Meidän Jeri nukkui pois 10.01.2003 kello 7:37, saatiin vasta edelllisenä päivänä tietää, että sillä on leukemia. Sairautta hoidettiin keuhkoputkentulehduksena, sitten munuaisaltaan tulehduksena, mutta tulehdusarvot olivat kuulemma niin korkeat, että lääkäri epäili leukemiaa ja kehotti varautumaan pahimpaan, kuten myös kävi. Jeri oli 9 v 8 kk ja olisimme halunneet pitää ilopillerimme vielä kauan. Jeri oli puoliksi sileäkarvainen noutaja, puoliksi beagle.
Jeri nukkui pois
Jerin emäntä
7412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Otan osaa koko sydänmestäni ja koita jaksaa.
:´(
Koiran kuolema on aina hirmun raskasta. Täällä on lisää kohtalotovereita ja keskustelua aiheesta:
http://keskustelu.koirat.com/keskustelu.phtml?id=5&action=avaa&viestiid=20450
Lämmin osanottoni.
otan osaa =( ymmärrän surusi!itsekin olen menettänyt koirani...=(
Miten kukaan voisi olla liian etäällä toisesta,
näenhän samat tähdet kuin sinäkin.
Ei ole turhaan sanottu: Tähtiin on kirjoitettu!
Jos jonain päivänä emme enää tapaisi,
niin ei se olisi loppumista,
vaan siirtymistä toiseen aikaan.
Tulee ilta,
jolloin näet uuden tähden taivaalla, siitä tiedät,
etten enää tule. Sillä,
kun talvi lumettaa maan kylmyydellä ja päivät
ovat kuin yö,
silloin rakkauteni sinuun muuttuu tähdeksi,
jotta jaksaisimme kuoleman kanssa kuoleman yli
sinä ja minä.
Pidä hyvää huolta itsestäsi.
Jos kaipaat minua, katso tähtiin ja olen siellä
syntyen joka ilta niinkuin tämä runoni rakkaudesta.
Niin paljon kuin talvitaivas tähtiä saa,
niin paljon on ollut sinulla minulle antaa.
Minä katsoin sinua pitkään
ja päätäsi silittelin,
ja mietin lieköhän ketkään
silmin niin viisahin
minulle katsetta luoneet,
hellyyttä hellempää,
tai ystävyyttä suoneet
mi aina ymmärtää.
Sinä teit sen joka hetki
minunlaistani palvoit ain,
ja nyt kun päättyy yhteinen retki
sinä katsot, katsot vain -
mutta sylissäni vielä
sinä nuolet kädenselkää
ja minä tiedän että et siellä
metsänpeitossa peikkoja pelkää -
sillä sinne sinut kannan
alle turpeen nukkumaan
kunhan lääkärin pistää annan
sinut uneen kuolettavaan,
mutta vielä tämän kerran
sun sydämes sykintää
tahdon kuunnella hetken verran
niin hyvää ja elävää.
Mä en usko tarua lainkaan
ettei eläinten taivasta oisi
nehän aina antavat parastaan
eikä kelleen murhetta soisi,
ja jos sieluista sitten puhutaan,
miten Luoja niin unohtaisi,
ihan itse luomilta luoduiltaan
ei niin Hän tehdä saisi.
Ennenkuin silmät sammuivat kokonaan
minä kerroin oravista,
joita eläinten taivaassa haukkua saa,
ihan kaikista puiston puista -
ja sitten se vaipui, vaipui vain
ja kuono kylmeni kokonaan,
sitä pitelin vieläkin polvellain
ja tietenkin myös sitä sieluaan.
( Eija Jaakola-Partanen )
Kiitos kaikille osaaottaneille, etenkin Smurffiinalle kauniista runosta.
Miten kukaan voisi olla liian etäällä toisesta,
näenhän samat tähdet kuin sinäkin.
Ei ole turhaan sanottu: Tähtiin on kirjoitettu!
Jos jonain päivänä emme enää tapaisi,
niin ei se olisi loppumista,
vaan siirtymistä toiseen aikaan.
Tulee ilta,
jolloin näet uuden tähden taivaalla, siitä tiedät,
etten enää tule. Sillä,
kun talvi lumettaa maan kylmyydellä ja päivät
ovat kuin yö,
silloin rakkauteni sinuun muuttuu tähdeksi,
jotta jaksaisimme kuoleman kanssa kuoleman yli
sinä ja minä.
Pidä hyvää huolta itsestäsi.
Jos kaipaat minua, katso tähtiin ja olen siellä
syntyen joka ilta niinkuin tämä runoni rakkaudesta.
Niin paljon kuin talvitaivas tähtiä saa,
niin paljon on ollut sinulla minulle antaa.
Minä katsoin sinua pitkään
ja päätäsi silittelin,
ja mietin lieköhän ketkään
silmin niin viisahin
minulle katsetta luoneet,
hellyyttä hellempää,
tai ystävyyttä suoneet
mi aina ymmärtää.
Sinä teit sen joka hetki
minunlaistani palvoit ain,
ja nyt kun päättyy yhteinen retki
sinä katsot, katsot vain -
mutta sylissäni vielä
sinä nuolet kädenselkää
ja minä tiedän että et siellä
metsänpeitossa peikkoja pelkää -
sillä sinne sinut kannan
alle turpeen nukkumaan
kunhan lääkärin pistää annan
sinut uneen kuolettavaan,
mutta vielä tämän kerran
sun sydämes sykintää
tahdon kuunnella hetken verran
niin hyvää ja elävää.
Mä en usko tarua lainkaan
ettei eläinten taivasta oisi
nehän aina antavat parastaan
eikä kelleen murhetta soisi,
ja jos sieluista sitten puhutaan,
miten Luoja niin unohtaisi,
ihan itse luomilta luoduiltaan
ei niin Hän tehdä saisi.
Ennenkuin silmät sammuivat kokonaan
minä kerroin oravista,
joita eläinten taivaassa haukkua saa,
ihan kaikista puiston puista -
ja sitten se vaipui, vaipui vain
ja kuono kylmeni kokonaan,
sitä pitelin vieläkin polvellain
ja tietenkin myös sitä sieluaan.
( Eija Jaakola-Partanen )