Häiriköivät naapurit L:rannassa.

Lappeenrannan Skinnarilassa kaupungin vuokratalossa on noin vuoden ajan asunut todella ärsyttävä perhe.Aiemmin niin rauhallinen, siisti talo on nykyisin kuin eläintarha kun tietty perhe mellastaa, vanhemmat kolme lasta muut asunnossa ramppaavat vieraat.Tenavat huutavat/melskaavat rappukäytävässä iltaisin pitkälle yöhön,soittaen ovisummereita, paukuttaen ovia,jättäen myös ulkoiluvälinevarastoon iltaisin valot palamaaan yöksi,kunnes päivän valjettua ne joku sammuttaa,samoin pihalle heitetään tyhjiä mehu tölkkejä muuta roskaa.Perheen äiti on kuulemma hoitoalan ihminen jota ei kyllä uskoisi, kaikki lihavia kuin porsaat,pukeutuvat epäsiististi kaiken kukkuraksi vailla mitään käytöstapoja.Kyseisessä perheessä näyttää vallitsevan väliäkö sillä henki, valitettavasti.
4877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tämän kirjoituksesi ja rupeavat miettimään käytöstään, jos vaikka älyäisivät korjata sitä parempaan suuntaan.
Yleensä tuollaiset ihmiset kylläkin alkavat vain nimitellä ja haukkua niitä jotka arvostelevat heitä. Ikävä kyllä, nykyisin häiriköt eivät edes huomaa olevansa häiriköitä, vaikka kuka sanoisi mitä heille. Heillä kun on aina OIKEUS siihen ja tähän ja tuohon, omasta mielestään. Eivät osaa välittää toisista ihmisistä, oma napa aina se paras napa joka paikassa. Ei mikään ihme ettei niitä kukaan jaksaisi katsella, saati kunnella tai haistella, kun ovat niin äärettömän ärsyttäviä.

Äänestä

Printtaa tuo kirjoittamasti teksi ja laita ilmoitustaululle -eihän tiedä kuka kirjoittanut. Jos yhtään mitään tajuavat, eiköhän käytös ala muuttumaan.

Äänestä

se hoitoalan ihminen tähän kuuluu?? Millä tavoin erilailla hoitoalan ihmisen kuuluu käyttäytyä? Onko sellainen jotenkin velvollinen olemaan parempi kuin toiset? Eikös ne ole palveluammatissa, eikä mitään ylijumalattaria, joitten pitää olla kaiken inhimillisen yläpuolella?

Äänestä
  • niin kamalan lihavia, vaikka vaarat pitäisi tämän alan ammattilaisilla olla tiedossa ja muutenkin luulisi että hoitoalalla oleva hoitaa itseään ja perhettään paremmin kuin tavallinen tuunari joka ei hölkäsen pöläystä tiedä ravitsemuksesta.
    No en tiedä, mitä tarkoitti, itse käsitin näin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kärsivä. kirjoitti:

Lappeenrannan Skinnarilassa kaupungin vuokratalossa on noin vuoden ajan asunut todella ärsyttävä perhe.Aiemmin niin rauhallinen, siisti talo on nykyisin kuin eläintarha kun tietty perhe mellastaa, vanhemmat kolme lasta muut asunnossa ramppaavat vieraat.Tenavat huutavat/melskaavat rappukäytävässä iltaisin pitkälle yöhön,soittaen ovisummereita, paukuttaen ovia,jättäen myös ulkoiluvälinevarastoon iltaisin valot palamaaan yöksi,kunnes päivän valjettua ne joku sammuttaa,samoin pihalle heitetään tyhjiä mehu tölkkejä muuta roskaa.Perheen äiti on kuulemma hoitoalan ihminen jota ei kyllä uskoisi, kaikki lihavia kuin porsaat,pukeutuvat epäsiististi kaiken kukkuraksi vailla mitään käytöstapoja.Kyseisessä perheessä näyttää vallitsevan väliäkö sillä henki, valitettavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu