Mitenkä on

tervehtiä sukulaista, joka tulee kyläilemään kaukaa, ja ei ole vl-uskon mukaisesti uskomassa?

Itse sukurakkaana ihmisenä käyn silloin tällöin tapaamassa kaukanakin asuvia sukulaisia riippumatta siitä, mihin uskoon he kuuluvat.

Minua on tervehtinyt kaksi kertaa eri vl-sukulainen hiukan erikoisesti.

Eräällä tapaamiskerralla tultiin käsi ojossa vastaan, ja juuri kun olin tarttumassa tämän sukulaisen käteen iloinen jälleennäkemisen ilme kasvoillani, hän nykäisikin kätensä pois, ja sanoi että eihän sinua saakkaan tervehtiä.

Tämä aloitus vei kyllä tapaamisen ilosta parhaimman terän pois.


Toinen tapaaminen alkoi kaukana asuvan toisen vl-sukulaisen kanssa siten, että kun sanoin hei, hauska tavata, niin hän katsoi syyttävästi silmiini ja tivasi että sinulleko sitä ei saa Jumalan tervettä sanoa?

NO, rupea siinä sitten jatkamaan keskustelua ystävällisesti, kuten olin kuvitellut, kun vuosien päästä pääsin sukulaisia katsomaan.
221328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

ja siksi he simputtavat sinua tervehtimiskikkailullaan. Muista se, että olet heille pelkkää tulen ruokaa ja jäät tänne kun he saavat palkkion paremmuudestaan..

Äänestä
  • Jos oli sukulaiset tylyjä, niin vielä kehnompi oli kommenttisi. Epäkohteliasta porukkaa löytyy puolin ja toisin...

    Aloittajalle: tuo on jotenkin käsittämätöntä. VL-kielessä "tervehtiminen" tarkoittanee yleensä "Jumalan Terve"-tervehdystä, mutta kyllähän kaikkia kuuluu tervehtiä uskonsuuntaan katsomatta ja ei ihme, jos pahoitit mielesi moisesta törkeästä käytöksestä.

    Toisin päinkin tapahtuu epämukavia asioita. Ollessani vielä koulupoika viereeni koulumatkalla linja-autossa istuutunut vanhempi mies nousi pois paikaltaan kysyttyään isäni (on vl) nimeä ja sanoi nimen tunnistettuaan, ettei istu lestadiolaisen vieressä. Ei tuokaan kiva ollut nuorelle pojalle, joka haluaa vain istua bussissa kuin muutkin ja ihmettelee moista vihamielisyyttä. Tuo mies kuuluu kuitenkin vähemmistöön käytökseltään, toivottavasti sinunkin sukulaisesi. Hyvää illan jatkoa!

    Äänestä

Suku on pahin.

Äänestä

VL:ä tervehtii epä-uskoisia sukulaisiaan tai muita epä-uskoisia ihmisiä sanomalla kädestä: "Päivää, terve terve".

Joten lopeta nuo höpinät.

Äänestä
  • Ehkä siellä teillä päin osataan nuo käytöstavatkin.

    Täälläpäin näyttää "erilaisen" kohtaamisessa olevan suuria vaikeuksia. Kohteliaisuus ja ilo puuttuu lestadiolaiselta kun hän tapaa ei-lestadiolaisen. Tervehtimisestä kieltäytyminen on jo niin rankka ja loukkaava toimenpide, että sitä on vaikeaa ymmärtää. Sitä voi verrata lähinnä kiusaamisen ja henkiseen väkivaltaan.

    Muslimimies ei koskaan tervehdi kätellen naista, ei samanuskoista eikä varsinkaan eriuskoista.

    Onko tässä samasta asiasta kyse?

    Lestadiolainen haluaa ikään kuin työntää erilaisen lähimmäisensä pois luotaan, ei halua olla rakentamassa siltaa, jota asiallisenn tervehtiminen aina merkitsee. Ehkä vl-ihminen haluaa työntää erilaisen lähimmäisensä katuojaan, lokaan. Vaikea ymmärtää mistä syystä hän haluaa niin tehdä.

    Äänestä

  • wehalla se on tuommoinen "rakentava" asenne. Itselläni on samansuuntaisia kokemuksia, joten uskon aloittajan kertomuksen täysin mahdolliseksi.

    Äänestä

  • Tervehtimisrituaalit kirjoitti:

    Ehkä siellä teillä päin osataan nuo käytöstavatkin.

    Täälläpäin näyttää "erilaisen" kohtaamisessa olevan suuria vaikeuksia. Kohteliaisuus ja ilo puuttuu lestadiolaiselta kun hän tapaa ei-lestadiolaisen. Tervehtimisestä kieltäytyminen on jo niin rankka ja loukkaava toimenpide, että sitä on vaikeaa ymmärtää. Sitä voi verrata lähinnä kiusaamisen ja henkiseen väkivaltaan.

    Muslimimies ei koskaan tervehdi kätellen naista, ei samanuskoista eikä varsinkaan eriuskoista.

    Onko tässä samasta asiasta kyse?

    Lestadiolainen haluaa ikään kuin työntää erilaisen lähimmäisensä pois luotaan, ei halua olla rakentamassa siltaa, jota asiallisenn tervehtiminen aina merkitsee. Ehkä vl-ihminen haluaa työntää erilaisen lähimmäisensä katuojaan, lokaan. Vaikea ymmärtää mistä syystä hän haluaa niin tehdä.

    toisinaan (länsimaista) hyvää naispuolista tuttavaansa jopa halaamalla. Näin ne tervehtimistavat monikulttuuristuvat ja muotoutuvat ajan kuluessa. Suotavaa olisi, että jokainen osaisi edes yhden hyvän tervehtimistavan, joista yleisin tietenkin täällä suomessa on "päivää"-kättely tai muun vastaava. Käytöstavat kunniaan!

    Äänestä

  • Aloittaja ei varmastikaan valehtele. Itselläni on samanlaisia kokemuksia: katsotaan vaivaantuneena, ei osata sanoa mitään, ei katsota silmiin, ei ojenneta kättä, muut huoneessa olevat tervehditään ja hyvästellään paitsi ei minua jne. Tämä tekee perhejuhlat yms. tilaisuudet aika vaivaaviksi, mutta koska muuten pidän sukulaisistani, osallistun kuitenkin. Jostakin syystä nimenomaan tervehtiminen on ongelma, muuten ei ole mitään ongelmia ja voidaan jutella ihan normaalisti.

    Äänestä

  • Miia_83 kirjoitti:

    Aloittaja ei varmastikaan valehtele. Itselläni on samanlaisia kokemuksia: katsotaan vaivaantuneena, ei osata sanoa mitään, ei katsota silmiin, ei ojenneta kättä, muut huoneessa olevat tervehditään ja hyvästellään paitsi ei minua jne. Tämä tekee perhejuhlat yms. tilaisuudet aika vaivaaviksi, mutta koska muuten pidän sukulaisistani, osallistun kuitenkin. Jostakin syystä nimenomaan tervehtiminen on ongelma, muuten ei ole mitään ongelmia ja voidaan jutella ihan normaalisti.

    itse vaan ojentaisit kätesi ensin tervehdykseen ja hyvästiksi. Voisiko se ollenkaan autaa ja näyttää ehkä hieman hämmentyneesti nässä tervehdys-tilanteissa toimiville sukulaisille mallia. Jos siis itse toimit rohkeasti aloittellisena osapuolena, niin ehkä sukulaisetkin osaa toimia sopivalla tavalla.

    Äänestä

kelpaa tervehdykseksi "päivää", "huomenta", "iltaa" jne.

T: ateisti

Äänestä
  • että tällaista saa lukea. Puhutkohan Sinä ihan totta, avaaja? Minä tervehdin kaikkia erotuksetta, kohteliaasti ja lähinnä lämpimästi.
    Tietenkin veeällille sanon: Jumalan terve, kuten me tervehdimme toisiamme.

    Äänestä

  • Ex-Mary kirjoitti:

    että tällaista saa lukea. Puhutkohan Sinä ihan totta, avaaja? Minä tervehdin kaikkia erotuksetta, kohteliaasti ja lähinnä lämpimästi.
    Tietenkin veeällille sanon: Jumalan terve, kuten me tervehdimme toisiamme.

    Avaajan kokemukset eivät taatusti ole valhetta. Voi että osaa olla pimeää porukkaa.
    Parhaimmassa tapauksessa minä olen saanut vielä samaan syssyyn muutakin jatkoksi, mutta jääköön sanomatta.
    Meitä on moneen junaan.

    Äänestä

kuulostaa tekaistulta jutulta.

Äänestä

Ihan totta, et kai tosissaan kysele tällaisia asioita nettipalstoilla, joita voi kuka tahansa lukea......???? Herätys!

Äänestä

ei törkeä ja/tai tökerö käytös ole mitenkään puolusteltavissa.
Mutta ei ei myöskään VL-uskoon mitenkään liity kertomasi kuvaus (kuullostaa myös minun korvissani tekaistulta jutulta).
Tottakai kaikkia tervehditään tasapuolisesti, toki eri sanoin eri ihmisiä ja eri tilanteissa.
Vl:t eivät siis opeta huonoa käytöstä (ketään kohtaan), jos joku sellaiseen sortuu, tulee sitä tietysti pyytää anteeksi.
Normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä, ei sen enempää.

Äänestä

täyttä totta.



Tällaiset jorinat tällä palstalla eivät ole hälventämässä mitenkään epäluuloja vl-uskoa kohtaan.

Voin hiukan tarkentaa avauksessa kertomaiani tapauksia.

Tuo ensin mainittu tervehtiminen tai väistäminen tapahtui muutama vuosi sitten ollessani sukulaistytön lakkiaisissa.
Tämä toinen tapaus sattui tänä kesänä ollessani vierailulla. Tällä toisella kerralla mukanani oli myös ystäväni, joka on kuuluu vl-yhteisöön.

En tietenkään väitä, että kaikki vl:t käyttäytyvät aloituksessa kuvaamallani tavalla. Olen tavannut suuressa suvussani paljon vl:iä, ja useimmiten kaikki tervehtivät "normaalisti".

Olen joskus ajatellut sitä, mikä sai esim serkkuni tekemään tuollaisen nopean "käden takaisinvedon".

Onko se alitajunnasta kumpuava pelko, jotta "synti tarttuu" vai tervehtimiskielto "omalla kaavalla" ulkopuolisia kohtaan.
Ehkä siihen liittyy myös tällainen jatkuva oman piirin kanssa oleminen, jolloin tämän turvallisen vl-yhteisön ulkopuolisen kohtaaminen aiheuttaa hämmennystä, ja siitä seuraa tuollainen refreksiomainen käden takaisinveto.

Äänestä

Mitenkä onkaan kohteliasta mennä ajoissa petiin että muutkin netin käyttäjät siirtyisivät sinne. Itse lähden nytten .Hyvää yötä ja Jumalan rauhaan

Äänestä

ei sulle voi muuta kuin hymyillä, niin kaukaa haettuja panetteluja, kuin olla ja voi.

Äänestä

"Älä valahtele
Kirjoittanut: weha 3.10.2006 klo 21.05
VL:ä tervehtii epä-uskoisia sukulaisiaan tai muita epä-uskoisia ihmisiä sanomalla kädestä: "Päivää, terve terve".
Joten lopeta nuo höpinät."


"Kummallista
Kirjoittanut: Ex-Mary 3.10.2006 klo 21.24
että tällaista saa lukea. Puhutkohan Sinä ihan totta, avaaja? Minä tervehdin kaikkia erotuksetta, kohteliaasti ja lähinnä lämpimästi."


"Toivon että et ole tosissasi
Kirjoittanut: huiskista 3.10.2006 klo 22.28
Ihan totta, et kai tosissaan kysele tällaisia asioita nettipalstoilla, joita voi kuka tahansa lukea......???? Herätys!"


"kujten avaaja hyvin ymmärrät
Kirjoittanut: kalle 3.10.2006 klo 22.39
kuulostaa tekaistulta jutulta.
ei törkeä ja/tai tökerö käytös ole mitenkään puolusteltavissa.
Mutta ei ei myöskään VL-uskoon mitenkään liity kertomasi kuvaus (kuullostaa myös minun korvissani tekaistulta jutulta)."


"LOLO LOLO
Kirjoittanut: Tutkija. 4.10.2006 klo 09.19
ei sulle voi muuta kuin hymyillä, niin kaukaa haettuja panetteluja, kuin olla ja voi."

Vakuutan vielä kerran näille nimimerkeille, ja muillekin palstan lukijoille, että kertomani tervehdykset, tai oikeastaan niiden puuttuminen, ovat tosia.
Olen sen verran itsekriittineen, ja elämää nähnyt, etten lähde tänne ketään mustamaalaamaan tai kertomaan perättömiä juttuja.

