Olen leijonanainen, takana pitkä avioliitto ja muutamia eripituisia suhteita. Olen aina ihastunut/rakastunut tulisesti ja myös näyttänyt sen. Viimeisin suhde kesti 5v. ja päättyi dramaattisesti vuosi sitten. Olin toinen nainen ja eteen tuli miehen avioero. Siinähän minutkin hyllytettiin ainakin toistaiseksi. Olen toiminut hyvin dramaattisesti joka suhteen kariutumisvaiheessa. On vain pakko ruotia ja ruotia ja kertoa oma näkemys asiasta. Joka päivä yritän tasoittua ja rauhoittua mutta taas nousee mieleen jokin asia, jota pitäisi selvittää. Tällainen käyttäytyminen rassaa ympäristöa ja itseäni. En vain mahda asialle mitään. Tiedän että voin muuttaa vain itseäni mutta se tuntuu ylivoimaiselta. Onko muilla samanlaisia ongelmia?
Terveisin
Omaan dramaattisuuteen kyllästynyt
Leijona dramaattinen?
4
1032
Vastaukset
- Jousileijona
Olet pudonnut siihen valitettavaan ansaan, että me naiset haemme elämällemme sisältöä helposti miehen kautta emmekä itsemme kautta.
Sen vuoksi tilanne tuntuu sinusta kestämättömältä, olet satsannut tähän suhteeseen aivan liikaa ja kenties elänyt sen kautta enemmän kuin olisi pitänyt. No niin, sellaisia me leijonanaiset ollaan.
Tämä mies on todennäköisesti aivan rikki ja keskustelutarpeesi tai asioiden penkominen vain pahentaa hänen pahaa oloaan. Tuskin hän haluaa vaihtaa yhtä pahaa oloa uuteen pahaan oloon?
Valitettavasti mielestäni sinulle ei ole muuta mahdollisuutta, kuin nostaa se kuuluisa kissan häntä pystyyn ja osoittaa ko. miehelle, että sinä olet se paras vaihtoehto hänelle. Opettele siis elämään aikuisen itsenäisen ja omillaan toimeen tulevan aikuisen naisen elämää. Ota se uutena ja mielenkiintoisena seikkailuna, koskaan ei voi tietää, mitä nurkan takana odottaa.
Tämä oli vain minun aurinkoleijonan mielipide.- aurinkoleijonana
kanssasi aivan samoilla linjoilla. Omasta elämästä pitää pitää kiinni. Näin tuot suhteeseen paljon enemmän. Tämän olen kyllä oppinut kantapään kautta ja edelleen joudun joskus muistuttamaan itseäni siitä...
- Onko näin
Kiitän hienosta kannanotostasi ja ohjeustuksestasi. Olen itsekin mieltänyt asian juuri näin mutta käyttäytymiseni on vielä aika ajoin lapsellista. Olen jo pääsemässä suhteen yli todettuani ettei mies vielä pitkään aikaan ole valmis mihinkään pysyvään. Kenties en pystysisi luottamaan häneen, koska hän petti vaimoaan minun kanssani ja hakeutui tietoisesti seuraani, vaikka alkuun pyristelinkin vastaan. Oli helppoa viettää harmaata arkea kotona ja säännällisesti saada pyyteetöntä lämpöä ja rakkautta toiselta. Kuvittelin voivani pitää vähän hauskaa, mutta sitten rakastuinkin ajan
kanssa. Uskon että pystyn lopettamaan tämän suhteen ruotimisen.
Nyt on sitten tarkoitus heittäytyä elämän pyörtesiin ja katsella mitä edestä löytyy.
Kiitän sinuä lämpimistä sanoistasi
- jakontti
joo ite kärsiin samasta vaivasta, kaikki on ajoitain kuin veitsenkärjellä, ja tunteet vatvovat suhteen päätyttyä ylettömän kauan. Toiset kai lääkitsee viinalla ja alkolismin ainekset on olemassa, onneksi ei itelle maistu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 823273
- 922955
- 532222
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201655- 191564
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..81507Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein221418Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131361Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin351325Olisitpa rakkaimpani
Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras61298