Paha maku suuhun

kaaso ja morsian

Menin naimisiin kaksi kuukautta sitten. Ystäväni kuukausi meidän jälkeemme. Olimme toisillamme kaasoina.

Ystävästäni oli minulle älyttömästi apua kaasona. Hän hoito homman todella hyvin, olin tyytyväinen. Tosin koin, että en kehdannut pyytää häneltä mitään esim hääjuhlan aikana; hän kun vaikutti nuivalta ja haluttomalta. Siis teki kaiken kuin velvollisuudesta ja vetosi useissa kohdin siihen, miten ei jaksa välttämättä.

Itse pyrin yhtä hyvään suoritukseen kuin hän. Järjestin mahdollisimman ihanat polttarit - joissa hän vaikutti myös tylsistyneeltä, eikä itse tuntunut viihtyvän ollenkaan. Sain paljon tehtäviä ja maksoin morsiammen puolesta myös hääjuhlaan erinäisiä asioita (kuten epäilemättä hänkin itselleni); silti koin, ettei panostani arvostettu yhtään. Suuhun jäi tosi paha maku ystäväni asenteesta.

Itse pidin huolta siitä, että kysyin usein, olenko teettänyt liikaa hommia. Kiitin monta kertaa eri tilanteissa ja pyrin siihen, että ystäväni tiesi, miten korvaamatonta minulle hänen apunsa on. Ostin hänelle lahjan vaivoistaan.

Itse sain kaasona kuulla tiuskimista, ärähtelyä, lauseen "pitääkö mun joka välissä kiittää?" (en siis pyytänyt kiitosta tai mitään) ja minulta kysyttiin vielä hääpäivänä, että olenko hommannut vieraskirjan. Mistään sellaisesta ei ollut ollut puhetta, eikä se käsittääkesi kaason hommiin erityisesti kuulu.

Häiden jälkeen ystäväni ei edes viitsinyt palauttaa minulle lainaamiani tavaroita, jotka siis jäivät ystäväni vanhemmille 400km:n päähän. Vastaukseksi kyselyyni sain: "no, sieltähän ne sitten löytyy".

Olipa mukavaa olla kaasona! Sitten kaikki vielä häissä kehuivat, miten empaattinen tyyppi ystäväni on. No, varmaan onkin sellaisille, jotka eivät häntä kunnolla tunne. Lähimmilleen hän osaa kyllä olla melkoisen vaativa ja ilkeä :(

7

2989

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • järki

      on ollaa ristikkäin kaasona noin peräjälkeen. kuinka saitte kumpikaan järjesteltyä omia häitänne, kun piti samalla murehtia myös kaason häitä?

      ehkäpä kaasosi oli stressaantunut ja siksi kireä, kuten morsiamet yleensä?

      • kaaso ja morsian

        Me päätimme järjestää häät 9 kk ennen itse H-hetkeä. Ystäväni päätti puolisoineen omistaan 3 kk ennen häitä, vähän niin kuin äitinsä mieliksi - eli 2 kk ennen minun häitäni.

        Eli varmasti hän oli stressaantunut, kiire ja kaikkea.

        Mutta niin olin minäkin, eikä tullut mieleenkään alkaa sitä kaasooni purkamaan. Olkoot vaikka miten stressaantunut, niin eikö se kohde ole jossain muualla (kuin siinä ihmisessä, joka tekee parhaansa auttaakseen)?


    • ... että

      ... eipä kannata kenellekään kaasoksi lupautua kun sanomista tulee AINA.

      • kokemusta on

        Olen ihan samaa mieltä, ÄLKÄÄ SUOSTUKO KAASOKSI! se on yhtä helvettiä se..


    • vo - nen

      nyt peliin vähän ymmärrystä ja katse pois omasta pikku navasta! oletan että olet sama kaaso, joka tuossa heinäkuun loppupuolella mietti puheen kirjoittamista (muutama ketju alempana).

      ajattelehan nyt vähän ystävätärtäsi, joka ensin järjesti sinun hääsi, sitten omansa ja lisäksi on raskaana. ei ihme, jos hän on ollut hieman 'nuiva ja haluton'. kuten itsestäsi olet huomannut, jo kaksien noin tärkeiden juhlien järjestäminen voi olla stressaavaa ja vetää pinnan kireälle. lisäksi tuo raskaus ei välttämättä ole helppo asia, niin ihanaa kun se epäilemättä onkin. kuitenkin, varsinkin alkuvaiheessa väsymys voi olla valtava ja ajatuskin ruuasta saa mahan kiertämään. älä siis ihmettele jos ystävättäresi ei ole jatkuvasti jaksanut hehkuttaa ja vakuutella sinulle miten ihana ja korvaamaton ihminen Sinä, Ystävä hänelle olet.

      pese paha maku suustasi äläkä käyttäydy kun murkkuikäinen prinsessa, olethan kuitenkin aikuinen ihminen! nauti omasta elämästäsi ja anna ystävättäresi nauttia omastaan, äläkä pahoita hänen mieltään turhalla murjotuksella.

      • kaaso ja morsian

        Juu sama tyyppi. Puhe meni muuten hyvin ja oli hauska :)

        Joskus vaan toivoisi, että sitä ymmärrystä tulisi toiseenkin suuntaan. Kun tuntuu, että homma menee aina ja kaikissa asioissa näin päin.

        Että minä ymmärrän ja annan tilaa/ aikaa/ ystävällisyyttä, vaikka vastaan tiuskitaan. Tiedän satavarmasti, ettei tulisi kuuloonkaan, että itse alkaisin käyttäytyä ystävääni kohtaan, kuten hän tekee. Lisäksi minun on todella vaikea kohdata häntä sanomalla suoraan, että koen hänen aliarvioivan minua ja tunnen, ettei hän välitä minusta oikeasti :( Olen muutaman kerran yrittänyt - tuloksena suuttuminen, kieltäminen ja minut ympäripuhuminen. Ystäväni on erittäin älykäs ja verbaalisesti lahjakas.

        Mutta kai minä sitten vain jatkan huonon käyttäytymisen ymmärtämistä. Ainahan sille joku syy löytyy; välillä parempi, välillä huonompi.


      • Syksyn morsian
        kaaso ja morsian kirjoitti:

        Juu sama tyyppi. Puhe meni muuten hyvin ja oli hauska :)

        Joskus vaan toivoisi, että sitä ymmärrystä tulisi toiseenkin suuntaan. Kun tuntuu, että homma menee aina ja kaikissa asioissa näin päin.

        Että minä ymmärrän ja annan tilaa/ aikaa/ ystävällisyyttä, vaikka vastaan tiuskitaan. Tiedän satavarmasti, ettei tulisi kuuloonkaan, että itse alkaisin käyttäytyä ystävääni kohtaan, kuten hän tekee. Lisäksi minun on todella vaikea kohdata häntä sanomalla suoraan, että koen hänen aliarvioivan minua ja tunnen, ettei hän välitä minusta oikeasti :( Olen muutaman kerran yrittänyt - tuloksena suuttuminen, kieltäminen ja minut ympäripuhuminen. Ystäväni on erittäin älykäs ja verbaalisesti lahjakas.

        Mutta kai minä sitten vain jatkan huonon käyttäytymisen ymmärtämistä. Ainahan sille joku syy löytyy; välillä parempi, välillä huonompi.

        Ehkä olette saaneet yliannostuksen toisianne, kahdet häät samojen henkilöiden järjestettävänä noin lähekkäin. Ottakaa vähän etäisyyttä toisiinne hetkeksi, kyllä ystävyys varmasti sitten taas jaksaa kukkia.

        Minulla itsellä on tällä hetkellä häiden jälkeinen flunssa ja muutenkin uupunut olo. Häät olivat yllättävän raskaat, siinä kulminoitui kuukausien järjestelyt ja jännitys. Voin vain kuvitella miltä tuntuisi jos järjestettävänä olisi ollut kahdet häät! Nyt jo heti pitäisi ruveta miettimään niitä toisia... Huh!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1792
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      866
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    6. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      93
      600
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      505
    Aihe