Niin, kokemuksia kaipailisin kaikilta opiskelevilta pienten lasten vanhemmilta... Kuinka aika riittää opiskeluun ja perheelle, miten pärjäätte taloudellisesti, miten opettajat koulussa suhtautuvat jos joutuu oleen pois koulusta lapsen sairastelun takia?
Kertokaa kaikkea mitä mieleen juolahtaa, nämä asiat kun mua pohdituttavat, kun tarkoituksena on tammikuussa aloittaa opinnot terveydenhoitajaksi, ja jaksaa käydä kunnialla läpi, vaikka aikaa pitäisi löytyä myös miehelle ja kahdelle lapselle (4v. ja 6v.)...
Onko perhe ja opinnot mahdoton yhtälö, selviääkö siitä vaikka se nyt hirvittää??
Kertokaa kaikkea mitä mieleen juolahtaa, nämä asiat kun mua pohdituttavat, kun tarkoituksena on tammikuussa aloittaa opinnot terveydenhoitajaksi, ja jaksaa käydä kunnialla läpi, vaikka aikaa pitäisi löytyä myös miehelle ja kahdelle lapselle (4v. ja 6v.)...
Onko perhe ja opinnot mahdoton yhtälö, selviääkö siitä vaikka se nyt hirvittää??
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä opiskelu ammattikorkeakoulussa onnistuu, vaikka olisi perhettäkin. Itse olen tehnyt näin jo 2v ja samalla vielä täyttä työaikaa hoitajan töitä. Tosin, kun opiskelun ja työn hoitaa hyvin, ei välttämättä aina perheelle jää aikaa. Motivaation pitää olla kova suoriutuakseen kaikesta ja hyväksyäkseen sen, ettei vapaa-aikaa ole koskaan.
Itse opiskelen PBL-menetelmällä, jossa istunnoilta ei periaatteessa saa olla poissa, luennot sitä vastoin ovat vapaaehtoisia.
Tsemppiä opiskeluun!
Paperit on etuajassa taskussa, mutta avioero vireillä.
Mies ei kuulemma saanut tarpeeksi huomiota. Eli minun syytäni kaikki. Just joo. Ilmoitti vian yhtäkkiä, että tämä on nyt tässä, ei mitään ennakkovaroitusta.
Muista siis keskustella miehesi kanssa erittäin vakavasti siitä, mitä opiskelu tulee vaatimaan.
Itse jätin opinnot nuorempana siksi, että mies ei halunnut...ei kuulemma ala elättämään opiskelijaa...niinpä jatkoin työssäni ja hautasin haaveeni opiskelusta. Nyt 40vuotiaana otin lähdin kouluun, mies ei juuri kommentoi...
Mutta nyt en enää luovu haaveistani,mikäli tulee ero, sehän on merkki toisen itsekkyydestä ja siitä vain oma napa lähinnä sydäntä...
samoin eli lähdössä terveydenhoitajakoulutukseen ja vieläpä nuorten puolella. Ikää kertynyt myös yli 40 ja perhe jää viikoksi miehen hoiviin. Lapset sen verran isoja, että pitäis pärjätä, vaikka joka päivä en ole paikalla.
Itse olen tukenut ja auttanut miestäni vuosien varrella, kun hän on tehnyt liikkuvaa työtä ja olen hoitanut yksin kodin. Mielestäni nyt on hänen vuoro tukea minua. Saa havaita kuinka todellisuudessa onnistuu.
Itse valmistuin 3,5 vuodessa amk-tutkinnosta juuri sos.- ja terv.alalta. Olin yksinhuoltaja opiskelujen alkaessa, lapset tuolloin 1v8kk ja 3v5kk, nykyisen mieheni löysin opiskelujen aikana. Itse pidän tärkeimpinä asioina onnistumiselle
a)motivaatiota
b)vaatimustason laskua mm. kotitöiden ym. kodinhoidollisten asioiden suhteen
c)priorisointia (esim. ajankäytön ja arvosanojen suhteen).
Helppoa se ei tule olemaan, sitä ei todella voi sanoa. Mutta jos sinussa vähääkään on opiskeluainesta, onnistut varmasti sinnikkyydellä. Perheelliset opiskelijat ovat aika "hyvässä maineessa", motivaatio ja arvot useimmiten kohdallaan.
Niin, kiitos kaikille vastanneille kannustuksesta! Tuli heti parempi olo ja usko siihen et onnistun, kasvoi kun luin et muutkin on pärjänneet!
Meillä mies tukee täysillä opiskeluun lähtöäni, joten sen suhteen ei varmasti ole ongelmaa. Lähinnä oma jaksaminen askarruttaa.... Toisaalta, motivaationi on ERITTÄIN korkealla, en muuten ryhtyisikään tähän, sillä tiedän et raskasta tulee olemaan... Mutta ehkä selviän, kun tulevaisuudessa sitten valmistun unelma-ammattiini!
Olen ala-asteikäisen lapsen yksinhuoltaja ja aloitin th-opinnot tänä syksynä. Kun ala on oma, se antaa hurjasti motivaatiota. Ihan mielikseen lukee tenttikirjoja iltalukemisikseen eikä kaipaa romaaninlukuaikaa juurikaan. No, täytyy tietysti joskus saada pistää ihan lepovaihteellekin. Sinulta onnistuu varmasti, kun sinulla on mies tukenasi ja apunasi.
Tsemppiä!