Minua on askattuttanut se, että kovin monet vl:t puolustavat edelleen hoitokokouksia. Mutta kuinka vahva uskonne todella on? Eli jos SRK aloittaa jälleen puimatantereen puhdistusoperaation, niin alistutteko mukisematta seurakunnan eteen selvittelemään seksiasioitanne, kaivelemaan ikivanhoja ja anteeksiannettuja syntejä tai muuten vaan syytetyksi teille tuntemattomasta väärästä hengestä?
Onko uskonne SRK:n ja paikallisen Ry:n johdon auktoriteettiin niin vahva, että suostutte mihin vaan vl-paikkanne säilyttääksenne? Vastatkaa totuudenmukaisesti, koska olisi mukava tietää kuinka asian laita on, kiitos.
Onko uskonne SRK:n ja paikallisen Ry:n johdon auktoriteettiin niin vahva, että suostutte mihin vaan vl-paikkanne säilyttääksenne? Vastatkaa totuudenmukaisesti, koska olisi mukava tietää kuinka asian laita on, kiitos.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Sanoisin ääneen, että "Kristus ei ole täällä" ja kävelisin ovesta ulos.
Voitte varmasti lieventää tulevaa kohteluanne vihjailemalla Ry:nne johdon suuntaan tuollaista ajattelua. Tiedän, että suoraan ei uskalla sanoa, mutta voi sen sanoa rivien välissäkin. Kun SRK saa tietoa, että sen operaatioita yleisesti vastustetaan, ei se ehkä voikaan käydä täydellä voimalla kimppuunne.. Mene ja tiedä.
mukanasi siunaten Sinua.
mutta, en suinkaan alistujana.
Ennen varsinaista tilaisuutta tulisi seurakunnan kuitenkin pitää kokous, jossa tarkkaan selvitettäisiin hoitokokouksen järjestäjän oma "persoona", elämän tilanne sekä taustat että motiivit ja uskon käsitykset, jotta olisi varma tieto asian liittymisestä uskovaisuuteen eikä mahdollisesti ko. henkilön itsensä ja omien ajatustensa ympärille kehittelemästä "Jumalan huoneen hallituksesta". Toisin sanoen hoitajan omasta hänen suuruuden hulluudessaan kehittelemästä teoriasta, jonka mukaan hänen mielipidettäään vastaan nouseminen tarkoittaa nousemista "Jumalan valtakuntaa vastaa".
Ei perustellut ennenkään: Lyhyt "rippisaarna", syytetyt eteen, hiostusta, painostusta, haukkumista, syyttämistä, anteeksiantamisen kieltämistä, saatanalle heittäminen...
Onko kaikki pariskunnat varmasti jokaisella rakastelukerralla ollut siittämistarkoituksella? Vai onko mennyt peräti siementä hukkaan?
selvittää molemmin puolin.
Ihminenhän on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaien olio. Ajatusmaailma yleensä toistaa omia tekemisiä ja omaa syyllisyytä, koska mallia ei ole muualta eikä asioista puhuta. Hoitaja tekee asiasta kuin asiasta aseen oman syyllisyytensä peittämiseksi niin ettei kukaan uskaltaisi puuttua juuri hoitajan vastaavaan menettelyyn. Monesti puhuttelijat ovat juuri niitä, jotka itse ovat syyllistyneet "syntiin", josta he toista puhuttelevat ja jonka he ovelasti kanavoivat toisen tekemiseksi. On tapauksia, joissa puhuttelija ei ole kehdannut koko puhutteluketjun aikana sanoa ääneen keksimiään perättömiä juttuja, joita hän on juorunnut ympäri pitäjää siinä vilpillisessä tarkoituksessa, että asia on loppujen lopuksi seurakunnan asia ja vielä muka Krituksen kirkkolakiin vedoten.
julmuuksistaan, kertoo todella paljon herätysliikkeen tilasta! He uinuvat paatumuksen rauhassa ilman minkäänlaista omantunnon kolkutusta. Kuinka hengellisen järjestön johto voi olla niin sydämeltään musta ja paatunut?
Viime viikolla oli ohjelma amerikkalaisesta psykologista, joka oli haastatellut kaikkia Nurnbergin oikeudenkäynnissä tuomittuja natsijohtajia.
Ohjelma päättyi tietoon, ettei kukaan tuomituista osoittanut minkäänlaista katumusta.
Osalla psykopaateista on tunne-elämä niin häiriintunyt, etteivät he tunne minkäänlaista katumusta.
Jos vastaava haastattelu tehtäisiin 70- ja 80-luvun hoitomiehistä, kuinkahan moni osoittaisi katumusta? Tuskin kovinkaan moni.
on tehnyt Pyhän Hengen pilkan. Synnintunto on ikuisiksi ajoiksi menetetty. Myllynkivi odottaa omistajaansa.
Knutbyn helluntalaispastorista, joka istuu elinkautistuomiotaan vaimonsa murhasta. Vankilahaastattelussa mies hymyilevänä ja rentona totesi vain: "Maallinen oikeus on minut tuominnut, ei Jumala."
Tämän palstan aihepiiriä koskettaa Knutby-ohjelman esittelyteksti sanomalehdessä: "Vieläkö uskonto sanelee mitä saa tehdä ja mistä puhua?"
Viime aikoina on haastateltu Saksassa kolmannen valtakunnan toimintaan osallistuneita yläpään henkilöitä, professoreita, lääkäreitä ym. Miksi he liittyivät natsipuolueeseen ja olivat omalta osaltaan auttamassa valtakunnan rakentamisessa ?
Saksalaisiahan on yleensä pidetty harkitsevina ja fiksuina ihmisinä. Yhteinen piirre vastauksille oli, että he eivät voineet jäädä "kehityksestä" pois, koska heidän oma uransa olisi vaarantunut. Jälkeenpäin he kyllä olivat valmiit tuomitsemaan natsismin. Sydämessään he kyllä silloinkin ymmärsivät toimivansa väärin.
He vaihtoivat rehellisyytenä näin urakehitykseen!
Totalitarismiin liittyy pelolla hallitseminen.
Esimerkki oli nyt vähän kaukaa haettu, mutta jotain analogiaa siitä saattaa löytyä.
IHMISKUNNAN HISTORIA ON ALISTAMISEN HISTORIAA.
lienee vähän samanlaista "kelkassa pysymistä". Mutta silti ihmettelen suuresti sitä, että SRK onnistui pelolla pimentämään vl-vanhemmat niin, että he pakottivat lapsensakin katsomaan niitä helvetillisiä "tosi tv-näytöksiä" mitä lähes jokaisella Ry:llä yötä myöten esitettiin.
Onkohan edes olemassa niin kovia ja sydämettömiä lapsia, ettei se vanhusten ja muidenkin aikuisten itkettäminen olisi mitään merkinnyt? Vai haluttiinko vl-ihmistaimista nimenomaan kasvattaa kovia ja häikäilemättömiä?
ajallinen lakimme on turvanamme...
Siinä vaiheessa jos aletaan henkistä väkivaltaa harjoittamaan pakon edessä suljettujen ovien takana tämä ei tule olemaan ajallisten viranomaisten hyväksymää toimintaa....
Tässä on myös se että tämä asia ei tule jäämään pimentoon vaan hyvin pian tämä on koko maassa tiedossa. => koska on kanavia joita srk ei kykene valvomaan ja sensuroimaan. Sananvapau on melko hyvin suojeltu asia tällä palstalla mutta on muita palstoja ja kanavia täällä netissäkin joiden kautta asia on JULKINEN heti kun ensimmäinen saa "kommunikaattorin" hyppysiinsä...
Eli hoitokokoukset eivät tule toteutumaan samalla sapluunalla kuin 70-luvulla. Ja kaiken kaikkiaan julkisuus ja yleinen mielipide, yleinen ihmisoikeus ym ovat asioita jotka pitävät ruodussaan sekä uskonnollisia liikkeitä että myös ajallisia ääri-ilmiöitä.
Tulisinko tekemään selkoa seksielämästäni tai osallistuisinko sellaiseen "sielunhoitoon" mitä 70 harjoitettiin niin => en teksi selkoa enkä oasallistuisi....
