olen ihan ihmeissäni...: eli tarinani menee näin: meidän kolmevuotias tyttö on ollut vauvasta asti herkkä äänille(nauraminen,kovaääninen puhe yms.)vauvana alkoi itkemään heti jos joku pärähti nauruun=( vieläkin on kovin itkuherkkä,ei tarvitse kun vähän kovemmalla äänellä torumisen niin maailma meinaa kaatua. normaalisti kehittynyt,puhmaan oppi jo vähän reilu vuoden ikäisenä,nyt tulee pitkiä lauseita/omia satu-juttuja leikkiessään,r-ja-s kirjaimet osannut vauvasta asti,tehtävät onnistuvat moitteetta, nyt kuitenkin saimme perhepäivähoitajalta kaavakkeen joka menee 3-vuotis neuvolaan, siellä mainintoja että tyttö todella arka,jännittynyt,itkuherkkä, ei vastaa kysymyksiin"mikä sinulla on?" ja "mikä itkettää?"- tai jos vastaa niin kysymyksellä-"mikä minulla on?"-harmittaa kovasti kun itse tiedän tytön olleen pinestä pitäen kovin herkkä,ja nyt siitä tehdään tällaista numeroa,ja vilauteltiin jo tapaamista jonkun erikois-lastentarhanopettajan kanssa. muita kohtia kaavakkeesta-ei halua syliin-ei luota hoitajaan-ruokailutilanteessa kyyneleet silmissä...motorinen puoli sai kiitosta samoin toisten huomioonottaminen ja ryhmässä toimiminen.Hoitopaikka mainio ja tyttökin siellä varmasti viihtyy, on vaan vähän kysymysmerkkiä nämä asiat.oma mielipiteeni on että eihän kaikki voi olla rämäpäitä, ja muuten lapsi tasapainoinen.ottakaapas kantaa=)
"mikä minua-
harmittaa?"
123322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tutkimisesta ja numeron tekemisestä ei ole koskaan mitään haittaa. Paljon pahempaa vahinkoa tekevät vanhemmat lapsilleen kun estävät lapsen mahdollisiin ongelmiin puuttumisen. Minusta kuulostaa että tutkimukset ovat kovasti tarpeellisia!
Itse olisin tarvinnut koulussa apua oppimisvaikeuksiin. En saanut, koska "minussa ei ollut mitään vikaa" vanhempieni mukaan.
Kuitenkin "numeron tekemisellä" jaongelmaan puuttumisella on suuri ja merkittävä ero! Numeron tekeminen harvoin on järkevää, ongelmat sen sijaan tulisi aina ratkaista. Kunhan on ensin mietitty mikä on ongelma, onko sitä edes ja kenelle se on ongelma..
meillä myös tyttö pienenä tosi herkkä ja kuvauksesi oli kuin suoraan meidän lapsesta. en kyllä noiden "ilmaisujen" perusteella olisi huolissani, meitähän on niin erilaisia luonteita.kuvauksesi perusteella lapsellasi kaikki 3-vuotiaan norm taidot kunnossa, ja mitä tuohon herkkyyteen tulee,niin KANNUSTAKAA;ROHKAISKAA;KEHUKAA lastanne, se ehkä auttaa kasvattamaan lapsen minä-kuvaa ja luottamista muihin ihmisiin. meillä nämä kysymykset olivat siis myöskin pinnassa, ja herkkyyttä ilmenee vieläkin sen ketään suuremmin häiritsemättä. aurinkoista syksyä t.toisen herkän tytön äiti.
ikäinen edes pystyy joka kerta vastaamaan itkuisena mikä vaivaa..meillä 6v:ltäkin saa lypsää vastausta kun oikein harmittaa..oletko ottanut selville että onko hoitaja itse ollut huonolla tuulella/torunut/komentanut ym lasta kun on alkanut itkemään.tuli vaan mieleen..asioilla aina toinenkin puoli.
MOI
Ajattelin vain, että oletkohan varma, että lapsesi viihtyy hoidossa. Tiedän monia lapsia, jotka on hoidossa ihan vaisuja, hiljaisia, jäykkiä, arkoja ym. ym. Ja kun äiti tuo hoitoon, niin sanoo: kyllä meiän Liisa niin aina odottaa tarhaan tuloa.
Ja silloin hoitajat ihmeissään: miten lapsi voi pitää hoidossa olosta jos on siellä ihan hiljaa yhdessä nurkassa niin kauan kuin joku hänet sieltä pois siirtää.
Ehkä lapsesi kuitenkin tykkää olla ja seurata muita, tai sitten ei. Ehkä ei ole tottunut muihin, ei oikein luota muihin.
Kaikki apu kannattaa ottaa vastaan, ja ehkä vähän karaista äänille.
Itse olen omat lapseni totuttanut kaikenlaiseen mekkalaan ja ihmistohinaan. Enkä itse säikähdä, jos jossain kolahtaa tai jos lapsi itse kolahtaa. Lapsi huomaa: äiti ei säikähdä, eli ei ole syytä säikähtää.
TSEMPPIÄ
kyllä itsekkin olen tätä (hoidossa Viihtymistä ajatellut) vuoden ollut kys. hoitopaikassa.muut lapset poikia ryhmässä, ei omasta mielestäni ihme,että vähän on arempi. Tyttömme on ainoa lapsi ja senkään vuoksi ei kotona ole tottunut mihinkään kovaan meteliin ja riehumiseen.meillä käy kyllä muita lapsia leikkimässä (sisarusteni lapset ja naapurin lapsia) juuri senkin takia että tottuisi normaaleihin elämisen ääniin. ja minusta kotona kaikki menee ihan mukavasti,on reipas ja riemuitsee muiden lasten kanssa leikkiessään.ehkä tämä asia on vain huolestuneen äidin omaa ylireagointia..tai sitten asiat on siihen kaavakkeeseen laitettu hieman ylikorostetusti.no viikon päästä neuvola,sittenhän asiat selviävät,mitä mieltä ammatti-ihminen on.laittelenpa sitten viestiä tänne oliko huoleni aiheellinen=)
meidän tarinaa lukisi.meillä sama juttu,tyttö nyt 2.5v.vauvana käytin lääkärissä kun pelästyi kaikkia ääniä,kun ukki yski niin alkoi itku jne.sanottiin vaan ettei mitään hätää,on vaan normaalia herkempi lapsi.ja meillä ihan sama,kun kysyn joskus esim.miksi teit noin(rikoit jonkun tms)niin lapsi itkua tuhnaa ja sanoo:miksi.en tiiä.
aivan ihana ja aurinkoinen paketti muuten ja kaikinpuolin puhelias ja sosiaalinen.tosin on kova halailemaan ja pusuttelemaan ja hoitamaan.eli ei mitään hätää sinullakaan varmasti ole.meilläkin on ainut lapsi joten suht rauhallista aina kotona.
on normaali mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Lue Liisa Keltikangas-Järvisen kirja "Temperamentti" niin opit ymmärtämään lastasi.
erilaisia ja minua aina jaksaa ihmetyttää se että ns. ammattilaiset eivät sitä hyväksy...Mahtaisi olla aika tylsää jos kaikki olisivat "ihannemallia" eli itseään täynnä olevia pyrkyreitä...
Entäpä jos lapsella on vaikkapa aistiyliherkkyyttä, joka pitäisi ottaa huomioon? Tutkiminen ei tilannetta ainakaan pahenna.
jos kovat äänet pelästyttävät helposti. Noihin tuntemuskysymyksiin vastaaminen kysymyksellä voi johtua ihan siitä, että niitä ei kotona kysellä, ja että lapsi ei kotona muutenkaan kuule paljon tunnepitoista puhetta. Kannattaa lapselta kotonakin kysellä miltä tuntuu, ja katsella esim. lastenkirjojen kuvia, ja kertoa mikä tunnetila on, kun naama on tietyllä ilmeellä. "äiti on nyt iloinen/harmistunut/väsynyt jne" -puhe auttaa myös lasta löytämään tunnesanat.
En lukenut muita saamiasi vastauksia, mutta päälimmäisenä itselleni jäi kirjoituksesta mieleen se, että hoitajat kertoivat mm. lapsen olevan ruokailutilanteessa itku silmässä. Miksi, kai siihen jokin syy on? Kirjoitat, että hoitopaikka on hyvä ja lapsesi siellä viihtyy, miksi hänen sitten pitää itkeä siellä? Itkeekö kotonakin ruokapöydässä? En uskoisi, että hoitopaikassa vikaa onkaan, mutta jokin lastasi siinä tilanteessa kai ahdistaa kun on itku silmässä???
Oletko hoidon aloittaessanne puhunut tytön herkkyydestä? Miksi asia tulee vasta jollain paperilla esiin? Tälläistäkö suomalaisuus edelleen on monin paikoin, että ei kommunikoida puolin ja toisin avoimesti vaikka tässäkin kyse sentään lapsen kehityksestä ja hyvin(/pahoin)voinnista?!
Itselläni on yksi herkkä lapsi. Otin asian puheeksi jo hoitopaikkahakemusta aikoinaan tehdessäni ja siten jo paikka on mietitty hänen luonteelleen sopivaksi. Tyttäremme vaatii ajoittin suurtakin kannustusta uskaltaakseen mennä mukaan (isoon) leikkiporukkaan, mutta olen pyytänyt pphoitajaa kannustamaan häntä mahdollisimman paljon näissä tilanteissa ja se on tuottanut tulosta.
Kaikkien ei TODELLAKAAN tarvitse olla rämäpäitä, mutta jos arkuus aiheuttaa tuskaa lapselle itselleen, on se muodustunut ongelmaksi. Joskus ongelman muodostaa ympäristö (esim. kiusaaminen) ja silloin luonnollisesti asiaan puututaan sitä kautta. Kenenkään ei tarvitse perusluonnettaan muuttaa, mutta toiset on huomioitava.