Sanomalehti Kalevan viime sunnuntain vanhoillislestadiolaisuutta koskevasta artikkelista juolahti vain mieleeni lainata seuraavaa:
.."ellei ihminen joko hämärästi aavista tai selvästi tajua, että samalla kun hän perinnöllisyys- ja ympäristötekijäin — ja ties minkä muun vuoksi — on jotakin ainutlaatuista, hän persoonana, kansalaisena, ihmisenä sanan käyvässä merkityksessä mielipiteineen, arvostuksineen, varmuuksineen ja uskoineen on oman ympäristönsä tuotetta siinä määrin, että hyvin voidaan sanoa: ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä, hän on ja pysyy ’unessa’, tositietoisuus ei voi hänessä herätä. Marx oli pelottavan paljon oikeassa väittäessään, että ihmisen tietoisuus ei määrää hänen yhteiskunnallista tilaansa, vaan hänen yhteiskunnallinen tilansa määrää hänen tietoisuutensa.
Rohkenen sanoa, että tuossa ei kuitenkaan ole lopullinen totuus. Ihminen saattaa aivan kuin herätä näkemään oman tilansa, miten hänen ajatusmaailmansa on koostunut, miten vähän hänessä on mitään todella omaa ja aitoa, miten ihmeen vähän hän todella tietää todella tietämisen arvoista, muistitietojen paljouksista huolimatta. Tietysti opituilla tiedoilla ja taidoilla on suorastaan suunnaton merkitys; ilman niitä yhä pälyilisimme kuopissa ,söisimme juuria ja ehkä toisiamme.
Ihmispsyykessä vaikuttava tarve hahmotella, kategorisoida, ’möhkälöittää’ elämää on mukana kaikkialla, missä ihmiset ryhmittyvät toisiaan vastaan kansallisesti, poliittisesti, ideologisesti, uskonnollisesti — miten tahansa. Se antaa meille kyvyn eheästi ylistää ’meitä’ ja tuomita ’noita’.
Kysymyksessä on mahdollisuus, että ihminen ehkä voisi suorittaa selvityksen omassa itsessään, tajuta, miten hänen ajatus- ja arvostustottumuksensa ovat syntyneet, mihin ne perustuvat — miksi hän kokee ristiriitaa ja kärsimystä ja aiheuttaa ristiriitaa ja kärsimystä. Näyttää todellakin siltä, että on olemassa mahdollisuus — joskin mahdollisuus, joka vain ylen harvoin, suhteellisesti ottaen, on muuttunut tai muuttuu todellisuudeksi — siihen, että ’totuus tekee vapaaksi’, että ihminen saattaa herätä kuin unesta, valaistua, vapautua yleisistä suggestioista, tajuta kerta kaikkiaan toisin kuin ennen tämän eksistenssin(=olemassaolo), josta olemme itsemme löytäneet.
Asian vakavaa tutkimusta vaikeuttaa se yleisesti ja lakkaamatta koettu havainto, että ihminen voidaan myös suggeroida näkemään, tuntemaan ja kokemaankin miltei mitä tahansa. Psykologinen kirjallisuus tarjoaa tästä esimerkkejä miten paljon tahansa. Sen sijaan ei liene monenkaan mieltä askarruttanut kysymys siitä, missä määrin meidän vakiintuneimmat ajatus- ja arvostustottumuksemme, itsestään selvät varmuutemme ovat samaa alkuperää, lapsuudesta juontavaa uskottelua tai tahallista suggestiota, jota lakkaamatta harjoitetaan jopa ammattipsykologien kehittämien tehokeinojen avulla. Tämä ihmisen suggestioherkkyys se aikaansaa senkin, että uskonnotkin, jotka ehkä alunperin rakentuivat jonkun valaistuneen sanojen ja tekojen pohjalle, saattavat muuntua milteipä minkinlaiseksi hurmiotilaksi tahansa ja usein muuttuvat alkuperäisen julistuksen täsmälliseksi vastakohdaksi.
Uskonintoiset ihmiset ovat vaarallisia: onnellisessa tapauksessa heidän uskonsa saattaa viritellä heissä kaikkea hyvää, mutta seuraavassa hetkessä voi jokin suggestiivinen tulkinta saada heidät tekemään paholaisen tekoja — tietysti ’hyvän puolesta’ ’pahaa vastaan’, kuten aina on tapahtunut.
Ken yhä tarrautumalla tarrautuu ainoaan ja lopulliseen totuuteen, jonka hänelle on antanut hengellinen tai maallinen ainoa todella pyhä kirja, hengelliset tai maalliset johtajat — ja tietysti kirjan ja sen tulkitsijan nimeen ryhmittynyt kollektiivipersoona, ME — hän tarrautukoon. Kaikkea tuotakin on oleva täsmälleen niin kauan kuin on olemassa ihmisiä, jotka juuri sitä tarvitsevat.
Eheytymisprosessi on käynnissä. Sen paradokseihin kuuluu, että se myöntää erilaisuuden. Siihen heränneet eivät odota samankaltaisuutta toisiltaan. Ei vannota mitään eikä kenenkään nimeen. Tuollainen vannominen kuului siihen maailmaan, jonka särkymisen todistajina olemme. Ei palvota mitään mahtia, taivaallista tai maallista. Tuo kuului orja- ja tyrannikauden välttämättömyyksiin. Kun ihminen löytää omasta sielustaan sekä orjan että tyrannin, molemmat katoavat kuten ’teossa tavattu varas’, niin kuin Intiassa sanottiin jo kauan sitten. Ja silloin ne katoavat tämän ihmisen kohdalta myös kaikkeudesta.
Selkiytyminen, herääminen, saattaa tapahtua myös yllättäen, äkillisesti ja syvästi. ..kirjallisuus kertoo tapahtumista, jolloin kukka tien ohessa, linnun lento taivaan sinessä, yksi ainoa sana tai lause ovat olleet alkuna sille, että ’mielen ovet ovat lentäneet selko selälleen’. Saattaa käydä, että tuon kokemuksen jälkeen ihminen voi ilmaista sen vain yhdellä sanalla: ’Ah!’ — kaikki muu olisi poissa asiasta. Joku purskahtaa nauruun — niin hullunkurista on ollut hänen entinen näkemyksensä, niin mielettömän unen kaltaista, että uusi ja riemukas elämys purkautuu nauruksi. Jostakusta tulee opettaja, moni muu vaeltaa hiljaisena, iloisena ihmisenä ihmisten joukossa ymmärtäen kaikkia, vaikka juuri kukaan ei ymmärtäisi häntä.
..On kuin vedessä epätoivoisesti rantaa kohti ponnisteleva ihminen äkkiä heräisi huomaamaan, että hänen kaikki ponnistelunsa ja hätäinen huolensa ovat tarpeettomia, koska hän on jo rannalla. Se on kuin pahasta unesta heräämistä, havahtumista tietoisuuteen, että koko peljästyminen olikin vain unta. Syvä tyyneys ja lepo ympäröivät hänet kaikkikäsittävällä rauhalla.
Selkeytyminen, herääminen, valaistuminen(kirkastuminen) on kunkin ihmisen kohdalla mahdollinen tässä ja nyt. Hetkestä hetkeen, ja sittenkin vain tässä ja nyt, ei milloinkaan joskus, jossakin. Todellisuus, Jumala, on läsnä tässä ja nyt. Taivasten valtakunta, autuus, odottaa tässä ja nyt. Ulkonaisesti ei tarvitse tapahtua mitään, ja kuitenkin puhtaasti sisäinen tapahtuma saattaa avata ihmiselle uuden maailman, uuden elämän, uuden todellisuuden. — Uuden? — Kyllä, uuden todella, ja kuitenkin vakuuttavat todellisuuden kokeneet kaikilta ajoilta, että tuolla hetkellä ihminen tietää aina olleensa siinä, kotonaan, vaikka hän vasta nyt sen tajuaa."
Suggestio on mielipiteen tms. harkitsematon omaksuminen toisten vaikutuksesta.
Suggeroida = aiheuttaa suggestio
{Teoksesta: Tässä ja nyt}
Lainaus teosofian sivuilta.
