Olen 16-vuotias tyttö, lukion ensimmäisellä luokalla.
En ole koskaan seurustellut pojan kanssa.
En juo, en polta, en liiku missään pissisporukoissa.
En ole koskaan pussannut poikaa, en ole koskaan halannut "siinä mielessä", vain joskus riparilla hyvästelyksi kun oli pakko halata poikaa.
Kaipaan poikaystävää.
Minua jopa masentaa tämän takia.
Haluaisin jonkun, jota rakastaa.
Haluaisin jonkun, jota suudella,
haluaisin kuulla joltain helliä sanoja korvaani.
Haluaisin vain olla.
Tekemättä mitään.
Ja silti tehdä niin paljon.
Tämä on epätoivoista, tiedän.
Seiskalla kirjoitin päiväkirjaani, että ehkä saan jo seiskalla poikaystävän.
Mutta ei sitä vieläkään ole tullut.
Oikeasti, minua pelottaa.
Tämähän on jo hieman noloakin.
Näin tänään kaksi ala-astelaista, pojan ja tytön. He olivat ehkä kolmannella luokalla. He kävelivät käsi kädekkäin, luultavasti seurustelivat.
En tarkoita tuota, että minun olisi pitänyt kolmannella luokalla jo seurustella, mutta tarkoitan sitä, että jotkut kolmasluokkalaisetkin saavat seurustelukumppanin, mutta minä en!
Tämä häiritsee.
Oikeasti kaipaan niin kamalasti hellyyttä.
On minulla kavereita.
Itseasiassa olen valehdellutkin joillekin että olen seurustellut, koska tämä on niin noloa.
En halua mitään kahden viikon suhteita.
En halua mitään pintasuhdetta.
Haluan poikaystävän!
Anteeksi, en osaa kirjoittaa hyvin tunteitani, mutta tämä asia oikeasti ahdistaa minua.
Tyhmää, tiedän.
Sanokaa nyt edes etten ole ainut.
En ole koskaan seurustellut pojan kanssa.
En juo, en polta, en liiku missään pissisporukoissa.
En ole koskaan pussannut poikaa, en ole koskaan halannut "siinä mielessä", vain joskus riparilla hyvästelyksi kun oli pakko halata poikaa.
Kaipaan poikaystävää.
Minua jopa masentaa tämän takia.
Haluaisin jonkun, jota rakastaa.
Haluaisin jonkun, jota suudella,
haluaisin kuulla joltain helliä sanoja korvaani.
Haluaisin vain olla.
Tekemättä mitään.
Ja silti tehdä niin paljon.
Tämä on epätoivoista, tiedän.
Seiskalla kirjoitin päiväkirjaani, että ehkä saan jo seiskalla poikaystävän.
Mutta ei sitä vieläkään ole tullut.
Oikeasti, minua pelottaa.
Tämähän on jo hieman noloakin.
Näin tänään kaksi ala-astelaista, pojan ja tytön. He olivat ehkä kolmannella luokalla. He kävelivät käsi kädekkäin, luultavasti seurustelivat.
En tarkoita tuota, että minun olisi pitänyt kolmannella luokalla jo seurustella, mutta tarkoitan sitä, että jotkut kolmasluokkalaisetkin saavat seurustelukumppanin, mutta minä en!
Tämä häiritsee.
Oikeasti kaipaan niin kamalasti hellyyttä.
On minulla kavereita.
Itseasiassa olen valehdellutkin joillekin että olen seurustellut, koska tämä on niin noloa.
En halua mitään kahden viikon suhteita.
En halua mitään pintasuhdetta.
Haluan poikaystävän!
Anteeksi, en osaa kirjoittaa hyvin tunteitani, mutta tämä asia oikeasti ahdistaa minua.
Tyhmää, tiedän.
Sanokaa nyt edes etten ole ainut.
Vastaukset 25
Vanhimmat
moi. et oo ainut.
mä oon suunnilleen samassa tilanteessa ja oon 20-vuotias. niin ja oon poika. valehtelen, jos joskus joku kysyy mun tyttöihin liittyvistä jutuista. oon niin kyllästynyt tähän. mut oma on kyllä oikeastaan valintani, ettei sen puoleen...
oon vuotta nuorempi poika ja oon samassa tilanteessa kun sä... rasittaa
Oon sua vuotta vanhempi ja toi oli melkei suoraan mun ajatuksista. Eli et todellakaan oo ainut!
Itse olen 19-vuotias tyttö enkä ole tehnyt mitään noista, joita mainitsit.
Välillä on kyllä käynyt mielessä että voisi sitä jo ihastua palavasti johonkin tyyppiin, mutta kaikki mukavat ja kivat on jo varattuja.
Et ole ainoa, olen melkein 20 vuotias mies puolinen ihminen enkä ole tehnyt mitään noista mainitsemistasi asioista
mä luulin olevani tähän päivään asti suunnilleen ainut, mut hyvän aiheen joku laittoi, ja kiva huomata että täällä tuntuu olevan muitakin kaltaisiani...
pikkuisen edes helpottaa omaa oloani. :)
mutta tästä näkee, että niin tyttöjä kuin poikiakin on samassa tilanteessa jo pelkästään tän yhden keskustelun perusteellakin... ja tätä kun lukee vaan joku murto-osa kaikista, joten älkää huoliko, kyllä teidän ja minunkin aika vielä ennen pitkää koittaa. :)
niin, ehkä joskus vielä minäkin löydän poikaystävän.
Nyt kyllä kun jotkut 20-vuotiaatkin laittoivat, etteivät ole seurustelleet, mietin, että ehkä minäkään en ole vielä silloinkaan seurustellut..
Oletteko sitten jotenkin "poikkeavia" kun ette ole seurusteellet? Jos tajuattte :)
Itse pidän itseäni kauniinakin jne, mutta kun ei vain ole poikaystävää! Ärsyttää!! :/
netissä esimerkiks minunkin on helppo tutustua tyttöihin ja aika useat on sanonut kuviani nähtyään, että oon söpö tai hyvännäköinen tai jotain vastaavaa, ja että kuinka kiva ja mukava olen. netin välityksellä ei tarvitse jännittää, vaan siellä voi olla ihan oma itsensä.
mulla se kompastuskivi on se, että olen aika ujo ja että mun on tosi vaikea lähestyä tyttöjä ihan oikeassa elämässä.
netissä se on helppoa ja olen saanut muutaman tytön tykkäämän musta tosi paljonkin, mutta sitten kun aletaan kysellä kännykkänumeroa, tai jotain mahdollista tapaamista, niin se on se lopun alku melkein joka kerta.
on tässäkin pieni poikkeus, mutta pääsääntöisesti se on noin. eli en vaan uskalla lähestyä tyttöjä oikeassa elämässä, eli tosi vaikea kuvitella, että menisin vaan koulussa tai missä vaan juttelemaan jonkun kivan tytön kanssa.
haluan saada tyttöystävän ja haluan päästä ujoudestani, mutta se on vaan niin vaikeaa.
kyllä jo selvää parantumista on esimerkiksi yläaste-ajasta, mutta yhä olen se sama ujo-tyyppi, joka ei saa tyttöystävää koskaan.
jos joku tajuaa jotain mun selityksistäni, niin on hyvä...
En ole minäkään koskaan seurustellut tai tyttöä suudellut. Masentaahan se, mutta ehkä minäkin löydän joskus jonkun mukavan tytön itselleni (:
Sain sellasen käsityksen että tahdot poikaystävän, mutta et ole oikein tehnyt/tee mitään sen eteen.
Perhaps it's time for change.
niin, Crommower, itse tajusin myös saman asian, kun kerroit tuon.
Siis että olenko oikeastaan edes tehnyt mitään sen eteen, että saisin poikaystävän?
En kai!? Vaikka tuota valitankin.
Mutta tämä on silti noloa. Kai?
Jos esimerkiksi löytäisin joskus, jostain, poikaystävän, ja hän kysyisi, monenko kanssa olen seurustellut, luultavasti hänellekin valehtelisin, heittäisin vain jonku luvun päästäni.
Tosin, totuus tulee aina julki, tiedän sen.
Muttamutta.. Ehkä joskus :(
Kuules nyt ohikulkija!
Tuossa tilanteessa ei ole mitään noloa. Ei ole noloa ettei ole seurustellut, ei kannata koskaan valehdella siitä, voi mennä se seurustelukin siinä ihan metsään. Ei se poikia haittaa jos et oo seurustellut, helpottaa tavallaan, varsinkin jos poikakin on kokenut...
Minua ainakin haittaisi enemmän jos tyttö kertoisi ties mitä lukuja, tulisi vaan mieleen että tyttö varmaan vertaa minua koko ajan johonkin.
Minulla ensimmäinen suhde oli 17 vuotiaana ja sekin alkoi ihan yhtäkkiä.... Ihan tyhjästä, en ainakaan itse ollut tehnyt mitään =)
Onnea kuitenkin ja muista, valehtelemalla et saavuta mitään. Älä häpeä itseäsi!
Aivan. Tollanen on ihan normaalia. Ei se ole häpeän tai valehtelun arvoista. =)
Minunkin eka kunnon suhde alkoi aivan oudosta tilanteesta.
Olin bileissä ja puolituntematon tyttö tulee kysymään multa, että voinko esittää sen poikaystävää. Kysyn että miksi ihmeessä niin vastaus oli että sen exä oli siellä myös ja se tulis valittaan jos näkisit tämän likan yksin. Noh, kyllähän sitä piti suostua. :P
Seuraavana päivänä kun olin kotona niin luulin että homma olisi ollut ohi niin tältä samaiselta tytöltä tulee tekstaria.(mistä lie mun numeron saanu) Kuulemma hauskaa oli ja tavattiin sitten uudemman kerran ja siitä se homma sitten lähti.
Tarinan opetus on se, että suhde voi alkaa hyvinkin yllättävistä paikoista.
Olen 12 ja minusta tuntuu samalta. Suuri sydämellinen osanottoni, kun viimeiset puidenkin lehdet häipyvät - ilmeisesti etsimään poika/tyttöystävää.
Sama juttu mulla, eli en oo koskaan seurustellut vaikka olen halunnutkin. Olen jo 17v eli vuotta sinua vanhempi.
Haaveilen lähes päivittäin ihanasta tytöstä jonka kanssa saisin viettää vaikka kaiken aikani, suunnitella tulevaisuutta ja olla hänen tukenaan pahoina päivinä. Mutta enpä sitten tiedä milloin pääsen kokemaan tämän ihanuuden... Täysi-ikäisyys kummittelee, ja olen tässä asiassa täysin kokematon!
Olen siis poika ja minulla on paljon kavereita, kaikki kylläkin poikapuolisia. Kuitenkin vain yksi kavereistani seurustelee paraikaa ja yksi on joskus seurustellut (kauan sitten). Eli ei me olla ainoita!
muistan kuinka olin varma että kasilla saan tyttöystävän viimeistään.
Kyllähän meitä tuntuu riittävän, et itelle toisaalta lohdullista havaita muitakin samanlaisia.
Kaikkia vastauaviestejä on jakasnut läpi käydä, mutta löytyi sielä yllättävän paljon samoja mietteitä kuin itseltänikin.
Kyllä se ihkaoman tyttökaverin jota sais helliä, suudellä jne.. löytyminen on itssellä kuin lottovoiton arvoinen odotettu, toivottu asia.
Tsemppiä vaan teille muillekkin, kyllä mä vielä 2,5% uskon että jokaiselle on se joku....
No, oon itekki 16-vuotias tyttö ja voin sanoa, että juuri samaa olen murehtinu.. EN tiiä, ikä sitte on vikana, ku ei vaan sitä poikakaveria löydy.. Se voi johtua mun "hieman" hankalasta luonteesta tai jostain.. en tiiä.. Mutta yritän olla välittämättä, kun sinkkuna olemisessa on hyviäkin puolia...:D Esin, voit viettää aikaa kavereidesi kanssa enemmaän ja jutella muillekkin pojille ihan vapaasti, ettei kukaan loukkaannu yms. Mutta toisaalta, olen tosi tosi tosi TOSI kokematon! 7- luokalla seurustelin, mutta en enää edes pidä sitä seurusteluna.. Taisin sanoa pojalle noin 2 sanaa koko 2 kk seurustelun aikana, niin ei.. Haluaisin todellakin mukavan ja ihanan poikakaverin ja onhan yksi ehdokaskin löytynyt, mutta katotaan mitä tästäkin tulee, tuskin mitään.. Mutta päätin, että en tämän jutun jälkeen enää en jaksa enää ees yrittää ketään... Turhauttavaa... kun ei niitäpoikia kiinnosta.. ja sitä oikeaa poikaa ei ole sitten tullut eteen, mutta ehtiihän sitä..:D
Et varmasti ole ainot tyttö hyvä. :)
Luin kerran jostain naisten hömppä lehdestä, että oli ollut joku nainen 23 vuotiaana vielä sinkku, siis että ei ollu ikinä seurustellut.
Ja sinä olet vasta tuon ikäinen, ei ole kiire mihinkään. :)
Itse löysin pitkäaikaisen seurustelukumppanini netistä! Se jos mikä oli elämäni löytö! :)
Mutta tiedätkö, se oikea tulee eteen kun sitä vähiten odottaa!! ;)
Huomasitko kuinka paljon sinkkuja on tähänkin kirjoittanut! ;)
Nyt eikun vain mailiosotteita kyselemään!! :)
Jos se yks ihminen koko maailmasta on se just oikea... eihän se heti löydy. Ja sitten se tulee nurkan takaa ihan yllättäen.
Itse oon 17v. tyttö. En oo seurustellu, eikä ole mikään kiirekkään. En tiedä ketään poikaa, jonka kanssa haluaisin seurustella. Mietin joskus, että en olisi vielä edes valmis seurustelemaan ja haluan olla vapaa.
Mulla oli aikaisemmin sellanen tuskanen hätä, että haluan poikakaverin, haluan. Mutta sillon lähinnä haaveilin sellasesta pelastavasta prinssistä, joka vaan tolkuttaisti, että rakastaa mua. Ja joka ois vaan mua varten. Aika itsekästä toisaalta... Sitten vain olisin vaatinut sen pojan ymmärrystä ja välittämistä kokoajan ja sitten kun se ei olisikaan ollut aina semmoinen.. tuskinpa.
Ei se olisi oikeaa seurustelua.. ainakaan minun kohdalla. Silloin en niin välittäisi sen pojan oikeasta persoonallisuudesta ja siitä itsestään. Vaan siitä, kun se välittäisi minusta niin kovasti. Että melkein olisi ollut unelma poikaystävä semmoinen, joka on hyvännäköinen ja rakastaa palavasti... (ja joka ehkä haluaisi minustakin vain samaa). Jolle olisin sulonen tyttö ystävä ja se minulle ihana prinssi, kaikki olisi hyvin, vai? Ainakin jossain elokuvissa voisi olla niin.
Mutta mieluummin nyt löydän tyypin, jonka seurassa viihdyn tosi hyvin ja jonka seurassa saan tuntea, että se pitää minusta juuri siksi koska olen tämmöinen. ja minä siitä, koska se on semmoinen luonteeltaan. Ja...
oon 13 ja mul on sama juttu (tiiäne tten nyt mikää kauheen vanha viel oo mut silti :))
Oon 19-vuotias tyttö enkä minäkään oo koskaan seurustellu. Ihan hyvinhän mulla näinkin elämä menee, mut välillä sitä toivoo, että oispa mullaki poikaystävä. Tuntuu vaan niin typerältä huomata, miten monet paljoki mua nuoremmat alkaa seurusteleen ja ite sitä on aina vaan yksin. Sitä alkaa väkisinki miettii, että mitä mussa on oikeen vikana ku en tunnu kelpaavan kellekään. Ei mun ulkonäössäni pitäs mitään suurempia vikoja olla, mut kai se johtuu sit siitä et oon aika hiljanen.Toivottavasti mä löydän vielä jonkun jonain päivänä...
Minä tosiaan tiedän tuon ajan elämässä. Kärsin siitä sanoisinko koko yläasteen. Kaikilla muilla tuntui olevan poikia ja tyttöjä ympärillään... Minulla oli ja on edelleenkin monia miespuolisia henkilöitä ystävinä, mutta heistä ei tullut sen enempää.
Tiedän, että tuollainen voi masentaa. Masennuin itse pahasti ja join usein... Sain tukea ystäviltä kuitenkin. Vaikka joskus tuntui, että kukaan ei ymmärrä minua, koska kaikilla muilla on joku. Muista, että EI ole olemassa hölmöä tai noloa kysymystä/asiaa. Pitää puhua ja näyttää tunteet, vaikka paiskoa maljakoita ja lautasia lattiaa vasten.
Minä itsekin pussasin poikaa ensimmäistä kertaa tämän vuoden alkupuoliskolla, vähän ennen 16-vuotis synttäreitäni. Se asia painoi minua niin paljon, koska olin tosiaan ainut minun kaveriporukassani, joka ei ollut koskaan suudellut ketään. En tiedä, miksi tein asiasta niin suuren jutun. Minusta ei vain ollut oikein, että saan ns. ensisuudelmani joltain sellaiselta henkilöltä, josta en oikeasti pidä.
Sinun pitäisi vain odottaa. Minun ensirakkauteni käveli kulman takaa vastaa. En osannut aavistaa, kuinka läheltä hän löytyi. Ensimmäinen suhteeni loppuikin tosi nopeasti, hän valehteli minulle ja satutti minua. Jätti minut. Ja minua masensi jälleen yhtä pahasti... Samalla olin pilannut ystävyyssuhteitani, koska en huomioinut heitä yhtä hyvin kuin ennen...
Löysin melkein 2 kuukautta sitten uuden kullan. Nyt kaikki on paremmin taas. Elämä ottaa ja antaa. ETKÄ SINÄ TODELLAKAAN OLE YKSIN. Minusta on hienoa, että kirjoitit tästä aiheesta, koska en itse olisi voinut kirjoittaa.
On vain ajan kysymys, milloin HÄN kävelee sinun luoksesi. Ei sinun tarvitse esittää tai olla mitään, mitä et oikeasti ole. Silloin satutat vain itseäsi.
Katso, miten paljon ihmiset sinun asioistasi välittää! :) Näin paljon vastauksia.
Parasta jatkoa ja syksyä!!!
-Mustasiipi
aika jännä juttu mä nimittäin oon lähes samanlaisessa tilanteessa kun sä tosin oon sua vuoden vanhempi.. mä jaksan uskoo et kyllä mä vielä sen oman kullan löydän!! pitää vaan pitää toivo yllä niin se voi vaik huomenna sua kävellä vastaan! koskaan ei tiedä mitä kohtalo tuo tullessaan :D