Kertausta

Vähän diesel ym. historiaa

Rudolf Diesel valmistui Münchenin ammattikorkeakoulusta insinööriksi ja työskenteli jäähdytininsinöörinä. Diesel tutki teoreettisesti erilaisten lämpövoimakoneiden toimintaa. Vuonna 1885 hän perusti tutkimuslaboratorion Pariisiin, jossa hän suunnitteli erilaisten lämpövoimakoneiden toimintaa. Vuonna 1893 hän julkaisi suunnitelman sylinterillä ja vauhtipyörällä varustetusta polttomoottorista, jossa polttoaine syttyy pelkän puristuksen aiheuttaman lämmön johdosta. Moottorissa ei siis tarvita ulkoista energiaa (kipinää) polttoaineen sytyttämiseen. Tämä moottorityyppi nimettiin myöhemmin keksijänsä mukaan Dieselmoottoriksi.

Vuonna 1893 aloitettiin moottorikokeilut, jossa polttoaineena käytettiin aluksi hiilipölyä, jota oli kasoittain Reinin laaksossa tarpeettomana. Hiilipöly osoittautui kuitenkin mahdottomaksi polttoaineeksi moottorille. Lisäksi Diesel miltei kuoli ensimmäisen moottorin räjähtäessä testauksissa. Siirryttäessä kokeilemaan öljyn käyttöä polttoaineena, saatiin moottori käymään menestyksekkäästi. Käytännön kokeet Diesel teki työskennellessään Maschinen fabrik Augsburg-Nürnberin (MAN) palveluksessa. Dieselin 3. moottori valmistui 1895 ja oli miltei tämän päivän dieselmoottorien kaltainen. Se oli 4-tahtiperiaatteella ja n. 31 baarin (450 psi) puristuspaineella toimiva moottori. Polttoaineen suihkuttamiseen Diesel käytti ilmapuhallusta, joka aiheutti myös palamiselle tarpeellisen seoksen pyörteilyn.

Vuonna 1896 Diesel esitteli teorian moottorista, joka laskelmien mukaan toimi huimalla, 75,6 % mekaanisella hyötysuhteella. Ensimmäinen käyttökelpoinen ja tuotantoon soveltuva dieselmoottori valmistui 1897. Vielä tänäkin päivänä dieselmoottori on hyötysuhteeltaan ylivoimainen moottori. Sitä käytetään lähes poikkeuksetta polttomoottorijunien, laivojen ja kuorma-autojen voimanlähteenä. Myös henkilöautoissa dieselmoottorien käyttö on yleistynyt bensiinikäyttöisten moottorien rinnalla mm. sen taloudellisuuden ja alhaisten pakokaasupäästöjen takia.

1893
Rudolf Diesel palkittiin patentilla nerokkaasta keksinnöstään.

1897
Ensimmäinen täysin toimiva dieselmoottori maailmassa.

1903
Ensimmäinen Büssing -kuorma-auto valmistui.

1915
Ensimmäinen M.A.N.-kuorma-auto valmistui.

1923
M.A.N.-suoraruiskutteinen ajoneuvodieselmoottori - ensimmäisenä maailmassa.

1924
M.A.N.-kuorma-auto, voimalaitteenaan suoraruiskutteinen dieselmoottori, jälleen ensimmäisenä maailmassa.

1932
Maailman tehokkain dieselmoottorilla varustettu kuorma-auto: 6 sylinteriä 150 hv.

Gottlieb Daimler aloitti asesepän oppipoikana, mutta kiinnostui liikenneteollisuudesta ja jatkoi opintojaan Stuttgartin korkeakoulussa. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli eri tekniikan yrityksissä Ranskassa ja Englannissa. Hän toimi mmm. teknisenä johtajana Reutlingen Brotherhoodissa tehtävänään uudelleen organisoida tekniset työmenetelmät. Kyseisessä yrityksessä hän tutustui lahjakkaaseen piirtäjään ja insinööriin Wilhelm Maybachiin.

Vuonna 1872 Daimlerista tuli Nikolaus August Otton ja Eugen Langenin Kölniin perustaman Gasmotorrenfabrik Deutz AG:n tekninen johtaja ja Maybachista tuli yrityksen suunnitteluosaston johtaja. Otto suhtautui alussa varauksellisesti sisäiseen polttomoottoriin, mutta Daimler ja Maybach uskoivat vakaasti sen tuomiin mahdollisuuksiin. Vuoteen 1874 mennessä moottoreita valmistui jo kaksi päivässä. Otto halusi tuottaa lisää moottoreita, kun taas Daimler halusi panostaa moottorin jatkotutkimuksiin ja –kehittämiseen. Vuonna 1882 kiistat ja erimielisyydet Otton kanssa (Otto valitteli, että "kukaan ei voi työskennellä niin uskomattoman itsepäisen ihmisen, kuin Daimlerin kanssa") johtivat siihen, että Daimler ja Maybach perustivat oman yrityksensä Bad Cannstattiin.

Daimler ja Maybach keskittyivät tuottamaan kevyitä ja nopeakäyntisiä bensiinimoottoreita. Otton kanssa suunnitellun moottorin käydessä 130 kierrosta minuutissa, saavutti Daimlerin ja Maybachin pintakaasuttimella varustettu moottori 900 1/min pyörimisnopeuden. Daimler suunnitteli vuonna 1883 ensimmäisen käyttökelpoisen bensiinimoottorin yhdessä Wilhelm Maybachin kanssa. Daimler patentoi ja asensi nelitahtisen bensiinimoottorinsa puurakenteiseen moottoripyörään 1885 ja rakensi siten luultavasti maailman ensimmäisen kyseisellä moottorilla varustetun moottoripyörän. Seuraavana vuonna Daimler ja Maybach asensivat moottorinsa hevoskärryihin ja ajoivat nopeudella 11 mailia tunnissa. Tämä oli ensimmäinen 4-pyöräinen, 4-tahtinen, bensiinikäyttöinen polttomoottoriauto, jonka vuoksi Daimleria pidetäänkin auton keksijänä Carl Benzin rinnalla.

Kun he olivat asentaneet autoonsa 4-nopeuksisen vaihteiston ja hihnakäyttöisen pyörienkääntöjärjestelmän he päättivät alkaa myydä näitä autojaan. Vuonna 1890 perustettiin yritys nimeltään Daimler-Motoren-Gesellschaft, joka saavutti pian luotettavan maineen. Ensimmäinen maantiekilpailu ajettiin Pariisista Roueniin 1894. Ainoastaan 15 autoa selvisi 78 mailin matkasta ja kaikki olivat varustettu Daimlerin moottoreilla. Tämä vakuutti Ferninand Graf von Zeppelinin, joka päätti käyttää Daimlerin moottoreita rakentamassaan ilma-aluksessa. Moottoreita käytettiin myös tähän aikaan tehdyissä panssaroiduissa ajoneuvoissa. Vuonna 1900 valmistui ensimmäinen Mercedes, joka sai nimensä yrityksen merkittävän rahoittajan, Emil Jellinekin tyttären mukaan. Samana vuonna Daimler menehtyi jo syksyllä 1899 alkaneen terveyden heikkenemisen uuvuttamana. Daimlerin kuoltua Maybach jatkoi Mercedes-auton ja Zeppelinin ilma-aluksen kehittämistä ja tuottamista.

Dr. Ing. Felix Heinrich Wankel (1902-1988
Inventor and Developer of the Practical
Rotary Combustion Engine - Wankel RCE
Felix Wankel was born August 13, 1902 at Schillerstrasse 11 (4?) in Lahr in the Black Forest in Swabia in Germany.
2253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuopa mielenkiintoista!

Äänestä
  • Emil Jellinek tilasi tietyin vaatimuksin olevia autoja kymmenkunta kappaletta ja edellytti että autojen mallinimeksi tulee Mercedes hänen tyttärensä nimen mukaan.

    Jellinek osallistui autollaan kilpailuun ja voitti sen ilmiömäisellä erolla muihin ja sen jälkeen autoja ruvettiin nimeämään Mercedekseiksi.

    Jotenkin tällälailla lueskelin 17 vuotta sitten In Aller Welt kirjasesta Mercedeksen historiaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Copy kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu