50- ja 60-lukujen maataloudesta silloisen Pielisjärven alueella olisi paljonkin kerrottavaa. Ollaanhan melkein maanviljelyksen pohjoisrajalla. Omalta osaltani tuon esille yhden mieleentulevan aiheen.
Ennen kasvatetiin lehmille rehunaurista eli turnipsia. Lapsena kuulin sille nimen turnas. Olivat isoja, lantunkokoisia ja näköisiä mölliköitä. Onhan se kasvina lantun ja nauriin sukua.
Turnaan harvennus oli totista työtä, johon laitettiin aina alaikäiset. Polvillaan kontaten mentiin peltoa eteenpäin taimiriviä pitkin kokonainen pitkä päivä. Liikoja ei laiskoteltu, vain "lakisääteiset" tauot sai pitää. Liiat taimet kuopastiin sormin jos ei ollut saatavilla työkalua ja aina ei ollut.
Joskus aamulla, kun oli kuuma päivä tulossa ja polvet olivat kipeinä edellispäivän konttauksesta, olivat tunnelmat vähän sanoisiko jäykähköt ensimmäistä kertaa polvistuttaessa. Mutta mentävä oli, ei auttanut kotona sanoa etten lähde.
Syksyisin poikaviikarit harrastivat pientä turnasvarkautta isäntien pelloilta. Napattiin yksi, pyyhittiin enimmät mullat ja savet miten osattiin ja siitä vaan syötiin kävellessä. Eikä kukaan koskaan sairastunut vaikka taisi siinä multaakin mukana mennä aimo annos.
Olisi kiva kuulla muittenkin maatalouskokemuksia.
Ennen kasvatetiin lehmille rehunaurista eli turnipsia. Lapsena kuulin sille nimen turnas. Olivat isoja, lantunkokoisia ja näköisiä mölliköitä. Onhan se kasvina lantun ja nauriin sukua.
Turnaan harvennus oli totista työtä, johon laitettiin aina alaikäiset. Polvillaan kontaten mentiin peltoa eteenpäin taimiriviä pitkin kokonainen pitkä päivä. Liikoja ei laiskoteltu, vain "lakisääteiset" tauot sai pitää. Liiat taimet kuopastiin sormin jos ei ollut saatavilla työkalua ja aina ei ollut.
Joskus aamulla, kun oli kuuma päivä tulossa ja polvet olivat kipeinä edellispäivän konttauksesta, olivat tunnelmat vähän sanoisiko jäykähköt ensimmäistä kertaa polvistuttaessa. Mutta mentävä oli, ei auttanut kotona sanoa etten lähde.
Syksyisin poikaviikarit harrastivat pientä turnasvarkautta isäntien pelloilta. Napattiin yksi, pyyhittiin enimmät mullat ja savet miten osattiin ja siitä vaan syötiin kävellessä. Eikä kukaan koskaan sairastunut vaikka taisi siinä multaakin mukana mennä aimo annos.
Olisi kiva kuulla muittenkin maatalouskokemuksia.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Heinäpelto oli se kesän pelätyin minun kohalla. Sitä kesti monta viikkoo kaikkian, ainakin kaksi hyvänähi kesänä.
Tehtiin 9 tunnin päiviä. Jo vähä yli kymmenvuotiaat lapsetkin joutui seivästämään. Pienimmät kuskasi tappisäkkejä ja laittoi alatapin kun seiväs oli pystytetty. Se oli hirveen raskasta lapsille.
Ei silloin työsuojelu pelannu.
Sitten lopuksi oli heinien ajo latoon. Lapset joutu yleensä latoon polokijaksi. Pöly oli hirvee eikä mitään hengityssuojaimia ollu.
Minä muistelen väliin vieläkin kauhulla niitä heinäaikoja.
ettää piti heinäpellolla olla. kyllä siellä rahaa sai ilman työtäkin kun osasi ja omaa tyhmyyttä oli jos kiini jäi
ainakin moraali on sitä luokkaa. oletko päätominen rosvo
On oltu, niin turnipsipellolla, kuin heinänteossakin, kotitilalla, vaikka ei se suuri ollut, siitä turnipsin harventamisesta ja kitkemisestä en minäkään pitänyt, mutta haikeudella muistelen sitä heinäpellolla ja -ladossa olemista silloin lapsena.
Joo. Se heinäpeltotyö oli kovaa ja rankkaa, varsinkin lapsille ja nuorille luonnostaan lankeeva polkeminen ladossa.
Ladoissa oli pärekatot, naulaamalla kasatut. Naulat tulivat läpi pärekerroksista ja sojottivat tuuman verran katosta alaspäin. Kun heinäkasa kohosi alkoi pään takominen niihin nauloihin. Ei ollut kivaa.
Heinänpöly pisteli iholla. Suola, jota sinne viskottiin lisäsi makeaa kirvelyä mutta samalla varmaan myös desinfioi naarmut joita tuli nauloista ja karkeista heinistä.
Kyllä uiminen työpäivän päätteeksi teki makeeta.
Tuosta rosvosta tuli mieleeni hauska juttu. Töissä puhuttiin erään julkkiksen isästä. Joku sanoi, että sillä oli lisänimi rosvo. Sanottiin että "Rosvo NNNN".
Siihen joku kysyi: "oliko se pelkkä rosvo vai tekikö se jotain muutakin"? Siitäkös alkoi yleinen naurunrähäkkä. Oli se niin hauska kysymys.
sinulle nimi merkki "mitäs olit niin köyhä"
häpeä tuollaista kielen käyttöä. pellolla olo oli rehellistä työtä. sieltä se sinullekin tullut leipä on lähtöjään.Vaikka työ oli kovaa keskenkasvuiselle, antoi se selkeän lähtö kohdan myöhemmälle elämälle.
Mikäs ihmeen kriminaali sinä olet kun vaan mietit kiinijäämistä
kirjuutella noista nauloista ja suoloista van kerkesit ensin. Ootteko aatellu, että nykysellään tulis sakkoja lapsityövoiman käytöstä tuolla entiaikasella menolla.
Muistan kun olin koulupoekana isän kanssa savotassa. Kirveellä hakattiin puuhun kuatokolo. Sitten vaen tavallisella pokasahalla puu poekki. Kirveellä karsittiin. Samalla pokasahalla pätkittiin.
Jos oli koevuhalon teosta kyse niin sitten tehttiin metässä kaksi metrisiksi ja pinnoon.
Ropsit kuorittiin käsin. Ne oli kyllä kovii töetä. Kyllä kasvo kunto. Joskus tuntu jotta nyykerttyy sinne puun juurelle kun tahto nuoren poejan voemat loppuu. Olin sillon jottai 14-15v.
Talavella hiihettiin mehttään. Se oli umpihankkee kun hiihelttiin.
On nuita savotakokemuksii jonnii verran kertynnä sieltä Lieksasta.
Nyt tiällä syvässä etelässä näkyy hirvveet konneet tekevän kaikki. Taettaa siellä olla jo sama.
Silloin oli melkein joka kylässä peukalaton mies. Tekivät apetta hevosille silppurilla.Ei mahtasi se kone mennä nykyisistä direktiiveistä läpi. Lehmät oli yhteislaitumella. Olin silloin pikkupoika (synt-55) vieläkin muistan ne hajut ja äänet, kun kylän akat tuli lypsämään lehmiä.Akka ei ollut silloin haukkumasana. Akat huusivat,lehmät huusivat, mutta niin ne vain kaikki löysivät toisensa. Haju tuli sammaleesta jota poltettiin hyttysten ja paarmojen takia.
nykypolvi kyllä tuhhoo kaeken.
Kyllä silloin maaseudulla tehtiin aivan mielettömästi töitä. Alle koluikäisena oli jo kodin kasvimaalla velvoitekitkemisiä. Kun ikää karttui niin työt lisääntyi ja tuli raskaammiksi. Ainakin minulla.
tuo velvoitekitkeminen. Niinhän se oli, liekö enää nykyään.
Perunaa laitettiin kuokalla pikku mökeissä. Kouluissa oli syksyllä perunannostoloma. Liekö nykyään. Kuokalla nostettiin ja kuoppaan kannettiin. Vettä sateli ja oli joskus ankeetakin mutta ei auttanut valittaa.
Eikä ollut valittamisen haluakaan sillä lapsikin oppi ymmärtämään oman perunantuotannon tarpeen sillä kyllä talvella syötävää tarvittiin.
Kaikki tehtiin käsin ja välineet oli alkeellisia. Esimerkiksi noissa heinätöissä.
oli käsityötä ja alkeellista. Vaikka itsellä ei ollut viljelyä niin oli mentävä talollisten pelloille työhän jopa ilman palkkaa. Näin oli meidän perheessä koko lapsikatraan kohtalo.
että talollinen jätti palkan maksamatta. Että kehtasivatkin.
Silti piti mennä seuraavallakin kerralla kun kutsu kävi. Talollinen saattoi sanoa suoraan päin näköö mökkiläiselle, että en anna teille tinkimaitoo jos ette tee niin ja niin. Mikä siinä auttoi kun penskalaumalle oli pakko saada edes maitoo.
oli kuokka kova sana. Kyllä ruoka maistui kun oli pellolla aamusta iltampimeään kuokkinut.
Ensimmäisen raktorini näin joskus 50-luvun alussa, pikku muksuna. Leikkuupuimuri oli suuri ihme ja sen näin saman vuosikymmenen lopulla.
Isoissakin taloissa laitettiin ruis lyhteille ja lyhteet seipäille samoin 50-luvun lopulle. Sitten paukkuvan maamoottorin käyttämällä puimakoneella puinti.
Ne puimakoneet veivät muuten käsiä monilta miehiltä. Oli se niin kauhea teräshärveli joka siinä heti alussa pyöri.
Lapsena tehdystä liian raskaasta työstä. selkä pilalla ja nivelet pilalla. Kuluneet liikaa
kuului kans lehmien käsinlypsy. Kovaa työtä, joka ein onnistunu äkkinäeseltä. Kysy hyviä näppivoimia ja yleesä reumatistmi lopetti lypsijän uran.
Ei ollu sähköjä ja jos oli sähkötkin niin ei ollu vara hankia lypsykoneita kun ihan suurimpiin tiloihin. 50-luvulla alko tulla lypsykoneita maalikylille missä oli sähköt.
käsipelillä melkein. Oli tietysti jotain koneitakin jo sotien jälkeen. Ja hevonen kiskoi myhös kantoja sen kun jaksoi. Jaksoi tietysti enemmän kuin mies.
Ojan kaivuu oli pitkälle käsityötä. Voi sitä raskautta kun koko päivän ojaa pistéli. Olin isäni kanssa ojahommissa jo 15 vuotiaana. Mutta en sitä kesää pahalla muista. Vapaata työtä raittiissa luonnossa.
Teollisuustyö vanhempanan sitten oli oikeastaan paljon inhottavampaa ja raskaampaakin.
ihmiset olis sillon ollu onnellisemppii kaikesta huolimatta
vaikka voita syötiinkin ja kuoltiin syvänvikoihin. Onneks tuli se puskan pekka ja toi markariinin.
Kuoltiin kans liian raskaisiin töihin. Ei ihminen ole kone niinkun vanahat ennen sano.
Maatalous määräsi täysin ihmisten elämän, sen rytmin ja aikataulut.
maistuivat hyvälle kun oli rehkiny heinän teossa aamu seitsemästä yhteentoista. Tosin kahvit juotiin jo yheksältä. Tauoilla juotiin myös kirnupiimää, joka oli hyvä janojuoma.
Ruoka oli päivisin niityllä vain voita ja leipää ja piimää, mutta hyvää oli. Ei tarvinnut nälkää houkutella eikä monimutkaisia herkkuja kaipaillut.
Meillä oli kotitilalla heinäaikaan ja lannanajossa aina naapurin hevonen töissä, ja vastineeksi olimme sitten kaikki lapsetkin siellä naapurin heinäpellolla töissä. Niitä maidonhakijoita meilläkin kävi, mutta kyllä he maksoivat ihan rahalla sen maidon.
talous, erottamattomana osana. Mies ja hevonen olivat kesän tilalla töissä ja talveksi savotaan. Usein kauaskin kotoa tukin ajoon ja kaatoon.
Sai sieltä jotain leivän jatketta ja vähän tienasi voitakin leivän päälle.
ajovat ja hevosmies seiso siinä heti hevosen hännän takana reen nokalla. oli ne poijat taitavia
Nyt kaikki työt viedään Kiinaan.
ei viedäkään. Kiinalaisilta loppuu ruoka kohta itseltäkin.
mutta suomesta viedään pois kun elintarvikkeista suurin osa on tuontitavaraa
Tulloo hiki kun muistelloo niitä päevvii heinäpellolla. Vesipiimä oli juotavana ja jottain kannikkoo syöttiin ruokatunnilla. Oli siinä kahvituntihhii. Kyllä se oli muutaa kun raskasta ruatamista. Oli silellä mukavviihi hetkkii ja vitsii viänsivät siinnä työtä tehessä. Ja kunto kasvo kohisten.
Illala vielä jaksettiin urheilla. Oli ne välliin aeka mukavvii aekoja.
Piti kirjottoo isolla tuo setä vaen kirjotin vahingossa pienellä. Kyllä se silti sama minä oon vanaha Kamuttaja
Tytöt usein joutui jo melko nuorina lehmien lypsyyn. Ei oikein tahdo siinä iässä ne sormivoimat olla kovat, mutta ei ollut syitä joita olisi hyväksytty.
Tietysti alkuun oli lypsettävät niitä helpoimmin lypsettäviä. Monilla tuli ne nivelrikkojen alut siellä sormiin.
Mitä tarkoittaa helpommin lypsettävä lehmä. Eikös kaikki lypsetä samalla tavalla.
Enpä ole koskaan kantturoita lypsänyt mutta olettaisin eron olleen siinä, että joiltain lehmiltä maito tuli pienemmillä näppivoimilla eikä lehmä "kiukutellut" jos ei osannut ihan oikein lypsää. Jotkut lehmät olivat vissiin aika tarkkoja siitä miten niitä lypsettiin ja äkkinäinen ja epävarma lypsäjä saattoi olla vaikeuksissa.
Joskus lehmä oli saattanut vioittaa utareitaan piikkilangassa esim. Silloin lehmä ei antanut lypsää vaan lypsämisestä aiheutuva kipu sai lehmän potkimaan. Silloin haettiin avuksi joku osaava henkilö, yleensä mies. Temppu tehtiin seuraavasti: Mies kaappasi toisella kädellään, yleensä vasemmalla, tiukan otteen lehmän kaulan ympäri. Oikean käden peukalo ja etu- tai keskisormi tungettiin melko syvälle lehmän sieraimiin ja puserrettiin. Vähän aikaa siinä lehmä riuhtoi mutta irrottaa ei saanut vaikka olisi jalat ilmaan nousseet. Melko nopeasti lehmä kuitenkin rauhoittui ja meni ikäänkuin jonkunlaiseen koomaan. Silmät kääntyivät päässä melkein ympäri ja lehmä seisoi kuin kuvapatsas. Lypsäjä sai tehdä työnsä rauhassa loppuun asti ilman että lypsettävä reagoi kipuun millään tavoin.
Pusertajan irrotettua otteensa kanttura palautui melko nopeasti entiselleen. En tiedä mikä oli otteen salaisuus, ehkä siinä oli jotain samaa kuin sonnin nenärenkaassa.
Itse en jotunnu maatöihin mutta oli sitä halkohommaa ja veden kantoo vaikka muille jakaa. Oli se raskasta.
minä tykkäsin. Ollessani toisella kymmenellä vietin melko paljon aikaa halkopinolla ihan vapaaehtoisesti. Siitä on varmaan jäänyt sellainen tunne, että tänäpäivänäkin tykkään tavattomasti olla metsän raivauksella ja polttopuita hankkimassa. Kun on kiva keli eikä liikaa hirvikärpäsiä.
Eri asia olisi tietenkin olla päätoimisesti metsätöissä, aamusta iltaan, satoi tai paistoi. Se on kovaa työtä, hevosen leikkiä. Niille miehille täytyy nostaa hattua. Tosin koneet on tuoneet helpotusta.
Talvella tosin käytettiin kelkkaa. Työtä riitti maataloudessa ympäri vuoden. Kukaan ei kotonakaan tarvinnut olla työtön.
Työkalutkin ja isommat välineet kuten vaikkapa reet tehtiin itse. Villat karstattiin ja kehrättiin langoiksi jne. Voit kirnuttiin käsipelissä.
Ei minusta olisi metsuriksi. On vähän liian ohut tuo vartalo ja painoa vähän.
Vanhaan maatalouteen liittyi yksi mielenkiintoinen vaihe, nimittäin viljan puinti riihessä. Taisipa pölyä lentää mutta ei siitä pahemmin perustettu. Olisi nälkään kuollut nopeammin kuin pölykeuhkoon jos puiminen olisi terveydelle vaarallisena lopetettu.
Vanhat muistelivat lapsuudessani miten riihelle mentiin puimaan jo aamuyöstä siinä kahden – kolmen aikoihin. Kelloja ei tietenkään monellakaan ollut mutta kellä oli niin siitä nähtiin. Puinti varstoilla oli miesten työtä. Ilmeisesti se olisi ollut naisille liian raskasta.
Kukonlaulun aikaan kun muu talonväki heräili ja nousi aamutoimilleen tulivat miehet riiheltä jo ensimmäiselle tauolle ruokailemaan.
Tämä kovin varhainen puintiaika johtui varmaan viljan kuivatusajasta, ei saanut kuivata liian pitkään.
Uutispuuro ensimmäisten puintien valmistuttua oli suurta herkkua, joka nautittiin todella antaumuksella.
Riihillä oli toinenkin virka kuin viljan puinti. Kun joku kuoli säilytettiin vainajaa hautajaisiin asti yleensä talon riihessä. Sen takia riihiä hieman pelättiin pimeän aikana, lapset varsinkin.
Lapsuudessani tosiaan puhuttiin riihen puinnista vaikka viljaahan siinä puitiin eikä riihtä. Miksiköhän sanonta oli juuri noin. Kevään ensimmäisillä myrskyillä, yleensä maaliskuun alkupuolella sattuneilla, oli nimenä Tapion riihenpuinti. Myrskyn jälkeen oli niin paljon roskaa hangella.
Noita riihimiehiä ja naisia. Olivat mustia ja nokisia. Ei ne sitä valittaneet vaan pitivät sitä normaalina työnä.
Mitä noista olet itse tehnyt. Minä myönnän etten juuri mitään. Tai tietysti niitä joita sanoin tuolla alempana.
Kavimaitten kitkeminen oli lapsille kuuluva työ. Tarkoitan niitä keittiökasveja. Se oli ainakin meillä aivan luonnollista että lapset sen hoitaa.
..perunan kitkeminen...sitä kun oli ennen talossa kun talossa useampi aari...oli varsin...mielenkiintoista:)
Niin ja se peruna piti mullata ja kun sehi tehttiin kuokalla pienissä paekossa. Ja tietysti lapset teki.
kitkussa oli aena hirveesti puarmoja. Miten ne aena siihen aikaan osasiki lennellä. Mutta kolomenlaisia niitä oli ja makkeesti ne purasi.
Monesti oli kuumat ilimat ja piällä oli vaen uimahousut. Jotta riitti puarmolla mukavasti syömistä.
Luki kavimaitten, piti olla Kasvimaitten
Vanhat muuisteli ennen miten juhannuksen maessa mäntiin lepikkoon tekemään lampaile tavleksi lehtikerppuja. Olivat niinkun isoja saunavastoja mutta ei koivusta vaan lepästä.
Oli se ollu kovaa työtä. Siihen aeikaan kesästä on itikata ja puarmat just villissään ja päeväkauvet lepikoessa niiihen syötävänä. Ei naurattanua mutta pakko oli. Kyllä lapsetkin sen ymmärsi, että ruuasta siinä oli kyse.
Kerput sitten kuivattiin ja ne olivat lampaitten ruokana talavella. En tiejä mikä on lepän lehen ravintopitosuus ja miksi nen tehtiin nimenomaan lepästä. Olisihan sitä ollu muitaki lehtipuita.
ovat parhaiten sulavia vielä kuivanakin. Ja on siinä kai muutakin. Kuka tietää niin kertokaa.
täältä Raumalta. Hienoa lukea juttujasi ja nostalgioida
puhuta suomee siellä raumalla
ei lieksassakaan puhuta suomee
kuin muuallakin oli hyvin pitkälle tapa hankkia oma ruoka talveksi. Myytävää riitti aika vähän eli siis rahaa ei paljoa käsitelty.
Polttopuutkin haettiin omasta metästä. Maitotili meijeristä tuotti sen vähäisen käteisen rahan mikä oli.
Ei mitään ollut valmiina
rikkaitten metsistä polttopuikseen
lapset hakivat ne metsästä
Ja talolliset haukkui risurosvoiksi