Minulta on tasan 23 vuotta sitten kuollut pikkuveli. Hän oli silloin 21 vuotias ja minä olin 26 vuotias. Meitä oli yhteensä kuusi lasta, siis senaikainen suurperhe, jota nykyisin jo ihmeteltäisiin. Meidän äiti ja isä murtui täysin, niin kuin me muutkin, ja koko paikkakunta. Koska veljeni kuoli täysin yllättäen kahden mustasukkaisen miehen käsiin. He saatiin kiinni ja saivat oikeudessa tuomion murhasta. Kukaan meidän perheestä ei kyennyt hoitamaan mitään, minä olin ainoa, koska olin vanhin lapsista. Kävin tunnistamassa veljeni. se nyt jäi arvauksen varaan melkein. Hoidin opiskeluni ja lasteni ohella veljeni hautaan ja tein perunkirjoitukset kanssa.
Mutta tästä oli kuitenkin minulle hyötyä myöhemmin. Minä aloin selvitä asiasta ensimmäisenä, ja myös puhumaan siitä. Se kesti kyllä 2 vuotta, josta ajasta en muista kuin että opiskelin ja valmistuinkin hyvin arvosanoin.
Kertokaa omasta vaikeesta läheisenne menetyksestä.
Mutta tästä oli kuitenkin minulle hyötyä myöhemmin. Minä aloin selvitä asiasta ensimmäisenä, ja myös puhumaan siitä. Se kesti kyllä 2 vuotta, josta ajasta en muista kuin että opiskelin ja valmistuinkin hyvin arvosanoin.
Kertokaa omasta vaikeesta läheisenne menetyksestä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kun aloin lukea aloitustasi. Kuukausi sitten tuli minun veljeni kuolemasta 23 vuotta. Hänkin oli tuolloin 21 vuotias.
Pystyn hyvin ymmärtämään perheenne murtumisen noin kammottavan tapauksen seurauksena. Silloin tuntuu kuin itsekin kuolisi, ruumis vain liikkuu.
Minä en pysty vieläkään itkemättä puhumaan omasta veljestäni, vaikkei tapaus ollut yhtä järkyttävä.
Meni oikein kylmät väreet pitkin selkäpiitäni, kun luin sinun viestisi. Olen itseasiassa järkyttynyt. Miten voidaan näin kohdata palstalla saman järkyttävän kokemuksen omaavina.Ja saman ikäisinä ja yhtä kauan kuolleina. Mun sydän ihan jyskyttää. Kiitos sulle, että kirjoitit. Ja sinulle jaksamista erityisesti.
Käytiin viimesenä syksynä ämpärillinen puolukoita.
Se oli semmonen maalaismies.
Tuli paksusuolen syöpä.
Terve mies pantiin saattohoitoon yht´äkkiä.
Tai terve ja terve, kun syöpä oli levinnyt.
kun joku läheinen kuolee äkisti.Siitä ei periaatteessa pääse koskaan täysin yli. Ajattelen minäkin pikkuveljeäni, vaikka elämä "on normaalia". Että, minkähän näköinen hän olisi nyt ja sellaisia asioita. Muistan hyvin vielä sen oikeudenkäynnin, jossa olin myös mukana. Se mitä kuulin sielä, en ole kertonut edes siskoilleni, ettei se todellisuus mene koskaan äidin ja isän korviin. Siitä pidän huolen. Joten kannan karmivaa yksityiskohtaista salaisuutta sisälläni loppuun asti, olenhan sen tämän 23 vuottakin jo pitänyt. Kiitos sinulle vastauksestasi ja voimia myös. Terveisin aloitteentekijä.
Jokainen ei tuollaista kestäisi. Lehdistä lukee pienen kirjoituksen henkirikoksista ym ja asian sivuuttaa, mutta jos hiukan pohtisi hetken tapahtunutta, ymmärtäisi kuinka montaa läheistä rikokset koskevat ja kuinka rankkaa selviäminen heille täytyy olla. Omalla kohdallani ei ole tapahtunut traagisia menetyksiä, mutta jaksamista heille, joita on kohdannut järkyttävät läheisten kuolemat ja kaikista pahinta, jos henkirikoksista kyse.
On kohdalleni sattunut liian paljon,nuo edellä kerrotut kalpenee täysin. Kestettäväkseni on
annettu kahden veljen itsemurha ja vielä heidän
kummankin poika on tehnyt itsemurhan. Näistä tapauksista on vanhimmasta jo 30 vuotta ja toisesta
20 vuotta sekä 18 ja 17 vuotta. Ikinä niistä ei pääse eroon etsii syytä itsestään ja muista läheisistä. Eikä nämä tähän lopu viime pääsiäisenä
nuorimman veljen ainoa 25 vuotias poika kuoli
epäselvissä olosuhteissa,tavallaan vaikkakin hänet saatiin sairaalahoitoon mutta apu oli siinävaiheessa
myöhässä.
n.10v sitten.
maalimani romahti,olin turta en osannu itkeä kun yksin,,,
ajattelin olevani kova kun ei itkettänyt.
"PITI"olla vahva kukas ois hoidellu asiat mitä siihen liittyi,,,,niin aattelin silloin.
Olihan mies mut MINUN piti hoitaa asiat enhän saanu
olla heikko kai se sitä oli.
MUT KUN PAKOLLISET ASIAT OLI OHI ,niin huomasin
kaikki jatkuvuus loppui siihen,,,materiaaliset asiat ja kaikki menetti merkityksensä ja sitä on edelleenkin.
Tuli muutaman vuoden päästä loppuunpalaminen työssä ja nyt ollaan eläkkeellä (työkyvyttömyys).
Asialla on jotain hyvääkin,elämän arvot muuttuin vaikka kovankäden kautta.
onneksi selvisin masennuksesta ,ainakin nyt jo helpottaa,,,toivon että jatkossakin jaksan.
Kiitos Kaikille vastauksistanne, että uskalsitte kertoa läheisenne kuolemasta. Kaikki kuolemat ovat niin subjegtiivisia ja ahdistavia, ettei tavallinen ihminen tosiaankaan välitä edes ajatella, jos lukee jonkun ihmisen kuolemasta, niin kuin eräs vastaajistakin sanoi. Se vaan ohitetaan, eikä hetkeksikään mietitä kuolleen omaisia. Toisille ihmisille niitä satelee roppakaupalla. minäkin tunnen erään samanlaisen perheen, kun tässä eräällä kertojalla. se on jo niin käsittämätöntä, että se menee yli täysin. Aina kun kuulin kyseisen perheen tapahtumasta kuolemasta, en enää pystynyt reagoimaan siihen.
Oman lapsen kuolema on minusta kaikkein kaameinta. Itselläni on kolme poikaa, ja mietin usein, että jos menetänkin yhden tai vaikka useamman lapseni kuolemassa. olen niin paljon ajatellut vanhempiani, kun veljeni kuoli, että väkisin tulee jo etukäteen pelättyä. Ja niinkuin tämä henkilö kertoi poikansa kuolemasta, ja siitä, että hänen kohdallaan elämänarvot muuttuivat täysin sen jälkeen, on varmasti meille kaikille tapahtunut. Käsittämäntöntä on myös se, että kuinka paljon ihminen yleensä kestää. Aivan mielettömästi, kun tulee tilanne kohdalle. Jos vaan ajatellaan jokin asia, että jos se tapahtuisi, niin ajatellaan mielessään, etten tota kestäisi. Mutta niin me vaan olemme kestäneet, JA SE ON JO IHME.
Tuossa vielä eräs mainitsi henkirikoksesta, jonka me kohdattiin ja myös eräs kirjoittaja,että hänen poikansa kuoli epämääräisissä olosuhteissa, on myös omaa luokkaansa. Mutta olen myös ajatellut näiden murhaajien äitejä ja isiä ja perheitä, niin se on varmasti niin kauhea häpeä niille kestää, luulisin ainakin. Samoin itsemurhan tehneet omaiset varmaan kantavat kaameaa syyllisyyden taakkaa, vaikka se on kin ihan turhaa, koska ihminenhän itse päättää elämästään.
Tässä on hyvä läpileikkaus erillaisista läheisten kuolemista ja niiden vaikutuksista, joka todella panee miettimään myös toisten ihmisten kohtaloita, eikä vaan käperry omaan kohtaloonsa. Kiitos kaikille vastauksistanne. Se on ollut vaikeaa kirjoittaa, kun haavat samalla aukeavat esiin. Voimia meille kaikille. Olemme voiton puolella kuitenkin jo. Jotkut ihmisethän jopa romahtavat täysin niin, ettei normaaliin elämään ole enää kykyjä.
minulta kuoli isä yllättäen vuonna -97 ,ei näyttänyt olevan sairas ei sanonut mitään, ehkä ei tiennyt itsekkään ,,ja siitä kaksi kuukautta meni mieheni ,tuli akuutti leukemia ,tuli, meni ja vei, siis kaksi raksasta ja parin kuun välein, en musita miten hoidin lapset josta toinen oli velä pieni, mut kaipa se jotenkin meni ,,vuosi oli mulla sumussa ja varmaan hoidin lasteni surua siinä samalla, vai kävikö siinä niin että hoidin ensin lasten surut ja sitten onmani, en tiedä mutta elämä voitti, kunnes kolme vuotta sitten menetinihana rakkaan siskoni leikkauspäydälle , sisko ja minä olimme parhaat kaverit, mun kaikki kesä ihanuudet jäi siihen ,kun käivmme kaksin kesälavoilla pitkin suomea , nyt en ole sen jälkeen käynyt, se oli iso aukko joka tuntuu kesällä olevan vieläkin pinnalla se tunne, mut taas mennään vaan eteen päin . kaikkia kolmea rakstaen,,,ja muisten lämmöllä ja rakkaudella,,