Masennusvaara

Mistä huomaa että on menossa kohti masennusta? Oon ollu jo mmonia viikkoja ilman mitään syytä surullinen ja itken melkein joka päivä. mikään ei tunnu onnistuvan ja kaikki on turhaa. Pelkään että kohta huomaan sairastavani masennusta. Voi kuulostaa vähän typerältä mut haluaisin apua..
4611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitä pelättävää on masennukseen sairastumisessa, siihen on lääkkeet. Eikä masennus sinua muuta ihmiskuntaa hullummaksi tee.

Äänestä

Itse tein aikoinaan tohtori.fi sivuilla olevan DEBS-seulan kun mulla oli samanlainen olo kun sulla. Itketti joka päivä ja mikään ei kiinnostanut. Vastaukseksi tuli että poden todennäköisesti masennusta (siis pelkkä testihän ei voi antaa vastausta, on vain suuntaa-antava). Varasin ajan lääkäriin ja otin testin tulokset mukaan, oli jotenkin helpompi mennä, kun tuntui että lääkärille menoon oli syy.

Sain lääkäriltä masennuslääkkeet ja rauhoittavia pahimman yli. Kävin aluksi kerran viikossa keskustelemassa asioistani lääkärin kanssa ja myöhemmin kerran kahdessa tai kolmessa viikossa. Olen nyt syönyt n. vuoden masennuslääkkeitä ja oireet ovat pysyneet poissa. Vietän aivan normaalia elämää ja jopa nautin elämästäni (mikä tuntui aiemmin täysin mahdottomalta).

Tee testi ja mene lääkäriin. Lääkäriin meno on ensimmäinen askel, ja erittäin tärkeä! Tsemppiä!

Äänestä
  • Sain tulokseksi 12 p. eli ei niin paljon ku olin odottanu. Oon vähän kahden vaiheilla että menenkö vielä lääkäriin kun toi 12 pistettä on siinä vähän rajoilla, mutta katellaan miltä elämä maistuu vaikka parin viikon päästä ku ehkä koulustressikin on vähän helpottanut. Kiitos! en olis tajunnu ite tollasta testijuttua ollenkaan :)

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Sain tulokseksi 12 p. eli ei niin paljon ku olin odottanu. Oon vähän kahden vaiheilla että menenkö vielä lääkäriin kun toi 12 pistettä on siinä vähän rajoilla, mutta katellaan miltä elämä maistuu vaikka parin viikon päästä ku ehkä koulustressikin on vähän helpottanut. Kiitos! en olis tajunnu ite tollasta testijuttua ollenkaan :)

    Ei kannata pitkittää lääkäriin menoa kuitenkaan paljon, sillä hoito on aina sitä vaikeampaa mitä pidemmälle masennus ehtii. Toisaalta et välttämättä ole masentunut, mutta kokemuksesta voin sanoa että jo pelkkä puhuminen (lääkärin kanssa) helpottaa oloa paljon, johtuipa alakuloisuus mistä tahansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselijä kirjoitti:

Mistä huomaa että on menossa kohti masennusta? Oon ollu jo mmonia viikkoja ilman mitään syytä surullinen ja itken melkein joka päivä. mikään ei tunnu onnistuvan ja kaikki on turhaa. Pelkään että kohta huomaan sairastavani masennusta. Voi kuulostaa vähän typerältä mut haluaisin apua..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu