Hei..!
Mulla on mietityttänyt tämmönen vähän oudompi ongelma...minua kiinnostaisi lääketieteelliseen hakeutuminen ja asiassa ei muuten ole ongelmaa, mutta minulla on jonkinlainen esiintymijännitys päässyt kehittymään. Eli voiko esiintymistä jännittävä hakeutua lääkäriksi ? Jännitys ei ole jatkuvaa, vaan tulee esiin aina silloin tällöin (eli en voi olla varma, että milloin se iskee ja sitä tulee tietenkin stressattua, olo on kuin venäläisessä ruletissa..) Tuskin alalla tarvitsee (ainakaan keskimääräistä enemmän) mitään palopuheita pitää :), mutta en jännitä niinkään mitään puheiden pitämistä, vaan lähinnä niitä tilanteita, että pitäisi tehdä joku käytännön homma (jossa vaaditaan tarkkuutta) ja joku katsoo tarkkaavaisena vieressä ja arvostelee esitystä.. eli vaikka joku haavanompelu. En sitten tiedä olenko ihan juntti kun tämmöisenä ihmisenä edes haaveilen lääkikseen pääsystä/sen läpäisemisestä.. Tosin, en ole ennenkään yrittänyt vältellä pelottavia tilanteita vaan luontaisen tyhmyyden (?) takia olen ne tilanteet klaarannut vaikka tuntuu, että pää hajoaa. Onko minulla mahdollisuuksia ? Siis tarkoitan realistisia. Olen siis muuten kiinnostunut alasta. Olisihan se ikävää jos oma pää pistäisi hanttiin ja vaikuttaisi loppuelämään.
Mulla on mietityttänyt tämmönen vähän oudompi ongelma...minua kiinnostaisi lääketieteelliseen hakeutuminen ja asiassa ei muuten ole ongelmaa, mutta minulla on jonkinlainen esiintymijännitys päässyt kehittymään. Eli voiko esiintymistä jännittävä hakeutua lääkäriksi ? Jännitys ei ole jatkuvaa, vaan tulee esiin aina silloin tällöin (eli en voi olla varma, että milloin se iskee ja sitä tulee tietenkin stressattua, olo on kuin venäläisessä ruletissa..) Tuskin alalla tarvitsee (ainakaan keskimääräistä enemmän) mitään palopuheita pitää :), mutta en jännitä niinkään mitään puheiden pitämistä, vaan lähinnä niitä tilanteita, että pitäisi tehdä joku käytännön homma (jossa vaaditaan tarkkuutta) ja joku katsoo tarkkaavaisena vieressä ja arvostelee esitystä.. eli vaikka joku haavanompelu. En sitten tiedä olenko ihan juntti kun tämmöisenä ihmisenä edes haaveilen lääkikseen pääsystä/sen läpäisemisestä.. Tosin, en ole ennenkään yrittänyt vältellä pelottavia tilanteita vaan luontaisen tyhmyyden (?) takia olen ne tilanteet klaarannut vaikka tuntuu, että pää hajoaa. Onko minulla mahdollisuuksia ? Siis tarkoitan realistisia. Olen siis muuten kiinnostunut alasta. Olisihan se ikävää jos oma pää pistäisi hanttiin ja vaikuttaisi loppuelämään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mä opiskelen biokemiaa ja aina kun, joku katselee vieressä esim. pipetointia, niin käsi vippaa tuhatta ja sataa. Yksi toimin ihan rauhallisesti. Kärsin myös esiintymisjännityksestä, korkeanpaikankammosta jne. Kyl tää tästä jotenkin etenee kaikesta huolimatta:)
Esiintymisjännitys on tavallinen ongelma, ja sitä voidaan hoitaa! Älä siis anna sen estää ammatinvalintaasi. Pääsykokeesta kun selviät ja paikan saat, voit mainiosti ottaa sitten yhteyttä opiskelijaterveydenhuoltoon.
Lääkiksessä joutuu esiintymään aika paljonkin, ja onhan lääkärin työssä jotakin tehdessä aina vähintään se potilas ja hoitajakin yleisönä, mutta ainakin opiskeluaikana homma kääntyy usein niin päin että on vain iloinen siitä että on joku tukena ja neuvomassa. Eli pyri ihmeessä ja sitten rohkeasti hoitamaan pelko pois!
Ei haittaa. Kun hain lääkäriksi, niin kaikki kummoksuivat ammatinvalintaani, koska olin ujo. No, nykyään olen sitten kaikkea muuta kuin ujo ja saan vakuutella toisille, että en pure. Normaalissa elämässä sitten taas olen ujo, mutta en töissä. Punastelusta en koskaan päässyt eroon, mutta sekös minua haittaa ;)
Minäkin olen kova jännittämään ja silti olen lääkiksessä pärjännyt ihan hyvin. Esim. vuorovaikutustaitojen videointia (eli haastattelen näyttelijäpotilasta, opettaja kuvaa vieressä ja sitten se videointi arvostellaan porukalla) jännitin niin paljon, että oikein pyörrytti, mutta silti selvisin hommasta ihan hyvin. Potilas ei kuulemma ollenkaan huomannut, että olin ihan paniikissa. Ja mitä enemmän potilaita tutkii, sitä paremmin se alkaa sujua. Viime kesänä sain töissä ommella ensimmäisen kerran ihan ihmisnahkaa, ja kyllä jännitti, kun oli leikkaussali täynnä väkeä ja kirurgi siinä lähimpänä vahtimassa. Käsi tärisi, mutta ei siinä mitään. Neuvottiin vaan, että tue ranteet potilaaseen niin vapisee vähemmän. :-D Eli ei kannata pelätä, melkeinpä kaikkia täällä jännittää joskus, toisia enemmän, toisia vähemmän.
Kannattaa ehdottomasti ruvetat lääkäriksi. He ovat tämän maan etuoikeutetuin luokka ja parhaiten palkattuja.
Lue asiasta lisää:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1500000000000005&conference=4000000000000024&posting=22000000020235919