Kotkan talous

Kotkan kaupungintalous teki tänä vuonna
tappiota yli 10 miljoonaa euroa.
Kotkan satama tekee tänä vuonna tuloksen joka on 2 miljoonaa plussalla koska nyt on hyvät ajat.

Noususuhdanne on kuitenkin kääntymässä laskusuhdanteeksi jolloin sataman tuotot heikkenevät ja velkojen korot alkavat nousta.
Esim. Hietasen sataman uudet suuret autovarastokentät olivat tänään lähes tyhjiä.

Tämä Kotkassa harjoitettu talouspolitiikka
tulee aiheuttamaan tuhoisia seurauksia kaupungin taloudelle.
Todennäköisesti käy niin että Kotkan kaupungin velkojen korkomenot tulevat ylittämään sataman tuoton ja uutta velkaa joudutaan ottamaan lisää käyttömenoihin ja entisten velkojen korkojen maksuun.Verotulot pienenevät ja korkomenot kasvavat.

Tämän vasemmistolaisen talouspolitiikan maksumiehiksi joutuu sosiaali- ja terveyssektori sekä opetus.Siis ne sektorit joiden työntekijät ovat nykyistä talouspolitiikkaa toteuttavat poliitikot äänestämällä vallankahvaan valinneet.


Yksityisiä tuotannollisia investointeja ei Kotkaan juurikaan tule sillä kaupungin katastrofaalinen talouspolitiikka ja yritysvihamielinen kunnallispolitiikka karkottaa yksityiset investoijat alueille joilla talouskasvu on edes teoriassa mahdollista.
Täysin järjetöntä on se että silloin kun talous on tiukoilla,niin vähät rahat laitetaan maretaiumiin,toriparkkiin,merimuseoon yms. joka
ei edes teoriassa voi tuottaa yhtään mitään.

Käsittämätöntä on se että yhteen torikahvilaan saadaan hävitettyä rahasumma jolla rakennettaisiin neljä uutta omakotitaloa.

Miten edes mahtaa asiakas viihtyä kahvilassa joka on pelkkää lasia ja terästä. Kahvilan pitäjälle vuokra on varmasti niin suuri että kahvikupposelle on laitettava hinnaksi 10 euroa.

Lindelöf sanoo että kahvila maksetaan pikkuhiljaa vuokrilla pois. Laskea sopii ken osaa, kauanko kestää kahvikupposten myynnillä saadusta tuotosta maksaa 700.000 euron velkapääoma korot 35.000euroa/ vuosi korkojen korot.

Maretariumin pakkomyynti alihintaan on lähivuosien väistämätön tosiasia.

Toriparkkiin saadaan autoja vain sillä että pysäköinti muualla kotkansaarella kielletään tyystin ja parkkisakot nostetaan pilviin.

Kauankohan äänestäjiltä menee tajuta se että vasemmistolaiset talousmiehet osaavat tehdä vain ja ainoastaan tappiota kaupungille.
Toisten rahojen käyttö ei teoriassa voi koskaan olla niin järkevää kuin omien rahojen käyttö.

Montako kertaa äänestäjä haluaa äänestyskopissa ampua omaan jalkaansa yhä uudelleen ja uudelleen...?
6605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Esim. Hietasen sataman uudet suuret autovarastokentät olivat tänään lähes tyhjiä."

Ooh! Melkoinen talousanalyytikko!

Äänestä
  • vuodessa ilman liikevaihtoa on pois kannattavuudesta ja tuloksesta.Kulut ja velkojen korot kuitenkin pyörivät joka vuodenpäivä.

    Äänestä

  • päivä' kirjoitti:

    vuodessa ilman liikevaihtoa on pois kannattavuudesta ja tuloksesta.Kulut ja velkojen korot kuitenkin pyörivät joka vuodenpäivä.

    Hietasen kentät on vuokrattuina autoliikennettä harjoittaville yrityksille, jotka vuokraavat maan. Vuokratuloja tulee siis koko ajan ja autoliikennettä harjoittavat firmat eivät halua säilöä autoja Kotkassa vaan ne halutaan nopeasti kiertoon ja tilaa taas uusille autoille. Kentät eivät ole varastointiin vaan tuontia varten, höpsöt.

    Äänestä

riistokapitalistin kirjoittama vasemmistovastainen provokaatio.Raha ei todellakaan merkitse kaikkea.

Äänestä

kirjoitit, eivätkä tule millään tajuamaan ennen kuin kaupunkiin tulee valtion selvitysmiehet hoitamaan Kotkan taloutta!

Äänestä

Oleellinen tuli sanottua jo tuossa otsikossa! Perikato edessä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pois täältä kirjoitti:

Kotkan kaupungintalous teki tänä vuonna
tappiota yli 10 miljoonaa euroa.
Kotkan satama tekee tänä vuonna tuloksen joka on 2 miljoonaa plussalla koska nyt on hyvät ajat.

Noususuhdanne on kuitenkin kääntymässä laskusuhdanteeksi jolloin sataman tuotot heikkenevät ja velkojen korot alkavat nousta.
Esim. Hietasen sataman uudet suuret autovarastokentät olivat tänään lähes tyhjiä.

Tämä Kotkassa harjoitettu talouspolitiikka
tulee aiheuttamaan tuhoisia seurauksia kaupungin taloudelle.
Todennäköisesti käy niin että Kotkan kaupungin velkojen korkomenot tulevat ylittämään sataman tuoton ja uutta velkaa joudutaan ottamaan lisää käyttömenoihin ja entisten velkojen korkojen maksuun.Verotulot pienenevät ja korkomenot kasvavat.

Tämän vasemmistolaisen talouspolitiikan maksumiehiksi joutuu sosiaali- ja terveyssektori sekä opetus.Siis ne sektorit joiden työntekijät ovat nykyistä talouspolitiikkaa toteuttavat poliitikot äänestämällä vallankahvaan valinneet.


Yksityisiä tuotannollisia investointeja ei Kotkaan juurikaan tule sillä kaupungin katastrofaalinen talouspolitiikka ja yritysvihamielinen kunnallispolitiikka karkottaa yksityiset investoijat alueille joilla talouskasvu on edes teoriassa mahdollista.
Täysin järjetöntä on se että silloin kun talous on tiukoilla,niin vähät rahat laitetaan maretaiumiin,toriparkkiin,merimuseoon yms. joka
ei edes teoriassa voi tuottaa yhtään mitään.

Käsittämätöntä on se että yhteen torikahvilaan saadaan hävitettyä rahasumma jolla rakennettaisiin neljä uutta omakotitaloa.

Miten edes mahtaa asiakas viihtyä kahvilassa joka on pelkkää lasia ja terästä. Kahvilan pitäjälle vuokra on varmasti niin suuri että kahvikupposelle on laitettava hinnaksi 10 euroa.

Lindelöf sanoo että kahvila maksetaan pikkuhiljaa vuokrilla pois. Laskea sopii ken osaa, kauanko kestää kahvikupposten myynnillä saadusta tuotosta maksaa 700.000 euron velkapääoma korot 35.000euroa/ vuosi korkojen korot.

Maretariumin pakkomyynti alihintaan on lähivuosien väistämätön tosiasia.

Toriparkkiin saadaan autoja vain sillä että pysäköinti muualla kotkansaarella kielletään tyystin ja parkkisakot nostetaan pilviin.

Kauankohan äänestäjiltä menee tajuta se että vasemmistolaiset talousmiehet osaavat tehdä vain ja ainoastaan tappiota kaupungille.
Toisten rahojen käyttö ei teoriassa voi koskaan olla niin järkevää kuin omien rahojen käyttö.

Montako kertaa äänestäjä haluaa äänestyskopissa ampua omaan jalkaansa yhä uudelleen ja uudelleen...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu