seurakuntaäidin

Olen vl ja omistan tv:n. minulla on myös joitakin muitakin tapoja/asioita jotka eivät välttämättä ole vl sääntöjen mukaista.tv ei ole minulle kuin normaali tiedotusväline..urheilut yms. sydämmessäni tunnen etten tee syntiä näissä asioissa. minulle on kuitenkin käyty puhumassa että minun tulisi hävittää tv koska se ei ole kuuliaisuutta seurakuntaäidille.minusta tuntuu että minulta on otettu "oma" omatunto kokonaan pois ja en voi tehdä asioita jotka omaksi parhaaksi näen elämäni sekä uskon kannalta.oikeissa raamatun mukaisissa asioissa olen kyllä kuuliainen jumalalle joten voiko se viedä taivaspaikan pois jos en välttämättä noudata jotain "sääntöä"? minusta vl "säännöt" pitäisi olla kehotuksia eikä ehdottomia.Minulle on myös sanottu että en voi enään olla uskovainen kun join yhden oluen ruokailun yhteydessä vaikka siitä en todellakaan juopunut eikä siitä seurannut maailmallinen meno eikä riettaus.Omakohtaisen elävän sydämenuskon kyllä tunnen omistavani ja olen uskomassa vain iteäni varten enkä jonkun säännön takia ja miellyttääkseni muita vl:siä.
131098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

aika epäuskottavaa että tuollaisista asioista joku huomauttelisi sinulle.

Äänestä
  • Luther kävi olutkolpakolla ja hänellä oli kotona oma panimo sekä viinikellari. Ei hän juonut itseään känniin, vaan sopivasti elämän iloksi. Urheilukisat vain jäi häneltä näkemättä.

    Äänestä

Olen ollut lähes ikäni väärähengellinen. Sain parannuksen armon kohta 3-vuotta sitten. Minulla oli uusi telvisio. Tiesin kyllä uskovaisten kannan, ettei se sovi uskovaiseen kotiin ja asetin telkkarin ja seurakunnan vastakkain. Halusin pitää ennemmin seurakunnan. Se on minulle paljon tärkeämpi ja näen ettei vaihtoehtoja ole- Useimmille suomalaisille telvisio on epä-jumala ja sitä tuijotetaan kaiket illat, ehkä 6t illassa.

Siten tuohon alkoholin käyttöön. Kun olin väärähengellinen sorruin juomaan huonossa seurassa juopumiseen asti. Nyt näen seurakunnan kannan oikeana. Heikon veljen takia, en ota yhtään tippaa, etten pahennusta aiheuta. Täytyy muistaa, että kansamme elää hyvin usein juoppouden synnissä.

Äänestä
  • tuosta alkoholi asiasta. Se ON kaiken pahan alku ja juuri. En ole ikinä maistanutkaan.
    Nyt selvisi tiukka kantasi näihin ns. seurakunta äidin neuvoihin. Olet ollut umpisolmussa heikkoudessasi joten sinulle tällaiset säännöt voivat olla hyväksi. Tippa alkoholia voisi olla liikaa.
    Mutta televisio asiasta olen eri mieltä koska meillä on televisio ollut jo useita vuosia ja sitä katsomme ehkä noin kolme tuntia viikossa eli ei paljon mitään. Ja tietenkin vain hyviä ohjelmia, etupäässä lasten ohjelmia ja isompia urheilukilpailuja. Ei ole koskaan ollut tarvetta rajoittaa tv:n katselua edes lapsiltamme. No aika turhaan me lupamaksu maksetaan nutta toisaalta rahaa ei mene filmien ostamiseen Centtiäkään.
    Uskon elämäämme tv ei haittaa mitenkään. Päin vastoin.
    On mukavaa koko perhe yhdessä katsoa vaikka hiihto kilpailut. Se on itselleni todellista rentoutumista samoin kuin koko perheelle.
    Mutta jos epäilee että vähitellen katsoo aina vaan pidempiä aikoja ja huonompia ohjelmia niin on parempi ettei katso mitään.
    Me ihmiset olemme erilaisia joten suotakoon jokaiselle oikeus katsoa hyviä ohjelmia tai olla katsomatta mitään. Kyllä nämä asiat ovat ihmisen perusoikeuksia kun yhteiskunta ne hyväksyy.
    Samoin se mitä päällensä laittaa, meikit sun muut ovat jokaisen ja vain itsensä asia joka ei todellakaan kuulu kenellekkään.
    Olet joskus sanonut että hyväksymme kaiken. Näin asia ei todellakaan ole. Hyväksymme vain sen minkä omatuntomme sanoo oikeaksi.

