13 vuotias lapsemme on kotiutui lastenpsykiatrisen osaston tutkimuksista, jonne kouluterveydenhuolto hänet lähetti lähinnä levottomuuden ja vastustelun takia. Teimme yhteistyötä osaston kanssa avoimesti ja luottavaisesti. Nyt saimme tietää, että vastuulääkäri on tehnyt lapsestamme lastensuojeluilmoituksen. Ilmoituksen sisältö on ikävällä tavalla vihjaileva ja asenteellinen. Meidän vanhempien puheista on poimittu vain asiat, jotka asettavat meidät kyseenalaisiksi. Tuntuu kuin meiltä olisi vedetty matto jalkojen alta ja luottamustamme hoitavaa laitosta kohtaan olisi käytetty härskisti meitä vastaan. Vastuulääkärikin sanoi loppuneuvottelussa pahanenteisesti "koska teidän lasta ei ole VIELÄ huostaanotettu..." Tällä hän surkutteli sitä tilannetta, että vanhemmilla on edelleenkin jotain sanavaltaa lapsensa asioissa. Sanottakoon, että meidän perheessä asiat ovat hyvällä mallilla. Tytön oireilu on murrosikäisen rajojen hakemista. Alkoholi- mielenterveys- raha-tai ihmissuhdeongelmia ei käytännössä ole. Muistakaa, että mitä tahansa sanottekin neuvotteluissa, se voidaan käyttää teitä vastaan. (ja tullaan myös käyttämään) Positiivinen kääntyy negatiiviseksi uskomattoman näppärästi. Yhtäkkiä teillä on käsissänne VAKAVASTI sairas lapsi, vanhemmat on syypäitä, ja lapsi äkkiä hoitoon ja sijoitukseen...
Olkaa varovaisia Lastenlinnan kanssa
lastenpsykiariaan pettynyt ...
242675
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
lapseni kanssa käynyt läpi.
Millaista sijoitusta lapsellenne suunnitellaan?
Oletteko tavanneet jo lastensuojelutyöntekijät?
Tuliko heille hätä käteen, että lain mukaan pitäisi tarjota avohuollon tukea ennen sijoitusta? Mitä heillä on tarjota?
Jatko riippuu paljon siitä, millaiseksi suhteenne lastensossuihin muodostuu.
arvioitaan lapsenne psykiatrisena lääkärinä.
Kannattaa varmaan ainakin pitää mielessään, josko yksityiseltä lasten psykiatrian puolelta löytyy pätevä ja teitä auttava ja tukeva lääkäri.
Jos lapsenne todella tarvitsee apua
(13 -vuotias murrosikää aloitteleva tyttö voi todellakin olla:
Hyvinkin levoton ja auktoriteetteja kysenalaistava, omia mielipiteitään laukova ja äänekäskin = vastustelu)
Professori Keltinkangas-Järvinen on tehnyt työryhmänsä kanssa tutkimustyötä ylivilkkaista tytöistä ja heidan sopeutumisestaan ympäröivään yhteiskuntaan. Tutkimustulokset ovat todella järkyttäviä tyttölasten elämän ja tulevaisuuden kannalta.
Ei hyväksytä eikä sallita, leimataan, tehdään normaalista epänormaali ja jo ihan pienestä pitäen neuvolasta lähtien! Ja aikuisiällä sairastutaan kaiken tämän suvaitsemattomuuden ja syrjimisen vuoksi ja seurauksena
vielä sepelvaltimo tauteihin!
Yrittäkää pitää mielessänne,
että se mikä tänä päivänä esimerkiksi koulumaailman taholta leimataan epänormaaliksi, voi todellakin olla aivan normaalia ja nuoren naisen murrosikään kuuluvaa.
Sitä vaan ei enää Sallita yhteiskunnassa, että nuorille voi tulla hyvinkin äänekäs ja näkyvä
ja jopa ristiriitojakin täynnä oleva murrosikä. Varsinkin Kilttien Tyttöjen roolia pidetään aina vaan edelleenkin enemmän hyväksyttävämpänä roolina tytöille.
Ja nämä nykyisten yläasteiden oppilasmäärät,
jotka eräissä kouluissa lähentelevät jo tuhatta ja luokkakootkin lähempänä neljääkymmentä kuin kolmeakymmentä, eivät valitettavasti sovi opiskeluympäristöksi kaikille lapsille ja nuorille.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000014520660#22000000014520660
Sen lähemmin tuntematta tai edes aihe piiriä sanoisin että että aina kannattaa ottaa huostaan otto neuvotteluihin lakimies mukaan ja todistaja sillä kyseessä on lapsen etu ja tässä yhteiskunnassa ihan varmasti kyseisessä tilanteessa käytetään kaikkia keinoja mikäli vähänkään epäillään vanhempia ja huostaan otto on kyseessä,nykyhteis kunta leimaa lapsen tai nuoren joka vähänkään ns poikkeaa normeista heidät sijoitetaan laitoksiin joihin heitä ei tod pitäisi sijoittaa sellaiset eivät ole oikeita paikkoja aroille lapsile eivätkä nuorille vankilat ovat erikseen.Kaikille hyvää jatkoa:)
ajajat eivät paljon pysty puuttumaan sossujen ja psykiatrien mielivallan kiemuroihin.
Asiat pystytään aina vääntelemään niin, että silmänlumeeksi lakia on suurinpiirtein noudatettu. Ja kaiken voittaa LAPSEN ETU, jonka nimissä voi tehdä ihan mitä tahansa.
Psykiatri voi väärin perustein vanhempia syyllistämällä suositella huostaanottoa, jolloin asia saadaan näyttämään lapsen edun mukaiselta, vaikka se ei sitä todellisuudessa ole. Ei juristi voi vastustaa lapsen edun toteutumista lastensuojeluasioissa.
Jos h-otto on ehtinyt jo nytkähtää käyntiin, ei vanhemmilla juuri ole enää oikeutta viedä lasta ulkopuolisen lääkärin arvioon ja toisaalta tutkimukset ovat pitkiä, eikä aika riitä välttämättä.
"apua" yksityiseltä puolelta, joutuvatko sosiaaliviranomaiset odottamaan uutta lääkärintutkimusta?
Ja nyt kun on pula pätevästä ja ammattitaitoisesta henkilökunnasta ihan joka alalla, kuka pitää huolen ja varmistaa että "huostaanotto" -diagnooseja kirjoittavat lääkärit ovat todellakin alansa ammattilaisia ja päteviä tekemään näitä arvioitaan lapsista ja heidän vanhemmistaan?
läntisessäkin Suomessa päin. Eli lääkäreillä on jo potilaan tullessa määrätynlainen muotti potilaasta, hyvin vahva asenne ja ETUKÄTEISTIETO, jonka hän on saanut koulutuksessaan. Niiden läpi sitten katsellaan ihmisiä. Rutinoituneet lääkärit eivät enää jaksa edes kuulla ja huomioida mitään positiivista .
Lastenpykiatrialla on lähtökohta toimintakyvyn tutkiminen jokaisen kohdalla : äiti-lapsisuhteen varhainen häiriö, suvun perintörasitteet mielenterveyden kohdalla, vanhemmuuden huonous ja heidän toimintakyvyn heikkoutensa, ongelmat kotiympäristössä, lapsen häiriöt kommunikaatiossa, agressiivisuus.
Ja kyllähän näistä löytyy jotain jokaisen normaalinkin ihmisen kohdalla. Emmehän elä missään paratiisissa tässä yhteiskunnassa. Mutta koska lapsi on tullut hoitoon ja tutkimuksiin, täytyy löytää jokin sairaus joka kirjataan papereihin.
Me vanhemmat, joita on pyöritetty vaikkapa opettajan taholta näissä psykiatrisissa kuvioissa, olemme oppineet jotain............
hakoteille monessa asiassa. Olin pettynyt Aamu-tv:n lähetykseen tällä viikolla kun Raisa Cacciatore listasi vanhempien synniksi myös lasten syömishäiriöt. On se ihme, että kansainväliset tutkimukset osoittavat niiden olevan kaikkea muuta kuin vanhempien aikaan saannosta, mutta suomalainen psykiatria se vain jaksaa syyttää vanhempia kaikesta!
Ensimmäisiin EU-tuomioistuimesta tulleisiin ojennuksiin hallitustasolla suhtauduttiin kuulema niin, että 'meitä ei ymmärretä, koska suomalainen lastensuojelu on niin paljon pitemmälle kehittynyt kuin muissa maissa'. Sopii kysyä, että millähän tavalla kehittynyt? Viranomaisten taholta lakeja rikotaan sumeilematta ja lastensuojelusta on tehty bisnes, jossa ammatinharjoittajina toimivat lääkärit, sossut, lastensuojelulaitokset ja sijaisperheet.
pitkälleppä sitä ollaan jo lainkin suhteen kehitytty.
Suomalainen yhteiskunta antaa aivan liian suuren vallan,
yksityisten ihmisten ja heidän elämänsä suhteen, eri aloilla toimiville ja todella hyvin monesti epäpäteville viranomaisille.
Ja se on nykyisin todella huomattavaa menneisiin aikoihin verrattuna
että kuka tahansa viranomainen
tai viranomaisena esiintyvä
voi, saa ja miellellään vielä haluaakin
"kävellä" ihmisten, perheiden ja heidän asioidensa yli;
aina ja kaikessa.
Piittaamatta yksityisyydestä, hyvistä tavoista, inhmillisyydestä, laeista, oikeudenmukaisesta kohtelusta ja käyttäytymisestä.
Surutta ja säälimättä,
ja aina omasta mielestään oikeassa!
pakkohuostaanottoja, miten hyviä kokemuksia on saatu, ovat nuoret olleet itsekin tyytyväisiä. Kenenkähän propagandaa tuo mahtoi olla?
Itse tiedän tapauksen, jossa murkku uhmassaan teki lastensuojeluilmoituksen omista vanhemmistaan, vääristeli ja valehteli asioita. Jonkin ajan kuluttua soitti itkien sijoituspaikastaan, että tulkaa hakemaan hänet kotiin, kun tämä se vasta kamala paikka onkin.
Lastenlinnan palaveriin, jossa heille selitettiin tilanne ja kehotettiin aloittamaan huostaanoton valmistelu.
Tapasin sen jälkeen sossut lukemattomia kertoja, he totesivat, että eivät näe kotiloissa huostaanottoperusteita, mutta lääkärien vaatimuksesta tehdään ns. hoidollinen sijoitus. Lupasit auttaa ja puolustaa meitä kaikessa eteen tulevassa ja myös pitivät lupauksensa.
Apua tarvittiin, sillä Hdl:n Pitäjänmäen paikka oli kamala - toisaalta Espoon puolella sijaitsevasta saman poppoon laitoksesta on kuultu myönteisiäkin kokemuksia.
Meillä poika oli tutkimusjaksolla ,ja vanhempien kanssa käydyistä keskusteluista otettiin paperille vain ne negatiiviset asiat.Poika ollut ikänsä vilkas ja mennyt joka paikkaan.Päiväkodissakin oli erityislasten ryhmässä ,jossa oli paljon hoitajia ja 8 lasta.Lapsen ongelmia on puitu neuvolassa, perheneuvolassa ,ja tutkimuksia tehtiin vain muutama pakollinen ,eikä niistä löydetty sen kummempaa vikaa,kun kahdeb keskisessä tilanteessa jaksoi keskittyä tehtäviin todella hyvin.Koulun alettua ongelmat kärjistyivät järkyttäviksi,vaikka poika oli pienluokassa.Luokassa ei ollut lapsen ikäisiä oppilaita,vaan olivat vanhempia ja sen kuuli kyllä kotona "vitun homo"alkoi olla pojan yleiskieltä.Osatojaksolla vika tietenkin "löytyi"vanhemmista ,eikä pojalla ollut mikään pielessä.Kumma kyllä perheen kahdessa muussa lapsessa ei ollut mitään vikaa,vaikka ihan samat vanhemmat.Meillä kun on niin ristiriitainen perhe.Lääkärit vetivät kertomastamme ihan omia johtopäätöksiä,joita sitten urakalla puitiin jälkeen päin.Meitä syytettiin lapsen pahoinpitelystä,kun lapsi käyttäytyy samalla tavalla kuin pahoinpidelty lapsi.Olimme asiasta todella järkyttyneitä ja saimme kuitenkin selvitettyä asian,ettei mitään sellaista todellakaan ole tapahtunut.Meille ehdotettiin lastensuojelun asiakkuutta,mutta kieltäydyin kohteliaasti.En nähnyt tarpeelliseksi perhetyöntekijää eikä tukiperhettäkään tässä vaiheessa.Lopputulos oli kuitenkin se,että meillä on niin psyykkisesti sairas lapsi,että tarvitsee pitempiaikaisen osastojakson(vähintään puolvuotta)psykiatrian osastolla,että saadaan pojan tilaan muutosta ja voi käydä sit sairaala koulua.Lääkityksestä tai muustakaan ei ollut mitään puhetta,kun psyykkeessä vikaa, ei missään muualla.Ope painosti kuitenkin lääkäreitä,ettei pojan koulussa olemisesta tule mitään,kun ei pysty keskittymään mihinkään asioihin.Jakson lopulla kokeiltiin ihan muutama päivä lääkettä ja kas kummaa miten se vaikuttikin lapseen,vaikka olikin "vain" psyykkinen sairaus.
Nyt ,kun koulua on mennyt pitemmän aikaa,nyt jo 2.luokalla,kaikki sujuu todella hienosti,niin koulussa kun kotonakin.Ei minkään näköisiä ongelmia enää,kun poika sai lääkkeen käyttöönsä ja jaksaa tunneilla ja kavereiden kanssa keskittyä asioihin ja leikkeihin.Palaverissa oli mukana pitempiaikaisen osaston oma lääkäri,joka tyrmäsi heti pitenmmän osastojakson.Pojalla ihan selvä aktiivisuuden-ja tarkkaavuudenhäiriö,johon lääke vaikuttaa oikealla tavalla ja pitempi aikaista osastoa ei näin enää tarvita.Poikaa ollaan juuri siirtämässä omaan kouluun normaali luokkaan avustajan kanssa ja kaikki on sujunut tähän asti todella hyvin.Meillä on kotona jälleen iloinen lapsi ,jolla on kavereita ja joka viihtyy ja pärjää koulussa.
Jos opettaja ei olisi puuttunut tähän tilanteeseemme,en tiedä mikä se olisi tällä hetkellä.Ehkäpä saattaisi olla,että poika asuisi ongelmineen ihan jossain muualla sijaisperheessä,kun oma perhe on niin ongelmainen!
En epäile enää yhtään oman kokemuksen kautta,että suomessa on todellakin turhia huostaanottoja.Onneksi meidän sairaala ei vaadi edes pitempiaikaisilta psykkanosastojaksolla olevilta huostaanottoa ,että saisivat hoitoa.Meistä ei kuitenkaan suoraa tehty mitään ilmoitusta,vaan sitä ehditettiin meille,että sossuun tarvitaan ilmoitus sieltä,jos haluamme tukiperhettä tai muuta apua.Koska emme sellaisen tarpeessa olleet,niin ilmoitusta ei sieltä tehty ja sanoivat,että voin ottaa sit sinne itsekkin yhteyttä jos en halua,että sieltä soittavat,No en todellakaan halunnut,että niitten lausuntojen kanssa mitä sain sieltä loppupalaverissa,otetaan yhteyttä mihinkään,kaikki lapset varmaan olisi niitten lausuntojen perusteella viety.Näitä ollaan nyt sitten oiottu,että millä helvetin oikeudella ne niitä johtopäätöksiä oikeen siellä tekevät.Varokaa ihmiset ihmeessä ,mitä siellä puhutte,koska lausunnut kulkevat lapsen mukana koko elämän.Ei kannata kertoilla omista ongelmistaan tai parisuhteen ongelmista,vaan pitäytyä ainoastaan lapsen asioissa,niin ei pääse näitä väärinkäsityksiä tulemaan.Jos joku olisi minua valistanut aiemmin on monta asiaa ,jotka olisin siellä jättänyt kertomatta mm.itse olen ollut lastenkodissa ,josta muutin mummolle asumaan ja isällä laitostausta,otettu pienenä jo huostaan.Tämä näköjään riittää siihen että vanhemmuuttamme arvostellaan rankalla kädellä kun ollut sitä ja tätä itsellä.Meillä ei ole minkäänlaista alkoholi-,mielenterveys- tai parisuhde ongelmaa myöskään.Päinvastoin mies on töissä hoitajana päihde-ja mielenterveys ongelmaisten kanssa.
kokenut mitään syyttelyä ja syyllistämistä, h-otosta alettiin puhua vasta sitten, kun olimme yhtä mieltä siitä, että lapsi tarvitsee apua.
Psykiatrien mielestä tarvittiin pitempää osastohoitoa, mutta sairaaloihin olisi kestänyt odottaa toista vuotta. Siksi lähete kirjoitettiin Hdl:n lastenkotiin intensiivihoidon osastolle. Siellä lasta kohdeltiin väärin, lastenkodin lääkäri myönsi, että omahoitaja oli syyllistynyt hoitovirheeseen, eikä tilanne keskustelemalla muuttunut yhtään paremmaksi.
Kieltäydyin palauttamasta lasta enää laitokseen, kun viikkoja olin viikonloppulomalta vienyt itkevän ja vastaan tappelevan lapsen väkisin takaisin kidutuspaikkaansa. Sossut sanoivat heti, että h-oton purku on vain 'tekninen ongelma', lapsi sai jäädä kotiin.
Minua ei siis syyllistetty Lastenlinnassa, mutta lastenkodissa siinä vaiheessa, kun olimme jääneet jo kotiin ja lastenkoti vaati minua osallistumaan heillä pidettyyn kriisi- ja päättöpalavereihin, SILLOIN ei syyllistämiselläni ollut mitään rajaa.
Vanhemmuuden arviointivideosta löytyi äkkiä mitä naurettavampia syitä 'kyvyttömyydestäni äitiyteen'. Sossut nauroivat noita tulkintoja jälkeen päin ja sanoivat tuntevansa meidät paremmin. Nauhoitin kriisipalaverin salaa ja laitoksen johtaja sanoi esim. sanasta sanaan näin: "Te ette tule pärjäämään kotona ja kun tilanne kriisiytyy, lapsi viedään poliisisaattueessa vastaanottokotiin odottamaan paikkaa TAVALLISELLE lastenkotiosastolle, koska ÄITI EI HYVÄKSY intensiivihoitoa." Eihän kyse ollut siitä, että en olisi hyväksynyt intensiivihoitoa, jos sitä olisi annettu, mutta kun lasta ei kohdeltu edes intensiivihoidon oppien mukaan, enkä lastenkodin lääkärin avustuksesta huolimatta saanut muutosta tilanteeseen! Hoitajan taholta tulleen lapsen pelottelun, uhkailun, yksin jättämisen, läpsimisen ja fyysisen satuttamisen laitoksen johtaja kuittasi sanomalla säteilevästi hymyillen: "Näitä hoitovirheitähän aina toisinaan sattuu."
Pyysin ulkopuolisen henkilön mukaan kriisipalaveriin, joka myös ihmetteli sitä, että miksi työkseen näitä asioita käsittelevien ammatti-ihmisten tunnekäyrä kävi niin korkealla, että ihmiset huusivat välillä yhteeen ääneen toistensa puheen yli. En näe siihen muuta selitystä kuin raha. Kirjoitin tuonne toiseen ketjuun vahingossa väärin, sossujen mukaan laitos veloitti 'hoidosta' korkeinta mahdollista laitoshoidon vuorokausi taksaa ja se oli melkein 450 e PÄIVÄ/lapsi. Siis päivämaksu oli tuo, eikä kuukausi. Laitos ei ota vastaan muuta kuin h-otettuja lapsia, oli kotona siihen perusteita tai ei ja yhtenä selityksenä käytännölleen he sanoivat varmistavansa, että heidän antamansa KALLIS 'hoito' ei vain missään tapauksessa saa jäädä kesken. Joten raha kai se oli, mikä tunteita kuumensi kriisipalaverissa. Ketä säätiön omistajina sitten on, onko siellä sinne lapsia lähettäviä lääkäreitä, sitä en ole selvittänyt.
Lastenlinnan lääkärit eivät nähneet tarvetta neurologiseen laajempaan arvioon ja h-oton purun jälkeen meitä rankaistiin koko kesä kieltäytymällä antamasta vastaanotto- tai tutkimusaikoja, koska 'lapsella oli voimassaoleva HYVÄ hoitosuhde, jonka äiti jätti kesken'. Voi taivas sentään!
Sain lapsen yksityisen puolen tutkimuksiin, josta hänelle on nyt varmistumassa neurologinen diagnoosi, jota olen epäillyt jo 7 v sitten. Silloin neurologian tutkimuksista kieltäydyttiin sanomalla, että niin pientä lasta on vaikea diagnosoida. Siis koko psykiatrian puolen hoitopelleily h-ottoineen oli kohdallamme aivan turhaa. Se tosiaan LL:n psykiatrien puolustukseksi on sanottava, että he eivät syyllistäneet minua, olivat ikään kuin vähän ihmeissään lapsen oireista. Mutta pelkkä h-otto sinänsä on jo vanhempia ihan riittävästi syyllistävä, muusta ympäristöstä puhumattakaan! Miten paljon olenkaan näillä palstoilla saanut kuulla olevani hullu, humalainen, huora ja yksi törkeimpiä kommentteja oli 'kai siinä äidissä on vikaa oltava kun kerran lapsessakin on'.
Neurologisesta geeniperimästä johtuvat oireet saattavat olla tyypillisimmillään pelkän psykiatrian valossa tarkasteltuna hyvin harhaanjohtavia. Olen kuullut monilta vanhemmilta, miten heitä on syytetty milloin lapsen pahoinpitelystä, milloin lapsen tunnetason kaltoin kohtelusta ja milloin mistäkin. Ei olisi ollenkaan liikaa vaadittu, että psykiatrien koulutukseen sisältyisi edes jonkin verran myös neurologian puolen opetusta, edes sen verran, että vääriltä tulkinnoilta vältyttäisiin.
As-piirteitä voi luetella kai toistakymmentä, joiden on täytyttävä, että diagnoosi on mahdollinen. Ja tapauskohtaisesti niistä jokin on jollain henkilöllä näkyvämmin esillä. Minun lapsellani se on hyvin poikkeuksellinen suhtautuminen ruokaan, jota psykiatrian puolella on puoskaroitu syömishäiriönä. On se kumma, että yhteisössään arvostetut pohjanmaalaiset isovanhemmat, jotka eivät koskaan käyttäneet väkivaltaa tai alkoholia, ovat kasvattaneet laajan suvun, jonka jäsenillä monilla on neurologisia diagnooseja!
Kuulin tv:ssä arvostetun suomalaisen psykiatrin listaavan myös syömishäiriön yhtenä oireena lapsen pahoinpitelystä johtuvaksi! Tuo on törkeää ja vaarallista, koska jos puhutaan pelkästä syömishäiriöstä, ovat kansainväliset tutkimukset osoittaneet sen johtuvan 50-prosenttisesti geeniperimästä. Millä hiivatin oikeudella suomalainen psykiatria vääntää asian kuin asian suoraan vanhempien väärästä kasvatuksesta johtuvaksi! Ilman lapsen tarkempaa monipuolista tutkimista se on mielestäni lääkärin taholta rangaistava teko.
Myös minun lapseni kohdalla toisen vanhemman suvusta löytyy tosiaan tätä perimää ILMAN, että lasta on kohdeltu mitenkään väärin. On esim. useita henkilöitä, joiden ruokailu on muuttunut tavanomaisemmaksi vasta kun ikävuosia on kertynyt jo lähemmäs parikymmentä. Ja kaiken kaikkiaan he ovat opiskelussa ja työelämässä menestyneitä kansalaisia. Jos oireita tarkastellaan vain psykiatrien silmin ja lapsi aiheetta erotetaan vanhemmistaan, voivat seuraukset olla tuhoisammat kuin hoidotta jääminen.
Olen saanut vuosien mittaan kokea myös suvaitsemattoman suhtautumisen niin tarhassa kuin koulussakin, koulussa nimenomaan vanhemman opettajan taholta. Oikean diagnoosin saaminen on vapauttava kokemus syyllistämisen suhteen, sen jälkeen myös opettajille voidaan antaa ohjausta lapsen oikeasta auttamisesta, samoin vanhemmille. Myös opiskelusuunnitelma voidaan laatia lapsen oloa helpottavaksi, joka auttaa koulussa menestymistä jo huomattavasti.
kaikenmaailman asiantuntijoilla
niin pinnalla, että kuka tahansa julkista mediaa edustava haastattelija ja toimittaja
saa heiltä
varomattomia, yleistäviä ,
ihmisiä suurina joukkoina,
tuomitsevia lausuntoja.
Kritiikki omiin puheisiin ja ajatuksiin tuntuu olevan näillä nykyisillä
asiantuntijoilla niin mitätöntä
ettei välillä heitä kuunnellessaan ja heidän juttujaan lukiessa
oikein tahdo sitä heidän ajattelemattomuuttaan ja kritiikittömyyttään todeksi uskoa!
".... tv:ssä arvostetun suomalaisen psykiatrin listaavan myös syömishäiriön yhtenä oireena lapsen pahoinpitelystä johtuvaksi! ..... jos puhutaan pelkästä syömishäiriöstä, ovat kansainväliset tutkimukset osoittaneet sen johtuvan 50-prosenttisesti geeniperimästä."
Helppoa, asiatonta ja varomatonta yleistämistä ja vielä psykiatrian alan asiantuntijan lausumana
julkisessa esiintymistilanteessa.
Onnea lapsen diagnoosista.
Se on suuri helpotus äidillekin
lapsen tulevaisuutta ja elämää ajatellen.
Onnea tarvitaan nykyisin valitettavasti jopa terveydenhuollossa: lapsen sairauden hoidossa,
jotta lapset saisivat ammattitaitoisten lääkäreiden hyvää ja asiallista ja hoitoa ja vielä riittävän ajoissa.
Meillä vastaava tilanne ja melkein saman ikäinen lapsi.
Meillä kartoitetaan lapsen elämää raskaudesta lähtien eli on "pakko" kertoa,vaikkakaan en kaikkea kerro. Mua tuijotetaan vastauksia odottaen ja henkäillään miten olenkin yksin jaksanut,etenkin ne ajat kun olin yksin kahden lapsen kanssa ja sanotaan minun olevan päästäni sairas kun pärjäsin.
näitä hoidollisia huostaanottoja. En ole pk-seudulla, joten varmaan tässä on paljonkin eroja Suomessa. Nimittäin meillä ei ole tehty yhtäkään hoidollista huostaanottoa eikä sellaista ole psyk.osastoilta koskaan pyydettykään tekemään. Tiedän lapsia ja nuoria jotka ovat olleet osastolla kuukausia eikä siihen ole sossuja tarvittu. Kyllä meillä riittää töitä ihan muutenkin. Mutta sen olen huomannut, että sossuille yritetään sysätä muilta toimialoilta kaikki mahdolliset ongelmat, mm. koulu esittää hyvinkin usein lapsen huostaanottoa kouluongelmien vuoksi eivätkä oikein pidä siitä että ilmoitamme sen olevan koulun asia. Meidän ei tarvitse, emmekä ehdi, hoitaa asioita jotka eivät meille kuulu.
täällä kerrottuja huostaanottoja, jollaisia en tiedä ainuttakaan tapahtuneen meilläpäin. Asun kehä III ulkopuolella.
Olisi hyvä tietää, missä tuollaisia "hoidollisia" huostaanottoja tehdään. Tuntuu välillä kuin lukisi kauhutarinoita, vaikka ne ovatkin osa nykyelämää.
Sitten vielä kouluista, jos ja kun KOULU EI PÄRJÄÄ lapsen kanssa, se on lapsen ja kodin syy ! Eiköhän siinä kovapäinenkin koululainen lannisteta ja alisteta kun aletaan touhuamaan huostaanottoa. Olisiko aika tutkia viranomaisten päät.
tutkia jo aikaa sitten. Ja psykiatreilta valta pois näissä asioissa! Ei voimassa olevan lain mukaan ole oikeutta tehdä h-ottoa muuta kuin tietyin perustein, ei siihen psykiatrien vääntämä "lapsen etu" riitä silloin kun muut lain vaatimukset eivät täyty!
Ja on se ihme, että tämä on tiedetty jo kauan eduskunnassakin, mutta päättäjät ovat muka 'voimattomia' vaikuttamaan asioihin, että lääkäreitä, tutkimus- ja hoitopaikkoja olisi riittävästi. Ja lääkäreiden tieto-taito on oltava ajan tasalla neuropsykiatriankin osalta!
On selvää, että kaltoin kohdeltu lapsi tarvitsee psykiatrista hoitoa ja siihen voi liittyä h-ottokin. Mutta eivät ne lapset, joita ei ole kotona kohdeltu huonosti! Lastensuojelulla ja lapsen auttamisella ei pitäisi olla mitään tekemistä keskenään niissä tapauksissa!
Ja muuten: Kyllä näitä hoidollisia h-ottoja on tehty Kehä III:n pohjoispuolellakin jo vuosien ajan.
Eikö EU-lainsäädännön mukaan potilaalla ole oikeus hakeutua toiseen EU-maahan hoitoon, jos omassa maassa ei hoitoa pystytä tarjoamaan. Kai tämä myös psykiatrista hoitoa koskee ja lapsipotilaita siinä missä aikuisiakin.
ollessa sosiaalitoimen palveluksessa,
todella "rivakasti" koulumaailman asioihin.
Koulullamme oli vitsinä,
"huostaanotto" -buumin ollessa kunnassa pahimmillaan, että koulun henkilökuntaan kuuluvalla henkilöllä oli kiire vanhempainillasta kotio, ettei sossu vie "lapsia" eli hänen lemmikkejään, kun joutuivat olemaan liian kauan yksin vanhempainiltojen aikaan kotona!
(Koululta oli vuoden aikana "hävinnyt" sinä vuonna huostaanottojen vuoksi lapsia melkein jokaiselta luokalta noin kolmisenkymmentä, kait se kosketti jo koulun henkilökuntaakin heidän sisimmässään, "hävinneet lapset")
Eli sossujen "innokkuus" koulumaailman ongelmien ratkaisussa tuntuu olevan sekin paikkakuntakohtaista.
Mitä lakipykäliin tulee niin katso ajantasainen lastensuojelulaki finlex.fi :stä:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1983/19830683
"On selvää, että kaltoin kohdeltu lapsi tarvitsee psykiatrista hoitoa ja siihen voi liittyä h-ottokin."
Mielestäsi ongelmien juuri on psykologisen ammattitaidon puutteessa. Uskot siis että psykologia pitää sen minkä lupaa ja olet sitoutunut psykologian postikorttimaisiin tavoitteisiin. Uskot että viranomaiset voivat joissain oloissa asettaa kansalaisen intressit omiensa edelle ihan yleisestikin ihan vain hyvää hyvyyttään. Sinulla on siis hurjan romanttinen käsitys ihmisluonteesta. Mikä tekisi sossusta pohjattoman hyvän heikompiaan kohtaan? Juhlapuheetko?
Tuntuu kuin etsisit epätoivoisesti "hyvää sossua". Arvelet että olet jollain tapaa riippuvainen sosiaalisysteemistä, ainakin toimit niin kuin olisit riippuvainen. Arvelet että saat vain sosiaalisysteemin kautta sitä mistä et haluaisi luopua. Mielestäsi vain psykologiaa opiskelleet viranomaiset voivat ja pystyvät auttamaan kaltoinkohdeltuja lapsia. Voi hyvänen aika.
Et pysty taistelemaan sosiaalisysteemiä vastaan ja omiesi/lastesi puolesta jos elät riippuvuuskuvitelman varassa. Silmäsi eivät ole vielä kunnolla avautuneet näkemään sosiaalisysyteemin mädännäisyyttä.
Järkeä jaettaessa sitä ei ole joka kuntaan riittänyt
ristiriitaista kirjoitukseeni nähden?
En ole sossuista riippuvainen, eivätkä he koskaan nähneet kotioloissa syitä huostaanottoon, mutta psykiatrit näkivät - aika ristiriitaista vai mitä. Vasta neurologiselta puolelta lapseni sai asianmukaisen avun, koskaan psykiatrit eivät pitäneet tarpeellisena lähetteen kirjoittamista neurologin konsultaatioon. Paljolta olisi säästytty, jos olisivat tämän ymmärtäneet.
En todellakaan ihaile psykiatriaa, päinvastoin olen kurkkuani myöten täynnä heidän tumpulointiaan. Enkä halua kieltää kotonaan huonosti kohdellulta lapselta pääsyä esim. psykoterapiaan, on siitä hyviäkin tuloksia toisinaan. Mutta psykiatrien puoskaroitavaksi ei pidä lähettää lasta, joka kärsii perinnöllisestä neurologisesta oireyhtymästä ja siitä johtuvasta käytöshäiriöstä. Lapsen oireet saattavat olla noissa tapauksissa saman tyyppisiä, mutta oireiden syntysyy on erilainen, samoin lasten tarvitsema apu eri tyyppistä.
suomalainen lapsi saisi yhdenvertaisen, oikeudenmukaisen kohtelun terveydenhuollossa
mutta myös sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa nimenomaan.
Yhdenkään lapsenperheen äidin ja isän
tai toisen heistä,
ei pitäisi käyttää energiaansa
vaatiessaan ja taistellessaan lapselleen oikeuden mukaista kohtelua ja jopa tarvittavaa sairauden hoitoa!
Puhumattakaan niistä lapsiperheistä, joista lapsi on otettu huostaan sosiaaliviranomaisten tekemillä omilla puutteellisilla "lääkäri"diagnooseillaan ja hirvittävällä ymmärtämättömyydellään.
Voi meitä ja voi teitä!
Paljon pitää vielä tässä yhteiskunnassa lasten aseman eteen työtä tehdä, jotta kaikilla lapsilla olisi hyvä olla kotonaan ja yhteiskunnassa.
Paljon on työtä tehtävänä.
kun paljastui nyt, että osa lasten psykiatrisesta hoidosta on Helsingissä sosiaaliviraston alaista, eikä terveydenhuollon kuten muualla maassa.