Eli sepramia olen reilun viikon verran käyttänyt. Aloitin 10mg päivässä ja viikon jälkeen 20mg/päivä. Paniikkihäiriötä ei ole varsinaisesti diagnosoitu, mutta esiintymiskammoa ja sos.tilanteiden pelkoa on. Osaako kukaan sanoa miten lääkkeen pitäisi vaikuttaa? En ole huomannut mitään pahoja sivuoireita ainakaan, mikä on tietysti hieno asia. Lääke on ehkä jollakin tavalla rauhoittanut, etten koko aikaa panikoi pienistäkin asioista. Mutta vielä on hieman odottava mieli lääkkeen suhteen, koska ei oikein tiedä mitä pitäisi odottaa. Kokemuksia jännittäjät?
Sepramia
reilu viikko
1376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ensimmäisellä viikolla sivuvaikutuksia, mm. lievää huonovointisuutta, väsymystä ja tokkuraisuutta. Sen jälkeen vointi palautui normaaliksi ja tietynlainen itsevarmuus alkoi kasvaa. Neljän viikon päästä sos.tilanteiden pelko, turha hermoilu ja jännittäminen sekä "kahvikuppineuroosi" oli tipotiessään. Nyt yhdeksän viikkoa päivittäin 20mg Sepramia syöneenä voin keskittyä pelkästään sos.tilanteisiin eikä energia mene jännittämisoireiden hallintaan ja itsensä kasassa pitämiseen.