.."ellei ihminen joko hämärästi aavista tai selvästi tajua, että samalla kun hän perinnöllisyys- ja ympäristötekijäin — ja ties minkä muun vuoksi — on jotakin ainutlaatuista, hän persoonana, kansalaisena, ihmisenä sanan käyvässä merkityksessä mielipiteineen, arvostuksineen, varmuuksineen ja uskoineen on oman ympäristönsä tuotetta siinä määrin, että hyvin voidaan sanoa: ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä, hän on ja pysyy ’unessa’, tositietoisuus ei voi hänessä herätä. Marx oli pelottavan paljon oikeassa väittäessään, että ihmisen tietoisuus ei määrää hänen yhteiskunnallista tilaansa, vaan hänen yhteiskunnallinen tilansa määrää hänen tietoisuutensa.
Rohkenen sanoa, että tuossa ei kuitenkaan ole lopullinen totuus. Ihminen saattaa aivan kuin herätä näkemään oman tilansa, miten hänen ajatusmaailmansa on koostunut, miten vähän hänessä on mitään todella omaa ja aitoa, miten ihmeen vähän hän todella tietää todella tietämisen arvoista, muistitietojen paljouksista huolimatta. Tietysti opituilla tiedoilla ja taidoilla on suorastaan suunnaton merkitys; ilman niitä yhä pälyilisimme kuopissa ,söisimme juuria ja ehkä toisiamme.
Ihmispsyykessä vaikuttava tarve hahmotella, kategorisoida, ’möhkälöittää’ elämää on mukana kaikkialla, missä ihmiset ryhmittyvät toisiaan vastaan kansallisesti, poliittisesti, ideologisesti, uskonnollisesti — miten tahansa. Se antaa meille kyvyn eheästi ylistää ’meitä’ ja tuomita ’noita’.
Kysymyksessä on mahdollisuus, että ihminen ehkä voisi suorittaa selvityksen omassa itsessään, tajuta, miten hänen ajatus- ja arvostustottumuksensa ovat syntyneet, mihin ne perustuvat — miksi hän kokee ristiriitaa ja kärsimystä ja aiheuttaa ristiriitaa ja kärsimystä. Näyttää todellakin siltä, että on olemassa mahdollisuus — joskin mahdollisuus, joka vain ylen harvoin, suhteellisesti ottaen, on muuttunut tai muuttuu todellisuudeksi — siihen, että ’totuus tekee vapaaksi’, että ihminen saattaa herätä kuin unesta, valaistua, vapautua yleisistä suggestioista, tajuta kerta kaikkiaan toisin kuin ennen tämän eksistenssin(=olemassaolo), josta olemme itsemme löytäneet.
Asian vakavaa tutkimusta vaikeuttaa se yleisesti ja lakkaamatta koettu havainto, että ihminen voidaan myös suggeroida näkemään, tuntemaan ja kokemaankin miltei mitä tahansa. Psykologinen kirjallisuus tarjoaa tästä esimerkkejä miten paljon tahansa. Sen sijaan ei liene monenkaan mieltä askarruttanut kysymys siitä, missä määrin meidän vakiintuneimmat ajatus- ja arvostustottumuksemme, itsestään selvät varmuutemme ovat samaa alkuperää, lapsuudesta juontavaa uskottelua tai tahallista suggestiota, jota lakkaamatta harjoitetaan jopa ammattipsykologien kehittämien tehokeinojen avulla. Tämä ihmisen suggestioherkkyys se aikaansaa senkin, että uskonnotkin, jotka ehkä alunperin rakentuivat jonkun valaistuneen sanojen ja tekojen pohjalle, saattavat muuntua milteipä minkinlaiseksi hurmiotilaksi tahansa ja usein muuttuvat alkuperäisen julistuksen täsmälliseksi vastakohdaksi.
Uskonintoiset ihmiset ovat vaarallisia: onnellisessa tapauksessa heidän uskonsa saattaa viritellä heissä kaikkea hyvää, mutta seuraavassa hetkessä voi jokin suggestiivinen tulkinta saada heidät tekemään paholaisen tekoja — tietysti ’hyvän puolesta’ ’pahaa vastaan’, kuten aina on tapahtunut.
Ken yhä tarrautumalla tarrautuu ainoaan ja lopulliseen totuuteen, jonka hänelle on antanut hengellinen tai maallinen ainoa todella pyhä kirja, hengelliset tai maalliset johtajat — ja tietysti kirjan ja sen tulkitsijan nimeen ryhmittynyt kollektiivipersoona, ME — hän tarrautukoon. Kaikkea tuotakin on oleva täsmälleen niin kauan kuin on olemassa ihmisiä, jotka juuri sitä tarvitsevat.