On hyvä tiedostaa, että myös vl-yhteisössä, niikuin muissakin ryhmissä, on ihmisiä laidasta laitaan joille Sana aukeaa vähän eri tavalla. Siksi ei kannata loukkaavasti ensimmäisenä lähteä syyttämään valehtelusta (ei tuossa ihan kaikki nyt suoraan sanonut että valehtelen) keskustelun avaajaa.
Tällä tavalla ei synny rakentavaa keskustelua, niinkuin olisi toivottavaa tällä palstalla.

Olen sitäpaitsi tehnyt avauksia myös vl-uskon hyvistä puolista, joita olen havainnut tavatessani suurta sukua.

Arvoisat nimimerkit ja toisetkin voisivat mieluummin arvioida, mikä tekijä tässä uskossa saa ihmisen niin mahtipontiseksi, että hän voi ohittaa normaalin kanssakäymisen tavat, ja nostaa itsensä ja omat arvonsa harvoin tavatun sukulaisen yläpuolelle "heti kättelyssä".

Äänestä
  • ja teille muille: käytöstä kiitos!

    En lakkaa ihmettelemästä, mikä ihme saa ihmiset niin täällä kuin yhtäällä ja toisaallakin olemaan niin mahdottoman epäkorrekteja toisiaan kohtaan.

    "... Hymy on ikkuna, josta näkee, onko sydän kotona." Sama pätee myös hyvässä käytöksessä toisia kohtaan. Arvostakaa ihmiset toisianne ja oppikaa muiden kokemuksista.

    Äänestä

  • tähän kysymykseesi "..arvioida, mikä tekijä..."
    oomma huumorimiehiä laidasta laitaan... toiset enemmän toiset vähemmän :-)

    Äänestä

  • että aika usein tänne kirjoitellaan mitä erikaisimpia "ikkunapesukonejuttuja" ja on vaikeaa nähdä/tietää onko kirjoittaja nyt tällä kertaa tosissaan, vai onko kyseessä taas joku tahallaan irvailija.
    Nyt ilmeisesti jouduit syyttä suotta "epäiltyjen listalle" koska asia kuulosti niin uskomattomalta.
    Minulla itselläni on kymmeniä läheisiä ystäviä, ja sukulaisia jotka joko eivät enää tai eivät koskaan ole olleetkaan vl:iä.
    kaikkia halataan tai kätellään (riippuen siitä mitä he itse haluavat), kuulumiset vaihdetaan, tervehditään, ollaan ystäviä, aivan tavallisia ihmisiä. Siksi kertoomaasi on niin vaikea uskoa todeksi.
    Jos se siis on totta (niinkuin näyttää, koska tuskinpa muuten olisit jatkanut juttua näin pitkälle), onkin syytä ihmetellä moista tökeröä käytöstä.
    Mutta kun meitä ihmisiä on niin moneen junaan, ei voi mitään. (ja on niitä tökeröitä tyyppejä ei-vl:ssäkin.)
    Koita jaksaa antaa tälle henkilölle anteeksi, toivottavasti hän ymmärtää itse joskus tulla sitä pyytämäänkin.
    Mutta: VL.set eivät OPETA, että pitää käyttäytyä tökerösti ja loukkaavasti. päinvastoin, kyllä hyvät käytöstavat kuuluvat kaikille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohteliasta kirjoitti:

tervehtiä sukulaista, joka tulee kyläilemään kaukaa, ja ei ole vl-uskon mukaisesti uskomassa?

Itse sukurakkaana ihmisenä käyn silloin tällöin tapaamassa kaukanakin asuvia sukulaisia riippumatta siitä, mihin uskoon he kuuluvat.

Minua on tervehtinyt kaksi kertaa eri vl-sukulainen hiukan erikoisesti.

Eräällä tapaamiskerralla tultiin käsi ojossa vastaan, ja juuri kun olin tarttumassa tämän sukulaisen käteen iloinen jälleennäkemisen ilme kasvoillani, hän nykäisikin kätensä pois, ja sanoi että eihän sinua saakkaan tervehtiä.

Tämä aloitus vei kyllä tapaamisen ilosta parhaimman terän pois.


Toinen tapaaminen alkoi kaukana asuvan toisen vl-sukulaisen kanssa siten, että kun sanoin hei, hauska tavata, niin hän katsoi syyttävästi silmiini ja tivasi että sinulleko sitä ei saa Jumalan tervettä sanoa?

NO, rupea siinä sitten jatkamaan keskustelua ystävällisesti, kuten olin kuvitellut, kun vuosien päästä pääsin sukulaisia katsomaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu