot kuin sinulla tms. En jaksaisi enää ajatella sinua.. Kerro, miten unohdan sinut?
41031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tulta päin , on ihan turha muuta yrittää...

Äänestä

ihastumalla toiseen onnistut unohtamaan. Usko pois, niin tulee vielä käymään. Ei ihminen jaksa pitkään tunteitaan ylläpitää. Vaikka tietäisi miten mukava ja ihana se toinen voi olla, niin tulee joku, joka on todellinen. Ihminen on kuitenkin itsekäs ja haluaa tunteilleen vastakaikua.

Äänestä

enkä ketään muuta.

Äänestä

veneessä. Sitähän voi uskotella itselleen mitä tahtoo mutta tosipaikan tullen tulos voi yllättää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


että jaksaa kirjoitti:

toivoa kuten itse niin joka päivä teen. Toivoa sitä, että ehkä oikeasti olisitkin halunnut minut. Pohdin, että entä jos kaikki olikin typerää väärinkäsitystä: mutta ei kai sellaisia ole kuin elokuvissa. En ymmärrä, kuinka jotain ihmistä voi kaivata näin paljon, vaikka siitä kun viimeksi nähtiin on kulunut jo pitkä aika ja toisaalta emme edes tunteneet kauaa. Ja vaikka järki sanoo, että se kaikki toivo on turhaa ja on vain typerän haaveilija-tytön fantasiaa.

Haluaisin jo sammuttaa tuon toivon liekin. Välillä jopa onnistun, mutta sitten se taas leimahtaa: näen samanlaiset kasvot kuin sinulla tms. En jaksaisi enää ajatella sinua.. Kerro, miten unohdan sinut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu