Synnytyskertomuksia?

Itselläni kaksi lasta. Molemman syntyivät nopeasti(ei keritty kummallakaan kertaa antamaan kipulääkkeitä,ilokaasu ei vaikuttanut).Toipuminen sujui todella nopeasti,parin päivän päästä pystyi istumaan jo normaalisti. Mutta tämäkin on niin yksilökohtaista.

Minulla on yksi poika, synnytys käynnistettiin tipalla viikolla 41. Synnytys kesti 20 tuntia, supistukset olivat kipeitä heti alusta alkaen. Vaikein paikka oli kun kohdunkaula oli auki alle neljä senttiä, eikä epiduraalia vielä voinut antaa eikä muutakaan lääkitystä annettu! Silloin meinasi usko loppua kun käskettiin vaan suihkuun ja kivun takia meinasi taju lähteä!

Ilokaasua sain kun supistukset olivat kestäneet reilut 12 tuntia, epiduraalin sain n. pari tuntia tämän jälkeen. Epiduraalin saamisen jälkeen ei ollut enää mitään ongelmia, oli ihanaa kun kipu vihdoin loppui! Ponnistusvaihe kesti n. tunnin, vauvan sydänäänet romahtivat ja koko homma oli yhtä kaaosta. Onneksi en paljon muista koko ponnistuksesta, ainoa ajatus oli vaan saada vauva nopeasti ulos!

Repesin aika pahasti, useita eri suuntaisia repeämiä. Paikkailu kesti pitkään, eikä puudutus toiminut kunnolla, siinä vaiheessa ei olisi vaan jaksanut enää yhtään kipua! Paraneminen kesti pitkään, n. kuukauteen en pystynyt istumaan, mikä oli tosi hankalaa kun yritti imettää!

Mies oli mukana synnytyksessä, piti ihan hyvänä kokemuksena, vaikka ponnistusvaihe oli hänen mielestään kamalaa katsottavaa, ja teki pahaa. Minulle hänen mukanaolonsa oli korvaamattoman tärkeää, vaikkei hän paljon muuta tehnytkään kuin oli läsnä.

Parasta oli kun heti synnytyksen jälkeen saimme olla hetken ihan kolmestaan, koko perhe yhdessä!

Vauva-arki yllätti, en olisi uskonut että se on niin rankkaa! Monet asiat menivät pieleen, esim. imetys ei onnistunut, vauva oli alusta asti TODELLA itkuinen ja mahavaivainen, itse en pystynyt pariin viikkoon juuri nukkumaan enkä syömään ja haava-alueen kivut olivat järkyttävän kovat. Silti olen jo nyt (10kk synnytyksestä) sitä mieltä, että voisin mennä uudestaankin synnyttämään. Kohtahan tuo taapero tarvitsee leikkikaveria...

Esikoinen syntyi viikoilla 40 1, synnytys alkoi supistuksilla (minulla ei ollut lainkaan harjoitussupistuksia), sinnittelin kotona niin kauan kuin ikinä pystyin. Synnytyksen kestoksi tuli 12h 45min. Vauva syntyi 5h sairaalaantulon jälkeen. Sain epiduraalipuudutuksen, joka tehosi todella hyvin supistuskipuihin. Myös episiotomia tehtiin, koska vauva oli jotenkin käsi koukussa ja lisää tilaa tarvittiin. Ponnistus ei sattunut ollenkaan, mutta tunsin, kun vauva tuli ulos. Mies oli mukana synnytyksessä ja oli hyvä tuki alusta loppuun. Ei kokenut synnytystä mitenkään kauheana, vaan pelkästään hienona asiana. Epparihaava parani n. 3 viikon aikana, seksiä harrastettiin jälkitarkastuksen jälkeen.

Toinen vauva meille syntyi viikoilla 39 6 ja alkoi myös supistuksilla (ei ollut tälläkään kerralla harjoitussuppareita). Synnytyksen kesto 6h 5 min. Sain taas epiduraalin, joka auttoi vielä paremmin kuin eka kerralla. Tyttö syntyi 3h sairaalaantulon jälkeen. Ponnistusvaihe teki kipeää, koska vauva syntyi vauhdilla, ponnistusvaihe kesti 5 min. Episiotomiaa ei tarvittu eikä repeämiä tullut, eikä siis myös tikkejäkään. Isä oli jälleen henkisenä tukena ja tiesi jo mitä tuleman pitää. Seksiä harrastettiin jälkitarkastuksen jälkeen, joka tuntui entistäkin paremmalta!
Molemmista synnytksistä jäi todella hyvä fiilis, elämäni hienoimmat kokemukset ja saavutukset. Ei ole mitään huonoa sanottavaa. Parisuhteeseen vanhemmuus on vaikuttanut vain lähentävästi (olemme olleet yhdessä 12v).

Oma synnytykseni lähti käyntiin supistuksilla. Lapsi on siis esikoinen ja myös ainokainen. Synnytyksen kokonaisaika oli 4h41min, joten pikaista puuhaa. Kivunlievitykseen sain ebiduraalin ja ilokaasua otin myös, josta tuli taivaallinen olo! Mieheni oli mukana ja tuki minua hienosti. Pari viikkoa kävelin vaivalloisesti mutta sen jälkeen arki lähti rullaamaan. Hyvä mieli jäi synnytyksestä, luulin sen olevan paljon kamalampi kokemus!! Hyvää synnytyksessä ole sen nopea edistyminen, se että pystyin synnyttämään alakautta ja se että kätilö oli jämäkkä ja jämpti!

Kun tuonne odotuspuolelle sillon pistin sen kunnon version. Mutta kysymyksiisi vastaten;

Eka lapsi, synnytys oli joiltain osin suunniteltu jos lähtökohdat sen sallivat ja hyvin meni, ainoa mikä ei onnistunut oli ponnistus muussa asennossa kuin sängyllä, koska kalvojen puhkaisua varten olin sängyllä ja vauva alkoikin pukata samantien ulos - en kerennyt asentoa vaihtaa (enkä olis ylös päässytkään ;D )

3,5h oltiin sairaalassa eli aika vikkelästi meni koko homma, klo 2 syntyi tyttö ja edellisenä aamuyönä oli alkanut supparit. Mies oli mukana ja tykkäsi kyllä, ei saanut traumoja edes huutamisestani supistusten aikaan ja ponnistaessa xD

Ei ollut kummempaa toipumista, jaloilleni ja suihkuun kykenin heti kun vauva oli ulos pungerrettu, epparia ei tehty (en halunnut ellei välttämätön tarve) ja 4 tikkiä sain, joista ei kirvelyä suurempaa vaivaa ollut.

Parisuhde ja siihen sisältyvät elementit ihan ennallaan ;)

Koko synnytys sujui hyvin!

minulla ensimmäisen lapsen synnytys kesti reilun vuorokauden. supistukset alkoivat alkuyöstä, enkä saanut nukuttua, joten valvoin sitten kaksi yötä putkeen. Synnytys edistyi hitaasti ja välillä meinasi usko loppua että eikö tämä ikinä etene. Sain jonkun piikin, jonka piti edistää asiaa, ja lopussa kaikki tapahtuikin tosi nopeasti ja kohdunsuu aukeni monta senttiä lyhyessä ajassa. Ponnistusvaihe kesti 18 min ja oli aika rankka ja pelotti ponnistaa. Repesin sen verran että tikkejä tuli toistakymmentä ja välilihaa leikattiinkin. Repeämä oli aika syvällä. Ompelu oli oikeastaan kamalinta, olin jo kovin väsynyt ja lääkäri piti kotoa hälyttää ompelemaan kun oli yö ja siinä kesti kauan ja sattui tosi kovasti. En ole samaa mieltä niiden kanssa, jotka sanovat, että kipu loppuu heti kun vauva on ulkona...
Epiduraalia en halunnut. Ilokaasua otin. Se auttoi hiukan.

Synnytys oli kaikkiaan positiivinen kokemus. Mies oli mukana ja hänenkin mielestään se oli positiivista. Meinasi vain nukahtaa välillä kun kesti ja kesti... Kätilöt olivat tosi mukavia ja kannustavia.

Paraneminen kesti aika kauan, en istunut moneen viikkoon ja kävelykin oli vaikeaa. Mutta muuten vauvan kanssa on mennyt hyvin ja parisuhde ei ole ainakaan huonontunut. Olisin valmis tekemään saman uudelleen!

Eka käynnistettiin, kun oli jo lähes kaks viikkoa yli. Käynnistys kuin oppikirjasta, eli illalla sain mömmöjä, alkoivat purra seuraavana aamuna, klo 10 laskivat alkaneeksi synnytyksen. Yhdeltä päivällä siirryttiin synnytyssaliin tosi kipeänä ja sain epiduraalin. Ihanuus auttoi heti ja sain nukuttua. Sitten viiden jälkeen illalla tuskat uudelleen ja tyttö syntyi 38 minuutin ponnistamisen jälkeen 18.38. Tuskaa, tuskaa, tuskaa oli, mutta se plupsahdus lopulta oli ihana ja sanoin miehelleni, että tehdäänkö toinen. Istukka jäi kiinni, joten minut kärrättiin verta vuotavana kiireellisenä leikkuriin, jossa nukutus ja istukan käsin irrotus. Seuraavana aamuna vasta oikeastaan älysi, että hei, mulla on vauva.

Toinenkin tehtiin. Iski jostain syystä raskausdiabetes, joten lapsi kasvoi "liikaa" ja synnytys käynnistettiin jälleen, tällä kertaa n kaks viikkoa etuajassa. Suunniteltu käynnistys, tällä kertaa pienessä sairaalassa. Keinutuolissa kärvistelin eka supistuksia, kävin suihkussa, kiroilin omaan tapaani, hoitaja sanoi että nyt olisi hänen mielestään oikea aika saada lievitystä, jota olin toivonut. Mutta kauhistus, ei epiduraalia, vaan jotain outoa kohdunkaulan puudutusta. "Pakko" oli tyytyä, koska anestesialääkäriä ei talossa just silloin ollut. Rauhassa lääkäri pisti sen ja turra olo levisi. Kätilö kehotti ottamaan unoset, minä yritin tehdä työtä käskettyä. 10 minuutin jälkeen tuli tunne, että joku painaa. Se taitaa tulla, minä sanoin. Mies siihen, että eihän se vielä voi, muisteli ekan synnytyksen puudutuksesta kuluneen vielä monta tuntia h-hetkeen. Mutta tuli se.
Minuutin ponnistus, siis kaksi työntöä, ja poika syntyi. Tämä oli tosi helppo ja kivuton homma. Mutta taaskaan istukka ei lähtenyt irti... No tällä kertaa ei kauhistuttu, tuttu juttu. Leikkuriin ja kaavinta. Nyt ehdin tutustua illalla vauvaankin, koska synnytin keskellä piävää 13.30. Ehdin siis herätä pöhnästä saman päivän puolella.

Kolmas ja viimeisin kokemukseni on vuosi sitten. Ja taas käynnistyksen kautta... Minä menen synnyttämään kuin hammaslääkäriin, ajanvarauksen kautta. Sain pillereitä pitkin päivää, ei lähtenyt käyntiin. Soitin illalla puol 7 aikaan työkaverille, että tästä ei mitään tule, eivät enää anna yötä vasten uutta satsia (edellinen puol viideltä annettu, ei vaikutuksia), joten huomenna jatketaan ja täällä on tylsää... Mutta klo19 iski. Kolmen minuutin välein supistukset, kesto aina sen 30-45 sekuntia, eli ei vielä mitään, kuten miehelle sanoin. Sit ku on tosi kysymyksessä, supistukset kestää reilusti toista minuuttia, olihan tässä jo kaksi synnytystä takana. Kätilö ajoi 19.30 suihkuun, nautiskelin puoli tuntia. Sit kätilö teki sisätutkimuksen. 8 auki, heti saliin. Kysyin että saakos puudutusta, kun käy jo mojovasti. Saa, saa, annetaan sellainen kävelyepiduraali, sanoi kätilö. Kätilö lähti jo edeltä, me tavaroita keräten perässä. Kuulin kuin kätilö huikkasi toiseen saliin, että mullekin tulee tänne puudutettava, mutta ei taida ehtiä... Ei tosiaankaan ehtinyt... Siinä kiroilin ja karjuin miehelle, että nyt taitaa tulla luomusynnytys, mutta minä en ole mitään ekoihmisiä, haluan kipulääkettä... Naarasleijona karjui niin, että kätilö kertoi jälkeenpäin, että oli käynyt sulkemassa oven vuodeosastolle, kun se karjuminen oli kuulunut sinne asti. Sitten alkoi heti työnnättää. Päivystävä lääkärikin oli ehtinyt paikalle ja yritti muka puuduttaa. Kuulin valin kun henkilökunta huusi, että älä vielä työnnä, meillä ei ole mitään valmiina, lääkäri karjuu, että missä kaapissa se vastaanottopakkaus on. Ja synnyttäneet kyllä tietävät, että kun se tulee, niin se tulee. Ja poika syntyi 10 yli yhdeksän illalla. JA NYT SE ISTUKKA LÄHTI ITSEKSEEN IRTI! JEEEEEEEE!!!!!

Oikeastaan haaveilen vielä neljännestä synnytyksestä, joka lähtisi itsekseen käyntiin. Saisi lähteä omaan tahtiin kotoa, miten sitä älyäisi, ja missä vaiheessa. Hyviä nämä kaikki synnytykset ovat olleet, ei kammoa ole jäänyt. Mies on ollut hyvä tuki kaikissa, kiroillut olen kuin noita-akka joka ainoassa.

Kaikki ovat olleet niin erilaisia, ensimmäinen kaikista rankin, toinen unelma, kolmas tosi vauhdikas. Mutta ne lopputulokset saavat kyllä unohtamaan kaikki kivut! Suosittelen!

oman tarinan.

lähin rv 41 5 yli aika kontrolliin sairaalaan. oli lauantai.siihen asti ei ollu supistuksia tullu lainkaan, ei ees harjotus suppareita.
olo oli todella raskas ja hyvin epämielyttävä jo valmiiks. lääkäri katto paikat ja ultras.päätti että täältä et pois lähde ilman vauvaa. eli käynnistykseen.kaiken lisäks raskausmyrkytys oli kehissä, paineet kaakossa suorastaan.
laittoivat nappeja sen päivän aikana 3 jotta kohdunkaula pehmenis. oli meinaan paikat visusti kiinni. ekana päivänä ei sit tapahtunu yhtikäs mitään. yhden supistuksen koin jopa sillon.
no eiku osastolle yöks ja aamulla uusiks.
sunnutaina sama homma 3 nappia mut tuloksena jälleen ei mitään. kohdunkaula ei sit pehmenny eikä auennu.taas illalla osastolle. rupes jo tuntuu et mun lapsi ei tuu ku vasta 15-vuotiaana ulos.
maanantaina lääkäri teki kovakourasen sisätutkimuksen. teki sit ihan pirusti kipeetä. autto se sen verran et limatulppa lähti pois. nyt käynnistys pillereitä otettiin sit suun kautta tuplana. ja jännityksellä miehen kans odoteltiin että nyt se syntyy tänään... kyllä tupla-annos auttaa... tylysti se ilta taas saapu ja supistuksia ei tullu yhtään. eli kolmaskaan käynnistys päivä ei auttanu.
sit rupes oikeesti jo usko loppumaan. verenpaineet kohos vaan ja olo oli muutenki helvetin huono. henkisesti ja fyysisesti oli paha olla.
sain verenpaine lääkettä ja pääsin kotiin yöks. kotona käynti teki kyl hyvää ja sain vähän voimia lisää. en olis uskonu et voi lapsen ulos saanti olla näin rankkaa henkisesti.

tiistai ja neljäs päivä. taas mentiin aamulla sairaalaan. nyt lekuri vaihteeks katto ultralla ja tutki kohdunsuun tilanteen. lapsivedet oli kodonnu kokonaan, ja paikat oli pehmenny ja jopa senti auki. JIPPII! määräs että nyt laitetaan tippaa tulemaan et saadaan synnytys käyntiin. tippa laitettiin sit täysille sen päivän aikana. nyt rupes sit niitä supistuksiakin tulemaan. ensin vähän pienempiä ja myöhemmin sellasia kun menkkojen aikana tulee kipeitä pistoja. tuli vaihteeks ilta tippa loppu--- seurauksena että supistukset loppu! et se siitä. nyt olin saanu jopa muutamia "tosi kipeitä" supistuksia. et ei se neljäskään päivä mitään tuottanu. taas osastolle yöks.
lääkäri puhu että seuravana päivänä sit leikataan ku käynnistykset ei auta.

tuli keskiviikko ja viides päivä.hoitajat rupes valmistelee mua leikkaukseen heti aamusta jo. ei saanu syödä eikä juoda yhtikäs mitään.ja nälkähän oli ihan hirvee. katetrin laitto oli inhottavan tuntusta ku mun tuurilla senki laitto joku harjottelija.päivä oli pitkä ku piti vaan odotella vuoroa. vihdoinkin klo 14 jälkeen lähettiin leikkaussaliin. isä pääsi mukaan. ja jännitti varmaan aika hirveesti. ite mä olin ihan paniikissa.
tuli puudutus piikki selkään ja sit ne oliki jo mahan kimpussa. meni pieni hetki ja 14.25 synty tytön tyllerö. vihdoikin se lapsi on ulkona. sillon huokasin helpotuksesta ja aattelin et en rupee tähän koitokseen enään ikinä.
isä otti koitoksen todella hyvin. oli kokoajan tukena ja turvana.ei edes säikähtäny ku näki mun mahan aukinaisena.ja oli isona apuna kun alussa en sängystä ylös päässy ni kiikutti mulle ruokaa ja juotavaa, plus että hoiteli neitiä.
kyl tää koitos meitä ainaki lähenti. ja mukavasti on hoito vuorot toiminu kotonakin.


että näin "lyhyesti" ilmaistuna synnytys oli henkisesti todella rankka kokemus ainaki mulle. jonkin sortin traumat mulle kyl jäi.mutta ehkä aika parantaa haavat. tapahtumasta on nyt vasta pari kuukautta.

Yhden olen vasta synnyttänyt (toinen tulossa joulukuussa). En suunnitellu synnytystä sen kummemmin, ajattelin että annan sen sitten tapahtua omalla painollaan ja luotan ammattitaitoiseen kätilöön.
Synnytys käynnistettiin 41 5 ja seuraavana aamuna vauhditettiin tipalla synnytyssalissa. Kaikenkaikkiaan synnytys kesti n. 6 tuntia joista ponnistin 15 min. Oli ihana kokemus, tuskat oli aika hurjat mutta epiduraalin jälkeen loppusynnytys kivuton. Ukko oli mukana ja oli sillekkin hieno kokemus, tosin episiotomian leikkaaminen aiheutti traumat, sattui vahingossa näkemään kun viilto tehtiin ja nyt asiasta ei saa edes mainita ukolle tai sen naama vetää ihan kalpeeks ja näyttää et se pyörtyy. Toivuin melko hyvin siihen mennessä kun sairaalasta lähdettiin kotiin. Kyllähän se romantiikka jäi sinne synnärille, vauva vei kaiken ajan ja energian ja seksi oli myös viiminen aisa mielessä, sänky oli vaan nukkumista varten, nyt just kun alko vähän romantiikka palautua suhteeseen ni uutta vauvaa pukkaa...!
Eli kaikenkaikkiaan synnytyksestä jäi vain hyvät muistot, oli ihana kätilö, kivunlievitys onnistui täydellisesti ja tuli täydellinen vauva!
Yksi trauma jäi ja se oli tipan laittaminen kämmenselkään, sattu ihan törkeesti ja itkut piti jo siinä vaiheessa tirauttaa. Asiaa ei tietty auta että olen neulakammoinen ja erittäin huono sietämään kipua.
Ainut aisia jonka tekisin nyt toisin on se että ottaisin epiduraalin aikaisemmin. Mulle sitä kätilö tyrkitti varmaa tunnin ajan ku olin tuskasta ihan hysteerinen mutta pelkäsin sen laittamisen sattuvan ni et uskaltanu ottaa ennenku sitte kun meinas taju lähtä kivusta ja sitten sen laittaminen ei tuntunukkaa miltää...kyllä vähän harmitti että turhaa kärsin niin kauan. No ehkä mulla on tän kakkosen kanssa nyt tilaisuus ottaa kivunlievitystä aikaisemmin.
Niin ja myös se että se epiduraali nopeutti synnytystä todella paljon, jo senkin takia ois kannattanu ottaa se aikaisemmin.

Minulla siis kaksi tyttöä entuudestaan ja nyt kolmas tulossa joka vahvistettu pojaksi 4D ultralla... =)

Ensimmäinen lähti tulemaan 06.00 aamulla kun rv oli 40 2.. Oltiin 4h kotona ja sit sairaalaan.. 12,5h kesti koko homma, epiduraalin otin.. Kaikki meni tosi hyvin ja jäi hyvä mieli synnytyksestä.. =)

Seuraava olikin sit ihan eri juttu.. =/
Lääkäri enteili ettei pysy sisällä loppuun asti, että tulee ennen aikaisena.. Synnytys lähti käyntiin rv 41 1.. Synnytys kesti 7,5h joista 5h olin kotona.. Sairaalaan päästyäni pyysin epiduraalin kun supistukset oli jo sietämättömiä ja paljon pahempia kuin ekalla kerralla... Noh, lääkäri tuli ja ronkki selkääni tunnin vääriin paikkoihin ja oli tosi ylenmielinen natsi! Siskonikin hälle ärähti! 5 piikkiä väärään paikkaan ja 6:s vasta osui... Noh, siitä tunti ja muksu syntyi... Jälkeen päin selkä aivan tuusan nuuskana vielä tänä päivänäkin... =( Jos olisin tiennyt että näin käy niin en olisi koko epiduraalia ottanut... =(
Raskausaikana arvioitiin lapsen max. painoksi 3500g mutta painoi 4160g.. Ulrtassa (tavallisessa) lääkäri arvioi pojaksi, ei kuulemman ikinä ollut näin varma... Ja tyttö tuli... =D


Nyt sitten jänskättää kun kolmas tulee että millaiset supistukset ovat ja miten menee... Epiduraalia kun en enää IKINÄ ota!!! =(

Mutta tässä siis meidän tarina...

no meillä kävi vähän hassusti kun minulla rupesi nuo proteiini arvot nousemaan. jep sitten neuvolasta sairaalaan ja ottivat osastolle.. no arvot vaan nousivat nousemista ja päättivät lääkärit että kyllä se lapsi on nyt ulos saatava. no viikoilla 35 minulle tehtiin lapsivesipunktio. no sitten viikoilla 35 2 aamulla laitettiintuonne alas muutama käynninstyspilleri juu ja siitä sitten meni noin 9h että tuli supistuksia muutama ja sitten puhkaisivat kalvot ja sen jälkeen supistuksia tuli oikeen urakalla. juu no sitten noin 3h ja 26 min jälkeen syntyi esikois poikani ponnitusvaihe kesti 12min. joo no sitten istukka ei suostunut irtoamaan joten synnytyksestä suoraan leikkaussaliin ja nukutettavaksi ja istukankäsinirrotukseen. juu no sitten seuraavana aamuna kertiovat että sain vain 3 tikkiä.juu ja sitten noin kahden päivän jälkeen menin käymään pissillä ja vatsassani tuntui oudolta joten painoin sitä vähän ja vessanpönttöön tuli noin 210g istukka kyllä muuten pelästyin ja pahanpäiväisesti.. ajattelivat sen olleen joku lisäistukka. sen jälkeen lääkkeitä lärviin niin paljon että huh huh.

mies oli mukana ja oli kyllä erittäin ihanaa että oli siitä oli suuri apu. ja meitä synnytys vaan lähensi.

synnytyksestä sinänsä ihan hyvät muistot muutamia mokia lukuunottamatta kuten antoivat liian ison annoksen ilokaasua ja sellaista mutta kyllä menisin uudestaan tekemään saman vaikka osin se tietenkin raskasta kai täytyy kummmiskin kaveria tuolle pikkupojalle tekemään...=)

Eli esikoisen synnytys päätettiin käynnistää rv 40 1 vähäisen lapsiveden takia.
Synnytys sujui ensimmäiseksi koitokseksi hyvin ja oli nopeakin kestäen 4h36min, joista 40min ponnisteltiin tyttöä maailmaan. Kivunlievityksenä sain epiduraalin, joka oli kyllä hyvä ratkaisu. Neiti syntyi käsi poskella maailmaan saaden itselleen solisluunmurtuman ja minulle reilun repeämän välilihaan.
Mies oli mukana synnytyksessä, ja oli tyytyväinen päätökseensä lähteä mukaan.
Synnytyksestä toipuminen kävi nopeasti, mitään traumoja tai jälkioireita ei jäänyt.

Kakkosen synnytys olikin sitten huomattavasti nopeampi kokemus, ja oli hyvä että kerkesin sairaalaan asti.
Kakkonen syntyi rv 38 4
Synnytykseni käynnistyi limatulpan irtoamisella.
Synnytys kesti huimat 2h11min, joista ponnistus vain 5min. Kivunlievityksiä en kerennyt saamaan, eli puhtaasti luomusynnytykseski meni. Mies oli tässäkin synnytyksessä mukana.

Nuorimmainen päätti vitkutella maailmaan tuloaan rv 40 3, ja muista poiketen hän halusi syntyä yöllä.
Nopeat synnytykset hieman laittoivat jännittämään, että kerkeänkö sairaalaan ja kuinka nopea toimitus tästä mahdollisesti tulee.
Synnytys kesti 3h39min ja ponnistus vain 3min. Kivunlievityksenä sain kohdunkaulanpuudutuksen, josta en kyllä kokenut saavani mitään helpotusta. Ja mies oli jälleen mukana.

Kaiken kaikkiaan synnytyksistä on jäänyt vain positiiviset mielikuvat, ja toipuminenkin on ollut nopeaa.
Vanhemmuus on meillä ainakin vain vahvistanut parisuhdetta ja seksikin on sujunut mallikkaasti ja yhtä nautinnollisena kuin ennen lapsiakin =)

Ja uusi vauvakuume on jo kerennyt iskemään, vaikka nuorimmainen onkin vasta vajaan 6kk ikäinen