Olen tämän ennenkin sanonut ja sanon sen nytkin etten tunnusta yhtää auktoriteettia hänen asemansa vuoksi. Auktoritetti on asema jonka voi kuka tahansa "ansaita" se ei lankea "viranpuolesta"....
uskaltanut puhua asioista ulkoluolisille, ja ne jotka erotetuista puhuivat, leimattiin mielenterveytensä menettäneiksi. (Joten heidän jutuistaan ei kannata välittää..) Hoitomiehet vannottivat kaikkia ehdottomaan vaitioloon, eikä kukaan joka liikkeeseen vielä sisälle jäi, uskaltanut suutaan avata suuntaan eikä toiseen.
Se, että alistuisivatko uskovaiset edelleen sellaiseen seksi- ym tenttiin seurakunnan edessä jäänee arvoitukseksi, koska hoitokokousten ihailijat eivät uskalla edes vastata kysymykseen...
Joten mitään ongelmaa ei ole siinä että kaikki mitä sanotaan suljettujen ovien takana on myös mahdollista nauhoitaa esim. mp3-soittimella :-)
Eli jos tuo hoitokokoushomma alkaa pyörimään ei kun mp3:n kassa seroihin....
nauramaan sydämeni pohjasta vedet silmissä. Niin hassuja ne olivat silloin näin jälkikäteen ajateltuna. Kertokaa, jos kokoukset jälleen alkavat.
arvovaltainen SRK:n johtava hoitomies tivaa pariskunnalta sitä, että onko sängyssä varmasti oltu joka kerta lisääntymistarkoituksessa hommissa?
Absurdilta kuulostaakin, mutta sitä silloin oikeasti tapahtui!
Nimimerkki: Vierestä seurannut
En jaksa uskoa, että vastaavaa tapahtumaa tulee enää koskaan. Jos tulee, lupaan tässä pyhästi, että heitän omin käsin seurahuoneesta ulos SRK:n villitsijät. Tenttaisin motiiveja kuten joku tuossa aikaisemmin mainitsi.
Miten synnintunto katosi henkisesti heikkolahjaiselta rouva X:ltä, (joutui sidotuksi) kun hän rohkeni arvostella SRK:n johtokunnassa edelleen olevaa veljeä. Kun samainen henkilö aikaisemmin arvosteli isääni, SRK:n veli otti tiedon suurella tyytyväisyydellä vastaan ja luihu henkiä haisteleva apumies komppasi vieressä.
Kiinassakin on puitu kulttuurivallankumous (paljon samoja piirteitä kun hoitokokouksissa eli lapset pettivät vanhemmat, naapurit saatiin toisiaan vastaan, yhden sanan perusteella voitiin tuomita jne.), etelä-afrikassa hoidettiin tyylikkäästi apartheid aikakausi. Ainoastaan venäjä ei tuomitse kommunismia eikä SRK hoitokokouksia.
Olen pettynyt SRK:n nykyiseen hallintoon. Erkki Reinikaisella oli sentään pokkaa kertoa, että ylilyöntejä on tapahtunut. Nykyisessä hallinnossa on liian useita hoitokokouksien agitaattoreita ja jälkien häivyttäjiä.
Tarvittaisiin selkeä uusi hengähdys tunkkaiseen ilmapiiriin. Nämä samat veljet valitaan vuosi toisensa jälkeen "yksimielisesti" uudelleen johtokuntaan. Todellista alkuseurakunnan demokratiaa. Sanottakoon tässä, että yksimielisyys ei vallitse kaikkien näiden veljien suhteen. Amen.
Sitten jos palataan 2000-luvulle, niin srk häviäisi mediasodan 6-0. Ensinnäkin netti olisi täynnä "hoitokokousraportteja". Samoin kymmenet toimittajat kärkkyisivät "kuumia" uutisia hulluudesta, joka on 30 vuoden tauon jälkeen palannut. SRK:n veljet saisivat kuvansa seiskan ja hymyn kanteen. Vinkkipuhelin pirisisi ahkerasti. Hoidettuja haastateltaisiin tuoreeltaan kolmen aikaan yöllä ry:n pihassa. Videoklipit hurmoksellisista kiittäjistä leviäisivät netissä. Kliimaksina olisi sidottu, joka nolona joutuisi palaamaan penkkiinsä, kun armo oli väliaikaisesti loppunut. Kaikki kylähullut "maailmanlopun" profeetat saisivat lopultakin kaipaamansa palstatilan.