    Äänestä

...

Äänestä
  • ajattelin...

    Äänestä

  • en ole feikki enkä provo vaan minulla on ihan oikeasti tälläinen elämäntilanne..kiitos teille rakkaat kuitenkin kannustavista palutteista.

    Äänestä

Meidän tulee peilata omaatunoamme raamatun sanaan.

Äänestä
  • että Raamatusta puuttuu monia nykyaikaisiin juttuihin liittyviä kehoituksia ja varoituksia välttää joitakin huvituksia. Siksi seurakunta antaa neuvoja ajan myötä tuleviin asioihin, joita ei vielä Raamatun aikaan tiedetty koskaan tulevan olemaankaan. Seurakunta elää muuttuvan ajan keskellä, siksi pitää myös ajankohtaisissa asioissa seurakunnan sanoa näkemyksiään.
    Ja loppujen lopuksi aika vähään seurakunta nykyään edes puuttuu, ei tehdä uusia "sääntöjä", loppujen lopuksi aika vapaasti voi elää.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    että Raamatusta puuttuu monia nykyaikaisiin juttuihin liittyviä kehoituksia ja varoituksia välttää joitakin huvituksia. Siksi seurakunta antaa neuvoja ajan myötä tuleviin asioihin, joita ei vielä Raamatun aikaan tiedetty koskaan tulevan olemaankaan. Seurakunta elää muuttuvan ajan keskellä, siksi pitää myös ajankohtaisissa asioissa seurakunnan sanoa näkemyksiään.
    Ja loppujen lopuksi aika vähään seurakunta nykyään edes puuttuu, ei tehdä uusia "sääntöjä", loppujen lopuksi aika vapaasti voi elää.

    Minulla ei sinänsä ole mitään sitä vastaan että seurakunta katsoo tiettyihin asioihin tietyn kannan mikä on uskolle hyväksi.Ymmärrän sen ja hyväksynkin. Itsellä taas on jotain sellaisia asioita joita en koe uskolleni hyväksi, mutta joku toinen sitten saattaa taas asian tehdä toisin.Tällä tarkoitan sitä että jokainen ihminen on erilainen ja hän vain itse tietää omantuntonsa kautta mikä on väärin ja mikä ei.Esim tv ei todellakaan ole minulle mikään epäjumala enkä ole siihen mitenkään koukussa,en katsele sieltä mitään niin saastaista ohjelmaa mikä minut raamatun mukaan veisi syntiin.Mikä minussa mättää?omistan tv:n ja samaan aikaan lähes joka kodissa on netti missä tarjonta on täysin rajatonta!Tästä olen kysynyt ja vastaus ollut että ei se haittaa kun pyhähenki on kotiopettajana,sitä käytetään työkaluna jne. miksi minulla ei voi olla jos samaan aikaan katson yhdeksän uutiset tai satunnaisesti jonkun ASIA ohjelman kun jossain saatetaan netissä tehdä paljon syntisempiä asioita?Haluan olla vl ja olen mukana mutta se vain välissä tekee asiat hankalaksi jos olen kuuliainen omalletunnolle(oikealle seurakunta äidille)enkä aina taivu sääntöäidille.

    Äänestä

  • kuuliaisuus kirjoitti:

    sinulla nyt oikea ymmärrys. Se on rakkautta ja kuuliaisuutta seurakunta-äidin neuvoille. Uskovaisilla on sama mieli ja ajatus ja myös yhteinen mieli. Liha on heikko, sanoo Paavali. Sitten kun on telkkari, tulee helpommin jäätyä seuroista pois ja jää katsomaan vaikka jotain "loppuottelua" ja silloin se onkin tärkeämpi asia kuin uskovaisten yhteys. Saippuasarjatkin ovat niin räävittömiä ja vain pahenee. "Jos sinun silmäsi viettelee sinua"

    Nettikysymys on taas eriasia, koska sen hyötykäyttö on niin suuri. Esim. lasten opiskelu, aikuisten työ, jota voidaan tehdä kotona tietokoneella yms. Valvomisen paikka se on. Netissä on toki estot, asiattomille sivuille.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    että Raamatusta puuttuu monia nykyaikaisiin juttuihin liittyviä kehoituksia ja varoituksia välttää joitakin huvituksia. Siksi seurakunta antaa neuvoja ajan myötä tuleviin asioihin, joita ei vielä Raamatun aikaan tiedetty koskaan tulevan olemaankaan. Seurakunta elää muuttuvan ajan keskellä, siksi pitää myös ajankohtaisissa asioissa seurakunnan sanoa näkemyksiään.
    Ja loppujen lopuksi aika vähään seurakunta nykyään edes puuttuu, ei tehdä uusia "sääntöjä", loppujen lopuksi aika vapaasti voi elää.

    "että Raamatusta puuttuu monia nykyaikaisiin juttuihin liittyviä kehoituksia ja varoituksia välttää joitakin huvituksia."

    => tämä ei ole totta! Miedän tulee pitäytyä yksinomaan raamatun sanassa. Sieltä päin vastoin löytyy kaikki tiedon siitä mikä on oikein ja hyvää! Olen aivan varma siitä ettei silä lue -älä näytä dvd-elokuvia lapselle mutta raamatussa on se kaikkinainen tieto siitä mistä tunnemme sen mikä on oikein ja hyvää ja mikä taas eroittaa meidät Jumalasta...

    Ja nimenomaan meidän tulee omaatuntoamme peilata raamatun sanaan! Ei ihmisneuvoihin käskyihin ja kehoituksiin.

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    Itse ajattelen että nimenomaan kun elämässä tulee asioita vastaan ja täytyy tehdä ratkaisuja niin kuuntelen omantunnon ääntä jota peilaan raamattuun!Minulla ei varmasti pitäisi olla mitään hätää jos minulla on pyhä henki kotiopettajana!Emme tule autuaiksi teoilla emmekä noudattamalla sääntöoppia vaan puhtaalla omallatunnolla ja sydämen omakohtaisella uskolla.Sääntöopissa on vaarana että vain niiden kautta pelastuu ja kaikesta tärkein unohtuu.Toki ne ovat hyviäkin mutta jokainen päättää asiat itse parhaimmallaan tavalla ja näin ollen jos henki ohjaa niin silloin ei aina tarvi tehdä kuin jokin toinen! oletko hys hys tukena ja samaa mieltä kanssani?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuuliaisuus kirjoitti:

Olen vl ja omistan tv:n. minulla on myös joitakin muitakin tapoja/asioita jotka eivät välttämättä ole vl sääntöjen mukaista.tv ei ole minulle kuin normaali tiedotusväline..urheilut yms. sydämmessäni tunnen etten tee syntiä näissä asioissa. minulle on kuitenkin käyty puhumassa että minun tulisi hävittää tv koska se ei ole kuuliaisuutta seurakuntaäidille.minusta tuntuu että minulta on otettu "oma" omatunto kokonaan pois ja en voi tehdä asioita jotka omaksi parhaaksi näen elämäni sekä uskon kannalta.oikeissa raamatun mukaisissa asioissa olen kyllä kuuliainen jumalalle joten voiko se viedä taivaspaikan pois jos en välttämättä noudata jotain "sääntöä"? minusta vl "säännöt" pitäisi olla kehotuksia eikä ehdottomia.Minulle on myös sanottu että en voi enään olla uskovainen kun join yhden oluen ruokailun yhteydessä vaikka siitä en todellakaan juopunut eikä siitä seurannut maailmallinen meno eikä riettaus.Omakohtaisen elävän sydämenuskon kyllä tunnen omistavani ja olen uskomassa vain iteäni varten enkä jonkun säännön takia ja miellyttääkseni muita vl:siä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu