Sama asunto

Osaiskohan joku auttaa minua mieltäni painavassa uniasiassa..? Olen nähnyt toituvasti ja jo monet vuodet unia, jotka sijoittuvat aina asuntoon, jossa asuin lapsena koko peruskouluikäni. Uniin liittuu aina se, että tarkistan monta kertaa, että onko ulkoovi lukossa ja lopulta aina joku yrittääkin avata ovea. Useissa unissa joku myös yrittää tuijottaa ja katsoa ikkunoista sisään, mitä yritän estää laittamalla verhot eteen yms. Nämä unet ovat aina siis jollain tavalla epämiellyttäviä. Olen viime aikoina miettinyt asiaa paljon, koska tuntuu siltä että alitajunnassani on jotakin negatiivistä tätä asuntoa kohtaan, koska tunnun aina pelkäävän jotakin kun olen unessä tässä kyseisessä asunossa. Tämä taitaa jo mennä psykologian puolelle, mutta osaako selittää mistä tämä voisi kertoa ja onko jollain muulla ollut vastaavanlaisia unia?
3235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muistatko ahdisteltiinko sinua siinä asunnossa jonkun taholta jollain tavalla? Tai oliko se aika sinulle jostain syystä rasittava tai pelottava?

Äänestä
  • Tietenkin tuohon aikaan liittyi murrosikäisen ogelmia ja muuta kapinointia. En kuitenkaan muista, että olisin erityisesti kokenut oloni ahdistuneeksi. Isäni käytti alkoholia tuohon aikaan aika reippasti ja aloin ehkä itse olemaan siinä iässä, että aloin tajuamaan asian paremmin. Voisikohan se johtua siitä? Jotenkin vaan jännää, koska olen asunut tämän asunnon jälkeen viidessä eri asunnossa ja silti se vaan aina palaa uniin.

    Äänestä

  • toistuu aina kirjoitti:

    Tietenkin tuohon aikaan liittyi murrosikäisen ogelmia ja muuta kapinointia. En kuitenkaan muista, että olisin erityisesti kokenut oloni ahdistuneeksi. Isäni käytti alkoholia tuohon aikaan aika reippasti ja aloin ehkä itse olemaan siinä iässä, että aloin tajuamaan asian paremmin. Voisikohan se johtua siitä? Jotenkin vaan jännää, koska olen asunut tämän asunnon jälkeen viidessä eri asunnossa ja silti se vaan aina palaa uniin.

    Uni voi myös viitata, että silloin kärsit isäsi alkoholin käytöstä ja yritit peitellä sitä muilta. alkoholin käyttöä. Joskus on myös niin, että silloisessa ja nykyisessä elämäntilanteessa on jotain samankaltaista, vaikkakin kaukaa. Esimerkiksi että nytkin joudut peittelemään jotain muilta. Tai kun mainitsit kapinoinnin, niin etkö näyttänyt sitä, vaan vedit verhot eteen? Tai juoko, tai toimiiko miesystäväsi niin, että sitä mielestäsi on peiteltävä? En ole selvänäkijä ja siksi tämä on tällaista hakemista. Ehkä jollain muulla on lisää ideoita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


toistuu aina kirjoitti:

Osaiskohan joku auttaa minua mieltäni painavassa uniasiassa..? Olen nähnyt toituvasti ja jo monet vuodet unia, jotka sijoittuvat aina asuntoon, jossa asuin lapsena koko peruskouluikäni. Uniin liittuu aina se, että tarkistan monta kertaa, että onko ulkoovi lukossa ja lopulta aina joku yrittääkin avata ovea. Useissa unissa joku myös yrittää tuijottaa ja katsoa ikkunoista sisään, mitä yritän estää laittamalla verhot eteen yms. Nämä unet ovat aina siis jollain tavalla epämiellyttäviä. Olen viime aikoina miettinyt asiaa paljon, koska tuntuu siltä että alitajunnassani on jotakin negatiivistä tätä asuntoa kohtaan, koska tunnun aina pelkäävän jotakin kun olen unessä tässä kyseisessä asunossa. Tämä taitaa jo mennä psykologian puolelle, mutta osaako selittää mistä tämä voisi kertoa ja onko jollain muulla ollut vastaavanlaisia unia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu