Patit käsissä?

HEI! Minä vasta epäilen itselläni nivelreumaa, en ole vielä käynyt lääkärissä mutta ajattelin varata lähiaikoina ajan. Sitä ennen kysyisin, onko nivelreumaan liittyvää tai tyypillistä se, että kun kipu on pahimmillaan (minulla pääasiassa käsissä) niin kämmenselkään ja ranteisiin nousee "patteja", jotka häipyvät kun pahin kipukausi helpottuu. Minulla kivut tulee parin viikon jaksoissa, ja aina sen pari viikkoa on käsissä selvästi silmillä ja koskettamalla erottuvia kyhmyjä, jotka sitten häviää välillä pois, ja tulee taas uudestaan...
62889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Huomasinpa heti viestini kirjoitettuani, että joku toinenkin tuolla aikaisemmin kyselee kyhmyistä. Jos olet kyselijä jossain vaiheessa kuulolla, kertoisitko onko sinulla nuo patit pysyvästi koholla?

Äänestä
  • Kirjoitin jokunen aika mutta ei juuri tullut vastauksia. Minulta eivät patit ole lähteneet. Ensimmäinen patti tuli oikeaan etusormeen. Ensin sormi turposi melkein kaksinkertaiseksi ja oli kamalan kipeä. Sitten kun turvotus laski muutaman päivän kuluttua, huomasin kyhmyn. Sen jälkeen huomasin muitakin. Lisäksi on ollut nivelvaivoja jo toista kymmentä vuotta. Myöskin kantapääni on ollut kesäkuusta asti kipeä. Nämä kaikki viittaavatkin selkärankareumaan. Olen sittemmin päässyt röntgeniin ja verikokeisiin( selkärankareuma epäilyn takia). Nyt vain odottelen vastauksia jotka kestävät pari viikkoa.

    Äänestä

  • käsissä kirjoitti:

    Kirjoitin jokunen aika mutta ei juuri tullut vastauksia. Minulta eivät patit ole lähteneet. Ensimmäinen patti tuli oikeaan etusormeen. Ensin sormi turposi melkein kaksinkertaiseksi ja oli kamalan kipeä. Sitten kun turvotus laski muutaman päivän kuluttua, huomasin kyhmyn. Sen jälkeen huomasin muitakin. Lisäksi on ollut nivelvaivoja jo toista kymmentä vuotta. Myöskin kantapääni on ollut kesäkuusta asti kipeä. Nämä kaikki viittaavatkin selkärankareumaan. Olen sittemmin päässyt röntgeniin ja verikokeisiin( selkärankareuma epäilyn takia). Nyt vain odottelen vastauksia jotka kestävät pari viikkoa.

    mulla ainakin ittellä on selkä jumissa ja aina pieni särky ja öisin kovenee meinaan selän puolelta ja on todettu selkäranka reuma

    Äänestä

  • käsissä kirjoitti:

    Kirjoitin jokunen aika mutta ei juuri tullut vastauksia. Minulta eivät patit ole lähteneet. Ensimmäinen patti tuli oikeaan etusormeen. Ensin sormi turposi melkein kaksinkertaiseksi ja oli kamalan kipeä. Sitten kun turvotus laski muutaman päivän kuluttua, huomasin kyhmyn. Sen jälkeen huomasin muitakin. Lisäksi on ollut nivelvaivoja jo toista kymmentä vuotta. Myöskin kantapääni on ollut kesäkuusta asti kipeä. Nämä kaikki viittaavatkin selkärankareumaan. Olen sittemmin päässyt röntgeniin ja verikokeisiin( selkärankareuma epäilyn takia). Nyt vain odottelen vastauksia jotka kestävät pari viikkoa.

    ... sinulle vastauksesta. Itsellänikin on ollut lieviä oireita jo monta vuotta, mutta vasta nyt kesällä oireiden pahentuessa osasin alkaa epäillä reumaa. Olen nyt varannut terveysaseman lääkärille ajan, jos vaikka hän pistäs lähetettä tarkempiin tutkimuksiin. Minulla samaten on alkanut myös jalat kipeytymään viime aikoina mutta pahinta on tuo sormien "kipotus", ja varsinkin ne pattien kohdat on ihan hipaisuherkät. Hyvää syksyn jatkoa, toivottavasti saat kokeista ja röntgenistä vastaukset, jotka selventää tilannettasi.

    Äänestä

  • Täti74 kirjoitti:

    Kyselit pateista ja tulin jättäneeksi kertomatta että selkäni on myöskin ollut jo kymmenen vuoden ajan kipeä alaselästä. On kuvattu useasti. Kolme alimmaista nikamaa madaltunut jo viisi vuotta sitten. On aamusta kankea niinkuin edelliselläkin selkäpuolelta. Tämän lisäksi tullut näitä patteja ja muita vaivoja jonka takia jatkotutkimuksiin.

    Äänestä

  • mainita.... kirjoitti:

    Sama täällä. Taisin unohtaa mainita että kuusi vuotta sitten alaselkäni oli pitkän aikaa todella kipeä. Kävin magneettikuvauksessa, ja lääkärin mukaan alin välilevy oli rappeutunut. Muistan kuinka hän ikäänkuin sivulauseena ohimennen jossain vaiheessa sanoi että "ei tämä ainakaan reumaa ole". Jälkikäteen olen nyt miettinyt, että josko tuo selkäkipu kuitenkin oli alkusoittoa tälle kaikelle kipuilulle...Hyvin samankaltaisia oireita siis meillä, kattotaan miten meitin käy :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Täti74 kirjoitti:

HEI! Minä vasta epäilen itselläni nivelreumaa, en ole vielä käynyt lääkärissä mutta ajattelin varata lähiaikoina ajan. Sitä ennen kysyisin, onko nivelreumaan liittyvää tai tyypillistä se, että kun kipu on pahimmillaan (minulla pääasiassa käsissä) niin kämmenselkään ja ranteisiin nousee "patteja", jotka häipyvät kun pahin kipukausi helpottuu. Minulla kivut tulee parin viikon jaksoissa, ja aina sen pari viikkoa on käsissä selvästi silmillä ja koskettamalla erottuvia kyhmyjä, jotka sitten häviää välillä pois, ja tulee taas uudestaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu