Löydät minun kysymykseni eri otsakkeiden alta, teen kierrosta ja haluan kuulla, mitä kullekin kuuluu omassa uskonyhteisössä. Miksi he ovat siinä.
Kerrotko oman tarinasi, ja kerraten nyt, rienaajia ei kaivata tähän.
Kerrotko oman tarinasi, ja kerraten nyt, rienaajia ei kaivata tähän.
Vastaukset 9
Vanhimmat
on minulle äärimmäisen rakas ja minua rakastetaan ja tuetaan lämpimästi.En voi sanoin kuvata miten rakkaita he ovat minulle.
Näin tässä matkaa tehdään Jumalan kansan matkasaatossa Taivaan kotiin.
Kyllä sitä ristiä on.Tuntuu
usein että enemmän kuin tarpeeksi.
Mutta omista vaikeuksistani puhun aina avoimesti
ja minua on aina tuettu ja ymmärretty.
Olen saanut todella hienoja ystäviä, rakkaita veljiä ja sisaria.
Jos joudutaan vikoihin ja virheisiin, asiat korjataan keskenämme ja siunataan toisiamme armoevankeliumilla.
Tässä on tosi ihana olla, en osaani vaihtaisi.
Kiitos vastauksesta, katselen huomeena uusia viestjä.
Hyvää yötä.
Hyvää yötä!:)
parannuksen armon tähän uskoon. Vääristä hengellisyyksistä en sitä saanut. On vain yhdenlainen oikea usko. Pyhä Henki opettaa vain yhdellä tavalla. Näin opettaa Raamattu ja me.
Tässä uskossa on myös elämää, on lapsia ja nuoria ja paikkakunnallani on toimintaa. Tässä laumassa uskovaiset rakastavat toisiaan ja siten myös siunaavat evankeliumilla toisiaan. Täällä on hyvä olla.
Syntynyt uskovaiseen kotiin, normaali vl lapsuus.
Teininä etsin rajoja, epäilin kaikkea ja jopa uskoni menetin siinä.
Sitä oli niin hyvä ja viisas omasta mielestään..
Olin menossa täyttä vauhtia eteenpäin, maailmankansalaisena.
Mukana opiskeluporukoissa, juhlissa, meiningissä. Sain tehdä kaikkea, ei synti painanut.
Kaukana kotoa, opiskelupaikkakunnalla, ei kukaan tuntenut minua enkä minä ketään.
Silloin alkoi huomaamaan kuinka oli tosiaan maailma tyhjä paikka. Oli vapaus juoda viinaa, oli vapaus päättää menemisistään ja tulemisistaan.
Itse päättää hyvä ja paha. Vain minä. Minäkö päätän kaikesta?
Hyi kun tulee kylmä olo kun muistelen aikaa.
Muistan ne betoniseinät asuntolasta, tyhjän asunnon iltaisin. Olemattomat kaverit - tai valtava etäisyys niihin. Jos pakeni sitä tilaa kaupungille, sielläkään ei mitään löytänyt. Tyhjät kadut, kylmät katseet. Korkeintaan unohduksen.
Ilo ilman viinaa on teeskentelyä! On vai?
Huh kun juoksee väristykset selässä kun muistelee kuinka koko tuttavapiirin elämä oli kahdessa asiassa: edellinen ryyppyreissu ja tuleva viikonloppu.
Lopulta Jumala otti kiinni.
Antoi kuoleman pelon. Poltti ajatuksiini tulikirjaimin: kelpaako sieluni Jumalalle?
Se oli mielessäni päivin ja öin. En saanut nukuttua. Entä jos kuolen nyt, joudun syntineni ja epäuskossa helvettiin? Pelko oli kauhea.
Tiesin mistä löydän pelastuksen. Lopulta sain voimia käydä rakkaan isäni tykö ja sain uskoa epäuskon syntini anteeksi.
Askel oli kevyt ja rauha sydämellä, rakkaus koko maailmaan.
Huomasin äkkiä että ei piru omiansa kiusaa, paatumuksen rauha katosi.
Synti on sen jälkeen aina tarttunut ja sitä on saanut olla koko ajan laittamassa pois.
Seuroista ja saarnasta on saanut voimaa uskomiseen että jaksaa taistella.
Pienen paikalla yritän pysyä mukana, ajatuksena että jos jaksais pysyä synnin poispanijana. Ei täältä synnittömänä lähde kukaan vaan uskosta kaikki on kiinni.
Oli miellytävä saada vastauksenne, joka oli hyvin henkilökohtainen. Kiitos, ja jos joku muu haluaa vielä kirjoitella, tulen niitä lukemaan.
Sinunausta teille.
Itse olen elänyt "keskiverto" suomalaista elämää alkuelämäni ja noin 10 vuotta sitten saanut parannuksen armon.
Maailman elämä oli kylmää ja tarkoituksetonta ja usein tuli paha mieli omista tai muiden tekemisistä. Jumala herätti tunnon ja sain löytää tien hänen valtakuntaansa.
Alussa kaikki oli niin helppoa kun tuntemiset oli niin vahvoja ja uskon näköala erittäin kirkkaana. Nyttemmin on aikoja, kun tuntuu että kaita polku katoaa kokonaan sumuun, niin heikoksi sitä usein itsensä tuntee. Sitä pelkää jaksaako sitä kilvoitella lainkaan perille. Omista epäonnistumisistahan se tunne johtuu ja kyvyttömyydestä käänytä armolähteiden puoleen. Onneksi sitä on jaksanut näidenkin jaksojen yli sillä tietoisuudella että on oikealla tiellä ja haluaa sillä sinnitellä. Maailma on kylmä ja kolkko vaikka näyttäytyykin usein houkuttelevana.
Kyllä se oli helpottava tunne kun sai ensimmäistä kertaa kuulla synninpäästön ja tuntea sen voiman sisällään. Sitä oli 100 % varma siitä että jos sillä hetkellä tulee kuolema, ei ole yhtään mitään pelättävää eikä epäiltävää. Vuosien epävarmuus kaikkosi pois hetkessä. Voi kunpa Jumala varjelisi lapsenaan loppuun saakka eikä päästäisi horjuvan lapsensa kädestä irti.
Sydämestäni toivon, että jokainen saisi löytää tiensä armovaltakuntaan elämään vapaana synnistä ja sen seurauksista.
On ilo lukea uskovan toivosta, joka on todellisuutta sydämessä. Kiitos vastauksestasi ja siunausta tv. kiertävä kyselijä..
tässä kysymyskierrokseni linkki sivulle.
Vastauksia oli hyvä lukea.
Kiitos ja siunaus.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000020323806