Tämä voisi onnistua vieläkin jossain Kuusamon, Ranuan yms. keskustalaisilla agriseuduilla, ehkä Perhossa ja Nivalassa, mutta suurilla paikkakunnilla ei enää onnistu. Eivätkä ihmiset alistuisi vastaavaan hengelliseen mielivaltaan.
Uskon vahvasti myös, että maallinen esivalta ja ennenkaikkea luterilainen kirkko puuttuisi tavalla tai toisella asiaan. Me olemme myös kirkon jäseniä ja kirkon antaman suojan piirissä.
Toivottavasti olen huono ennustaja, mutta kanttoreiden "virikepäivien" tyyppiset tilaisuudet varmasti lisääntyvät. Kaava niissä menee suurin piirtein näin.
Ensin päivämies rummuttaa vuoden ajan musiikin "vaaroista" usean kirjoittajan voimalla. Kirjoitukset luetaan läpi ja kaanankielistetään ennen lopullista julkaisemista. Sanoma on johtokunnassa asetettujen tavoitteiden mukainen.
Sitten järjestetään "virikepäivä", josta kirjoitetaan raportti mediaan. Väki on ruodussa ja hymy Oulussa herkässä.
Jälkiraportti käy saman seulan läpi ja kaanankieistetään.
Ihan vain jälkimainintana, että vaimoni soitti josku TM:lle ja kysyi, miksi ei koskaan kirjoiteta naisista, työelämästä ja lasten hoidon vaikeudesta. Nyt kirjoittelu on pullantuoksuista ihanuutta ja moni kipuilee, enkö osaa kasvattaa lapsia kun meillä ei ole tuota idylliä. TM ei ymmärtänyt ollenkaan mistä on kysymys. Oli aivan sama kuin olisi puhunut seinille.
Miten joku nainen KEHTAA soittaa, minulle päätoimittajaVELJELLE!! Sovinistinen, patriarkkaalinen ja närkästynyt asenne oli suorastaan huokunut luurista. Ehkä maailmankuva vääristyy, jos naiset ympärillä ovat kahvinkeittäjiä, siionin "työmyyriä" ja kaikenlaisissa naisellissa "aputöissä" pyyteettömästi työtään tekeviä.
Voin sanoa suoraan, että me elämme aivan toisenlaisessa todellisuudessa.
Varmasti halua siellä arvostelijoiden nöyryyttämiseen on, mutta he etsivät vain nykaikaan sopivia keinoja himonsa toteuttamiseen!
Minua ei naurattanut silloin eikä naurata vieläkään. Me pelkäsimme. Hoitokokouksen jälkeen ja seuraavaa odotellessa oli kauheita aikoja kun pelotti mitä henkeä seuraavaksi ajetaan meistä ulos. Oli koko ajan niitä henkiä, aina uusia joista piti monien mennä tekemään julkisesti seurakunnane sessä parannusta. Monesta kyllä näki ettei se ymmärtänyt asiasta sen enempää kuin me muutkaan. Kaikille ei annettu anteeksi vaikak pyysivät kyynelsilmin. Koko ajan pelotti että jos se käsky osuu omalle kohdalle. jos aletaan kyselemään koska se oli ihan yhdentekevää mistä alettiin kyselemään, alkoi löytyä jotain mistä piti alkaa ymmärtää niilä tietyillä sanamuodoilla sitten julkiparannusta tekemään.
Pelko ei jaksanut silloin naurattaa.
Siksi he kiersivät ympäri maata toteuttamassa itseään -saivathan he itkettää toisia ihmisiä. Olivatko Natsit yhtään sen parempia?
siinä viesti joka kertoo täydellisestä asiantuntemattomuudesta.
Ei SRK:lla ole yhtään henkilöä, ei työntekijöinä, eikä luottamushenkilöinä, joilla olisi tuollaisia tarpeita tai himoja.
Kyllä he vilpittömästi, itseään säästämättä, pienellä palkalla ja pitkiä työpäiviä tehden yrittävät tehdä parhaansa.
Sitten on kokonaan toinen asia se, että useat henkilöt sekä SRK:ssa että paikallisyhdistyksissä ovat "sisäpiiriläistyneet", eli jotenkin (ehkä korkeasta iästä tai pitkään samoissa tehtävissä olleina) on suhteellisuuden taju kadonnut ja ei ymmärretä mikä olisi tarpeellista ja tärkeää. Mutta uskon ja luotan vakaasti siihen, että he vilpittömästi tekevät parhaansa parhaan ymmärryksensä mukaan.
Ei ole heidän vikansa, että "kenttä" nostaa heitä jalustalle, eikä, varsinkaan aikaisemmin, ole antanut reilua, rehellistä ja suoraa palautetta.
Kaikki me olemme ihmisiä ja vanhenemme ja samoissa tehtävissä liian kauan oleminen tekee meistä jokaisesta korvaamattoman, emme kukaan ole tästä asiasta vapaita.
Olen henkilökohtaisesti samaa mieltä siinä, että KAIKISSA sekä SRK:n että paikallistason tehtävissä olisi maksimiaika kaksi kautta (8 vuotta), tämän tulisi koskea myös SRK:n palkkalistoilla olevia (joitakin oikkeuksia tietysti voi olla). Terveellinen vaihtuvuus poistaisi valtaosan niistä ongelmista, joita nyt väistämättä meillä on käsissä.
Lisäksi "ukkoutumisen" ongelma alkaa olla jo hälyttävä, keski-ikä on aivan liian korkea, mitataan sitä millä mittarilla tahansa.
Johtokuntaan ja työvaliokuntaan tulisi saada nopeasti sukupolven vaihdos (tosin aina on nähty että "vanhempia veljijä" tarvitaan, mutta ei se suinkaan tarkoita, että kaikkien tulisi sellasia olla). On inhimillisestikin aivan ymmärrettävää, että kun ollaan jo jonkun aikaa oltu pois työelämästä, tulee luottamustehtävissä olemisesta koko ajan tärkeämpi asia. Ja luopuminen onkin sitten tosi vaikeata ja usein rankka prosessi. Usein sitten käy vielä niin, että juuri ne jotka eri syistä olisi hyvä saada sieltä pois, eivät halua luopua, ja ne joiden siellä olisi erittäin tarpeellista olla, lähtevät.
Pahinta asiassa voi olla se, että näistä "seurakunnan pylväistä" tulee asianomaiselle itselleen pylväs, mutta myös joillekin uskovaisille, joita ei sitten enää ohjaakaan Pyhä Henki eikä Jumalan sana eikä omatunto vaan tämän yksittäisen "pylvään" sanomiset, tekemiset ja opetukset, joihin suhtaudutaan hyvinkin kritiikittömästi. Tästä on kristillisyyden historiasta, jopa aivan viime vuosilta, surullisia esimerkkejä aivan liian paljon.
Ensi kevään ja kesän vuosikokouksissa olisikin hyvä mahdollisuus "yksimielisesti" keskustellen, mutta päättäväisesti nuorentaa johtokuntia aina kun se on mahdollista. Erovuoroisille iso ja kaunis kiitos jos kausia on jo yllinkyllin takana eikä pätevää syytä ole jatkaa, ja valitaan uusia ihmisiä opettelemaan yhteistä vastuunkantamista.
mene kuule jonnekin muualle, et ymmärrä näistä asioista yhtään mitään. Tavallisia ihmisiä ovat kaikki. Vikoineen ja virheineen, mutta haluavat uskoa ja se on tärkeintä.
vai luuletko noiden SRK-hoitokokous-ihailemis-ajatusten tulevan ihan itsestäsi?
mutta nykyaikana sellainen on vähemmän hyväksyttyä. Tuskin onnistuisit edes yhtäkään kovin julmaa hoitokokousta pitämäänkään ilman vastareaktiota.
Kuten kerrotkin, en ymmärrä enkä varsinkaan hyväksy toimianne. Uskokaa mihin tykkäätte, mutta älkää pahoinpidelkö muita! Please.
tekivät. Sädekehän alta loisti pirunsarvet jokaikisellä hoitomiehellä. Sosiaaliviranomaiset ja poliisit olisi silloin pitänyt älytä paikalle kutsua.Valitettavan monen, lapsena paikalla olleen, traumaattisia vuodatuksia saamme nyt tämän palstan välityksellä 30v myöhemmin edelleenkin kauhistella.
Tervemenoa helvettiin kaikki hoitajat ihan perhekunnittain! Jumalan kirous lepää yllänne.
pieniin sieluihin kuin suuriin, niinkuin tuli tarttuu helpommin olkiin ja mökkeihin kuin palatseihin. (Chamfort)
Nimet eivät anna luottamusta asioihin vaan asiat antavat luottamusta nimille. (Chrysostomos)
En ole niitä ihmisiä, jotka "pomoja" nuoleskelemalla haluavat edetä mahdollisella urallaan tai sokeasti ylistävät jotakin vain pelkän asemansa vuoksi. Onhan totta, että "kyynärpää taktiikalla" ja "hyvä veli järjestelmää" hyväksi käyttäen voi saavuttaa hyvänkin aseman, mutta se ei kuitenkaan tee ihmisestä sen kummempaa kuin hän todellisuudessa on ja mihin hän kykenee. Vastuullisillekin paikolle on valitettavasti ujuttautunut ihmisiä, joiden paikka ansioidensa ja kykyjensä vuoksi olisi aivan muualla.
Joten kysymyksessä saattaa ollakin Pyhän Hengen pilkka..
ihmisen mielestä jokaisen inhimillisen ja jalon hyveen. (Burke)
Kaiken vallan salaisuus on siinä, että tiedämme toisten olevan vielä pelokkaampia kuin itse olemme. (Börne)
Määritelmä despoottisesta hallituksesta: järjestelmä missä ylivalta on kurja ja se mikä on sen alapuolella tehdään siksi. (Chamfort)
Monet, jotka suorittavat häpeällisempiä tekoja, pitävät mainioimpia puheita. (Demokritos)
tietenkään minä(kään) tai kukaan muukaan normaali ajatteleva ihminen jolla tunne-elämä ja mielenterveys on edes jonkinkaanlaisesssa tasapainossa, ei ihaile tai hyväksy minkäänlaista julmuutta, kiusaamista, henkistä tai fyysistä pahoinpitelyä tai muutakaan vääryyttä, mutta on täysin löyhäpäistä, idioottimaista ja arvostelu- ja ajattelun köyhyytä kohdistaa tietämättömyyttään ja epäluulojaan muutamiin henkilöihin jotka ovat jossakin tehtävässä. Et tunne asiaa lainkaan, olet pihalla kuin lintulauta ja silkkaa pahaa tahtoa täynnä.
osa varmastikaan ei ollut terveitä, mutta miksi seurakunta salli moisen. itsekin istuin niissä kokoukisissa hiljaa, enkä noussut vastustamaan yleistä käytäntöä ja siitä kannan nyt huonoa omaatuntoa.
Mutta teidän jotka ette olleet läsnä, on parempi vain kysellä hiljaa.
On helppo arvostella, on helppo istua toisten housuilla tuleen. On helppoa kääntää veistä haavassa silkkaa pahuuttaan. häpeä jos osaat.
pois ja pystyn katsomaan asioita vähän kauempaa. Se oli silloin sellaista Keisarin uudet vaatteet -tyyliä. Luultiin olevan hyvinkin oikealla asialla niiden hoitotoimenpiteiden kanssa, mutta valitettavasti kaikki oli omasta lihasta tullutta vallankäyttöä. En tietenkään naura ihmisten kärsimyksille vaan sille uskonnolliselle harhalle, jota silloin ilmeni. Minä toivon, että SRK taipuu anteeksipyyntöön ja rauha palaa ihmisten sydämiin ja tällekin palstalle.
Istuin itsekin niissä hoitokokuksissa ja aivan omissa housuissani ja hiljaa. En syyttänyt kirjoituksessani ketään muuta kuin itseäni: miksi en puuttunut asiaan ja korottanut ääntäni ja kyseenalaistanut koko "hengellistä huoraamista"?
Nyt katson ja ihmettelen edelleen näiden "hoitomiesten" röyhkeää talostelua uskovaisten parissa. Pirunsarvia näkyy luvattoman paljon ja uskon henki lemuaa.
Kuulutko Sinä "haistattelija" myös samaan joukkoon?
olevan vain siellä päässä..
kaikkien hoitokokousjulmuuttanne arvostelevien kumppuun?
"epäuskoisille", sillä näin he luulevat selviävänsä ilman anteeksipyyntöä julmuuksistaan...
hoitomiehille ja heidän johdolleen.
en varmasti kuulu. En hyväksy ko. ajankohdan tpahtumia niissä tapauksissa joissa:
- hoitajat ovat olleet mielenterveyspotilaita tai sellaisia joiden olisi pitänyt sellaisia olla
- vallan himosta lähteneitä puhutteluja
- vääryyksiä ja/tai mielivaltaa
- ihmisoppeja
- muita harhaoppeja ja niiden leviitämistä
- henkien haistelua
- pakkkoparannuksia¨
- painostamista
- sitomista väärin perustein
- jne...
mutta on järjetöntä ja kohtuutonta yleistää kaikki samaan muottiin, oli myös aivan asiallisia ja aiheellisia keskusteluja ja aivan asiallisia ja rakastavia hoitomiehiä, jotka olivat hyvällä ja oikealla asialla ja vilpittömiä.
ja näin tulee valitettavasti käymään.
En mitenkään ihaile hoitomiesten käytöstä 70-luvulla, sitä läheltä nähneenä.
mutta omaan jonkinlaisen realiteettitajun ja tiedän missä mennään.
Ei SRK..sa ole mitään hirviöitä ei myöskään johtokunnissa, pikkusieluja voi olla joille valta on noussut hattuun.
Toisaalta valtaa on kuitenkin niin vähän ja kun palkkaa ei luottamustoimista makseta eikä henkilökohtaista etuakaan voi saada, niin jäljelle jää aika vähän omaa etua tai hyötyä tavoittelevia. Varmaan niitäkin on, mutta järjestelmä on rakennettu niin, ettei kukaan voi vetää välistä.
Myöskään kukaan yksityinen henkilö ei voi(ne) aloittaa mitään hoitokokousrumbaa, kyllä ne ajat on jo kaukana takana.
että kuinka suhtautuisitte ovien lukitsemiseen sunnuntaiseurojen jälkeen ja seksiasioidenne ruotimiseen lastenne ja tuttavienne edessä?
Entä te, jotka olette täällä raivoisasti puolustaneet hoitokokouksia? Oletteko todella noin varmoja pääsystänne hoitomiehiksi, ettei hoidettavaksi joutumisen riskiä tarvitse edes ajatella?
Minä myös haluaisin kuulla, että mitä vastaavat.
Itse sain seurakentällä kysymyksiini tylyn toteamuksen:"Kaikki toivo kohdallasi menetetty"!
Näinkö tämä edelleen menee? Onko nyt täsmäiskujen aikakausi alkamassa?
mutta kun asiaa puhutaan, ei keskusteluhalukkuutta enää löydykään...
en missään tapauksessa hyväksyisi moista tilannetta ja luotan Jumalaan niin paljon, etten usko sellaista enää tapahtuvankaan.
Ne ajat ovat onneksi kaukana takanapäin.
Toisaalta nykyinen vallitseva tilanne, jossa puhutaan asioiden ohi ja vierestä ja huomio kiintyy koko ajan enemmän ja enemmän elämänvanhurskauden kysymyksiin ei sekään ole hyvä.
Meidän tulisikin keskittyä uskon perusteisiin ja niistä puhumiseen. Raamatun ilmoitukseen, Kristuksen sovitustyöhön ja armon sanan julistamiseen.
Mutta Jumala kyllä hoitaa tämänkin asian aikanaan kohdalleen.
kyllä yleensä saa asialisen vastauksen.
täällä maailmassa on niin, että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.
sen varalle, että voisi sitä uudelleen käyttää tarvittaessa. Jos he haluaisivat irtisanoutua henki- ja hoitokokousopistaan, olisivat he sen selvästi ilmaisseet. Jumala antaa jatkuvastiu tapahtua kaikkea pahaa, joten kyllä he vielä teitäkin tulevat Oulun pojat raatelemaan!