mitä tämä voi olla. oikeeseen jalkaan, lähinnä isovarpaaseen on sattunut niin perkeleesti vähän vihmonut vasemmasta jalasta samasta kohdasta-pitkän aikaa. töihin mennessä vähän aikaa sitten ajattelin että voi tätä ilon päivää jalkoihin ei satu vaikka olisi voinut kuvitella jostain kroonista olevan kyseen. sitten oikea käsi etusormesta lähti kipuilemaan-siis heti seuraavana päivänä, kun jalasta kivut lähtivät, alko särkeä saatanallisesti, vihmoen vähän vasemmassa kädessä. siis jalasta käteen tuli kipu. ja nyt tosiaan puhutaan todellisesta särystä eikä mistään pikku kivusta. ja tämä ei ole ihan tuore juttu, tätä on nyt jatkunut jo kesän ja kevään. se kipu häviää ihan täydellisesti jalasta ja siirtyy käteen. ja sitten vielä joku outo värinä kipu sormen päissä, ett ei pysty hiirellä scrollaamaan. ei todellakaan pysyty. mikä on???????? kertokaa, en lukenut näitä juttuja reumasta, mutta ajattelin josko tältä palstalta vastaus kuitenkin löytyisi. en tiedä. itku pääsi, kun se jalan kipu oli kädessä. muuten niin ihana päivä, kun ei jalkaan sattunut.
kertokaa
kanssa ihmiset,
4767
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Laittavat ensiavuksi kortisonipiikin kipeään sormeen ja tutkivat mikä mahtaa vaivata.
Täällä ei kukaan voi hoitaa sinun vaivojasi. Voi olla reumaakin mutta vaikea sanoa.Pitää ottaa verikokeita ja tutkia kaikki nivelet läpi.
Mutta niinkuin sanoin niin mene otattamaan kortisonipiikki kipeään kohtaan.Se vie tulehduksen ja kivun pois!
Hei!
oireet viittaavaat nivelreumaan.en ole asiantuntija, mutta itselläni alkoi samalla tavalla kivut jaloista.kävely oli hankalaa.kipu ei ollut jatkuvaa, mutta ilmaantui aika ajoin ja varsinkin, jos olin kävellyt paljon. No, kohta alkoi tulla kipuja myös sormiin.Menin lääkäriin.
Minulle tehtiin reumatestit ja kauhukseni sain kuulla, että reumafaktorini on koholla. siitä se sitten alkoi koko tämä lääkärirumba.
Alkujärkytyksestä toivuttuani, alkoi hoidot ja reuman kanssa eläminen.
Pää pystyyn ja mene lääkäriin! Sehän voi olla jotain muuta, mutta ota kuitenkin terveytesi vakavasti, sillä sitä ei saa kaupan hyllyltä.
Mun miehelläni kihti oireilee just noin ja kivut on ihan eri luokkaa, kuin mun reumasäryt. Se on todella kovaa tuskaa, kun kihtikohtaus iskee.
Kyllä minäkin suosittelen lääkäriajan varaamista. Ei siellä paljon muuta aluksi voi tehdä, kun verikokeet ottaa ja jos on kihtiarvot koholla, niin se ois ainakin yks mahdollisuus. Kokkeile. Hyvää viikonloppua!
en ole minäkään lääkäri,mutta epäilisin kihtiä.