Teinivanhemmuus

Lueskelin tuossa aiempia käytyjä keskusteluja ja ajattelin ilmaista oman mielipiteeni nuorista vanhemmista. Mielestäni asia on niin, että nuorikin voi olla kypsä aikuiseksi (joillakin rajoilla) ja joillekin vanhemmuus voi antaa aivan uutta puhtia ja intoa elämään ja vanhemmuus saattaa avartaa katsetta tätä maailmaa kohtaan. Ja mielestäni vanhemmiksi kasvetaan, ei sitä kukaan osaa ennenkuin ensimmäinen oma lapsi on maailmassa. Onhan asia niinkin, että ikä tuo elämän kokemusta, joka on suuri plussa lapsen kasvattamisessa, mutta hyvällä tukiverkostolla nuorellakin on mahdollisuus olla onnellinen vanhempi ja onnistua kasvatuksessa yhtä hyvin kuin hieman vanhempikin. Onnea kaikille nuorille äideille ja isille! :)
2432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

se lämmitti =)

Äänestä

Onhan asia niinkin, että ikä tuo elämän kokemusta, joka on suuri plussa lapsen kasvattamisessa,
-mutta myös yli 40 äiteillä alkaa pikku hiljaa myös ilmetä (ei kaikilla) väistämättömiä sairauksia. Ensin alkaa näkö heiketä (voi toki nuoremmassakin iässä) sitten alkaa pirullisen inhottavat vaihdevuodet ja luusto haurastuu eikä jaksa pienen lapsen kanssa telmiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruska kirjoitti:

Lueskelin tuossa aiempia käytyjä keskusteluja ja ajattelin ilmaista oman mielipiteeni nuorista vanhemmista. Mielestäni asia on niin, että nuorikin voi olla kypsä aikuiseksi (joillakin rajoilla) ja joillekin vanhemmuus voi antaa aivan uutta puhtia ja intoa elämään ja vanhemmuus saattaa avartaa katsetta tätä maailmaa kohtaan. Ja mielestäni vanhemmiksi kasvetaan, ei sitä kukaan osaa ennenkuin ensimmäinen oma lapsi on maailmassa. Onhan asia niinkin, että ikä tuo elämän kokemusta, joka on suuri plussa lapsen kasvattamisessa, mutta hyvällä tukiverkostolla nuorellakin on mahdollisuus olla onnellinen vanhempi ja onnistua kasvatuksessa yhtä hyvin kuin hieman vanhempikin. Onnea kaikille nuorille äideille ja isille! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu