Huoli

Isästäni

Moi! Osaisiko kukaan auttaa ja sanoa, pitäskö tässä tilanteessa alkaa epäillä mahdollisesti dementiaoireistoa:

Isäni täyttää vuoden alussa 67 vuotta. Hän on melko "perusterve" ollut tähän asti, elää yksin, mutta on joitakin ystäviä.

Viime keväästä asti Isäni kanssa on käynyt usein niin, että hän kertoo minulle pari, joskus kolmekin kertaa saman asian. Samaa hän tekee veljeni kanssa.

Nyt kesällä olin sukulaisten kanssa Isäni luona, kun kahvipöydän ääressä minulle ja kälylleni sattui hupaisasti sellaista, josta lohkaisemani kommentti sai koko pöytäseurueen nauramaan makeasti. Seuraavana päivänä Isäni alkoi kertomaan minulle tapauksesta ikäänkuin en olisi ollut siinä itse läsnä lainkaan. Hän kertoi tapahtuneen, ja muisti seurueen naurut, mutta ei sitä, että minä olin koko tapauksessa osallisena.

Eilen olin hänen kanssaan puhelimessa kun siinä samalla hänen koiranpentunsa hieman näykkäisi häntä, ja hän selitti minulle tapahtunutta. Tänään hän soitti minulle, ja alkoi kertoa tapahtuneesta kuin en olisi siitä ollut tietoinen. Sanoin, että minähän olin puhelimessa hänen kanssaan eilen kun koira näykkäisi, jolloin hän hieman hämmentyi ja sanoi muistaneensa, että puhui veljeni kanssa kun homma tapahtui.

Hän saattaa myös kertoa samasta asiasta minulle ja veljelleni tunnelmaltaan täysin päinvastaisia kertomuksia. Sama asia on ensin hyvin, ja jonkin ajan päästä huonosti. On tyytyväinen, ja hetken päästä ei olekaan.

Olemme veljeni kanssa nyt aivan ihmeissämme - mistä voisi olla kysymys?

Kommenteista kiitollinen!

8

1271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oireita

      Noilla oireilla alkoi miu isän sairaus. Sitten tuli vaikeuksia päivien ja kellonaikojen kanssa. Isä käy päiväkeskuksessa ja saunottaja käy kerran viikossa. Nämä päivät häneltä sitten menivät sekaisin. Alkoi olla myös vaikeuksia mm. puhelimen ja mikroaaltouunin käytössä. Isä alkoi myös laittaa tavaroita outoihin paikkoihin (muovipusseja tyynyn alle, piilotti rahaa pöytäliinan alle esim.)

      Mie "testailin" ite isän muistia kyselemällä että mikäs vuosi se nyt on ja kuukautta,presidenttiä ja viikonpäivää. Isä suhtautui siihen ihan kivasti ku vähän leikin varjolla näitä kyselin; "huvikseen".

      otin yhteyttä dementiahoitajaan (jos kunnassanne sellainen on, suosittelen) hän teki isälle muistitestin ja tulosten perusteella omalääkäri antoi lähetteen neurologille. Siellä sitten isällä todettiin alzheimerin tauti.

      Nyt olisi tärkeää mahdollisimman nopeasti toimia, koska jos kyseessä on alzheimerintauti niin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa aloitetulla lääkityksellä voidaan taudin etenemistä hidastaa.

      Miu isä on nyt lääkityksellä ollu reilun 1/2 vuotta, ja hänen toinmintakykynsä on pysynyt ennallaan siihen nähen mitä oli ennen lääkitystä.

      Voihan toki kyseessä olla jokin muukin dementiaa aiheuttava sairaus. Mutta tärkeää tossa tilanteessa on nyt se että lähdette apua hakemaan.

      Tsemppiä!

      • nopeasti!

        Jos osäsi on vielä sen verran tolkuissaan, että suostuu yhteistyöhön dementiahoitajan tai jonkun muun muistitestiä tekevän kanssa, niin voitte saada apua. Se on kuitenkin otettava huomioon, että ehkä hän terästäytyy testipäivänä niin, että tulokset ovat yllättävän hyviä. Toisaalta sairatuteen kuuluu sairauden kieltäminen ja silloin tutukiminen voi olla vaikeaa.
        Mitä nopeammin saatte hänet hoitoon, sitä enemmän siitä on hyötyä.
        Voitte kuitenkinjo tulevaa ennakoiden järjestää asioita, mm. tilinhoidon niin, että hän saa mahdollisimman vähän vahinkoa aikaan unohduksillaan ja erehdyksillään.


    • Selviämistä toivotan

      omaisellani oli juuri samanlaisia oireita, ja muistisairaushan sieltä paljastui. Nyt tosiaan äkkiä apua hakemaan, jos ei julkinen puoli auta, niin sitten yksityiselle, jos suinkin on varaa. Lääkkeet voivat auttaa alkuvaiheessa.

    • suvussa on

      Tuo kuulostaa kyllä dementialta, ehkä vielä varhaisvaiheessa kylläkin. Nyt olisi viisainta saada isäsi suostumaan lääkärille, neurologiset tutkimukset asia varmentamiseksi olisivat paikallaan.

    • Vastauksista

      Suuuri KIITOS teille kaikille vastanneille. On iso asia voida kysyä neuvoa asian kanssa jo tutuiksi tulleilta.

      Voimia teille kaikille.

    • ´tuulia -63

      Isäsi oireilu kannattaa tutkia, voi olla dementiaa. Kuinka hän suhtautuu, jos otat asan
      puheeksi? Saisitko hänet terveystarkastukseen?
      Ennen lääkäriin menoa voi miettiä, sujuuko kuitenkin arkiaskareet tavanomaisesti ja pitääkö
      isäsi edelleen aktiivisesti yhteyttä ystäviinsä.

    • ekat oireet

      Isälläsi alkaa olla ekat oireet dementiasta. Siitä se pikkuhiljaa jatkuu. Vuoden päästä saattaa jo hella jäädä päälle, ulkoa ei osatakkaan enää suunnistaa takaisin kotiin ja kodin askareetkin alkavat vaatia apua, tavarat häviävät, niitä laitetaan mitä ihmeellisempiin paikkoihin, mielikuvitus muuttaa todeksi myös monet asiat, lähimuisti ja oppiminen jäävät. Menkää isäsi kanssa yhdessä terveyskeskuksen lääkärille ja kerro huolesi.Mene mukaan isäsi kanssa lääkärinhuoneeseen tutkimuksiin. He tekevät testin, siis kyselytestin, jonka perusteella jo jotain voi päätellä. Voit itsekkin tehdä saman testin, kirjastossa on kirjoja ja netistäkin se testi löytyy. Siinä on kait 10 peruskysymystä.Parhaiten eron ihmisessä huomaa kuitenkin ensin tietysti läheiset, koska sairas voi olla hyvinkin sosiaalinen ja osaa käyttäytyä ja näytellä normaalia vielä pitkään. Alzheimerhan on hidas tauti, jonka oireet pahenevat aina sykäyksittäin.

    • tuulia-63

      Dementian eteneminen on kuitenkin yksilöllistä.
      Mun lähisukulaisella on diagnosoitu frontaalidementia kolme vuotta sitten ja hän selviytyy edelleen askareistaan, asuu yksin ja
      on koko ajan käynyt kerran viikossa päivätoiminnassa, viihtyy, kun on juttuseuraa
      ja minulla turvallinen olo, kun on ammatti-ihmisten seurannassa tilanne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      5710
    2. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      240
      5501
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      233
      2979
    4. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      82
      2742
    5. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      148
      2496
    6. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      70
      2129
    7. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      49
      2026
    8. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      70
      1860
    9. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      213
      1784
    10. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      187
      1389
    Aihe