voi antaa ja toivoa. Oma äiti ja oma isä, ne rakkaimmat ihmiset, niitä ei saisi lapselta koskaan viedä. Aikuiset ihmiset jotka lähtevät eri teille ja heistä toinen jättää lapsensa, on anteeksi antamatonta ja itsekästä.
Perusperhe on jokaisen lapsen oikeus. Suurempaa lahjaa ei lapselle voi antaa.
Kun toinen lähtee ja jättää, hän ei välitä lapsistaan yhtään. Kukaan järkevä ihminen ei voi niin tehdä. Suurin loukkaus on vielä jos lapsi saa kuulla että esim. isä on löytäny jonkun paremman äidin ja hänen tilalle. Toivon siinä tilanteessa, että lähtijä isät/äidit jättäisivät omat lapset kokonaan. On surullista kun lapset huomaamavat että hän ei ollutkaan tärkeä lähtijä vanhemmalle. Unohtaminen on parempi kuin ainainen odottaminen ja muisteleminen.
Jatkuva läsnä olo ei ole lainkaan sama kuin vanhempi olisi siinä aina. Lapsen jättäminen on vain aikuiselle helppoa, kun he kuvittelevat, ettei lapsella ole tunteita. Ei ihme että useimmat lapset "vihaavat" tai halveksuvat jättäjä vanhempaa. Kaikki eivät vain osaa elää perheenä. Se on vaativaa. Eikä lapsen tarvi kaikea hyväksyäkään. parempi sekin että lapsella on edes toinen vanhempi, ja yleensä se on se parempi, välittävä vanhempi joka jää lapsen luokse. Valitettavsti useimmiten se on äiti!
Perusperhe on jokaisen lapsen oikeus. Suurempaa lahjaa ei lapselle voi antaa.
Kun toinen lähtee ja jättää, hän ei välitä lapsistaan yhtään. Kukaan järkevä ihminen ei voi niin tehdä. Suurin loukkaus on vielä jos lapsi saa kuulla että esim. isä on löytäny jonkun paremman äidin ja hänen tilalle. Toivon siinä tilanteessa, että lähtijä isät/äidit jättäisivät omat lapset kokonaan. On surullista kun lapset huomaamavat että hän ei ollutkaan tärkeä lähtijä vanhemmalle. Unohtaminen on parempi kuin ainainen odottaminen ja muisteleminen.
Jatkuva läsnä olo ei ole lainkaan sama kuin vanhempi olisi siinä aina. Lapsen jättäminen on vain aikuiselle helppoa, kun he kuvittelevat, ettei lapsella ole tunteita. Ei ihme että useimmat lapset "vihaavat" tai halveksuvat jättäjä vanhempaa. Kaikki eivät vain osaa elää perheenä. Se on vaativaa. Eikä lapsen tarvi kaikea hyväksyäkään. parempi sekin että lapsella on edes toinen vanhempi, ja yleensä se on se parempi, välittävä vanhempi joka jää lapsen luokse. Valitettavsti useimmiten se on äiti!
Vastaukset 21
Vanhimmat
äiti siis vapaasti saa löytää uuden miehen?
Kaksinaamaisuus jipii...
jota oli mukava lukea!Mutta voi ei ihminen voi elää esimrakkaudetrtomassa parisuhteessa lapsensa takia, tai jos toinen ei annakaan siihen mahdollisuutta, ei aina voida olla itsekkäitä, yleensä eroperheet tekevät palveluksen lapsilleen, kun hänen ei tervitese katsella ainaista riitaa ja kinaa, ymmärtämättä etteivät isi ja äiti rakasta toisiaan, mutta haluavat olla epäitdekkäitä, unohtaa omankin onnensa, lapsen takia!!muista, kun sinä olet onnellinen, on lapsikin onnellinen!!ja ei lapsi ajattele että toinen vanhemmista " löytää paremman tilalle", äiti ja isi ovat ne tärkeimmät, ja ainoat sellaiset, mutta kyllä lapsi hyväksyy ja rakastaa toisen vanhemman uuttakin puolisoa ihan varmasti kun hänelle vain suodaan se, sillon tällä lapsella vaan on 2 rurvallista kotia, joissa molemmissa saa rakkautta ja turvaa.Ei mun mielestä eronneita voi ja saa syyttää itsekkyydestä jos erotaan ja on lapsia, silloin vain asiat muuttuu.
"Kaikki eivät vain osaa elää perheenä. Se on vaativaa."
Ns. perusperheenä eläminen on helppoa, jos sitä vertaa uusperheeseen.
Et tiedäkkään, ennen kuin joudut/pääset kokeilemaan.
Siksi on muistettava uusperheessä, jossa on lapsi, jolla on se oma äiti ja isä läsnä, mutta toisella ei, antaa tarpeeksi huomiota ja välittää kummastakin niin paljon kuin pystyy.
Sellasta se elämä on, aina kaikki ei mene niin kuin haluaa ja helpoimman kautta. Mutta jokainenhan tietää, miten hyvältä tuntuu huomata kun niistä suurimmistakin haasteista selviää ja ollaan onnellisia.
Onneksi meillä erolapsen kumpikaan vanhempi ei ole jättänyt toistaan ja ei haasteta riitaa. En tiedä oletko itse juuri joutunut kokemaan eron perheen lapsena, sillä siltä se vaikuttaa kirjoituksestasi, mutta kukaan ei ole lapselle parempi äiti kuin äiti itse. Noh, onhan niitä hyväksikäyttäjiä, alkoholisteja ja muita, mutta jos puhutaan normaalitapauksista. Eikä miehen vaimo halua lapsen äidin paikkaa viedä. Minä olen äiti omalle lapselleni ja tärkeä on myös mieheni toinen lapsi.
Sinun vanhempasi eivät näköjään osanneet hoitaa eroaan, mutta kyllä sinä heille tärkein olet. :) Meillä lapsen isä oli se, jolle lapsi jäi pääsääntöisesti. Se on aivan yhtä valitettavaa kuin jos se olisi äiti, mutta tärkeintähän on, että kummatkin todella välittävät lapsesta ja osoittavat sen. Muuten asia olisi paljon synkempi.
tiedänkin, että perusperhe on se ainut oikea tapa.
Siksi on valitettavaa että minulle on käynyt niin, ja isä viis veisasi lapsistaan enää kun jätti heidät.
Nyt olen täysin yksin hoitanut heidät lähes täysi ikään asti, onpa jo yksi lapsen lapsikin maailmassa.
Isä ei ole enää ollut vuosikausiin kuvioissa, ei ajatuksissa ei missään mukana. Tuskin muistaa monta lasta ja mitkä heidän mimensä ovat. Vastaan tulessa ei varmaan tunnistakkaan, lapset muuttuu iän myötä.
Minusta on sääli että, lapset eivät oikein oppineet tuntemaan omaa isäänsä. Mutta hyvää on se että minä olen ollut korvaamaton heille, tiedän että heistä on tullut järkeviä ja ihania lähes aikuisia, josta voin kiittää vain itseäni.
Ehkä se mies tuntee nyt olevansa sankaria suurempi, mutta vain omissa ajatuksissaan. Nyt lapset viis veisaa siitä mitä miettii ja missä vanhuuden päivät viettää.
Waltonin perhe, lähetäpä toive YLElle...
Tässä taidetaan puhua isästä joka on jättänyt sinut ei lapsia. Kun vanhemmat eroaa tehdään ero siihen toiseen aikuiseen ei lapsiin, voisko ystävällisesti jokainen katkera ex naikkonen tän nyt tajuta.. Se mies eroaa naisesta eikä niistä lapsista.. Haloo..
Jos ei ole vuosiin lapsiaan tavannut, eikö silloin ole eronnut myös heistä.
vuosikausiin. Nyt ehtineet lähes aikuis ikään, eikä vieläkään kiinnosta? Ei sen puolen, nyt lapset sanovat, ei kiitos.
Kyllä meidän ex isä jätti meidän kaikki samaan syssyyn.
jossa taustalla se etä-äiti on katkera tälle uudelle naiselle ja silti pitää itsestään selvänä kaikkea täyshoitoa siellä uuskodissa niin eikö se ole itsekästä myös?
Lapsi tuo mukanaan kaunan tunteet vaikka saa passaukset ja muut niinkuin manulle illalliset!
Olepa siinä sitten tukena ja kivana ihmisenä, (hipoo hyväkskäyttöä)
joutuu orjatyöhän toiseen, vieraaseen huusholliin! Jos eikoti-töitä tarvi kotonakaan tehdä, ei niitä tarvi lapsen tehdä kylässäkään.
ilmoittaa kouluusi, mihin atk-luokkaa käytetään....
Vahvasti kärjistetty asia vai jokin muu?
Aina emme ajattele samoista asioista samoin... noh, niitä ei aina tarvi kommentoida.. sivuttaa jos siltä tuntuu! Jos keskustelua aiheesta pitää saada ei sitä saa jos ollaan samaa mieltä joka asiasta.
Meitä on moneksi,...
Meillä lapset joutuvat tekemään kotitöitä, sekä minun omat lapseni, että mieheni lapset. Minä en ole piika omille lapsilleni, en ole sitä myöskään kenenkään muun lapsille. Jokainen tekee oman osansa yhteisen kodin hyväksi.
Ja mitalissa on toinenkin puoli. Kotitöihin osallistuminen valmentaa lasta aikuisuuteen, opitaan ne kodinhoidon perustaidot. Haukumme täällä miehiä, kun ne eivät tee/osaa tehdä kotitöitä ja sitten kasvatamme omista lapsistamme juuri samanlaisia uusavuttomia.
häkellyttävän monessa perheessä, aivan perusydinperheessä, lapset todellakin loisivat ja passauttavat itseään, rikkaa ristiin laittamatta.
Syy on tietysti vanhempien, hullu työtä tekee ellei ole pakko. Mitähän ne vanhemmat oikein mahtavat ajatella? Eivätkö he tajua, millaisen karhunpalveluksen tekevät lapsilleen ja tietysti myös itselleen? Mitähän niistäkin penskoista mahtaa tulla...
Mitä sitten kun lapsesi on aikuinen ja huomaa, että paikat likaantuu kun ei siivoa, jääkaappi ei täyty itsestään ja pyykit ei pese itse itseään? Menetkö hoitamaan ne kamalat kotityöt lapsesi puolesta? Onko oikeasti sellainen kasvatusmalli hyvä, jossa esim. teini-ikäistä paapotaan ihan kaikessa, itse arvostan sitä, että opin kotityöt äidiltäni eikä tarvinnut olla sormi suussa kun lähti omaan kotiin. Onko se niin paha asia, että kasvatukseen lukee myös askareiden opettelun, joita jokainen tulee tarvitsemaan jos ei suoraan äidin hoivasta päädy puolisoksi naiselle/miehelle, joka tekee kaiken toisen puolesta? Onko oikein riistää ihmiseltä ylpeys siitä, että osaa itse asioita eikä ole vain muiden armoilla? Sekö sitä äidinrakkautta on.
joka asetti isyyden ehdoksi, ettei isällä saa olla muita naisia? Kun ei sunua halunnut, ei saisi olla muitakaan. Olisikohan siinä syytä isän haluttomuuteen tavata vai teitkö itse tapaamiset mahdottomaksi?
En silti tosiaankaan puolustele isää, joka ei lapsiaan tapaa -se on käsittämätöntä. Oma ex-mieheni on onneksi tiiviisti lapsemme elämässä mukana, vaikka meillä molemmilla onkin jo uusi parisuhde.
Tyttäreni kummitäti kävi siivoamassa aikuisen poikansa asunnon viikoittain. Samalla hän kiukutteli, kun pojan toisaalla asuva tyttöystävä ei asuntoa siivonnut. Karu todellisuus tuli pojan eteen, kun äiti kuoli vähän yli viisikymppisenä ja siivous/pyykki ym. palvelut loppuivat.
että harmoninen ydinperhe on lapselle ehdottomasti paras kasvualusta. Perheen hajoaminen on kaikille osapuolille äärettömän suuri tragedia ja toipuminen vaatii aikaa. Tiedän mistä puhun, sillä oma ex-mieheni petti minua vuosia, kunnes lähti lopullisesti toisen naisen matkaan.
Sen sijaan en ymmärrä, miten vanhemmuus loppuisi naisen ja miehen välisen parisuhteen päätyttyä. Ei ero lähtijälle varmasti helppo ratkaisu ole, eritoten lasten kannalta. Onneksi omien lasteni isä on aina halunnut säilyttää hyvät välinsä lapsiinsa erostamme huolimatta ja omasta vihastani huolimatta siihen kannustankin. Meidän keskinäiset ongelmamme eivät kuulu lapsille, enkä ole koskaan toitottanut heille, kuinka kamala isi oli jättäessään meidät. Minuthan hän jätti, eikä lapsia. Jos lapset alkavat vihata toista vanhempaansa, on siinä usein kysymys siitä, että jätetty osapuoli pitää siitä huolen -valitettavaa, mutta niin yleistä, eivätkä äidit useinkaan tunnu tätä katkeruutensa levittämistä itse tajuavan tai ainakin osaavat perustella sen itselleen hyvin.
itsellä omat vanhemmat eläneet liitossa yli 50 vuotta,ja monasti se elämä oli sitä kun me perheen lapset värjöttelimme talvipakkasilla vasikkakopissa maalla...isä oli taas saanut sen raivarinsa,joka kohdistui meihin lapsiin...kukaan ei ollut kuulemassa,asia vaiettiin.Niin kauan kun mummi ja ukki oli elossa tilanne oli jotenkin siedettävä,sillä isä pelkäsi ukkia.Mutta ukin kuoleman jälkeen ei ollut enää ketään kuka olisi meitä puolustanut...tai meidän elämää helpottanut.Pelko oli läsnä joka hetkessä kun isä oli läsnä.
Kotoa oli lähdettävä 15-vuotiaana,halusi tai ei...ja ehkä se lähtö olikin vain helpotus,arvet niistä hetkistä kyllä on jäänyt..kuin myös kehoon ne lukuisat lyönnit remmillä.Tuosta ajasta on nyt kulunut 26 vuotta,enkä vieläkään voi unohtaa.Äiti välillä soittaa,enkä hälle kerro miten sielu itkee vääryyttä siitä miksei hän isän lyönteihin puuttunut?Miksi oma lapsi ei merkinnyt mitään.Isälleni minä olen kai ikäni ollut tuo "näkymätön lapsi"..lapsi,jota ei olisi pitänyt syntyäkään.Muut 3 sisarusta kyllä saavat yhteyttä pitää.
Mutt olen mie omille lapsilleni koittanut olla niin toisenlainen äiti,vaikka ero liitossa itselle tulikin(mies jätti),niin meillä ei lapsia pieksetä..meillä sen sijaan puhutaan paljon!
Puhutaan niistä asioista,joista omassa kodissani ei ikinä puhuttu.Osallistutaan,ollaan kiinnostuneita lasten asioista..niistä vaikeistakin.Yritetään auttaa,kaikessa missä voidaan.Ketään ei jätetä yksin!
Nyt kun uusperhe meilläkin,niin mietin että niin
samankaltainen kuin isäni..oli lasteni isä..jokin tarkoitus silläkin että "heräsin",ja huomasin sen eron myötä.Nykyinen kumppanini on hyvä lapsilleni,kuuntelee ja rohkaisee..välittää.Hyvin ukkini kaltainen.Ei satuta lapsiani henkisesti ei fyysisesti,kuten teki lasten isä omille lapsilleen.Ei onnellisuus ole kiinni siitä onko yh,uusperhe,vain tuo "perusperhe"..siihen kun tarvitaan paljon muutakin.
Joskus uusperhe on sittenkin se parempi vaihtoehto..ei
"parempi sekin että lapsella on edes toinen vanhempi, ja yleensä se on se parempi, välittävä vanhempi joka jää lapsen luokse. Valitettavsti useimmiten se on äiti!"
Meillä äiti häipyi oman isänsä ikäisen miehen mukana ja hoksasi vasta kolmen kuukauden päästä, että hällä oli ne pari mukulaakin. Kun tämä parempi ja välittävämpi vanhempi palasi lapsia hakemaan (kuvitellen lyövänsä elatusmaksuilla rahoiksi), kaikki lastenvalvojat yms. asettuivat äidin puolelle (koska lapset ovat äidin omaisuutta) ja lapset siirtyivät äidin lähihuoltajuuteen. Isä siis lensi kuin leppäkeihäs lastensa elämästä (kun ei ollut tarpeeksi "jännittävä mies"). Onneksi on olemassa kaltaisiasi henkilöitä, jotka jaksavat vielä muistuttaa mikä paskaläjä tuo isä olikaan. Nyt kun on vuosien jälkeen rohjennut perustaa vielä uusperheenkin, niin pitäähän moinen huoripukki tappaa pois täältä hengitysilmaa saastuttamasta, kun kerta lapsensakin "jätti".