Tässä tarina ja kaipaisin kommentteja kaikilta:
Viime tiistaiyönä koin elämäni karmeimpia asioita...
Olen 20vuotias nuori nainen,asun yksin koirani kanssa.Olen jo pari vuotta ollut sairaslomalla ja vielä on ainakin vuosia edessä,syynä ovat olleet vaikea masennus sekä sosiaalistentilanteiden pelko.Helppoa ei ole ollut.Ja kun olen vielä todella herkkä ihminen.Tuossa vähän taustaa minusta.
Viime tiistayönä...Kaikki oli ihan hyvin,ei masentanut eikä mitään,olo oli ihan hyvä,tosi hiukan jännitti kun seuraavana päivänä oli tarkoitus soittaa tärki ennen tärkeä puhelu.Olen kova stressaamaan.
Otin normaalisti lääkkeen ennen nukkumaanmenoani,minulle on määrätty 200mg seroquel nimistä lääkettä univaikeuksiini.Otin lääkkeet ja menin sänkyyn lukemaan.Kaikki oli ihan hyvin.
Vähän ajan päästä tuli kumma olo kirjaa lukiessa.Tuntui kuin tulisi oksennus.Nousin istumaan sängyn reunalle ja sitten se alkoi...
Tuntu että sydän pomppaa ulos rinnasta!Sydän hakkasi mielettömän kovaa,sitä ei voi sanoinkuvata.Jokainen sydämenlyönti tuntui kuin iskulta.Keho tärisi lyöntien lomassa.Ajattelin että nyt kuolen! Soitin äidilleni joka asuu 2km päässä,sanoin että tulee heti seurakseni koska pelotti.Puhelun jälkeen olin varma että nyt lähtee taju,sydämeniskut olivat todella nopeita ja pyörrytti.Menin avaamaan oven siltä varalta jos pyörtyisin.Sitten aloin miettiä että ei kai tämä johdu ottamistani lääkkeistä.Menin heti vessaan oksentamaan mahani tyhjäksi.Sitten join ja oksensin taas.Sormet kurkkuun vaan.
Äitini tuli ja sanoin että soittaa ambulanssin.Tuntui koko ajan että lähtee taju.Äitini mittasi verenpaineeni.Pulssini oli 157 eli mielettömän korkea.Tuntui ikuisuudelta kun ambulanssi tuli.He mittasivat verenpaineeni myös joka oli sama ja sanoivat sitten että mennään sairaalaan.
Tämä kaikki oli jotain ihan hirveää painajaista...
Tämä on ilmiselvä paniikkikohtaus sanoi kaikki lääkärit ja kotiin päästyäni olen lukenut tästä aiheesta 24/7.
En ole nukkunut kahteen yöhön.En uskalla ottaa lääkkeitäni enkä uskalla syödä kunnolla.Naurettavaa mutta pelottaa ihan kamalasti.Mä luulin oikeasti kuolevani sinä yönä ja en KESTÄ jos koen saman kohtauksen taas!
Siksi kirjoitin tänne...Haluaisin keskustella ihmisten kanssa jotka ovat kokeneet/kokevat tätä samaa helvettiä :/
Terveisin Kirsi
Viime tiistaiyönä koin elämäni karmeimpia asioita...
Olen 20vuotias nuori nainen,asun yksin koirani kanssa.Olen jo pari vuotta ollut sairaslomalla ja vielä on ainakin vuosia edessä,syynä ovat olleet vaikea masennus sekä sosiaalistentilanteiden pelko.Helppoa ei ole ollut.Ja kun olen vielä todella herkkä ihminen.Tuossa vähän taustaa minusta.
Viime tiistayönä...Kaikki oli ihan hyvin,ei masentanut eikä mitään,olo oli ihan hyvä,tosi hiukan jännitti kun seuraavana päivänä oli tarkoitus soittaa tärki ennen tärkeä puhelu.Olen kova stressaamaan.
Otin normaalisti lääkkeen ennen nukkumaanmenoani,minulle on määrätty 200mg seroquel nimistä lääkettä univaikeuksiini.Otin lääkkeet ja menin sänkyyn lukemaan.Kaikki oli ihan hyvin.
Vähän ajan päästä tuli kumma olo kirjaa lukiessa.Tuntui kuin tulisi oksennus.Nousin istumaan sängyn reunalle ja sitten se alkoi...
Tuntu että sydän pomppaa ulos rinnasta!Sydän hakkasi mielettömän kovaa,sitä ei voi sanoinkuvata.Jokainen sydämenlyönti tuntui kuin iskulta.Keho tärisi lyöntien lomassa.Ajattelin että nyt kuolen! Soitin äidilleni joka asuu 2km päässä,sanoin että tulee heti seurakseni koska pelotti.Puhelun jälkeen olin varma että nyt lähtee taju,sydämeniskut olivat todella nopeita ja pyörrytti.Menin avaamaan oven siltä varalta jos pyörtyisin.Sitten aloin miettiä että ei kai tämä johdu ottamistani lääkkeistä.Menin heti vessaan oksentamaan mahani tyhjäksi.Sitten join ja oksensin taas.Sormet kurkkuun vaan.
Äitini tuli ja sanoin että soittaa ambulanssin.Tuntui koko ajan että lähtee taju.Äitini mittasi verenpaineeni.Pulssini oli 157 eli mielettömän korkea.Tuntui ikuisuudelta kun ambulanssi tuli.He mittasivat verenpaineeni myös joka oli sama ja sanoivat sitten että mennään sairaalaan.
Tämä kaikki oli jotain ihan hirveää painajaista...
Tämä on ilmiselvä paniikkikohtaus sanoi kaikki lääkärit ja kotiin päästyäni olen lukenut tästä aiheesta 24/7.
En ole nukkunut kahteen yöhön.En uskalla ottaa lääkkeitäni enkä uskalla syödä kunnolla.Naurettavaa mutta pelottaa ihan kamalasti.Mä luulin oikeasti kuolevani sinä yönä ja en KESTÄ jos koen saman kohtauksen taas!
Siksi kirjoitin tänne...Haluaisin keskustella ihmisten kanssa jotka ovat kokeneet/kokevat tätä samaa helvettiä :/
Terveisin Kirsi
Vastaukset 6
Vanhimmat
Joo,tiedän että nuo rytmihäiriöt osaa olla pelottavia.. Mulla on taipumus siihen että sydän jättää lyöntejä väliin ja välillä on ollut myös sitä että sydän alkaa hakkaamaan hullun lailla. Olin jonkun aikaa syömättä magnesiumia ja hiljattain aloin syömään sitä uudestaan kun aloin epäilemään että hakkaakohan sydän siksi herkemmin kun en syönyt sitä. Ja kas,nyt tuntuu että on helpottanu..
Onko sulle määrätty muuta lääkettä kuin tuo lääke univaikeuksiin? Tuli mieleen että voisit keskustella lääkärin kanssa että voisiko se määrätä tarvittaessa otettavia beetasalpaajia tai jotain muuta lääkettä. Mulla on joskus ollut tykyttelyyn jotain beetasalpaajaa ja nyt on varalta Propral(en muista onko sekin beetasalpaaja..)ja kyllä ne on sydämen sykettä alentanu. Tosin jonkun aikaahan menee ennenkuin lääke vaikuttaa ja liian usein niitäkään ei oo hyvä ottaa. Mutta kannattais käydä lääkärin juttusilla sillä nyt tuosta asiasta on tullu sulle sellainen "mörkö" että jotain tarttis tehdä. Kohtauksien uusintapelko on hirvittävää ja jo sekin lisää hermostumista entisestään ja kohta taas sydän pamppailee.
Miksi et uskalla syödä? Nälkä omalta osaltaan heikentää olotilaa. Mulla kun aikanaan oli paniikkihäiriö pahimmillaan niin silloin ei ollut ruokahaluakaan ja laihduin kamalasti. Mutta yrittäisit syödä sillä keho tarvitsee ravintoa.
Mulla itsellä oli yksinolopelkoa ja olinki usein muualla tai sitten mun luona oli joku. Tuli mieleen että kun pelkäät nyt nukkua niin voisitko saada jonkun seuraksesi tai mennä itse vastaavasti vaikka äitisi luo. Siitä pelosta on kuitenki hyvä päästä eroon mutta ehkä akuutissa vaiheessa vois olla hyvä ettei tarvis olla yksin.
Mutta ennenkaikkea käy juttelemassa lääkärin luona ettei tilanne pitkity! Voimia sinulle!
beetasalpaajista ja auttaa kylläkin takycardiakohtauksessa suht nopeasti, lääke imeytyy nopeasti. Propral ei sitten sovi laisinkaan astmaatikolle.
propral ei oikeast auta itse paniikkihäiriöön. lääkäri määräsi sitä ja sain niistä vain kamalat rytmihäiriöt ja kun pelästyin sydänkipua, niin siitä seurasi paniikkihäiriökohtaus.
auta kaikkiin paniikkioireisiin, beetasalpaaja kun ainostaan alentaa RR-arvoja ja sydämen sykettä.
vaikka sinulla on diagnosoitu depressio ja sos.fobia??? Outoa. Aika korkea annos Seroquelia unettomuuteen.
Paljonko sinulla sitten oli se verenpaine, et mainitse sitä laisinkaan? Äitisi mittasi sen, ampparilaiset mittasivat sen, paljonko se oli?
Niin, kyseessä oli varmastikin paniikkikohtaus, ja sitä tuleeko niitä joskus tulevaisuudessa uusia, sitä ei voi kukaan sinulle ennustaa, ei kukaan, eivät lääkäritkään.
Mutta, asennoidu siihen siten, että vaikka kohtaus tuntuu kaamealle niin siihen EI kuole, harvemmin edes menettää tajuntaansa.
Minulla on paniikkihäirö, menossa viidestoista vuosi sen kanssa, välillä parempia aikoja, harvemmin kohtauksia, välillä menee huonommin, mutta kaikkeen tottuu.
Ota asia esille seuraavalla psykiatikäynnilläsi, voisit pyytää beetasalpaaja varuiksi, se ainakin tasoittaa pulssin.
Kirjoitat että olet ollut pari vuotta sairaslomalla ja edessä on "ainakin vuosia"...
Etkö sitten saa mitään apua terapiasta?
Kuka sinulle on ennustanut, että edessä on vielä useita sairasteluvuosia? Kukaan kun ei sellaista voi ennustaa.
Minkälaatuista depressiosi on? Minkä asteista? Psykoottistasoista vai ei?
Miksi sinulla ei ole lääkitystä jos sinulla on selvät diagnoosit? Depressio ja sos.fobia.
Ihmettelen suuresti sitä, ei pelkällä Seroquelilla (joka ei edes ole masennuslääke vaan antipsykootti) depressiota hoideta.
Niin, toivon mukaan kohtaukset eivät toistu, mutta jos toistuvat muista rauhoittaa itsesi ja takoa päähäsi että siihen ei kuole.
Mulla tuli samanlainen kohtaus (se eka on aina kuulemma se rajuin) n. puoli vuotta sitten. Minäki luulin että nyt se on menoa. Poikaystäväni isä vei sairaalaan ,ja siellä sanottiin kanssa heti että paniikkihäiriö. Psyykelääkkeet sain vasta pari kuukautta myöhemmin. Olin päättänyt että ilman lääkkeitä en selviä, joten hakeuduin yksityiselle ja sain niitä SSRI tai jotakin sinne päin lääkkeitä (nimeltään cipralex)joihin ei pitäisi jäädä koukkuun....
Lääkkeet alko tehota parin vkon jälkeen täydellisesti. Ei ahdistanun ja oli tosi hyvä olo. Nyt sitten viikko sitten oireet ihan yhtäkkiä uusiutu, ei onneksi tullut semmosta kaameeta kohtausta, mutt ahdistus ja pelko ja pahoinvointi palas, enkä ole nyt viikkoon kyenny lähtemään koulutukseen joka mulla elko vähän aikaa sitten, menee sekin nyt sitten varmaan suohon. Nyt vaan pelottaa koko aika että millonkohan olo parantuu kokonaaan, ja jos parantuu, pettääkö lääke taas ja joudun nostamaan määrää tms...