Nythän on niin, että aika harvat vl-ihmiset enää kieltävät hoitokokousasioiden olemassaoloa. 70-luvulta kuitenkin juontaa juurensa monet ehdottomat opit, joita monet vl:t näyttävät nykyään kyseenalaistavan.
Monet vl:t ajattelevat nykyään, että lapsia saa perheeseen tulla vain äidin voinnin mukaan jne.
Mutta mitä tästä ajattelee äiti, joka on koko elämänsä kamppaillut ehkäisyasian kanssa, mutta ajatellut tekevänsä syntiä, jos ehkäisee. Niinpä hän on hammasta purren ottanut vastaan kaikki 16 lasta ja muutaman keskenmenon? Koko elämä meni sitten siinä?
Jos äiti on vielä ollut tietoinen siitä, että hänen voimansa eivät riitä, ja sitten on käynytkin niin, että ei ole jaksanut oikein lapsistaan huolehtia. Niinpä joku lapsista on saattanut ajautua suuriinkin ongelmiin elämässään puutteellisen huolenpidon ja hoivan takia. Niinpä tämä nuori sitten kysyy äidiltään, mikset huolehtinut minusta kun olin lapsi?
Minä äitinä ajattelisin siinä vaiheessa, että koko elämä menikin harhaoppia pilkulleen toteuttaessa ja pitäisi voida syyttää jotakin, mutta itse joudun seurauksetkin kantamaan. Olisin melko katkera siihen, että nykyään ajatellaan näistä ehkäisyasioistakin vapaammin.
Esimerkikisi tämä Kalevan kirjoitus (en nyt muista sitä kirjoitusta) oli hyvä esimerkki siitä, miten asioiden tulisi olla. Itseasiassa olen sitä mieltä että 70-luvulla on asioissa menty täysin päin metsää, ja itseasiassa ne jotka ovat silloin lähteneet/erotettu ovat olleet täysin oikeassa. Tästä oli hyvä esimerkki Hannu Karpon dokumentti, siinä esiintyneet ihmiset olivat säilyttäneet todellisuudentajunsa, kun muut menivät kovaa vauhtia kohden sairastuttavaa yhteisöä.
Nyt vasta on alettu kysellä, että onko näissä säännoöissämme mitään järkeä (vrt. Kalevan kirjoitus). Mitä ajattelevat ne, jotka ovat 70-luvun jälkimainingeissa peloteltu uskomaan niinkuin silloin opetettiin? Minusta heidän tulisi tunnustaa että itse asiassa emme menneet vikaan vain silloin 70-luvulla, vaan olemme olleet väärässä sieltä TÄHÄN PÄIVÄÄN ASTI!
Turhaan ei tällä palstalla vl-uskoa kyseenalaisteta, vaan pelkästään syystä ja asiasta. On se sen verran röyhkeää ollut, kuinka "vain me" uskomme oikein. Sillä valtuutuksella "me" voimme kohdella muita lähimmäisiämme kuinka vain. "Me" voimme jättää tervehtimättä epäuskoiset ja "me" määrittelemme kaikkien muidenkin uskon, siis sen kuka on uskovainen ja kuka epäuskoinen.
Kirjoitukseni on kärjistys, ja en kiistä, että oikeanlaista rakkauttakin löytynee tästä yhteisöstä.
Monet vl:t ajattelevat nykyään, että lapsia saa perheeseen tulla vain äidin voinnin mukaan jne.
Mutta mitä tästä ajattelee äiti, joka on koko elämänsä kamppaillut ehkäisyasian kanssa, mutta ajatellut tekevänsä syntiä, jos ehkäisee. Niinpä hän on hammasta purren ottanut vastaan kaikki 16 lasta ja muutaman keskenmenon? Koko elämä meni sitten siinä?
Jos äiti on vielä ollut tietoinen siitä, että hänen voimansa eivät riitä, ja sitten on käynytkin niin, että ei ole jaksanut oikein lapsistaan huolehtia. Niinpä joku lapsista on saattanut ajautua suuriinkin ongelmiin elämässään puutteellisen huolenpidon ja hoivan takia. Niinpä tämä nuori sitten kysyy äidiltään, mikset huolehtinut minusta kun olin lapsi?
Minä äitinä ajattelisin siinä vaiheessa, että koko elämä menikin harhaoppia pilkulleen toteuttaessa ja pitäisi voida syyttää jotakin, mutta itse joudun seurauksetkin kantamaan. Olisin melko katkera siihen, että nykyään ajatellaan näistä ehkäisyasioistakin vapaammin.
Esimerkikisi tämä Kalevan kirjoitus (en nyt muista sitä kirjoitusta) oli hyvä esimerkki siitä, miten asioiden tulisi olla. Itseasiassa olen sitä mieltä että 70-luvulla on asioissa menty täysin päin metsää, ja itseasiassa ne jotka ovat silloin lähteneet/erotettu ovat olleet täysin oikeassa. Tästä oli hyvä esimerkki Hannu Karpon dokumentti, siinä esiintyneet ihmiset olivat säilyttäneet todellisuudentajunsa, kun muut menivät kovaa vauhtia kohden sairastuttavaa yhteisöä.
Nyt vasta on alettu kysellä, että onko näissä säännoöissämme mitään järkeä (vrt. Kalevan kirjoitus). Mitä ajattelevat ne, jotka ovat 70-luvun jälkimainingeissa peloteltu uskomaan niinkuin silloin opetettiin? Minusta heidän tulisi tunnustaa että itse asiassa emme menneet vikaan vain silloin 70-luvulla, vaan olemme olleet väärässä sieltä TÄHÄN PÄIVÄÄN ASTI!
Turhaan ei tällä palstalla vl-uskoa kyseenalaisteta, vaan pelkästään syystä ja asiasta. On se sen verran röyhkeää ollut, kuinka "vain me" uskomme oikein. Sillä valtuutuksella "me" voimme kohdella muita lähimmäisiämme kuinka vain. "Me" voimme jättää tervehtimättä epäuskoiset ja "me" määrittelemme kaikkien muidenkin uskon, siis sen kuka on uskovainen ja kuka epäuskoinen.
Kirjoitukseni on kärjistys, ja en kiistä, että oikeanlaista rakkauttakin löytynee tästä yhteisöstä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
löytyy oikkeaa rakkautta nykyäänkin ja on paljolti itsestä kiinni miten itse käyttäytyy ja eikä olla hampaat irvissä kaikille
Minusta sillä ikänsä ehkäisyasian kanssa painiskelleella äidillä ei ole syytä olla katkera, vaikka jollakin lapsistansa olisikin mennyt huonosti. Ei siitä voida äitiä syyttää ja yhtälailla ilman rakkautta ja huolenpitoa jää useasti pienempienkin perheiden lapset.
Pienten perheiden lapset saattavat isoina sanoa joskus näinkin: "Miksi sinullekin, äiti, oli tärkeämpää taloudellinen hyvinvointi ja se, että sinulla oli aikaa itsellesi, kuin että olisit ollut kotona hoitamassa minua ja niitä sisaruksia, mitä minulla nyt ei ole, koska et niitä halunnut? Jouduin liian pienenä oppimaan itsenäiseksi. Ei ollut siskoja ja veljiä, joiden luokse olisin mennyt huolineni, silloin kun sinä et ollut kotona. Ei ollut äitiä ovella ottamassa vastaan, kun tulin koulusta kotiin tai kun kaaduin pulkkamäessä. Nyt minulta puuttuu se perusturvallisuus, mikä pitäisi jo pienenä saada".
Pienissä perheissä kasvaa useinkin yksinäisiä, turvattomia lapsia, joilla ei ole ketään, jolta kokisi saavansa apua ja turvaa.
Tuo esimerkin äiti on tehnyt omantuntonsa mukaan, sen mukaan mitä on oikeaksi uskonut. Eikö se merkkaisi mitään? Pitäisikö hänen tuntea katkeruutta siitä, että toisten omatunto sanookin ehkäisyasiasta toisella tavalla? Minusta ei pitäisi, vaan äidin pitäisi iloita siitä, että on elänyt elämänsä sen mukaan, minkä on oikeaksi tuntenut. Siihen iloitsemiseen häntä pitäisi toistenkin rohkaista. Hänelle pitäisi kertoa, ettei hänen pidä syyllistää itseänsä siitä, jos jollekin lapsellensa on käynyt huonosti. Yhtälailla olisi voinut käydä huonosti, vaikka olisi pienempikin perhe ollut. Niitä syitä kun aina löytyy, jos ei tästä niin sitten tuosta.
T: Tiinaliina
Jos sinulle on jotakin opetettu uskonasioissa, älä missään nimessä lähde heti kyseenalaistamaan oppimaasi. Tavoitteena on meillä kaikilla kunnian taivas ja iankaikkinen elämä.
nikki :)
Ja asia oli oikea.