Eheytymisprosessi on käynnissä. Sen paradokseihin kuuluu, että se myöntää erilaisuuden. Siihen heränneet eivät odota samankaltaisuutta toisiltaan. Ei vannota mitään eikä kenenkään nimeen. Tuollainen vannominen kuului siihen maailmaan, jonka särkymisen todistajina olemme. Ei palvota mitään mahtia, taivaallista tai maallista. Tuo kuului orja- ja tyrannikauden välttämättömyyksiin. Kun ihminen löytää omasta sielustaan sekä orjan että tyrannin, molemmat katoavat kuten ’teossa tavattu varas’, niin kuin Intiassa sanottiin jo kauan sitten. Ja silloin ne katoavat tämän ihmisen kohdalta myös kaikkeudesta.
Selkiytyminen, herääminen, saattaa tapahtua myös yllättäen, äkillisesti ja syvästi. ..kirjallisuus kertoo tapahtumista, jolloin kukka tien ohessa, linnun lento taivaan sinessä, yksi ainoa sana tai lause ovat olleet alkuna sille, että ’mielen ovet ovat lentäneet selko selälleen’. Saattaa käydä, että tuon kokemuksen jälkeen ihminen voi ilmaista sen vain yhdellä sanalla: ’Ah!’ — kaikki muu olisi poissa asiasta. Joku purskahtaa nauruun — niin hullunkurista on ollut hänen entinen näkemyksensä, niin mielettömän unen kaltaista, että uusi ja riemukas elämys purkautuu nauruksi. Jostakusta tulee opettaja, moni muu vaeltaa hiljaisena, iloisena ihmisenä ihmisten joukossa ymmärtäen kaikkia, vaikka juuri kukaan ei ymmärtäisi häntä.
..On kuin vedessä epätoivoisesti rantaa kohti ponnisteleva ihminen äkkiä heräisi huomaamaan, että hänen kaikki ponnistelunsa ja hätäinen huolensa ovat tarpeettomia, koska hän on jo rannalla. Se on kuin pahasta unesta heräämistä, havahtumista tietoisuuteen, että koko peljästyminen olikin vain unta. Syvä tyyneys ja lepo ympäröivät hänet kaikkikäsittävällä rauhalla.
Selkeytyminen, herääminen, valaistuminen(kirkastuminen) on kunkin ihmisen kohdalla mahdollinen tässä ja nyt. Hetkestä hetkeen, ja sittenkin vain tässä ja nyt, ei milloinkaan joskus, jossakin. Todellisuus, Jumala, on läsnä tässä ja nyt. Taivasten valtakunta, autuus, odottaa tässä ja nyt. Ulkonaisesti ei tarvitse tapahtua mitään, ja kuitenkin puhtaasti sisäinen tapahtuma saattaa avata ihmiselle uuden maailman, uuden elämän, uuden todellisuuden. — Uuden? — Kyllä, uuden todella, ja kuitenkin vakuuttavat todellisuuden kokeneet kaikilta ajoilta, että tuolla hetkellä ihminen tietää aina olleensa siinä, kotonaan, vaikka hän vasta nyt sen tajuaa."
Suggestio on mielipiteen tms. harkitsematon omaksuminen toisten vaikutuksesta.
Suggeroida = aiheuttaa suggestio
{Teoksesta: Tässä ja nyt}
Lainaus teosofian sivuilta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lainaus ei ole Kalevasta kuten tekstin alusta voisi virheelliseti päätellä. Artikkelia se kuitenkin koskee.
nimenomaan tälle palstalle. Epäilen kuitenkin, että veeällät eivät edes lue loppuun asti, koska tämän tekstin ymmärtäminen vaatii ajattelua, joka on heiltä kiellettyä. Valitettavasti.
..sopivat hyvin kuvamaan vl:sia:
"ylistää ’meitä’ ja tuomita ’noita’."
"Uskonintoiset ihmiset ovat vaarallisia: onnellisessa tapauksessa heidän uskonsa saattaa viritellä heissä kaikkea hyvää, mutta seuraavassa hetkessä voi jokin suggestiivinen tulkinta saada heidät tekemään paholaisen tekoja — tietysti ’hyvän puolesta’ ’pahaa vastaan’, kuten aina on tapahtunut." (tulee mieleen hoitokokoukset)
"Ken yhä tarrautumalla tarrautuu ainoaan ja lopulliseen totuuteen, jonka hänelle on antanut hengellinen tai maallinen ainoa todella pyhä kirja, hengelliset tai maalliset johtajat — ja tietysti kirjan ja sen tulkitsijan nimeen ryhmittynyt kollektiivipersoona, ME — hän tarrautukoon. Kaikkea tuotakin on oleva täsmälleen niin kauan kuin on olemassa ihmisiä, jotka juuri sitä tarvitsevat."
joka luin tekstin alusta loppuun ja jopa väitän ymmärtäneeni ja hyväksyväni sanoman. "Elämä on joskus taruakin ihmeellisempi"
Ei pitäisi koskaan sanoa ei koskaan. ;)
Johtuneeko siitä, että katsomme televisiota vähän... Otapa joku kolmentoista ikäinen vl-lapsi seuraksesi hänen käyttämäänsä kirjastoon, ja pyydä näyttämään kirjat, jotka hän on lukenut.
Tule meille katsomaan kirjahyllyämme, ja pyydä referoimaan teoksia. Häpeäksini totean ettei hyllyssämme ole SRK:n kirjoja. Useimmat niistä on kirjoitettu kielellä, joka saa minut tuntemaan voimakasta myötähäpeän tunnetta. Myönnän silti, etten jaksa näytöltä lukea pitkiä tekstejä. Se on hyvin raskasta. Pitää olla erutyisen kiinnostunut teemasta, että viitsii kelata ja tihrustaa tekstiä.
Kyllä perus-vl kestää kritiikkiä. Emme polta päreitämme, ainakaan kaupunkikulttuurissa eläneet. Kuten muistakin elämän alueista, myös uskomiseen liittyvistä vaikeista asioista selviää parhaiten itseironialla.
soopaa
varmasti paikkansa.
Vaikka en ole vl, niin voin kuitenkin yhtyä mielipiteeseesi.
Itse näytin kerran valokuvia perheessä, joka oli vl-uskovainen.
Hämmästelin, miten nämä lapset katsoivat innokkaina näitä kuvia, ja miten he tekivät tarkkoja havaintoja niistä, ja tekivät terhakoita kysymyksiä kuvien henkilöistä ja maisemista.
Kotona ajattelin vielä näitä sirkeäsilmäisiä lapsia, ja heidän kuvien katselua. Tulin siihen tulokseen, että tv:stä tuleva kuvatulva turruttaa ihmisen vastaanotokykyä siten, että tavallinen valokuva ei enää kerro juuri mitään.
Hienoa tekstiä, mutta liian viisasta tyhmille jumalan lapsille. Armosta, uskosta ja Kristuksen tähden uskominen on helpompaa.
ollut rukoilijat rukoilemassa kansan tiedostamattomien syntien puolesta.
Kuoleman edessä kysytään totuutta, joka kestää. Kristinuskon sanoma on, että Jumalan ilmoittama totuus kestää ijankaikkiseti. Tämän totuuden on Jumala ilmoittanut kuoleman ja perkeleen vallan voittaneessa Kristuksessa, ihmiskunnan syntien sovittajassa. Jeesus sanoo:"Joka uskoo minuun, ei hän ikinä kuole." Pyhän Hengen eläväksi tekemän uskon varmaksi vakuudeksi.
aloittajan laittama teksti jotenkin yhteydessä Kinnusen artikkeliin?
Teksti ei ole konkreettisessa yhteydessä Kalevan artikkeliin eikä todennäköisesti Kinnusen ajatteluunkaan. Siinä käytetään kuitenkin termejä, jotka ovat käsitteellisessä yhteydessä Kinnusen tekstin aihepiiriin, eli uskonnollisen ilmiön kulttuurihistorialliseen paikantamiseen.
Käsittellinen yhteys syntyy lukijan päässä, sen olemassaolo voidaan osoittaa vain käsitteellisesti, kielellisesti - ja taas ollaan riippuvaisia lukijoiden aivotoiminnoista.