Hiton sitikka

Morjens

Alkoi rasittamaan niin paljon kun luin citroen palstaa läpi, että pitää purkaa paineita.

Onko puoletkaan sitikkaa haukkuvista ihmisistä edes nähneet ko autoa. Tuntuu ihmeelliseltä kun vikoja on enemmänkuin autossa on edes osia???

Miksi teidän pitää noin todella puhua paskaa kun ette ole kuitenkaan ajaneet sitikka. Ainut minkä moitteen olen löytänyt muihin autoihin verrattuna on auton sisustuksesta tuleva natina, mutta sekin johtuu osaksi auton omasta hiljaisuudesta kun ei sieltä kuulu niin paljon muita ääniä.

Täytyy tunnustaa että sitikalla saa ajella hymyillen kun autossa on paljon paremmat kyytit kuin muissa vastaavissa autoissa ja muut tuntuvat kahehtivat kun eivät uskalla ostaa citikkaa.

Ja jopa autokauppiaatkin sanovat että kun joku tulee sitikka katselemaan autoja niin heille on turha esitelläkään muun merkkisiä autoja, eli mistäköhän sekin vaan mahtaa kertoa.

Kiitokset kärsivällisyydetä. Morjestetaan kun näette virnistelevän citroen kuskin
82724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Katsos kaikki erilainen pelottaa. Aikani minäkin uskoin kaiken maailman tarinoita, kunnes kokeilin Sitikkaa ihan itse. Hurahdin autoon täysin. Kivirekiajat ovat taakse jäänyttä elämää.

Äänestä

kun olisin saanut uudemman farkkusitikan ilmastoinnilla entisen tilalle mutta kauppa meni puihin myyjän puolesta,perrrkl!!!

Äänestä
  • Tyttäreni oli ostamassa itselleen C5:sta. Kyseli. Vastaukset sai kaveri. Tytär (ei blondi)lähti liikkeestä. (Turun seudun merkkiliike)

    Äänestä

Haaveilen hankkivani uuden C5:n ja Jumpperin rinnalle jonkun vanhan ison citikan esim. CX:n, vaikka en sellaista mihinkään tarvitsekkaan. Vanhat isot Citikat ovat mielestäni vaan niin järjettömän hienoja vekottimia. Meidän perheeseen hankitaan tästälähin vain Citikoita ja se lupaus pitää. =)

Äänestä

riittää oli automerkki mikä tahansa.

Äänestä

Minkä takia noista haukkuvista pitäisi välittää pätkääkään? Itse ostan sen minkä haluan ja mistä tykkään. Ja toisaalta, eikös se ole vaan lisäetu että jotakin pieni-sieluista ärsyttää sinun autovalintasi:-) Pitääkin ostaa vaimolle oma sitikka niin voin lisätä tätä ärsyttävää vaikutusta.

Äänestä

Näin Citikkakuskina oon saanut nauraa aika monesti noille trollien jutuille. Miten voikin olla noin tosikkoa porukkaa. Kysehän on vain autoista. Kaikissa merkeissä on hyviä ja huonoja puolia. Makuasioitahan nämä aika pitkälle on. Ostakoon kukin minkä haluaa, hyviä autojahan on todella paljon.

Äänestä
  • täysin samaa mieltä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nautiskelija kirjoitti:

Morjens

Alkoi rasittamaan niin paljon kun luin citroen palstaa läpi, että pitää purkaa paineita.

Onko puoletkaan sitikkaa haukkuvista ihmisistä edes nähneet ko autoa. Tuntuu ihmeelliseltä kun vikoja on enemmänkuin autossa on edes osia???

Miksi teidän pitää noin todella puhua paskaa kun ette ole kuitenkaan ajaneet sitikka. Ainut minkä moitteen olen löytänyt muihin autoihin verrattuna on auton sisustuksesta tuleva natina, mutta sekin johtuu osaksi auton omasta hiljaisuudesta kun ei sieltä kuulu niin paljon muita ääniä.

Täytyy tunnustaa että sitikalla saa ajella hymyillen kun autossa on paljon paremmat kyytit kuin muissa vastaavissa autoissa ja muut tuntuvat kahehtivat kun eivät uskalla ostaa citikkaa.

Ja jopa autokauppiaatkin sanovat että kun joku tulee sitikka katselemaan autoja niin heille on turha esitelläkään muun merkkisiä autoja, eli mistäköhän sekin vaan mahtaa kertoa.

Kiitokset kärsivällisyydetä. Morjestetaan kun näette virnistelevän citroen kuskin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu