Loka-

Luin tuossa toisten lokamammojen tuntemuksia aiemmasta otsikosta. Kaikki sanoivat, etteivät jaksaisi enää odottaa ja että on tosi huono olo jne.

Mulla on laskettuun aikaan vielä 3 vk ja olen nyt ihan ihmeissäni, kun ei musta tunnu (vieläkö?) ollenkaan tolta.

Vauva potkii, supistelee joskus vain rasituksen yhteydessä, liikkuminen on vähän kömpelöä mutta ihan ok. Joskus tuntuu jotain pikkukipuja alapäässä, mut ei mitään ihmeellistä. Vähän herkkäunisesti nukun, mutta joka yö kuitenkin ihan kunnon unet. Mieleltäni en ole vielä yhtään lähdössä synnyttämään vaan jopa työasiatkin vielä kiinnostaa (olen yksityisyrittäjä, joten vähän on pakkokin jossain määrin).

Joten kysymys kuuluukin: Olenko normaali ? Onko muita, jotka kokevat samoin ?
6440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kuulostat ihan mun siskolle itse asiassa =D sillä kans molemmat raskaudet meni niin, et oli elämänsä kunnossa, melkeen sano voivansa jopa paremmin kuin ilman raskautta. joten nauti siitä täysin siemauksin!! niin me vaan ollaan kaikki erilaisia tässäkin asiassa, mulla taas tuntuu et kaikki mahdolliset ja mahdottomat krämpät mitä voi tulla ni iskee aivan takuulla =/ nytkin ollu heinäkuun puolivälistä asti saikella, viikkoja on nyt 32 ja risat täynnä ja en meinaa enää päästä kävelemään ollenkaan selkä-/liitoskipujen ja supistelun vuoksi. nukkumisesta nyt tarvi sit mainitakaan...

mukavaahan se on kuulla että jollain tää touhu sujuu helpommin kuin itellä, toinen raskaus menossa ja ihan yhtä pahassa hantissa kuin ekasta. no, odotan ja toivon että saan siinä synnytykessä sen palkinnon taas nopeana ja helppona synnytyksenä ja pikaisena palautumisena. niin kävi ekassakin =)

Äänestä
  • Kiitos. Tuo oli mukava kuulla :).
    Kuinkas sun siskon synnytykset sitten sujui ? Vaikka eihän kyllä raskausajan olotilalla ja synnytyksen vaikeudella tarvii mitään yhtäläisyyttä olla....

    Äänestä

  • lomamammeli kirjoitti:

    Kiitos. Tuo oli mukava kuulla :).
    Kuinkas sun siskon synnytykset sitten sujui ? Vaikka eihän kyllä raskausajan olotilalla ja synnytyksen vaikeudella tarvii mitään yhtäläisyyttä olla....

    esikoinen tuli itsekseen laskettuna päivänä (hauska sattuma) ja synnytys kesti kaikkenaan n. 6 tuntia. nuorempi meni pari viikkoa yli ja käynnistettiin, mutta ei silloinkaan mennyt kuin reilut nelisen tuntia.

    Äänestä

ei miullakaan esikoisen aikaan mitään vaivoja tuntunu olevan, vielä rv35 lappasin hevosen kakkaa melkein normaaliin tahtiin, mut nyt ei ois kyllä tullu mitään siitäkään touhusta! en vissiin oo sit tarpeeks hyvin kerenny palautumaan edellisestä raskaudesta ja synnytyksestä tai muuten vaan tää raskaus on niin erilainen! melkein joka ikisestä kyykystä/kumartumisesta aiheutuu supistus ja kävelyki juilii lonkkiin, selkään ja vatsaan... mutta niin se vaan on ihmis- ja raskauskohtasta miten asiat etenee... :)

Äänestä

Olen elämäni kunnossa edelleen. Itselläni liikkuminenkin sujuu normaalisti eikä supisteluitakaan ole ollut. Maha kun ei ole kovin iso, niin sekään ei ole tiellä. Nyt tasan kolme viikkoa jäljellä. Tietysti odotan innolla, mutta mikään kiire ei ole asukkia saada ulos. Itsekin olisin halunnut vielä jatkaa töissä, mutta eihän se ollut mahdollista. Et siis ole mitenkään epänormaali. Täytyy vain olla tyytyväinen, että on päässyt näin helpolla raskausajan.

Äänestä

Mulla on la tänään. Vatsa on ihan kova, niinkuin olisi paksu panssarivyö laitettu vatsan ympärille. Välillä nipistelee alavatsaa. Muutoin olo on hyvä, eilen kävin usean kilsan kävelyllä ja tänään ois aikomus käydä, jos tämä vatsan kovuus hiukka hellittää.

Mulla on tiistaina aika käynnistykseen, jos ei synny ennen sitä. Eilen lääkärissä ei näkynyt mitään merkkejä että alkais tapahtua, ja vauva on kuulemma korkealla.

Syy näinki varhaiseen käynnistykseen on vauvan paino, joka eilen arvioitiin n. 4.1 kiloiseksi. Kuulemma pullukka vauva tulossa :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mammelit kirjoitti:

Luin tuossa toisten lokamammojen tuntemuksia aiemmasta otsikosta. Kaikki sanoivat, etteivät jaksaisi enää odottaa ja että on tosi huono olo jne.

Mulla on laskettuun aikaan vielä 3 vk ja olen nyt ihan ihmeissäni, kun ei musta tunnu (vieläkö?) ollenkaan tolta.

Vauva potkii, supistelee joskus vain rasituksen yhteydessä, liikkuminen on vähän kömpelöä mutta ihan ok. Joskus tuntuu jotain pikkukipuja alapäässä, mut ei mitään ihmeellistä. Vähän herkkäunisesti nukun, mutta joka yö kuitenkin ihan kunnon unet. Mieleltäni en ole vielä yhtään lähdössä synnyttämään vaan jopa työasiatkin vielä kiinnostaa (olen yksityisyrittäjä, joten vähän on pakkokin jossain määrin).

Joten kysymys kuuluukin: Olenko normaali ? Onko muita, jotka kokevat samoin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu