Moi !
- Vaivaako teitä ketään "kahvikuppi neuroosi"?
-Itse olen kärsinyt tästä kyseisestä ongelmasta kauan.
-Tuntuu hirveältä kun ihmiset hyvää hyvyyttään tarjoavat kahvia...ja siinä sitä ollaan, täysi paniikki päällä, tuntee kun verenpaine nousee pää muuttuu tulipunaseksi ja ahdistus iskee "apua, miten minä selviän tästa tilanteesta !". Siis yksi ainoa kahvikuppi ja hukassa ollaa, kuulostaa varmaan tosi naurettavalta.
Se tosihyväksi mainostettu pullapala ei meinaa mennä kurkusta alas, tuntuu että siihen tukehtuu, enkä olisi ottanu sitä muuten , mutta ku tuntuu että sitte en joudu keskittymään pelkkään kauhua herättävään kahvikuppin.
-Miten te muut pärjäätte näiissä kahvittelu tilaisuuksissa.
- Itse olen käyttänyt kaikki mahdolliset tekosyyt "just nousin kahvipöydästä" tai "en juo juurikaan kahvia, että ,ei kiitos" tai "ei enään näin illalla" tosin sitä on aika vaikeaa uskoa ,jos on ilta-päivä ja kello vaikka 14.oo, tai sitten tämä ystävällinen ihminen alkaa keittämään mulle teetä....yhtä vaikeaa se on teekupinkin kanssa...kun siinä ei tosiaan tärise pelkästään kädet ,ku koko kroppa on ku hyytelöä...Kertokaapa hyvät kanssa-sisareni (jos teitä on )miten selvitä seuraavasta kylä-reissusta! !
- Vaivaako teitä ketään "kahvikuppi neuroosi"?
-Itse olen kärsinyt tästä kyseisestä ongelmasta kauan.
-Tuntuu hirveältä kun ihmiset hyvää hyvyyttään tarjoavat kahvia...ja siinä sitä ollaan, täysi paniikki päällä, tuntee kun verenpaine nousee pää muuttuu tulipunaseksi ja ahdistus iskee "apua, miten minä selviän tästa tilanteesta !". Siis yksi ainoa kahvikuppi ja hukassa ollaa, kuulostaa varmaan tosi naurettavalta.
Se tosihyväksi mainostettu pullapala ei meinaa mennä kurkusta alas, tuntuu että siihen tukehtuu, enkä olisi ottanu sitä muuten , mutta ku tuntuu että sitte en joudu keskittymään pelkkään kauhua herättävään kahvikuppin.
-Miten te muut pärjäätte näiissä kahvittelu tilaisuuksissa.
- Itse olen käyttänyt kaikki mahdolliset tekosyyt "just nousin kahvipöydästä" tai "en juo juurikaan kahvia, että ,ei kiitos" tai "ei enään näin illalla" tosin sitä on aika vaikeaa uskoa ,jos on ilta-päivä ja kello vaikka 14.oo, tai sitten tämä ystävällinen ihminen alkaa keittämään mulle teetä....yhtä vaikeaa se on teekupinkin kanssa...kun siinä ei tosiaan tärise pelkästään kädet ,ku koko kroppa on ku hyytelöä...Kertokaapa hyvät kanssa-sisareni (jos teitä on )miten selvitä seuraavasta kylä-reissusta! !
Vastaukset 10
Vanhimmat
on ollu ja eipä siinä muutaku mielikuvaharjottelut peliin. Minä olen kestänyt ja analysoinut tilannettani vuosikausia. Olen koittanut kaikenlaista, en edes muista tarkalleen mitä, ja nyt tilanne on jo pidemmän aikaa ollut ihan hyvä.
Parasta on se et selvittää elämäntilannettaan ja sitä mitä haluaa elämässään ja miten sitä havittelee. Stressi ja ulkopuolisuuden, yksinäisyyden tunne ja alakynnessä olemisen tunne ja jatkuvassa "kiitollisuuden" velassa olemisen tunne on mulla ollut tuttuja. Tosiasiassa minä olen yleensä aina näissä tilanteissa ollut se "pyrkyri". Olen yrittänyt miellyttää ym. ym.
Kuitenkin riittää että on ihminen ihmisten joukossa. Saa inhota ihmisiä ja olla vittuuntunut, eikä aina tarvitse nöyristellä tmv. Toisista tulisi välittää silloinkin kun he eivät ole parhaimmillaan. Näin ollen itsekin voi olla ihan omanlaisensa ja luonnollinen ja voi olla myös apea, ei se ole LIIAN SUURI LOUKKAUS toisia kohtaan, jos loukkaus ollenkaan. Voi pitää suunsa kiinni jos ei ole hyvä päivä ja kivaa seuraa. kukaan ei pakota olemaan aina ihana.
Joskus on hyviä päiviä, joskus ei.
Moi !
-Kiitti sulle viestistäsi!
- Niin kai se on, ja myönnän sen itsekin ,alemmuuden tunne on tuttu-juttu.
-Kotona ollessa ja tutussa turvallisessa seurassa kahvit ja ruuat maistuu liikaakin.
-Kateellinen olen kuitenkin niille ihmisille jotka rennosti ja reippaasti hörppäävät sumppinsa.
-Kiva kuitenkin kuulla että itse olet "kasvanut" tästä vaivasta ulos.
ja vierastanut vastaavanlaisia kahvittelu hetkiä koko ikäni.kahvia en tosin juo vieläkään mutta kahvitteluhetkiin osallistun.pakotin itseni istumaan kahviporukasssa.puhuminen kahviporukassa myös lieventää ahdistuneisuuden tunnetta eli sitä kannattaa tehdä, osallistua keskusteluun. pystyisin kyllä juomaan kupillisenkin mutta kun en ole makuun päässyt niin en sitä tee.kyllä kahviporukassa voi muutenkin olla.
...ja pyydä resepti propraliin. se on ainut joka sua auttaa, poistaa oireet ja elämänlaatusi paranee. itse kärsin aivan liian kauan jännittämisestä ennenkuin tajusin tuon. tänään olen onnellinen kun saan elää propralin ansiosta normaalia elämää :) ja usko pois, monikin käyttää sitä siihen vaivaan!
Kahvikuppineuroosi on tietääkseni luonteenomaista juuri suomalaiselle kulttuurille, liekö osasyynä tiukka sosiaalinen kontrolli.
Jos suinkin jaksat, yritä 'harjoitella' sellaisissa tilanteissa, joissa nippa nappa selviät ja paniikin iskiessä voi perääntyä ilman että kukaan kiinnittää huomiota, siis esimerkiksi ilmaiset mainoskahvitilaisuudet.
Tosipaikan tullen käytä lääkitystä (tehoavia luonnonlääkkeitäkin on) sen verran apuna, että et koe menettäväsi kokonaan kasvojasi. Kieltäydy kahvinjuonnista selittelemättä, jos et koe sitä hallitsevasi ja jos joku alkaa sitä oikein utelemaan, niin itsepintaisesti käännä puhe muualle ja viimekädessä ala ilkeilemään tungettelijalle.
Puhuminen auttaa tilanteen kontrollointia ja ajankohtaisisita asioista voi aina keskustella turvallisin mielin. Kenenkään ei tarvitse kertoa yksityisasioistaan muille, jos ei halua. Tässä suhteessa meillä tosiaan on vielä kehittymisen varaa, sillä ihmiset ovat monta kertaa aika tökeröitä uteluissaan eikä sitä pidetä mitenkään sopimattomana.
Sosiaalisen ympäristön totaalinen vaihdos voi auttaa, omalla kohdallani kuviot muuttuivat osittain tahtomattani.
Eli tuttu juttu! Tuli mieleen, aivan kuin olisin itse kirjoittanut tuon tekstisi! Mulla alkoi kahvikuppineuroosi jo vuosia sitten ja sain avuksi propralia ja myöhemmin toista samankaltaista lääkettä. Hyvin sujui elämä aikansa, selviydyin piinaavista kahvittelutilanteista todella hyvin, tärisemättä, mutta sitten yhtäkkiä nää lääkkeet ei enää tehonneetkaan, kenties sorruin käyttämään niitä liian usein..?
Siitäpä onkin sitten "viaton" kahvikuppineuroosi paisunut paniikkihäiriöksi, eli enää ei tarvitse jännittää pelkästään kahvittelutilanteissa, vaan lähes joka paikassa.
Tiedän siis täsmälleen tunteesi, kun haluaisi olla ihan "normaali", muttei pysty, kun tärinä ja typerä panikoiminen estää kaiken. Olis niin mahtavaa elää normaalisti, käydä kavereiden kanssa kahvilla jms. Mutta kun ei pysty, niin ei!
En enää edes muista, millaista oli elää, kun pystyi istumaan kahvipöytään sen kummempia ajattelematta, eikä varsinkaan miettinyt sillä hetkellä, kykeneekö nostamaan kahvikuppia tai pullapalaa.
Helpottavaa on tietää, etten ole ainoa!!!
Tsemppiä meille molemmille (vaikkei se tähän vaivaan autakaan..)!!!
Moi ! Kiitos viestistä!
Joo ,ei voi muuta sanoa ku että ,olo on sellanen että "ojassa ollaa", siis APUA! lauantaina yhden tutun 50-vuotis päivät, nyt jo pakkaa paniikkia siintäki....siis ihan oikeesti aattele!!!..kauniisti katettu pöytä, valkosine liinoinee..parhaat posliinit ja MINÄ siellä..ei tuu mitää. Tekis mieli luistaa koko hommasta..mut sitte taas iskis syyllisyys ja huonommuuden tunne.."en pystyny tähänkää" tää on kyllä sellanen kierre ettei pahemmasta väliä.
Kyllä on kuule jääny kyläilytkin vähiin just tän neuroosin takia...
Muuten samaa oon itteki miettiny , ku sanoit että ois mukava käydä kavereitten kaa kahvilla, en pysty minäkää...jos oon joutunu väkisin sellasee tilanteesee ,nii oon ottanu pilli-mehun...kyllä tää "tauti" tekee minut aivan syrjäytyneeksi...perhonen ku ois "normaali!" Aatteles kuule ,kävin yhden tutun tytön ylioppilas juhlissa..pyysin sellasen kunnon ison mukin itelle että pystyin "hörppii sen sumpin", se nyt oli kuitenki tuttu paikka..mutta ei se ois onnistunu vähäänkää oudommasa seurassa...
Yritetää kuitanki pärjäillä, toivotaa mahollisimman vähäisiä kahvitilaisuuksia!!!!!
MUKAVA kun vastasit viestiini, kun monta kertaa tuntuu tosiaan että on ainut tällänen "tärisijä" eli onhan meitä ainaki kaksi..sinä ja minä Toivottelenpa sulle oikein kauniit ja aurinkoiset syysterveiset,....se tärisijä1
Niinpä niin...siinä edellisessä viestisä meni numerot sekasin . Eli olin se tärisijä 1
Olin vaa niin tohkeissani ku tulin koneelle ja huomasin että oli tullu uusi viesti, piti alkaa heti kirjotella vastausta.Eipä siinä kateltu sitte näppäimistöä niin tarkkaa...
kuin olisin itse tuon kirjoittanut.
Minulla ongelmana on vielä se, että täsmälääkitykseni kahvikuppineuroosiin ei enää vuosien saatossa tehoa. Kaikkia muutakin olen kokeillut ja lääkitys on ollut ainoa helpotus (tärinä ei tosin ole koskaan täysin kadonnut), kunnes yks kaks oireet tulivat lääkityksestä huolimatta.
Olen perusluonteelta sosiaalinen, mutta kahvikuppineuroosin takia olen lakannut käymästä kylässä tuttujen luona ja välttelen kaikkia tilaisuuksia.
HEI! Mukava kun sinäkin vastasit viestiin...jotenkin lohdullista huomata etten ole ainut tärisijä.
Olin lauantaina 50 vuotis päivillä...huh huh. Ensin piti ajottaa meno niin ,ettei siellä vaan olisi muita ihmisiä..ainakaan paljon.Sitten se "selittely" alko kun kutsu kävi ottamaan kahvia, "just olin koko aamun juonu, en kyllä pysty juomaa". Tuntu suurinpiirtein että pyörtyy, ihan oikeesti, mulla tulee niinku sellasia tasapaino häiriöitäki. Onneksi siellä oli kuitenkin seisova-pöytä, selvisin taas kerran jotenkuten tuosta tilanteesta, MUTTA, MUTTA, kyllä minä taas illalla yksin itsekseni harmittelin "miks mie oon tämmönen" Ois niin ihana ku vois käydä kylässä reilusti, eikä tuo neuroosi rajottais niin paljon elämää, ja seurustelua muiden ihmisten kanssa. Itse olen myös ulospäin suuntautunut ja viihtyisin ihmisten seurassa , vaan ku en nykyään "uskalla" lähteä enää kelleen , joka paikassa tarjotaan kahvia ,tai teetä Minusta tuntuu että saan varmasti loppuelämäni pelätä noita kahvittelu-tilaisuuksia.
Itselläni on ollut ja tämä vaiva kauan.... yritetään pärjäillä kaikesta huolimatta..aurinkoisin syys terveisin tärisijä1