tenttiahdistusta

Olen ulkomailla vaihdossa taman vuoden ja nyt iskee tenttipaniikki paalle. Lukuinnostusta ei loydy koto-Suomessa vietetyn joululoman jalkeen, pelkaan etten jaksa ja selvia tenttiviikosta. Jarki sanoo, etta pari viikkoa ja sitten helpottaa, mutta kun ei saa syotya, nukuttua eika edes luettuakaan.

Milla te selviatte ahdistuksesta. Tiedan, ettei taman ajan pitaisi olla minulle sen vaikeampaa kuin muillekaan, mutta hetkittain ahdistus iskee niin kovalla voimalla, etta kaikki tuntuu kaatuvan.

Kaiken taman ahdistuksen kruunaa lentoyhtion havittama matkalaukku, jossa osa muistiinpanoistani on. Tiedanhan mina, ettei matkalaukkuun saa laittaa mitaan tarkeaa/arvokasta, mutta kun ei niita kaikkia kirjoja olisi jaksanut koneessakaan kantaa mukana.

Kirjoittaminen helpottaa, mutta jos jollakin olisi neuvoja ahdistuksesta ylitse paasemiseen niin otan kiitollisena vastaan...
3432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kun minuun iskee ahdistus niin menen tekemään sitä mistä todella pidän ja mikä on intohimoni;tanssi. Kun saa vedettyä kunnon kahen tunnin treenin tai on jonkun lauantai illan tanssimassa niin lukeminen maistuu jo melkein hyvältä...tuo auttaa minulle kun saa ajatukset edes hetkeksi muualle,mutta kaikkihan on henkilökohtaista...onnea ja voimia sinulle lukemiseen.

Äänestä
  • Tsau!

    Olen samaa mieltä kanssasi liikunnan ja opiskelumotivaation ja tehokkuuden yhteydestä! Kaikille tulee ajoittain laiskuuden ja väsymyksen tunteita, mutta paras keino niiden karkottamiseen on liikunnan harrastaminen tavalla tai toisella. Omalla kohdallani parhaiten tenttiahdistus ja muut opiskelumurheet katoavat kössi- tai sulkapallokentillä tai kuntosalin venyttelymatolla torkkuessa =).

    Pikemminkin ahdistusta syntyy siitä tällä hetkellä, ettei ole pitkään aikaan (yli viikkoon) ehtinyt harrastaa mitään hikiliikuntaa. Eikä tämä viikko näytä yhtään sen paremmalta... Liika kunnianhimoisuus ja perfektionismi opiskelunkaan suhteen ei ole hyvästä omasta mielestäni. Hyvä terveys toimii sopivana platformina kaiken muun elämään liittyvän (kuten opiskelu ja ammatti) rakentamiseen.

    Tsemppiä!

    Äänestä

No, minä ainakin olen selvinnyt yksinkertaisesti vetämällä *hirveät perseet* baarissa. :) Saarnatkaa vaan alkoholin haitoista, mutta kyllä se ainakin stressin laukaisee ja krapulapäivän kooman jälkeen jaksaa taas hyvin lukea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahdistunut kirjoitti:

Olen ulkomailla vaihdossa taman vuoden ja nyt iskee tenttipaniikki paalle. Lukuinnostusta ei loydy koto-Suomessa vietetyn joululoman jalkeen, pelkaan etten jaksa ja selvia tenttiviikosta. Jarki sanoo, etta pari viikkoa ja sitten helpottaa, mutta kun ei saa syotya, nukuttua eika edes luettuakaan.

Milla te selviatte ahdistuksesta. Tiedan, ettei taman ajan pitaisi olla minulle sen vaikeampaa kuin muillekaan, mutta hetkittain ahdistus iskee niin kovalla voimalla, etta kaikki tuntuu kaatuvan.

Kaiken taman ahdistuksen kruunaa lentoyhtion havittama matkalaukku, jossa osa muistiinpanoistani on. Tiedanhan mina, ettei matkalaukkuun saa laittaa mitaan tarkeaa/arvokasta, mutta kun ei niita kaikkia kirjoja olisi jaksanut koneessakaan kantaa mukana.

Kirjoittaminen helpottaa, mutta jos jollakin olisi neuvoja ahdistuksesta ylitse paasemiseen niin otan kiitollisena vastaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu