Uskon silmin

Ihailtavaa uskoa ja luottamusta niillä ihmisillä, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat.
Mieleen tulee ne ulkomaiden sisaret ja veljet esim. Afrikassa, Etelä- Amerikassa, Venäjällä, Virossa, yms maissa, joissa ei elävää uskoa ole ollut enää viime aikoina tai ei ole koskaan ollutkaan ja kuinka nopeasti he kuitenkin ovat omaksuneet tämän saman uskon, vaikka ei olisi maassa yhtään muuta samalla tavoin uskovaista.
Se on Jumalan armoa, johdatusta ja suunnitelmaa, että näin tapahtuu. Etsikonaikaa on nyt monissa maissa.
Täällä Suomessa olemme saaneet pitkään olla elävän sanan alla, mutta kuinka kauan? Onko "meillä" vielä armonaikaa?
Monesti täällä Suomessa tänä päivänä, varsinkin tällä palstalla, saa puhua ja puhua yhä uudestaan samoille ihmisille, kuinka ihminen pelastuu ja silti asia ei tunnu menevän perille, kun ei vaan uskota, eikä haluta uskoa. Vähän on enää täällä uusia parannuksentekijöitä. Toivottavasti Suomen kansa vielä ymmärtäisi, että täällä on vielä armon aika, nyt on pelastuksen päivä.
Ettei Jeesuksen tarvitse sanoa armonsa hylkääville: "Jumalan valtakunta "oli" teidän keskellänne."
211478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

jotkut uskovaiset vl-kirjoittajat alkavat mieltyä maailmaan ja epäuskoisten kirjoituksiin. Oma usko alkaa silloin vaikuttaa typerältä ja sitä on ikään kuin velvollisuus arvostella kilpaa epäuskoisten kanssa. Usko menee huomaamatta, sitä ei huomaakaan kun yhtenä päivänä ei enää tunne olevansa uskomassa. Miksi niin moni vl on alkanut olemaan samaa mieltä kuin pilkkaajat?
Moni aiemmin palstalle kirjoitellut vl on hävinnyt uskovaisena palstalta, koska eivät pidä tätä hyvänä paikkana.

Äänestä
  • myös ihmetellyt. Tuleeko monikaan vanhempi ajatelleeksi, mikä vaikutus sillä negatiivisella arvostelulla saattaa olla ehkä palstalla vieraileviin omiin lapsiinkin.
    Nöyrällä sydämen uskolla on siunausta. Sitä niittää, mitä kylvää, sanotaan.

    Äänestä

  • olen kirjoitti:

    myös ihmetellyt. Tuleeko monikaan vanhempi ajatelleeksi, mikä vaikutus sillä negatiivisella arvostelulla saattaa olla ehkä palstalla vieraileviin omiin lapsiinkin.
    Nöyrällä sydämen uskolla on siunausta. Sitä niittää, mitä kylvää, sanotaan.

    Mutta miksi elätte valheessa ja yritätte salata lapsiltanne saastaista hoitokokousmenneisyyttänne? Ennen sen salaaminen on ollut hyvinkin mahdollista tällaisten keskustelumahdollisuuksien puuttumisen vuoksi. Mutta maailma muuttuu ja SRK alamaisineen edelleen yrittää häivyttää lähimenneisyyden julmuuksiaan...

    Se on nykyaikana taistelua tutkainta vastaan.

    Äänestä

kerran yksi ei-vl sanoi että adventisti keskustelupalstalla on samanlaista arvostelua, kovaa arvostelua eli vl palsta ei ole ainoa. No sepä onkin jännä huomio, kun adventisti palstalla ei näytä olevan sheriffiä ja täällä on. Kuitenki yhtä paljon arvostelua?

Äänestä
  • Kyllä se Seriffi on ihan jokaisella palstalla. Kaikille palstoille sitä ei tarvitse laittaa näkyviin. Joitakin palstoja on sellaisia, että on pakko laittaa ns. "poliisi" vahtimaan. Se rauhoittaa ihmisiä kummasti.

    Äänestä

  • Suomi24:ssä ei ole adventistipalstaa olemassakaan, valitettavasti täällä ei kaikkia uskontoja kohdella tasa-arvoisesti. Adventisteille pitäisi kiireesti saadakin oma palstansa.

    Äänestä

  • suomi24:ssä kirjoitti:

    Suomi24:ssä ei ole adventistipalstaa olemassakaan, valitettavasti täällä ei kaikkia uskontoja kohdella tasa-arvoisesti. Adventisteille pitäisi kiireesti saadakin oma palstansa.

    S24->uskonnot ja uskomukset->kristinusko->adventismi.

    Äänestä

  • se on! kirjoitti:

    S24->uskonnot ja uskomukset->kristinusko->adventismi.

    Ompa hienoa että lopultakin se palsta on saatu perustettua! Olikin tosi kauan ettei adventisteilla ollut omaa palstaa vaikka on kuitenkin oma kirkkokuntansa ja suomessakin hyvin aktiivinen. :)

    Kiitos ylläpidolle palstan järjestämisestä.

    Äänestä

  • kiitos kiitos kirjoitti:

    Ompa hienoa että lopultakin se palsta on saatu perustettua! Olikin tosi kauan ettei adventisteilla ollut omaa palstaa vaikka on kuitenkin oma kirkkokuntansa ja suomessakin hyvin aktiivinen. :)

    Kiitos ylläpidolle palstan järjestämisestä.

    Viimeksi kun kävin suomi24:ssa uskontopalstoja katsomassa,niin vielä ei adventismi palstaa ollut. Se on perustettu kuun vaihteessa ihan tuossa syyskuun loppumetreillä.

    Tämä suomi24 kehittyy hurjaa vauhtia ja palstat vaan sen kun lisääntyy.

    Äänestä

Miten olette varma, että he ajattelevat samanlailla? Tottakai "hukkuva tarttuu oljenkorteen", mutta miten olet niin varma? Miten uskot siihen, että aivan toisesta kulttuurista oleva ihminen omaksuu asian samanlailla. Helppo on heikossa asemassa olevia ihmisiä manipuloida. Oletko ihan varma, että he "sisaret ja veljet" tajuavat edes mistä on kysymys?

Äänestä
  • sydämen usko.Sen tuntee.
    Ei heitä ole manipuloitu.

    Ei kenellekään voi uskoa
    väkisin syöttää.

    Äänestä

  • ExMary kirjoitti:

    sydämen usko.Sen tuntee.
    Ei heitä ole manipuloitu.

    Ei kenellekään voi uskoa
    väkisin syöttää.

    Onko kukaan koskaan käynyt tarkistamassa, miten he elävät sen uskonnon kanssa?

    Äänestä

  • Jos kielitaito oikeasti on ollut esteenä kun kristillistä lähetystyötä on tehty pitkin maailmaa vuosisatojen aikana, niin meinaakko tosissasi että nämä kristinuskoon käännyttäneet eivät olisi osanneet kertoa oikein kristinuskosta ylipäätäänsä? Lähetystyötä tekevät monet kristilliset seurakunnat ja herätysliikkeetkin. Jos kielitaito ollut esteenä eli että ihmiset eivät ole oikein tajunneet kristinuskoa niin lopputuloshan tästä päätelmästä on aika huvittava, toisaalta erittäin vakava.
    Kuitenkin monet lähetystyöhön keskittyneet ovat opiskelleet lähetystyöhön keskittyvän alueen kieltä, Raamattukin on käännetty vaikka kuinka monelle kielelle.
    Vanhoillislestadiolaisuutahan ei ole vaikea selittää vierailla kielillä, kuten ei muutenkaan kristinuskoa. Jos ei pystyttäisi vierailla kielillä selittämään, niin kuten aiemmin totesin niin tilanne olisi vakavan huvittava.

    Äänestä

  • ja uskoneet. On tulkkeja. Kumma kyllä, monista näistä maista on onkin ensin heidän taholtaan otettu yhteyttä.

    >>>>>Helppo on heikossa asemassa olevia ihmisiä manipuloida. Oletko ihan varma, että he "sisaret ja veljet" tajuavat edes mistä on kysymys? >>>

    Äänestä

  • tajunneet kirjoitti:

    ja uskoneet. On tulkkeja. Kumma kyllä, monista näistä maista on onkin ensin heidän taholtaan otettu yhteyttä.

    >>>>>Helppo on heikossa asemassa olevia ihmisiä manipuloida. Oletko ihan varma, että he "sisaret ja veljet" tajuavat edes mistä on kysymys? >>>

    järjellä käsittää: vaikka kulttuuri voi olla hyvinkin erilainen eri maissa, niin uskon ymmärrys on kuitenkin sama! Tulee mieleen Jes. 35:
    "5. Silloin avataan sokiain silmät, ja kuuroin korvat aukenevat.
    6. Silloin rammat hyppäävät niinkuin peurat, ja mykkäin kieli pakahtuu kiitokseen; sillä korvessa pitää vedet vuotaman, ja virrat erämaassa.
    7. Ja karkia paikka pitää järveksi tuleman, ja kuiva maa kuohuvaksi vedeksi; ja kuopassa, jossa kärme makasi, pitää heinän, ruovon ja kaislan oleman.
    8. Siinä myös pitää matka ja tie oleman, joka pitää pyhäksi tieksi kutsuttaman, ettei kenkään saastainen sitä vaeltaisi, ja se pitää heidän edessänsä oleman; jota käydään, niin ettei tyhmäkään eksy."

    Äänestä

  • ExMary kirjoitti:

    sydämen usko.Sen tuntee.
    Ei heitä ole manipuloitu.

    Ei kenellekään voi uskoa
    väkisin syöttää.

    ei ole "manipuloitu". Tämän voin todistaa, sillä siskoni kävi yhdessä toisten Ry:n uskovien kanssa Venäjällä ja toi vierailulle uskovan Venäläisen joka oli luultavasti Virolaista syntyperää. Hän uskoi kaikki mitä sisareni opetti uskon asiasta, ihan niin kuin muutkin uskovaiset. Hän oli hyvin kiitollinen kaikesta taloudellisesta avusta, jota hän sai kokea ja tästä ulkomaan matkastakin.

    Hänellä oli kyllä omiakin mielipiteitä, mutta saahan niitä omiakin mielipiteitä olla. Yksi hänen ajatus maailmasta oli, että maailman loppu on ihan pian, koska Venäläiset ovat kuluttaneet maailman akselin jonka varassa maailma pyörii, niin että se kohta menee poikki. Silloin tulee loppu, koska maapallo lähtee ajelehtimaan ja törmäilee taivaalla mennen pirstaleiksi. On aivan totta, kun kirjoitat: " Ei kenellekään voi uskoa väkisin syöttää".

    Äänestä

"Vähän on parannuksen tekijöitä..." Näin varmasti on, mutta kannattaisiko vähän mennä itseenkin? Kun julkisestikin vähättelette ja kiistätte hoitokokousjulmuudet, ei ole ihme että moni kavahtaa tuollaista uskontoa.

Kun uskotte ihan julkisesti tunkion päältä, niin se ei varmasti houkuttele yhtään uutta sinne kasan päälle.

Äänestä
  • ole ollut olemassakaan, tarkoitan siis väitettyjä hoitokokousjulmuuksia? Moni hoitokokoukset kokenut vl on tännekin palstalle kirjoittanut ihan päinvastaisia kokemuksia noista kokouksista! Eivätkä ne käsittääkseni ole olleet mitään "hoitajia", vaan ihan tavallisia rvijäseniä.

    Äänestä

  • pääsääntöisesti kirjoitti:

    ole ollut olemassakaan, tarkoitan siis väitettyjä hoitokokousjulmuuksia? Moni hoitokokoukset kokenut vl on tännekin palstalle kirjoittanut ihan päinvastaisia kokemuksia noista kokouksista! Eivätkä ne käsittääkseni ole olleet mitään "hoitajia", vaan ihan tavallisia rvijäseniä.

    Jotkut saivat perverssiä nautintoa toisten nöyryyttämisestä ja henkisestä väkivallasta, joka kuului erottamattomana osana hoitokokouskiin. Kieroutuneita aina riittää joka porukkaan.. Oletko itse niitä?

    Äänestä

  • nauttikin! kirjoitti:

    Jotkut saivat perverssiä nautintoa toisten nöyryyttämisestä ja henkisestä väkivallasta, joka kuului erottamattomana osana hoitokokouskiin. Kieroutuneita aina riittää joka porukkaan.. Oletko itse niitä?

    Itse mukana olleena voin vakuuttaa, että mistään henkisestä väkivallasta ei ollut puhettakaan! Päinvastoin: vikaan joutuneita yritettiin rakkaudella neuvoa korjaamaan asiansa.
    Jossain päin Suomea on toki voitu menetellä väärin ts. on toimittu "lihan käsivarrella", mutta näin menetelleet "hoitomiehet" on kyllä aikanaan palautettu ruotuun mm. SRK:n toimesta.

    Tästä asiasta on jauhettu tälläkin palstalla jo ihan kyllästymiseen asti.

    Äänestä

"Waaraniemi, Eeva-Liisa: INTIASTA SUOMEEN. PMS 19/9.5.2001.
OPISTOLAINEN TANPA GUAMTSO TULI SUOMEEN INTIASTA VIIME KESÄNÄ. TANPA NÄKEE ITSENSÄ TIIBETILÄISENÄ, VAIKKA ONKIN ASUNUT INTIASSA KOKO ELÄMÄNSÄ. HÄNEN VANHEMPANSA JOUTUIVAT PAKENEMAAN TIIBETISTÄ, KUN KIINALAISET TUNKEUTUIVAT TÄHÄN PIENEEN MAAHAN VUONNA 1959 TANPAN VANHEMPIEN OLLESSA VIELÄ LAPSIA.
Tanpa Guamtso tuli Suomeen ollakseen uskovaisten kanssa, ja pääsikin tänne pienen paperisodan jälkeen. Hänen mielestä on hyvin erilaista asua Suomessa kuin Intiassa. Suomessa ihmiset kunnioittavat lakeja enemmän kuin Intiassa. Hänen mielestään Suomessa kunnioitetaan myös toisia ihmisiä paremmin eikä ihmisarvo ole kiinni ihmisen varakkuudesta, niin kuin se on Intiassa. Ilmasto on Tanpan kotiseudulla hyvin erilainen kuin Suomessa; Intiassa talvi on lyhyempi ja valoisampi. Suomessa seurat on aina lähellä, Intiassa pääsee harvoin kuulemaan Jumalan sanaa.

Tanpa oli töissä perheensä kaupassa, jossa myydään vaellustarvikkeita ja talvivaatteita. Vapaa-aikanaan Tanpa harrasti muun muassa sulkapalloa, shakkia, pingistä ja nautti ajamisesta moottoripyörällään. Koska Tanpa asui vuoristossa, joskus hän kävi vaellusretkillä lähialueilla. Monesti hän matkusti muuallekin Intiaan ja Nepaliinkin. Tanpa tapasi uusia ihmisiä joka päivä, kun oli töissä kaupassaan. Yleensä hän jutteli heidän kanssaan, kyseli, mistä he olivat kotoisin ja niin edelleen. Tällä tavalla hän tapasi kaksi suomalaista Delhissä töissä olevaa tyttöä, kun he olivat lomailemassa Tanpan kotiseudulla KuIlu Manalissa. Tytöt kävivät Gyamtsojen kaupassa, ja Tanpasta heissä oli jotain erilaista kuin turisteissa yleensä. Hän tarjosi heille teetä ja he juttelivat Suomesta yleensä. Sen kult- tuurista ja uskonnosta. Kun tytöt kertoivat omasta uskostaan, Tanpaa ihmetytti, ettei hän ollut kuullut sellaisesta uskosta elämänsä aikana.

Tanpa kiinnostui elävästä uskosta ja halusi oppia enemmän, joten he tapasivat myöhemmin ja keskustelivat uskonasioista. Kun tytöt lähtivät takaisin Delhiin, juttelua uskosta ja muistakin asioista jatkui puhelimitse. Tytöt kertoivat Tanpalle, että hän voi saada kaikki syntinsä anteeksi. Tällaisesta hän ei ollut koskaan kuullut, vaikka tiesikin monta uskontoa. Hän halusi uskoa syntinsä anteeksi ja tytöt siunasivat häntä. Tällöin hän tunsi rauhaa sydämessänsä ja tuntui kuin elämä olisi kääntynyt oikeaan suuntaan. Tanpa sanoi, että hän saa olla kiitollinen Jumalalle. joka antoi hänelle voimia uskoa oikealla tavalla."

>>>Mieleen tulee ne ulkomaiden sisaret ja veljet esim. Afrikassa, Etelä- Amerikassa, Venäjällä, Virossa, yms maissa, joissa ei elävää uskoa ole ollut enää viime aikoina tai ei ole koskaan ollutkaan ja kuinka nopeasti he kuitenkin ovat omaksuneet tämän saman uskon, vaikka ei olisi maassa yhtään muuta samalla tavoin uskovaista. >>>

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näemme kirjoitti:

Ihailtavaa uskoa ja luottamusta niillä ihmisillä, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat.
Mieleen tulee ne ulkomaiden sisaret ja veljet esim. Afrikassa, Etelä- Amerikassa, Venäjällä, Virossa, yms maissa, joissa ei elävää uskoa ole ollut enää viime aikoina tai ei ole koskaan ollutkaan ja kuinka nopeasti he kuitenkin ovat omaksuneet tämän saman uskon, vaikka ei olisi maassa yhtään muuta samalla tavoin uskovaista.
Se on Jumalan armoa, johdatusta ja suunnitelmaa, että näin tapahtuu. Etsikonaikaa on nyt monissa maissa.
Täällä Suomessa olemme saaneet pitkään olla elävän sanan alla, mutta kuinka kauan? Onko "meillä" vielä armonaikaa?
Monesti täällä Suomessa tänä päivänä, varsinkin tällä palstalla, saa puhua ja puhua yhä uudestaan samoille ihmisille, kuinka ihminen pelastuu ja silti asia ei tunnu menevän perille, kun ei vaan uskota, eikä haluta uskoa. Vähän on enää täällä uusia parannuksentekijöitä. Toivottavasti Suomen kansa vielä ymmärtäisi, että täällä on vielä armon aika, nyt on pelastuksen päivä.
Ettei Jeesuksen tarvitse sanoa armonsa hylkääville: "Jumalan valtakunta "oli" teidän keskellänne."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu