Itkuiset yön tunnit
Mä en tuntenu Mikaa kovin hyvin. Me oltiin kai jonkin asteen tuttuja, tiedettiin toisemme Sakun kautta. Niin, sillon kun me vielä Sakun kaa oltiin niin mä tutustuin aika moniin sen kavereihin. Nyt harva niistä enää sanoo mulle edes moi, kun Sakullakin on jo uus. Mika kuitenkin on aina ollut samanlainen melko hiljainen ja kiltti, kun sitä oon nähny. Ei me olla oikeestaan koskaan puhuttu keskenään. Mut jotenkin on aina tutkivasti kummasteltu toisiamme, enhän mä tietenkään sillon kun olin Sakun kanssa nähnyt muita kuin sen, mut nyt myöhemmin kun samoissa bileissä on oltu niin katseet on kohdannu moniakin kertoja illan aikana. Silti juttusille ei kumpikaan ole uskaltanu..
Uuden vuoden bileet on tunnetusti ollut parhaimmat laatuaan. Siellä oli aina paljon porukkaa ja runsaasti viinaa, tunnelmakin oli hirveen yhtenäinen ja hilpeä. Mä tulin sinne tänä vuonna Marin ja Kimmon kanssa. En ollut vielä tarpeeksi yli Sakusta että jonkun uuden kanssa oisin tullu, mielessä kuitenkin oli, et tänää pitäis tulla jotain toimintaa mun elämään.. No, ilta lähti ihan kivasti käyntiin. Meillä oli Marin kanssa yhteinen iso leijona pullo. Siitä sitten kaatelin aina lasiin lisää ja vähän pepsiä joukkoon. Se nousi aika helposti päähän ja auttoi mut oikeaan juhla tunnelmaan.
Mä aina jotenkin vapaudun suurimmista estoistani kun alkoholi alkaa vaikuttamaan veressä, mutta aivan sekoa musta kuitenkaan ei tule ja kaikki vaistot kyllä pysyy valppaina. Sen verran aina rajotan, että tajuan jos menee liian lujaa ja jollain on pahoja mielessä varalleni.
Nyt alkoi jo hieman askel hakemaan tahtia ja äänestä kuuli että voimakkuuden säätely oli hieman hukassa. Liikun hilpeänä huoneesta toiseen etsien tuttuja joiden kanssa vaihtaa muutama sana. Aulassa istuikin Pasi, jonka olin tuntenut jo kersasta asti. Vanhemmiten olimme vain tuttuja jotka ei juuri keskenään tekemisissä ollut, mutta aina silti moikattiin ja varsinkin bileissä juttelimme enemmän niitä näitä. Nytkin menin viereen istuun ja kyselin miten vuosi on vaihtunut (kellon oli siinä vaiheessa varmaan jotain lähemmäs yksi, tarkkaa aikaa en tiennyt, koska kello oli mystysesti kadonnut kädestä..). Hetken päästä seuraamme liittyi Kimmo. Hänetkin aina olen tiennyt, mutta enemmän olen tekemisessä ollut siitä lähtien kun hän alkoi olemaan Marin kanssa.
-Mitenkäs täälä menee? Kimmo kysyi tavalliseen rempseään sävyynsä. Hän oli selvin päin, hän on absolutisti ja suorastaan ihailen kuinka loistava ihminen hän on.
-Hyvin! Tässä muisteltiin menneitä hyviä aikoja kun hakattiin meillä Super Marioo Nindentolla.
-Vai sillain..
Jonkun aikaa juttelimme lapsuudesta ja omista muistoista, Kimmon muistot erosivat meidän, koska hän oli minua neljä vuotta vanhempi ja Pasia kolme. Pasille tuli jokin tärkeä puhelu ja siksi hän jätti meidät kaksin.
Kimmo, niin kuin varmaan kaikki, oli tietoinen että Saku oli jättänyt minut jo yli kuukausi sitten. Hän kyseli kuitenkin vielä vähän varoen:
-Niin tehän ette enää oo Sakun kanssa yhessä?
-Ei.. Kun ei sitä kiinnostanu.. Hetkeksi mieleeni muistu kaikkia ihania asioita ja tuli haikea olo. Kimmokin huomasi sen heti:
-No mut ei sellasesta kannata välittää, kato ei se ollu sun arvonen.. Sä oot kuule Kirsi niin ainoaa laatuas että ei sua joka pojalle suoda.. Kyllä niitä on monia poikia jotka on kiinnostunu susta ja jotka osais arvostaa sua..
Kimmon sanat osu niin syvälle muhun, että pala nousi kurkkuun. Lasku humalassa oli vaikea pidätellä kyyneliä ja niinpä puhkesin hiljaiseen itkuun. Kimmon katse oli pelästynyt. Kukaan, eikä varsinkaan Kimmo, olisi uskonut että minä siinä rupean itkemään vanhaa rakkauttani.
-Kuule.. Ei sitä kannata surra, ei se ansaitse sun kyyneliä.. Kun se vaan on niin että ei se voinu sua ihan kunnioittaa ja rakastaa jos sanoo ettei jaksa olla. Ei sellasta sanota jos rakastaa. Itke vaan tähän mun vahvaan olkapäähän jos yhtään auttaa..
Mä en pystynyt puhuun, mä vaan itkin hiljaa ilman ajatuksia. Kimmo oli just oikea ihminen lohduttaan mua, se ties mitä sanoa ja se usko ja mä uskoin sen sanoihin.. Mua ei yhtään hävettänyt istua siinä, nojata sen olkapäähän ja itkeä. Se ymmärsi mua niin täydellisesti kun toista vaan voi ymmärtää ja silitteli rauhoittavasti mun päätä. Ihmisiä meni ohi ja sen vähän mitä mä niitä katoin, huomasin et kaikilla laski siinä kohtaa tunnelma mun tasolle kun ne huomas mun itkuset silmät. Ne oikeesti oli myötätuntosia ja kyseli huolestuneina mikä mulla oli. Yleensä mut tunnettiin iloisena ja energisenä tyttönä.
Varmaan tunnin siinä itkin ja hiljaa istuin. Satunnaisia lohduttajia tuli ja kaikki oli tosi ihania mulle, harmittaa vaan kun sillon en sitä kyennyt niille sanomaan ja kiittämään. Melkein olin jo rauhoittunu, kun Mika tuli paikalle hätääntyneen näkösenä ja kysyi:
-Kirsi hei, mikä on?
Mä en kyennyt vastaamaan mitään, katoin vaan surullisilla silmilläni sitä suoraan silmiin ja luulen että hän tajusi miksi siinä itkin. Nopeasti hän kyykistyi viereeni ja halasi. Hämmästyin sitä vähän, mutta se tuntui todella hyvältä. Kimmo oli koko sen ajan kun olin itkenyt istunut vieressäni ja puhellut lohduttavia sanoja.
-Ehkä mä voin jättää teidät kahden ja mennä etsimään Maria?
Nyökkäsin pienesti ja yritin viestiä ilman sanoja että kiitos. Mika istui viereeni ja alkoi puhelemaan:
-Tää taitaa johtua Sakusta? Älä kuule siitä välitä, se teki sulle tosi paskasti..! Sun pitää vaan yrittää unohtaa se jätkä ja etsiä jotain uutta elämääs.
-Niin kai.. Se vaan ei just nyt tunnu kovin helpolta..
Uusi kyyneltulva oli tunkemassa silmistä, Mika huomasi sen ja pyyhki hellästi kädellään ulos pyrkivät kyyneleet pois. Hän halasi minua uudelleen oikein lujaa rutistaen. Hän oli niin hellä. Tarrasin häneen kiinni niin lujaa ja toivoin, ettei ikinä tarvitsisi päästää irti.
-Helpottiko? hän kysyi pienesti hymyillen pitäen vielä kiinni.
-Joo, kiitos.
Olo tuntui paremmalta ja hymyilinkin taas vähän. Hetken olimme hiljaa, katsoimme vaan toisiamme. Tarpeeksi kauan katsottuamme Mika liikkui varovasti lähemmäs ja suuteli hellästi. Pelästyin, mitä hän sillä oikein tarkoitti? En kuitenkaan näyttänyt sitä ulos, vaan hymyilin vähän ujona itsenäni.
Viinan vaikutus oli jo hävinnyt, oli vain hieman väsynyt ja raukea olo. Kello taisi olla lähempänä viittä, olimme koko sen ajan Mikan kanssa jutelleet ja tutustuneet toisiimme. Hän oli todella mukava ihminen ja viihdyin hänen seurassaan. Olimme siirtyneet erilliseen huoneeseen, jossa saimme rauhassa jutella. Välillä oli hiljaista ja vain hymyilimme toisillemme. Istuimme sängyllä, silmät alkoivat hitaasti painumaan kiinni, mutta avasin ne nopeasti.
-Väsyttääkö?
-Joo, ja silmiä särkee se itkeminen.. olin jo täysin rauhoittunut siitä 'pienestä' välikohtauksesta ja olo oli rauhallinen.
-Rupee vaan nukkumaan, mä kyllä vahdin sun unta ettei kukaan paha tuu häiritteen sua. Mika hymyili niin vallottavasti mulle et en voinu olla suutelematta sitä.
-Kiitos, ja hyvää yötä.
-Kauniita unia enkeli.. Mika kuiskas vielä.
Mä käperryin hänen lämpimään syliin, jossa oli tosi turvallista. Tunsin pienesti kuinka hän silitti mun hiuksia ja kuiskasi vielä jotain. Sitten vaivuin raukeaan uneen..
_________________________________________________
Joo, no tää ny oli aika samaa linjaa ku edellinenki jos sitä joku luki.. aika taas 'tavallinen' eikä mitään kovin yllättävää taida vieläkään ilmetä, mut tällanen vaan tuli mieleen.. tässäkin on pienesti totta..
Mä en tuntenu Mikaa kovin hyvin. Me oltiin kai jonkin asteen tuttuja, tiedettiin toisemme Sakun kautta. Niin, sillon kun me vielä Sakun kaa oltiin niin mä tutustuin aika moniin sen kavereihin. Nyt harva niistä enää sanoo mulle edes moi, kun Sakullakin on jo uus. Mika kuitenkin on aina ollut samanlainen melko hiljainen ja kiltti, kun sitä oon nähny. Ei me olla oikeestaan koskaan puhuttu keskenään. Mut jotenkin on aina tutkivasti kummasteltu toisiamme, enhän mä tietenkään sillon kun olin Sakun kanssa nähnyt muita kuin sen, mut nyt myöhemmin kun samoissa bileissä on oltu niin katseet on kohdannu moniakin kertoja illan aikana. Silti juttusille ei kumpikaan ole uskaltanu..
Uuden vuoden bileet on tunnetusti ollut parhaimmat laatuaan. Siellä oli aina paljon porukkaa ja runsaasti viinaa, tunnelmakin oli hirveen yhtenäinen ja hilpeä. Mä tulin sinne tänä vuonna Marin ja Kimmon kanssa. En ollut vielä tarpeeksi yli Sakusta että jonkun uuden kanssa oisin tullu, mielessä kuitenkin oli, et tänää pitäis tulla jotain toimintaa mun elämään.. No, ilta lähti ihan kivasti käyntiin. Meillä oli Marin kanssa yhteinen iso leijona pullo. Siitä sitten kaatelin aina lasiin lisää ja vähän pepsiä joukkoon. Se nousi aika helposti päähän ja auttoi mut oikeaan juhla tunnelmaan.
Mä aina jotenkin vapaudun suurimmista estoistani kun alkoholi alkaa vaikuttamaan veressä, mutta aivan sekoa musta kuitenkaan ei tule ja kaikki vaistot kyllä pysyy valppaina. Sen verran aina rajotan, että tajuan jos menee liian lujaa ja jollain on pahoja mielessä varalleni.
Nyt alkoi jo hieman askel hakemaan tahtia ja äänestä kuuli että voimakkuuden säätely oli hieman hukassa. Liikun hilpeänä huoneesta toiseen etsien tuttuja joiden kanssa vaihtaa muutama sana. Aulassa istuikin Pasi, jonka olin tuntenut jo kersasta asti. Vanhemmiten olimme vain tuttuja jotka ei juuri keskenään tekemisissä ollut, mutta aina silti moikattiin ja varsinkin bileissä juttelimme enemmän niitä näitä. Nytkin menin viereen istuun ja kyselin miten vuosi on vaihtunut (kellon oli siinä vaiheessa varmaan jotain lähemmäs yksi, tarkkaa aikaa en tiennyt, koska kello oli mystysesti kadonnut kädestä..). Hetken päästä seuraamme liittyi Kimmo. Hänetkin aina olen tiennyt, mutta enemmän olen tekemisessä ollut siitä lähtien kun hän alkoi olemaan Marin kanssa.
-Mitenkäs täälä menee? Kimmo kysyi tavalliseen rempseään sävyynsä. Hän oli selvin päin, hän on absolutisti ja suorastaan ihailen kuinka loistava ihminen hän on.
-Hyvin! Tässä muisteltiin menneitä hyviä aikoja kun hakattiin meillä Super Marioo Nindentolla.
-Vai sillain..
Jonkun aikaa juttelimme lapsuudesta ja omista muistoista, Kimmon muistot erosivat meidän, koska hän oli minua neljä vuotta vanhempi ja Pasia kolme. Pasille tuli jokin tärkeä puhelu ja siksi hän jätti meidät kaksin.
Kimmo, niin kuin varmaan kaikki, oli tietoinen että Saku oli jättänyt minut jo yli kuukausi sitten. Hän kyseli kuitenkin vielä vähän varoen:
-Niin tehän ette enää oo Sakun kanssa yhessä?
-Ei.. Kun ei sitä kiinnostanu.. Hetkeksi mieleeni muistu kaikkia ihania asioita ja tuli haikea olo. Kimmokin huomasi sen heti:
-No mut ei sellasesta kannata välittää, kato ei se ollu sun arvonen.. Sä oot kuule Kirsi niin ainoaa laatuas että ei sua joka pojalle suoda.. Kyllä niitä on monia poikia jotka on kiinnostunu susta ja jotka osais arvostaa sua..
Kimmon sanat osu niin syvälle muhun, että pala nousi kurkkuun. Lasku humalassa oli vaikea pidätellä kyyneliä ja niinpä puhkesin hiljaiseen itkuun. Kimmon katse oli pelästynyt. Kukaan, eikä varsinkaan Kimmo, olisi uskonut että minä siinä rupean itkemään vanhaa rakkauttani.
-Kuule.. Ei sitä kannata surra, ei se ansaitse sun kyyneliä.. Kun se vaan on niin että ei se voinu sua ihan kunnioittaa ja rakastaa jos sanoo ettei jaksa olla. Ei sellasta sanota jos rakastaa. Itke vaan tähän mun vahvaan olkapäähän jos yhtään auttaa..
Mä en pystynyt puhuun, mä vaan itkin hiljaa ilman ajatuksia. Kimmo oli just oikea ihminen lohduttaan mua, se ties mitä sanoa ja se usko ja mä uskoin sen sanoihin.. Mua ei yhtään hävettänyt istua siinä, nojata sen olkapäähän ja itkeä. Se ymmärsi mua niin täydellisesti kun toista vaan voi ymmärtää ja silitteli rauhoittavasti mun päätä. Ihmisiä meni ohi ja sen vähän mitä mä niitä katoin, huomasin et kaikilla laski siinä kohtaa tunnelma mun tasolle kun ne huomas mun itkuset silmät. Ne oikeesti oli myötätuntosia ja kyseli huolestuneina mikä mulla oli. Yleensä mut tunnettiin iloisena ja energisenä tyttönä.
Varmaan tunnin siinä itkin ja hiljaa istuin. Satunnaisia lohduttajia tuli ja kaikki oli tosi ihania mulle, harmittaa vaan kun sillon en sitä kyennyt niille sanomaan ja kiittämään. Melkein olin jo rauhoittunu, kun Mika tuli paikalle hätääntyneen näkösenä ja kysyi:
-Kirsi hei, mikä on?
Mä en kyennyt vastaamaan mitään, katoin vaan surullisilla silmilläni sitä suoraan silmiin ja luulen että hän tajusi miksi siinä itkin. Nopeasti hän kyykistyi viereeni ja halasi. Hämmästyin sitä vähän, mutta se tuntui todella hyvältä. Kimmo oli koko sen ajan kun olin itkenyt istunut vieressäni ja puhellut lohduttavia sanoja.
-Ehkä mä voin jättää teidät kahden ja mennä etsimään Maria?
Nyökkäsin pienesti ja yritin viestiä ilman sanoja että kiitos. Mika istui viereeni ja alkoi puhelemaan:
-Tää taitaa johtua Sakusta? Älä kuule siitä välitä, se teki sulle tosi paskasti..! Sun pitää vaan yrittää unohtaa se jätkä ja etsiä jotain uutta elämääs.
-Niin kai.. Se vaan ei just nyt tunnu kovin helpolta..
Uusi kyyneltulva oli tunkemassa silmistä, Mika huomasi sen ja pyyhki hellästi kädellään ulos pyrkivät kyyneleet pois. Hän halasi minua uudelleen oikein lujaa rutistaen. Hän oli niin hellä. Tarrasin häneen kiinni niin lujaa ja toivoin, ettei ikinä tarvitsisi päästää irti.
-Helpottiko? hän kysyi pienesti hymyillen pitäen vielä kiinni.
-Joo, kiitos.
Olo tuntui paremmalta ja hymyilinkin taas vähän. Hetken olimme hiljaa, katsoimme vaan toisiamme. Tarpeeksi kauan katsottuamme Mika liikkui varovasti lähemmäs ja suuteli hellästi. Pelästyin, mitä hän sillä oikein tarkoitti? En kuitenkaan näyttänyt sitä ulos, vaan hymyilin vähän ujona itsenäni.
Viinan vaikutus oli jo hävinnyt, oli vain hieman väsynyt ja raukea olo. Kello taisi olla lähempänä viittä, olimme koko sen ajan Mikan kanssa jutelleet ja tutustuneet toisiimme. Hän oli todella mukava ihminen ja viihdyin hänen seurassaan. Olimme siirtyneet erilliseen huoneeseen, jossa saimme rauhassa jutella. Välillä oli hiljaista ja vain hymyilimme toisillemme. Istuimme sängyllä, silmät alkoivat hitaasti painumaan kiinni, mutta avasin ne nopeasti.
-Väsyttääkö?
-Joo, ja silmiä särkee se itkeminen.. olin jo täysin rauhoittunut siitä 'pienestä' välikohtauksesta ja olo oli rauhallinen.
-Rupee vaan nukkumaan, mä kyllä vahdin sun unta ettei kukaan paha tuu häiritteen sua. Mika hymyili niin vallottavasti mulle et en voinu olla suutelematta sitä.
-Kiitos, ja hyvää yötä.
-Kauniita unia enkeli.. Mika kuiskas vielä.
Mä käperryin hänen lämpimään syliin, jossa oli tosi turvallista. Tunsin pienesti kuinka hän silitti mun hiuksia ja kuiskasi vielä jotain. Sitten vaivuin raukeaan uneen..
_________________________________________________
Joo, no tää ny oli aika samaa linjaa ku edellinenki jos sitä joku luki.. aika taas 'tavallinen' eikä mitään kovin yllättävää taida vieläkään ilmetä, mut tällanen vaan tuli mieleen.. tässäkin on pienesti totta..
Vastaukset 2
Vanhimmat
iha kiva, kyl mä tykkäsin lukee ;) kirjota lisää vaan =))
Tosi kaunis juttu... niinku sanoitki ihan tavallinen...jos ei sittenkään ihan tavallinen..se oli jotenki kaunis ja rauhottava...tai sillee...