mitä senioreille

Tässä on ollut keskustelua myös seniorien harrastuksesta, siitä, miten vanhemman sukupolven edustajakin tulisi mielellään budoharjoitteluun, mutta ei kuitenkaan haluta, kun muu joukko on paljon nuorempaa.

Syyt ovat ymmärrettävät: Polvi ei taivu eikä lennä niin korkealle kuin nuorella. Ei pysty keskittymään samalla tavalla. Liikkeiden koordinointi on hankalampaa, vartalo ei taivu nuoren tapaan. Saadut lyönnit ja potkut saattavat heijastua sydämen toiminnassa, mikä lienee jo vakavampi asia.

Asenteillakin on merkittävä osuutensa, kun ikäero on helposti 30 vuotta. Ikä aiheuttaa siis rajoituksia.

Kyse on nyt karatesta, jota tämän kirjoittaja on harrastanut jonkin vuoden. Ikääkin on nykyään reippaasti yli 50, mutta kunto on kyllä hyvä.

Tiedän alkeiskursseilla olleen 60-vuotiaitakin, mutta kyseissä tapauksissa kaikissa asianomainen luopui jo ennen ensimmäistä vyökoetta.

Olisiko tuon ikäluokan ihmisen viisainta luopua kokonaan ajatuksista harjoitella enää karatea (tai jotakin muuta budolajia) ja keskittyä esimerkiksi vaarattomampaan ja kivuttomampaan kiinalaiseen varjonyrkkeilyyn tai chihin, jonka parissa tapaa jo omaa ikäluokkaansa, ja hankkia vaikkapa kirjallisuutta itsepuolustuksen itseopintoihin?

En ole missään kuullut olevan budoalan senioriryhmiä, mikä lienee osoitus siitä, ettei mainittavampaa kysyntää niistä ole.
4526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tervehdys sinä budosta kiinnostunut!

Olen itse aktiiviharrastaja ja valmentaja Helsingin Shukokaissa. Meidän seuramme ei ole kilpailullisesti painottunut ja harrastajakuntamme koostuu aikuisryhmissä 25 - 40-vuotiaista aikuisista. Meillä on toki omat ryhmämme nuorille ja junioreille, niin kuin myös kilpailijoille... Mielestäni aikuisryhmissämme on sellainen terve ja realistinen meininki missä tavallinen aikuinen ihminen viihtyy. Useimmat treenaavat kuntoilun ja itsepuolustuksen takia, valmentajien kanssa on helppo kommunikoida ja asioista keskustellaan. Opetettava tekniikka on pääosin selkeätä peruskaratea ilman mitään ylivoimaisia temppuja. Tervetuloa mukaan!!
Peruskurssimme alkavat ti 14.1. klo 19.30 Vuosaaren Urheilutalolla. Lisätietoja nettisivuiltamme www.shukokai.fi

Äänestä
  • Harri, kiitokset ystävällisestä vastauksesta.

    Paikka on kuitenkin sen verran kaukana täältä, etten valitettavasti voi neuvoasi noudattaa.

    Toivottavasti joukkoosi tulee paljon uusia alan harrastajia, myös seniori-ikäluokista.

    Äänestä

  • stefanus kirjoitti:

    Harri, kiitokset ystävällisestä vastauksesta.

    Paikka on kuitenkin sen verran kaukana täältä, etten valitettavasti voi neuvoasi noudattaa.

    Toivottavasti joukkoosi tulee paljon uusia alan harrastajia, myös seniori-ikäluokista.

    Oletko harkinnut aikidoa? Varmasti sopii senioreillekkin ja treenausta voi tehdä kukin omien rajoitustensa mukaan. Ei paljoa haittaa, vaikkei jalka enää nousisikaan.

    Äänestä

toimintaa ainakin karatessa ja Lahdessa. Missä
muuten asut, voisi auttaa vinkeissä ;-)

Panse

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stefanus kirjoitti:

Tässä on ollut keskustelua myös seniorien harrastuksesta, siitä, miten vanhemman sukupolven edustajakin tulisi mielellään budoharjoitteluun, mutta ei kuitenkaan haluta, kun muu joukko on paljon nuorempaa.

Syyt ovat ymmärrettävät: Polvi ei taivu eikä lennä niin korkealle kuin nuorella. Ei pysty keskittymään samalla tavalla. Liikkeiden koordinointi on hankalampaa, vartalo ei taivu nuoren tapaan. Saadut lyönnit ja potkut saattavat heijastua sydämen toiminnassa, mikä lienee jo vakavampi asia.

Asenteillakin on merkittävä osuutensa, kun ikäero on helposti 30 vuotta. Ikä aiheuttaa siis rajoituksia.

Kyse on nyt karatesta, jota tämän kirjoittaja on harrastanut jonkin vuoden. Ikääkin on nykyään reippaasti yli 50, mutta kunto on kyllä hyvä.

Tiedän alkeiskursseilla olleen 60-vuotiaitakin, mutta kyseissä tapauksissa kaikissa asianomainen luopui jo ennen ensimmäistä vyökoetta.

Olisiko tuon ikäluokan ihmisen viisainta luopua kokonaan ajatuksista harjoitella enää karatea (tai jotakin muuta budolajia) ja keskittyä esimerkiksi vaarattomampaan ja kivuttomampaan kiinalaiseen varjonyrkkeilyyn tai chihin, jonka parissa tapaa jo omaa ikäluokkaansa, ja hankkia vaikkapa kirjallisuutta itsepuolustuksen itseopintoihin?

En ole missään kuullut olevan budoalan senioriryhmiä, mikä lienee osoitus siitä, ettei mainittavampaa kysyntää niistä ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu